Lähde: Turun Sanomat 6.9.2004
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2004-09-06,104:2:249520,1:0:0:0:0:0:

Vuosittain noin 250 varusmiestä keskeyttää palveluksensa huumeiden käytön seurauksena. Varusmieskoulutuksensa keskeyttäneiden määrä on pysytellyt viime vuosina ennallaan, eikä tilanne parane tilastojen mukaan tänäkään vuonna.

Pääesikunnan lääkintäkommodori Kyösti Lehtomäki katsoo, ettei puolustusvoimien huumestrategialla ole ollut toivottua vaikutusta. Strategia on ollut käytössä vuodesta 2001.

Hän myös myöntää, että nyt on syytä katsoa peiliin.

- Tilanne ei ole hyvä. Oletuksena oli, että strategian myötä huumeiden käyttö vähenee. Toisaalta kukaan ei tiedä, kuinka moni olisi lopettanut, jos strategiaa ei olisi, Lehtomäki sanoo.

Hän korostaa, että huumaavien aineiden käyttö varusmiespalvelusaikana on erittäin suuri riski niin käyttäjille itselleen kuin muille. Sen vuoksi onkin tärkeää kitkeä väärinkäytökset pois ajoissa.

Lehtomäki kertoo, että huumeriippuvaiset erottuvat yleensä joukosta jo kutsuntojen yhteydessä. Siitä huolimatta seulan pitäisi olla nykyistä tiukempi.

- Tämä olisi yksi mahdollinen tapa vähentää keskeytysten määrää. Puolustusvoimissa mietitään, miten etukäteiskontrollia voitaisiin kiristää.

Puolustusvoimien huumestrategiassa painotetaan nimenomaan ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen tärkeyttä. Yksi olennainen osa huumeiden vastaista taistelua on valistus ja henkilöstön kouluttaminen.

Näkyvintä puolta edustaa puolestaan huumetestaus, jota on tehty varuskunnissa vuodesta 2002 lähtien. Tähän mennessä testejä on tehty noin 4 000 varusmiehelle ja kantahenkilökuntaan kuuluvalle. Tuloksista 50 on ollut positiivisia.

- Kaikki positiivisen tuloksen saaneet ovat olleet varusmiehiä, Lehtomäki kertoo.

Positiivinen testitulos merkitsee yleensä automaattisesti palveluksen keskeytymistä. Joissakin harvoissa tapauksissa huumeista kärähtänyt voi kuitenkin jatkaa koulutuksessa. Tämä edellyttää paitsi hakeutumista hoitoon myös suostumista säännölliseen kontrolliin.