Käyttikö Fazekas urinaattoria?

Lähde: Helsingin Sanomat viikkoliite Nyt 36/2004

Unkarilainen kiekonheittäjä Robert Fazekas mokasi olympialaisissa virtsatestin ja menetti mitalinsa. Urheilija oli piilottanut peräsuoleensa pussin, joka sisälsi dopingitonta virtsaa. Testikuppiin tämä valevirtsa olisi tiettävästi johdettu letkulla, joka kiersi peräsuolesta housujen sisällä sepalukseen.

Huippu-urheilussa tällainen huijaus on melko uutta, mutta Yhdysvalloissa metodi on tuttu huumeiden käyttäjille. Sikäläisessä marijuananpolttajien äänenkannattajassa, aikakauslehdessä nimeltä High Times, on vuosia mainostettu erilaisia apuvälineitä, joilla voi manipuloida virtsanäytteeseen perustuvaa huumetestiä. On epäselvää, onko Fazekas koskaan lukenut High Timesia. Jos on, hän ei ole voinut olla huomaamatta sellaisten tuotteiden kuin The Urinatorin tai The Whizzinatorin mainoksia.

The Urinator on housuihin tungettava virtsaletku-pussi-yhdistelmä. Urinator-pussissa on kemiallisesti valmistettua puhdasta virtsaa, joka pysyy pakkaukseen kuuluvien patterien (9 V) avulla oikean lämpöisenä jopa neljä tuntia. Urinator oli markkinoilla jo 1990-luvun lopulla.

The Whizzinator on saman laitteen paranneltu malli, joka on tarkoitettu olosuhteisiin, joissa virtsanäytteen antamista valvotaan. Whizzinatorissa sepaluksesta esiin otettava letku on naamioitu tekopeniksen sisään. Laitetta on myytävänä useissa eri väreissä, asiakkaan ihonvärin mukaan.

Laitteiden hinta on noin 150 euroa.

Sadat varusmiehet keskeyttävät palveluksen huumeiden takia

Lähde: Turun Sanomat 6.9.2004
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2004-09-06,104:2:249520,1:0:0:0:0:0:

Vuosittain noin 250 varusmiestä keskeyttää palveluksensa huumeiden käytön seurauksena. Varusmieskoulutuksensa keskeyttäneiden määrä on pysytellyt viime vuosina ennallaan, eikä tilanne parane tilastojen mukaan tänäkään vuonna.

Pääesikunnan lääkintäkommodori Kyösti Lehtomäki katsoo, ettei puolustusvoimien huumestrategialla ole ollut toivottua vaikutusta. Strategia on ollut käytössä vuodesta 2001.

Hän myös myöntää, että nyt on syytä katsoa peiliin.

- Tilanne ei ole hyvä. Oletuksena oli, että strategian myötä huumeiden käyttö vähenee. Toisaalta kukaan ei tiedä, kuinka moni olisi lopettanut, jos strategiaa ei olisi, Lehtomäki sanoo.

Hän korostaa, että huumaavien aineiden käyttö varusmiespalvelusaikana on erittäin suuri riski niin käyttäjille itselleen kuin muille. Sen vuoksi onkin tärkeää kitkeä väärinkäytökset pois ajoissa.

Lehtomäki kertoo, että huumeriippuvaiset erottuvat yleensä joukosta jo kutsuntojen yhteydessä. Siitä huolimatta seulan pitäisi olla nykyistä tiukempi.

- Tämä olisi yksi mahdollinen tapa vähentää keskeytysten määrää. Puolustusvoimissa mietitään, miten etukäteiskontrollia voitaisiin kiristää.

Puolustusvoimien huumestrategiassa painotetaan nimenomaan ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen tärkeyttä. Yksi olennainen osa huumeiden vastaista taistelua on valistus ja henkilöstön kouluttaminen.

Näkyvintä puolta edustaa puolestaan huumetestaus, jota on tehty varuskunnissa vuodesta 2002 lähtien. Tähän mennessä testejä on tehty noin 4 000 varusmiehelle ja kantahenkilökuntaan kuuluvalle. Tuloksista 50 on ollut positiivisia.

- Kaikki positiivisen tuloksen saaneet ovat olleet varusmiehiä, Lehtomäki kertoo.

Positiivinen testitulos merkitsee yleensä automaattisesti palveluksen keskeytymistä. Joissakin harvoissa tapauksissa huumeista kärähtänyt voi kuitenkin jatkaa koulutuksessa. Tämä edellyttää paitsi hakeutumista hoitoon myös suostumista säännölliseen kontrolliin.

Tulli takavarikoi aiempaa enemmän alkoholia ja huumeita

Lähde: Turun Sanomat 9.9.2004
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2004-09-09,104:2:250152,1:0:0:0:0:0:

Tullin takavarikoimien huumeiden ja alkoholin määrä kasvoi alkuvuonna, koska haaviin jäi paljon suuria lasteja.

Kaikkiaan löytöjä tehtiin kuitenkin aiempaa vähemmän: paljastuneiden tullirikosten määrä supistui lähes 30 prosenttia viime vuoden alkupuoliskosta. Eniten pieneni alkoholirikosten määrä.

Alkoholia jäi tullin hyppysiin tammi-kesäkuussa lähes 60 000 litraa eli yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla.

Noin puolet alkoholista oli pirtua. Suurin yksittäinen pirtulasti, noin 23 000 litraa, takavarikoitiin Kotkassa. Pirtu tuotiin Saksasta kontissa, jonka ilmoitettiin sisältävän soijakastiketta.

Huumerikoksia paljastui 420 eli noin yhdeksän prosenttia vähemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla. Huumeeksi luokiteltavia aineita takavarikoitiin kuitenkin noin 1 250 kiloa eli yli kolmannes aiempaa enemmän.

Kat-huumetta löytyi runsaasti

Aineiden määrää kasvatti pääasiassa maahanmuuttajien suosima mieto kat-huume, jota löytyi noin 1 100 kiloa. Myös hasista löytyi reilusti aiempaa enemmän eli 120 kiloa.

Kovista huumeista vain ekstaasin määrä kasvoi. Esimerkiksi amfetamiinia ja Subutexia löytyi aiempaa vähemmän. Subutexin määrä romahti viime vuoden alkupuolen 14 600 tabletista vajaaseen 6 000 tablettiin.

Tämä johtui tullin mukaan Suomesta Viroon tehtävistä ”Subutex-matkoista”, joilta ainetta saa tuoda reseptillä laillisesti omaan käyttöön.

Tutkintapäällikkö Esko Hirvonen arvelee, että Viron liittyminen EU:hun on voinut vähentää myös muiden aineiden löytöjä.

- Tullissa ei enää tarkasteta Virosta tulevia kuin jostain tietystä syystä. Se tietenkin tiputtaa määriä, mikä näkyy amfetamiinin määrän vähenemisessä ja Subutexin tietysti, sanoo Hirvonen.

Erityisen olemattomiksi tullin saaliit ovat typistyneet heroiinin ja kokaiinin kohdalla. Heroiinia saatiin alkuvuodesta takavarikkoon vain 2 grammaa, kun viime vuonna vastaava määrä oli 215 grammaa.

Vähemmän savukkeita ja hormoneja

Savukkeita otettiin vuoden alkupuoliskolla rikosasioissa talteen lähes 8 miljoonaa kappaletta eli 1,5 miljoonaa viimevuotista vähemmän.

Valtaosa niistä takavarikoitiin Itäisessä tullipiirissä. Suurimmat savuke-erät olivat noin 100 000 kappaletta, ja niitä paljastettiin noin kymmenen. Joissakin suurimmissa jutuissa savukkeet oli kätketty sahatavaranippujen väliin.

Myös hormoneja ja reseptilääkkeitä takavarikoitiin huomattavasti aiempaa vähemmän eli noin 51 000 tablettia tai ampullia.

Hampunkasvattajan asuntoon murtauduttiin

Lähde: Helsingin Uutiset 22.9.2004

Vuonna 1979 syntynyt mies jäi keskiviikkoyönä kiinni asuntomurrosta. Naapuri oli kuullut meteliä ja hälytti Nordenskiöldinkadulla sijaitsevaan asuntoon poliisin. Partio tapasi rikoksesta epäillyn tutun miehen lähistöltä. Miehen hallussa oli asunnosta varastettua elektroniikkaa. Mies oli tunkeutunut asuntoon vääntämällä ikkunan väkisin auki.

Murtotutkimuksissa poliisi huomasi, että kohteena olleessa asunnossa kasvatettiin hamppua, josta saadaan kannabista. Paikalle tullutta, vuonna 1977 syntynyttä asunnonhaltijaa jututettiin samalla rikoksesta. Poliisin mukaan hampun kasvatus on kuitenkin ollut hyvin pienimuotoista.

Kanit ja kannabis

Lähde: Helsingin Sanomat 24.09.04

Proviisori Krista Laineen farmaseuttisen kemian väitöskirja "Endogeenisten kannabinoidien ja niiden metabolian inhibiittorien vaikutukset kaniinien silmänpaineeseen" tarkastetaan Kuopion yliopiston farmaseuttisessa tiedekunnassa lauantaina.

Työntekijän valvonta saa uuden lain myötä pelisäännöt

Lähde: Turun Sanomat 27.9.2004
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2004-09-27,104:2:254630,1:0:0:0:0:0:

Huumetestien käyttö ja kameravalvonta työpaikoilla voivat yleistyä entisestään lokakuun alusta.

Valvontaa helpottaa ensi perjantaina voimaan astuva laki yksityisyyden suojasta työelämässä, joka selkeyttää monia kiistanalaisia tilanteita.

Se tuo uusia pelisääntöjä myös työnantajien oikeuteen seurata työntekijöiden sähköpostien sisältöä.

Laki ei kuitenkaan johda kovenevaan henkilöstön kontrolliin, sillä se on päinvastoin tarkoitettu luomaan valvonnalle rajoituksia. Työntekijän oikeusturvaa voidaan kaventaa vain jos siihen on erityinen syy.

Jatkossa työntekijä joutuu kuitenkin esittämään todistuksen huumetestistä, jos työnantajalla on aihetta epäillä, että hän käyttää huumeita. Menettely yleistynee aloilla, joissa työ voi aiheuttaa taloudellista vahinkoa ja vaaratilanteita. Perusteluksi vaaditaan, että ”työtehtävät edellytettävät tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä”.

Kameroille asentamissäännöt

Vaikka laki antaa tarkemmat ohjeet moniin tähän asti säätelemättömiin tilanteisiin, ay-liikkeessä epäillään, että käytännössä tulkintaongelmia tulee.

- Esimerkiksi huumetesteihin voidaan lähettää satunnaisin perustein. Voi myös olla vaikea määritellä mikä on sellainen ”erityistä huolellisuutta” vaativa työtehtävä, jossa testausta tarvitaan, sanoo Ammattijärjestö Akavan lakimies Jaana Meklin

Testit on pakko teettää virallistetuissa laboratorioissa. Työnantajan on myös järjestettävä hoito-ohjelma.

Työsopimuksessa ei saa vaatia suostumusta testiin. Uutta työntekijää palkattaessa todistus voidaan pyytää vain valituksi tulleelta.

Testien käyttö on lisääntynyt nopeasti. Niitä arvioidaan tehtävän ainakin 500 yrityksessä. Satunnaisten pistokokeiden käyttö on ollut yleistä.

Muissa EU-maissa huumetestaamista ei ole vielä säädelty lailla.

Lakia pyritään vielä muuttamaan eduskunnan tahdon mukaisesti siten, että siihen sisällytetään myös alkoholitestit. Kolmikantainen työryhmä jatkaa työtään tämän vuoden puolella.

Kameroille asentamissäännöt

Meklin kiittelee uutta lakia siitä, että muun muassa sähköpostin käytöstä saadaan nyt säännöt.

- Tähän mennessä työpaikoilla on sovellettu mitä ihmeellisempiä toimintatapoja, eikä ole tiedetty mikä on laillista ja mikä ei. Hyväkään laki ei silti poista ongelmia, jos työpaikan kulttuuri on huono.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n lakimiehen Timo Koskisen mukaan uudistus tuo jopa merkittäviä parannuksia kamera-, huume- ja sähköpostivalvontaan.

- Uutta on muun muassa se, että työntekijöiden on nyt yt-menettelyn kautta oltava mukana päättämässä miten valvonta toteutetaan.

Kameravalvonnasta päätettiin jo 2001, mutta nyt päätetään yhdessä siitä, milloin työpaikalle saadaan kameroita asentaa.

Salakatselu on rikoslaissa edelleen kielletty, eikä sosiaalitiloja tai henkilökohtaisia työhuoneita saa valvoa.

- Merkittävä parannus on myös niin sanotun työsuhdevalvonnan kieltäminen. Se rajoittaa käytäntöjä, joissa esimiehiä ei näy koskaan, mutta joka puolella on nauhoittavia kameroita, joista kuva voi välittyä vaikka internetiin. Jatkuvan valvonnan alaisena oleminen on henkisesti erittäin rasittavaa.

Jatkossa kamera on suunnattava siten, että työntekijä ei ole koko ajan kuvattavana.

Perusteena kameroiden käytölle voi olla vain turvallisuus. Riskit voivat joillakin aloilla olla suuria rikosten tai väkivallan vuoksi.

Tulkintaa saattaa kuitenkin syntyä siitä, mikä on turvallisuuden merkitys tuotantoprosessin valvonnassa.

Kiistoja voi Koskisen mukaan syntyä, kun pohditaan milloin taloudellinen menetys riittävän suuri, jotta siihen pitää varautua kameralla. Onko esimerkiksi kaupan kassan sisältö riittävä peruste?

Euroopan tiukin lainsäädäntö

Myös työnantajat ovat tyytyväisiä pelisääntöjen selkiytymiseen.

- Hyvää on etenkin se, että vuodesta 1997 jatkunut prosessi saatiin viimein valmiiksi, sanoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n asiamies Mikko Nyyssölä.

Ongelmaksi koetaan kuitenkin lain monimutkaisuus, joka jättää paljon tulkinnanvaraa.

- Vuonna 2001 hyväksytyn lain yleissäännökset olisivat riittäneet ilman näin yksityiskohtaisia muotoiluja. Meillä on nyt Euroopan pisimmälle menevä lainsäädäntö.

Nyyssölä ei odota lain juuri muuttavan nykytilannetta, sillä siihen on jo pitkään varauduttu.


Laihdutuslääke vie nautinnon mässäilystä

Lähde: Iltalehti 29.9.2004

Iltalehti kertoo uudentyyppisen kannabinoidireseptorin antagonistin tulosta lääkemarkkinoille. Kannabinoidireseptorit löydettiin 1990-luvun alussa ja endokannabinoidit myöhemmin. Kannabiksen on valistuksessa kerrottu aiheuttavan vaikka millaisia sivu- ja haittavaikutuksia ja siksi sen tuloa lääkemarkkinoille on estetty kaikin mahdollisin keinoin:

”Ranskalainen lääkeyhtiö Sanofi-Aventis kertoo, että se on kehittänyt tupakanhimoon ja lihomiseen tehoavan lääkkeen. Lääke on nimetty Acompliaksi.

Ihmisen syödessä tai tupakoidessa elimistö erittää omia mielihyvää tuottavia aineita.

Kun näiden aineiden vaikutusreitti elimistössä katkaistaan, mielihyvää ei synny, eikä paheessa ole samaa houkuttavuutta kuin aiemmin.

Acomplian vaikuttava aine on rimonabant. Sen vaikutus perustuu sydämessä ja rasvakudoksessa oleviin endokannabinoidireseptoreihin.

Uutta lääkettä on testattu vuoden ajan Yhdysvalloissa ja kuudessa Euroopan maassa. Testin aloitti 1507 ihmistä, mutta heistä keskeytti lähes 40 prosenttia. Joillekin lääke aiheutti aluksi pahoinvointia. Osa joukosta luopui testistä, koska turhautui hitaaseen hoikistumiseen.”

Armeija joutui luopumaan henkilökunnan huumetesteistä

Lähde: Satakunnan kansa 12.10.2004

Lokakuun alusta voimaan tullut laki yksityisyyden suojasta työelämässä on pakottanut puolustusvoimat luopumaan palkatun henkilökuntansa huumetestauksesta. Pääesikunta on antanut joukko-osastoille sisäisen käskyn lopettaa testit. Armeija ehti kahden vuoden ajan seuloa huumeita satunnaisesti valitulta osalta henkilökunnasta, sotilailta, virkamiehiltä ja rauhanturvaajilta.

Puolustusvoimat luopui työntekijöidensä huumetesteistä

Lähde: Helsingin Sanomat 12.10.2004

Puolustusvoimat on joutunut luopumaan henkilökunnalle satunnaisotannalla tekemistään huumetesteistä, kirjoittaa Satakunnan Kansa.

Syynä on lokakuun alusta voimaan tullut laki yksityisyyden suojasta työelämässä.

Huumetesteistä luopuminen koskee kaikkia puolustusvoimien palveluksessa olevia työntekijöitä, virkamiehiä ja myös rauhanturvaajia.

Sen sijaan varusmiesten testaamista ja huume-etsintöjä varuskunnissa jatketaan entiseen tapaan, ilmenee puolustusvoimain sisäiseen käyttöön tarkoittamasta tiedotteesta joukko-osastoille.
     
Huumetestit ovat olleet henkilökunnalle vapaaehtoisia, mutta käytännössä testistä kieltäytymistä olisi tulkittu samalla tavalla kuin huumeista kiinni jääminen.

Puolustusvoimat on nyt asettanut työryhmän puntaroimaan uutta huumeohjetta. Etukäteistiedon mukaan tarkoituksena on miettiä uudelleen myös varusmiesten huumetestauskäytäntöä.

RAY rahoitti narkomaanien niksinurkkaa

Lähde: Iltalehti 18.10.2004

Valtakunnallisen huumevalistus-kampanjan nettisivuilla opastettiin vasta-alkajia huumeiden valmistamisen, maahantuonnin ja kasvattamisen saloihin.

Keskustelupalsta puolitotuus.com oli osa Terveyden edistämisen keskuksen näkyvää huumeiden vastaista Koko totuus -kampanjaa. Kokototuus.com:issa jaettiin asiallista tietoa huumeiden vaikutuksista, puolitotuus.com:issa sen sijaan käytiin vapaata keskustelua.

Iltalehden yhteydenoton jälkeen kampanjan nettisivut suljettiin viikkoa ennen määräaikaa.

Puolitotuus.com:in suosituin alue oli ainekohtainen keskustelu, joka käsitti yli 20 000 viestiä. Käytännössä alue oli täysin aloittelevien ja pidemmälle edenneiden huumeidenkäyttäjien vallassa. Puolitotuus.com:issa keskustelijoilla oli mahdollisuus lisäksi lähettää toisilleen yksityisiä viestejä sekä vaihtaa sähköpostiosoitteitaan.

"Toki on sallittua keskustella"

Terveyden edistämisen keskuksen kehittämispäällikkö ja kampanjan vastuuhenkilö Ritva Varamäki myöntää, ettei osa puolitotuus.com:issa käytävästä keskustelusta ole tarkoituksenmukaista huumevalistusta. Hän ei ole viime aikoina käynyt seuraamassa sivuilla käytävää keskustelua.

- Mä en ole just nyt katsonut, että mitä siellä on, koska tämähän on itse asiassa nyt loppumassakin.

- Osa (viesteistä) me ollaan sieltä kyllä siistittykin. Toki siellä on sallittua keskustella, mutta ei näitä ohjeita ja mistä aineita saa. Tämä ei ole se linja mitä me halutaan viedä eteenpäin. Se tässä on yhtenä tavoitteena ollut, että kun keskustelua nyt joka tapauksessa käydään, niin sitä voidaan käydä myöskin nettisaitilla. Sehän tämän keskustelusaitin vitsinä on ollutkin, että siellä on monenlaisia mielipiteitä.

Yli miljoonan euron hanke

Pääosin Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittama kolmivuotinen projekti on loppuillaan. Internetsivujen lisäksi valistustyötä on tehty paikallisella tasolla yhdessä muiden järjestöjen kanssa muun muassa festareilla ja nuorisotapahtumien yhteydessä.

Kampanjan saamalla rahoituksella on lisäksi ostettu runsaasti mediatilaa televisiosta ja radiosta. Kokonaisuudessa hanke on tullut maksamaan yli 1 200 000 euroa.

Oletteko henkilökohtaisesti tutustunut puolitotuus.com:in keskusteluihin, RAY:n avustusten valvonnasta vastaava tarkastaja Juho Vuorela?

- En ole.

Mitä mieltä olette siitä, että sivuilta löytyy tietoa huumeiden hankkimisesta, käytöstä ja valmistuksesta?

- Jos huumevalistuksella käsitetään tuollaista, niin minun mielestä kukaan järkevästi ajatteleva ihminen ei voi suhtautua siihen myönteisesti.

Mitä mieltä olette siitä, että RAY rahoittaa tällaista kampanjaa?

- Minun mielestä sillä, joka pitää yllä tuollaista palstaa, pitäisi olla jonkinlaiset säännöt siihen, että mitä siellä julkaistaan. Olen aivan varma, että tämä otetaan huomispäivänä puheeksi. Asiasta keskustellaan aivan varmasti Terveyden edistämisen keskuksen kanssa, ja kysymme mihin toimenpiteisiin siellä aiotaan ryhtyä.

LOUNA HAKKARAINEN