Kanada laillisti kokonaan kannabiksen

Kanada on ensimmäisenä valtiona maailmassa kokonaan vapauttamassa kannabiksen käytön ja kannabikseen liittyvän liiketoiminnan. Muissa maissa vapauttaminen on tapahtunut vain osittain, esimerkiksi USA:ssa vain tietyissa osavaltiossa, tai kuten Uruguayssa, jossa kannabiksen jakelu tullaan järjestämään valtion monopolina. Kanadassa laillistaminen tapahtuisi vuonna 2017. 

Alla Helsingin sanomien juttu aiheesta. Youtubessa on Kanadan terveysministerin puhe YK:n UNGASS-kokouksessa


Helsingin Sanomat 21.4.2016

 

KANADA aikoo laillistaa kannabiksen ensi vuonna. Maan hallitus ilmoitti keskiviikkona, että se on valmis tuomaan ensi keväänä lakiesityksen, jolla kannabiksen viihdekäyttö laillistetaan, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters.

Nykyinen pääministeri Justin Trudeau lupasi jo vaalikampanjassaan viime vuonna, että liberaalipuolue laillistaa kannabiksen valtaan päästyään samaan tapaan kuin muutamat osavaltiot Yhdysvalloissa ovat jo tehneet. Nyt suunnitelmalle tuli myös aikataulu.

Kannabiksen käyttö lääkkeenä on jo laillista Kanadassa.

Trudeau on kertonut käyttäneensä kannabista itsekin muutaman kerran. Hän ei kertomansa mukaan juuri pitänyt siitä.

KANADAN terveysministeri Jane Philpott vakuutti, että hallitus aikoo varmistaa kannabiksen myynnin vain täysi-ikäisille. Philpottin mukaan hallitus aikoo myös estää sen, että rikolliset pääsisivät hyötymään kannabiksen vapaammasta myynnistä.

Kannabis on laillistettu Yhdysvalloissa Alaskan, Coloradon, Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa sekä pääkaupunki Washingtonissa. Esimerkiksi pääkaupungissa ei ole kuitenkaan vielä sallittua käyttää kannabista julkisilla paikoilla.

Laillistukset ovat perustuneet kansanäänestyksiin. Vastaavia äänestyksiä on tulossa tänä vuonna muun muassa Massachusettsissa ja Kaliforniassa.


 

HS: Maailma ei päässyt eroon huumeista – nyt pöydällä on kannabiksen laillistaminen

HS Ulkomaat 25.6.2015 

 

Maailma ei päässyt eroon huumeista – nyt pöydällä on kannabiksen laillistaminen

YK:n tavoite huumeettomasta maailmasta jäi unelmaksi. Nyt tutkijat sekä useat maat Euroopassa ja Etelä-Amerikassa vaativat kannabiksen sallimista.

Tutkijat ja kansalaisjärjestöt eri maissa vaativat maailmanlaajuisen huumepolitiikan radikaalia uudistamista.

Arvostelijoiden mukaan nykyinen idealistinen tavoite kitkeä kaikki huumeidenkäyttö maailmasta ei ole onnistunut, vaan johtaa väkivaltaisuuksiin ja ihmisoikeuksien polkemiseen.

Vaihtoehtona monet tutkijat esittävät rankaisulinjan lopettamista ja nykyistä sallivampaa linjaa niin sanottuihin mietoihin huumeisiin kuten kannabikseen. Voimavarat pitäisi keskittää väkivaltaisuuksien lopettamiseen eikä käyttäjien rankaisemiseen.

YK on ajanut idealistista huumepolitiikkaa 1950-luvulta lähtien. Tavoite huumeettomasta maailmasta vuonna 2008 jäi kuitenkin unelmaksi.

YK:n huumepolitiikka pohjaa vuosien 1961 ja 1971 huumausaineyleissopimuksiin, joihin jäsenmaat Suomi mukaan lukien ovat sitoutuneet. Nyt täyskiellon realistisuus ja järkevyys on kuitenkin alkanut arveluttaa entistä useammassa maassa.

"On alettu tajuta, että globaali huumeiden vastainen kampanja ei toimi. Etenkin Etelä-Amerikassa ja Euroopassa on ruvettu vaatimaan isoja uudistuksia entiseen rangaistuksia painottavaan toimintamalliin", arvostetun yhdysvaltalaisen Brookings Institution -ajatuspajan tutkija Vanda Felbab-Brown sanoi aiemmin kesäkuussa Lontoossa.

Felbab-Brown osallistui Brookingsin ja lontoolaisen International Institute for Strategic Studies -ajatuspajan kansainvälistä huumepolitiikkaa pohtivaan tilaisuuteen.

YK:n yleiskokouksen piti paneutua maailman huumetilanteeseen vuonna 2019. Kolumbian, Meksikon ja Guatemalan vaatimuksesta erityiskokous on nyt aikaistettu vuoden 2016 huhtikuulle.

Huumeisiin liittyvät väkivaltaisuudet ovat useissa Etelä-Amerikan maissa niin pahat, että maat haluavat vanhat huumausainesopimukset remonttiin.

"Lännessä huumeet nähdään usein vain terveysriskinä. Ei tajuta, että muualla ihmiset kuolevat huumekonflikteissa", Felbab-Brown sanoi.

Euroopasta löytyy kuitenkin tukea Etelä-Amerikan uudistusvaateille. Moni EU-maa haluaa kuitenkin noudattaa sallivampaa huumelinjaa kuin mitä YK-sopimusten tarkka tulkitseminen sallisi.

Kiina, Venäjä ja useat Kaakkois-Aasian maat sen sijaan haluavat jatkaa vanhojen YK-sopimusten tiukkaa linjaa.

Yhdysvallat puolestaan on välikädessä. Se on johtanut 1980-luvulta lähtien maailman huumeidenvastaista sotaa. Toisaalta taas entistä useampi Yhdysvaltain osavaltio on laillistamassa kannabiksen – ja valitsemassa näin YK-sopimuksia rikkovan tien.

"Ensi vuonna viisi kuusi Yhdysvaltain osavaltiota järjestää kansanäänestyksen kannabiksesta. On selvää, että jos ne menevät läpi, pitää kannabis poistaa myös YK:n (vuoden 1961) huumesopimuksesta. Itse asiassa sitä ei olisi koskaan sinne pitänyt ottaakaan", huumeisiin erikoistunut tutkija Martin Jelsma Transnational Institute -ajatuspajasta arvioi. Hollantilainen Transnational Institute on erikoistunut vallitsevia ajatustapoja kyseenalaistavaan tutkimukseen.

Jelsman mukaan vanha huumejargon estää todellisuuden näkemisen:

"Huumeet ovat täällä jäädäkseen. Sitä ei saa vain sanoa, koska se on tabu."

YK:n linjaa puoltavien mielestä taas huumeiden käyttö olisi nyt yhtä yleistä kuin alkoholin ja tupakan, jos huumeisiin ei suhtauduttaisi ankarasti.

Yli 130 kansalaisjärjestöä edustava International Drug Policy Consortium IDPC uskoo, että maailman huumepolitiikasta tarvitaan pikainen ja perusteellinen keskustelu.

Nyt YK:n virallisena tavoitteena on kaikkien huumeiden kitkeminen aina kokalehdistä heroiiniin. Tehtävä on ylivoimainen ja imee suuret määrät rahaa ja voimavaroja.

IDPC:n mukaan huumeiden vastaisessa taistelussa unohtuvat paljon tärkeämmät tavoitteet: turvallisuus, kansanterveys, ihmisoikeudet sekä sosiaalinen- ja taloudellinen kehitys.

Samaan aikaan, kun väkivaltaiset huumemarkkinat kukoistavat, sadat miljoonat huumeidenkäyttäjät on leimattu rikollisiksi ja ajettu yhteiskunnan marginaaliin.

"Tarvitsemme jäsenmailta uusia ideoita siitä, miten toimia", IDPC:n johtaja Ann Fordham sanoi Lontoossa.

TS: Kannabis tuli USA:han jäädäkseen

Turun sanomat 23.2.2015 "Laillistaminen on tuonut paitsi verotuloja myös oikeusjuttuja"

TS: Kannabis tuli USA:han jäädäkseen (PDF)

 

HS: Tutkimus: Tupakkafirmat suunnittelivat salaa kannabissavukkeita

HS UUTISET ULKOMAAT 9.6.2014 

 

 Kuivattua hamppua. Kannabis on hampusta saatava huumaus- ja lääkeaine.

Tupakkateollisuus on kaikessa hiljaisuudessa varautunut kannabiksen laillistamiseen jo vuosikymmeniä ja tarkkaillut pääsyä alan markkinoille, osoittaa tuore yhdysvaltalais-suomalainen tutkimus.

Suuret yhdysvaltalaiset tupakkafirmat seurasivat läheisesti keskustelua kannabiksen laillistamisesta 1960-luvun lopulta lähtien ja tekivät salaista kannabistutkimusta.

Ne suhtautuivat kannabikseen sekä kilpailevana että mahdollisena omana tuotteena, paljastaa tuore Milbank Quarterly -lehden tiedeartikkeli.

Tutkimus on Kalifornian yliopiston San Franciscon tupakkatutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteishanke.

"Tutkimus osoittaa, että tupakkateollisuus on kiinnostunut kannabistuotteiden valmistamisesta. Jos kannabis laillistetaan, tupakkateollisuus todennäköisesti yrittää ottaa markkinat haltuunsa", sanoo yksi artikkelin kolmesta kirjoittajasta, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta.

Yli 80 miljoonaa sivua tupakkayhtiöiden sisäisiä dokumentteja on tullut julkisiksi oikeusprosessin seurauksena 1990-luvulta alkaen. Tutkimus on ensimmäinen, jossa arkistoja on tarkasteltu järjestelmällisesti kannabiksen kannalta.

Yhdysvalloissa Coloradon ja Washingtonin osavaltiot laillistivat kannabiksen viihdekäytön vuodenvaihteessa. Moni muu osavaltio harkitsee samaa. Tutkijoiden mielestä poliitikkojen ja viranomaisten tulisi varautua tupakkafirmojen tavoitteeseen lisätä kannabiksen käyttöä.

"Jos kannabistuotteita laillistetaan, niitä pitäisi säännellä samoin kuin tupakkaa. Tämä koskee esimerkiksi mainontaa, verotusta, varoitustarroja ja myyntiä automaateissa tai internetissä. Kannabiksen polttamisen tulisi olla kiellettyä kaikkialla, missä ei saa polttaa tupakkaa", Hiilamo sanoo.

Tällä hetkellä tupakkafirmat, kuten British American Tobacco, Philip Morris ja R.J. Reynolds Tobacco Co, kieltävät olevansa kiinnostuneita kannabismarkkinoista, kertoo tutkimukseen pohjautuva Los Angeles Timesin artikkeli.

Suomessa suhtautuminen kannabikseen on Hiilamon mukaan lieventynyt. Nuorten käyttökokeilut ovat yleistyneet vuoden 2006 jälkeen.

"Kokemukset USA:n osavaltioista ja Uruguaysta luovat myös meille painetta kannabiksen laillistamiseen. Julkishallinnon säästöt voivat vaikuttaa samaan suuntaan. Halutaan, että viranomaiset käyttävät aikaa muihin ongelmiin kuin kannabiksen kotiviljelijöiden ja käyttäjien valvontaan ja tuomitsemiseen."

USA: Kannabis laillista viidessä vuodessa

Yhdysvalloissa jopa kannabiksen laillistamisen vastustajat näkevät sen väistämättömänä. Vertailu alkoholiin tai tupakkaan ei ole ainoa selitys tälle suosion nousulle vaan kansalaiset vaativat koko huumepolitiikan muuttamista ihmisoikeuksiin ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaksi. Laillistaminen vähentää myös muuta rikollisuutta, mikä entisestään lisää tämän vaihtoehdon suosiota.
 
Lue Risto Mikkosen koko artikkeli Turun seudun kannabisyhdistyksen sivulta: