Huumausaineyleissopimus täyttää 50 vuotta 30.3.2011

Tietoja

Julkaistu: 08.03.2011 08.03.2011

Osumat: 7420 7420

 

Kettil Bruunin (1924 - 1985) ja työryhmän Lynn Pad ja Ingemar Rexed

vuonna 1975 julkaisema raportti ”Gentlemen’s club. International

Control of Drugs and Alcohol” kartoittaa kansainvälisen

huumevalvontajärjestelmän historiaa ja kehitystä vuodesta 1909 vuoden

1971 psykotrooppisten aineiden valvontaa koskevaan sopimukseen asti.

Se oli ensimmäinen kokonaisvaltainen tutkimus tämän järjestelmän

arvoista, tavoitteista ja toteutuksesta. Kirja luotaa kehittyvän

kansainvälisen valvontajärjestelmän rakenteet ja valtasuhteet läpi

kahden maailmansodan ja kehityksen siirtomaa-ajan Kansainliitosta

kohti nykyistä ”globaalia” maailmaa, jossa YK johtaa kansainvälistä

huumevalvontaa eli nykyaikaista huumesotaa.

 

Kettil Bruun teki pitkän ja kansainvälisen uran tutkijana, jonka

toisen työryhmän kanssa samana vuonna julkaisema ”Alcohol Control

Policies in a Public Health Perspective” vaikutti laajalti

alkoholipolitiikkaan ja alan tutkimukseen. Yhdessä Nils Christien

kanssa kirjoitettu ”Den Goda Fiende” (1986), ”Hyvä vihollinen,

huumepolitiikka pohjolassa” toi esille sen, kuinka huumepolitiikalla

tehdään muuta politiikkaa: huume on poliitikoille hyvä vihollinen

siinä mielessä, että ilmiö on suppea ja kohderyhmä mielletään niin

voimattomaksi, että yhteiskunnan negatiiviset ilmiöt voidaan laittaa

sen päälle. Vaarallisin tapa käyttää huumeita on niiden poliittinen

käyttö. Suomalaisessakin huumepolitiikassa puhutaan paljon

symbolisesta politiikasta, viestien lähettämisestä yhteiskuntaan

vailla relevanttia sisältöä. Gentlemen’s club kertoo, kuinka tähän

päädyttiin.

 

Huumeiden kansainvälinen kieltolakijärjestelmä on seurausta

löytöretkistä, siirtomaasodista, orjakaupasta ja sen lopettamisesta

sekä kaupan kansainvälistymisestä. 1800-luvulla syntyneet oopiumin ja

alkoholin vastaiset liikkeet olivat tavoitteiltaan yleiseen

raittiuteen pyrkiviä mutta kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä

alkoi oopiumin kaupan valvonnasta, ja parin kieltolakikokeilun jälkeen

alkoholin valvonta eriytyi omaksi kehityslinjakseen (Bruun 1975, 3, 8

-9). Kehittyvä kansainvälinen valvontakoneisto ja Kansainliitto olivat

eurooppalaisten siirtomaavaltioiden hallitsemia, ja näillä oli

oopiummonopolit hallitsemillaan alueilla Aasiassa.

 

Koska Kansainliitto oli eurooppalainen järjestö, ei alkoholin

kieltolaeista koskaan kehittynyt kansainvälistä normia.

Valvontajärjestelmä oli tarkoitettu valvomaan ”oopiumin ja muiden

vaarallisten huumeiden” kauppaa. Kannabis tuli alkuvaiheissa mukaan

Egyptin esityksestä mutta aloite sai aikaan vain rajallisen valvonnan

koskien kauppaa valtioiden välillä. USA vaati tiukempaa politiikkaa

eikä esimerkiksi liittynyt vuoden 1925 Geneven sopimukseen, koska

kannabista ei kielletty. Vasta vuoden 1961 ns. huumausaineyleissopimus

(Single Convention) merkitsi kannabiksen kansainvälistä kieltoa ja

tässä USA:n edustajan Harry Anslingerin rooli oli merkittävä. Hän

käytti USA:n toisessa maailmansodassa saamaa maailmanvallan roolia

1930-luvulla luomansa marihuanahysterian kansainvälistämiseksi ja sen

seurauksena kannabiksesta tuli yhtä vaarallinen huume kuin heroiini ja

kokaiini.

 

Vaikka Harry Anslingerin osuus on monella tapaa merkittävä ja hän on

keskeinen tekijä mm. kannabiksen kieltämisessä, ei hän suinkaan

toiminut yksin. Kettil Bruunin ja työryhmän klassikoksi nousseen

huumevalvonnan syntyä ja kehitystä tarkastelevan kirjan otsikoksi ei

sattumalta tullut ”The Gentlemen’s Club”. Kansainvälinen huumevalvonta

ja huumesota on mitä suurimmassa määrin ollut miehinen harrastus,

missä pari valtiota ja pieni joukko miehiä on sanellut politiikan.

(Bruun 1975, 123)

 

Anslingerin uraa on sivuttu aikaisemmissa jaksoissa mutta häntä

ratkaisevampi oli Herbert Mayn (1877 - 1966) rooli. Hän jättäytyi

isänsä lääkebisneksistä eläkkeelle jo 45-vuotiaana ja siirtyi

kansainväliseen politiikkaan liittymällä Foreign Policy Associationiin

ja sen Opium Research Committeen jäseneksi. Tästä hän siirtyi

Kansainliiton huumevalvontaan ja sen oopiumlautakunnan

puheenjohtajaksi. Tämä nimitys tapahtui mutkan kautta siten, että USA

pyysi Uuden Seelannin edustajaa esittämään Mayta tähän toimeen, koska

USA ei kuulunut Kansainliittoon. USA:ssa oli vaikutusvaltainen ryhmä,

joka halusi saada yhden amerikkalaisen Kansainliiton huumevalvontaan

mukaan. May oli keskeinen henkilö Kansainliiton huumevalvonnan

siirtymisessä YK:lle toisen maailmansodan jälkeen ja hän toimi 33

vuotta Kansainliiton ja YK:n huumevalvontabyrokratian johdossa. (Bruun

1975, 126 - 127, 306)

 

Eversti C. H. L. Sharman (1881 - 1970) syntyi Englannissa mutta

innostui nuorena miehenä Kanadan ratsupoliiseista niin paljon, että

muutti Kanadaan vuonna 1898 ja liittyi näihin. Hän taisteli

Etelä-Afrikassa buurisodassa ja myöhemmin ensimmäisessä

maailmansodassa. Sodan jälkeen hän aloitti uransa Kanadan

huumevirastossa (narcotics services), jonka johtoon hän nousi vuonna

1927. Kansainliitossa ja myöhemmin YK:ssa Sharman oli yksi Anslingerin

vankimmista liittolaisista ja heidän tiedetään ”tehneen yhteistyötä

huumekomission sisällä ja ulkopuolella”. (Bruun 1975, 127)

 

Adolf Lande toimi pitkään keskeisten huumevalvontaelinten sihteerinä

ja tässä tehtävässään kirjoitti kaikki YK:n huumesopimustekstit

vuosina 1946 - 1971 sekä sopimusten kommentaarit, joilla sopimuksia

tulkitaan. Häntä pidetään mm. Single Conventionin keskeisimpänä

laatijana. Lande on yhdistetty USA:n lääkevalmistajien liittoon

(American Pharmaceutical Manufacturers Association), mikä vaikutti

Landen kantaan saattaa kemialliset aineet samankaltaisen valvonnan

piiriin kuin ns. klassiset huumeet. Kun YK:ssa alettiin valmistella

vuoden 1971 psykotrooppisia aineita kieltävää sopimusta, kirjoitti

Lande mm.: ”En usko, että kovinkaan moni hallitus haluaa riistää

lukemattomilta ihmisiltä heidän unensa asettamalla barbituraatit

huumevalvonnan alaisuuteen.... Kansainvälisten huumesopimusten

mahdollisuudet käsitellä ihmisten persoonallisuuteen tai ympäristöön

liittyviä ongelmia ovat vielä rajatummat kuin kansallisen

lainsäädännön... Kansainvälistä toimielintä ei pidä rasittaa

sellaisten huumeiden/lääkkeiden (drugs) valvonnalla, jotka muodostavat

ainoastaan kansallisen eivätkä kansainvälistä ongelmaa... Jos olen

saanut oikeaa tietoa, ei yksikään protokollan IV luetteloon viedyistä

aineista muodosta ongelmaa... On myös tullut esille, että vaatimus

lista I:llä olevien aineiden ihmisillä tehtävien tutkimusohjelmien

etukäteishyväksymisestä ei ole sovitettavissa vapaan tutkimuksen

periaatteisiin.” (Bruun 1975, 199, 256 - 258)

 

Tällä Lande tarkoitti synteettisiä lääkeaineita ja piristeitä, joiden

valvonta jäi Single Conventionissa kiellettyjen aineiden ja kasvien

valvontaa löyhemmäksi. Nämä erilaiset sopimukset ovat aiheuttaneet

sen, että meillä on nykyään toisistaan poikkeavat huume-, päihde-,

doping- ja lääkeainevalvonta riippumatta aineen vahingollisuudesta tai

hyödyllisyydestä ihmiselle.

 

Koska hän kirjoitti myös Single Conventionin kommentaarin, niin hänen

tiedetään kannattaneen käytön ja hallussapidon omaa käyttöä varten

rankaisematta jättämistä sekä hoitoa ja rehabilitaatiota rankaisemisen

sijaan. Hänen mukaan ”hallussapito” ja ”ostaminen” termeillä

sopimuksen rangaistuksia käsittelevässä osuudessa viitataan laittomaan

salakuljetukseen ja siksi hallussapitoa ja hankkimista omaa käyttöä

varten ei pidä käsitellä rangaistavina tekoina. (Lande 1973, 129)

 

Lande on arvoituksellinen henkilö, eivätkä Bruun tai Wikipedia osaa

kertoa edes hänen syntymä- ja kuolinvuosiaan. Tiedämme Landen olleen

perustamassa YK:n entisten virkamiesten liittoa vuonna 1969 ja

toimineen sen johtokunnassa. Nimihaulla New Yorkista löytyy vuonna

20101 yksi 105 vuotias Adolf Lande, joka silloin voisi olla viimeinen

kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän luojista, joka voisi kertoa

sen alkuperäisistä tavoitteista. Huumelainsäädäntöään tiukentavat

hallitukset vetoavat väärin Single Conventioniin perustellessaan

käyttäjien rankaisemista.

 

Pienimmän yhteisen nimittäjän politiikkaa

 

Sharman toimi CND:n puheenjohtajana, Kanadan valtuuskunnan johtajana

sekä Drug Supervisory Body johtajana vuoteen 1958. Sharmanin jäätyä

eläkkeelle vuonna 1958 Anslinger kirjoitti kunnianosoituksen alan

julkaisuun Bulletin on Narcotics, jossa hän kertoo, kuinka ”... on

vaikea uskoa, että sama mies on taistellut Etelä-Afrikassa,

Lorrainessa ja napa-alueilla, ratsastanut ympäri Koillis-Kanadan

erämaita...”. Sotilasansiot ja reipas leirielämä pätevöitti nämä

miehet heidän omasta mielestään kansainvälisen huumevalvonnan johtoon.

(Anslinger 1959: 1

http://www.unodc.org/unodc/en/data-and-analysis/bulletin/bulletin_1959-01-01_4_page002.html

 

Anslinger saa ylistystä Kiinan edustajan sisäministeri Y. L. Yaon

selittäessä Bulletin on Narcotics lehdessä vuonna 1958 kommunistisen

Kiinan kannan sille, miksi se harjoittaa ankaraa huumepolitiikkaa:

 

”Koska huumeriippuvuus vahingoittaa riippuvaisen ruumista, on se

yhteisön huolen aihe. Laissa säädetty rangaistus tulee määrätä osana

kansallista ja sosiaalipolitiikkaa. Tietyssä mielessä huumeriippuvuus

on rikos yhteiskuntaa kohtaan kuten itsemurhan yritys, mikä on monissa

maissa laissa säädetty rangaistavaksi teoksi. Huumeriippuvuuden

rankaiseminen on lisäksi oikeutettu sillä, että siihen liittyy muuta

rikollisuutta. Kuten USA:n huumekomissaari Harry J. Anslinger osoittaa

kirjassaan ”The Traffic in Narcotics”: ”Minkä tahansa

poliisirekisterin tarkistaminen paljastaa sen tosiseikan, että monet

huumeriippuvaiset olivat rikollisia kauan ennen huumeiden käyttöään.

Älkää tehkö tässä mitään erhettä: olemme tässä sellaisen asian

kimpussa, mikä ei parane yksin sairaalassa, vaan tämä pelätty vitsaus

tunkeutuu aina vaan syvemmälle ja vaatii yhä enemmän ponnisteluja

tullakseen kitketyksi.”

 

”Näistä edellä mainituista syistä johtuen on suuri joukko valtioita

alkanut pitää huumeiden väärinkäyttöä rangaistavana rikoksena.

Vallitsee suuntaus langettaa siitä yhä ankarampia rangaistuksia. USA:n

huumekomissaari herra Anslinger kirjoitti edellä mainitussa kirjassaan

suositellessaan ankaria rangaistuksia huumeriippuvaisille: ”Vahva

laki, hyvät lainvalvontajoukot, tiukat rangaistukset sekä oikeanlainen

sairaalahoito-ohjelma on se tarpeellinen pohja, jolle menestyksekkäät

ohjelmat perustuvat. Nämä sekä valpas ja päättäväinen suuri yleisö

pystyvät hävittämään tämän ongelman. Ehkä suurin syy huumeriippuvuuden

lisääntymiseen on lainsäätäjän tai poliisin tai jonkun muun

viranomaisen epäonnistuminen ymmärtää nämä tärkeät perusasiat.” (Y. L.

Yao Bulletin on Narcotics 1958: 1

http://www.unodc.org/unodc/en/data-and-analysis/bulletin/bulletin_1958-01-01_1_page002.html)

 

Korean sodassa vuosina 1950 - 53 USA ja Kiina olivat sotineet

keskenään ja USA:ssa vallitsi kylmän sodan kommunistihysteria. Yao ei

ollut merkittävä eikä keskeinen hahmo YK:n huumevalvonnassa mutta

hänen artikkelinsa osoittaa, kuinka hallitseva asema johtavilla

hahmoilla oli siinä ja kuinka vastakkaisista ideologioista huolimatta

huumeongelma on hallituksille ensisijaisesti poliisitoimi omia

kansalaisiaan vastaan.

 

USA ei ratifioinut Single Conventionia, koska Anslinger arvosteli sitä

mm. sen takia, että siinä annettiin 25 vuoden siirtymäaika niille

maille, joissa oli ns. klassisten huumeiden perinteistä käyttöä.

Vuonna 1960 USA:n presidentiksi valittu John F. Kennedy erotti

Anslingerin FBN:n johdosta Single Conventionin solmimisen jälkeen

vuonna 1962. Kennedyn samana vuonna pitämän huumekonferenssin

tuloksena julkaistu raportti totesi, etteivät aikaisemmat hallituksen

väitteet kannabiksesta pidä paikkaansa. Anslinger saattoi kuitenkin

jatkaa USA:n edustajana YK:ssa vielä kaksi vuotta ja Kennedyn murhan

jälkeen valtaan astunut Lyndon B. Johnson ratifioi sopimuksen vuonna

1967. (Booth 2004, 206 - 207)

 

Anslingerin vaikutusvaltaa YK:ssa ja USA:ssa jatkoi hänen liittolainen

Nathan Eddy aina vuoteen 1973. Hän toimi YK:n riippuvuutta

aiheuttavien aineiden asiantuntijakomiteassa puheenjohtajan, jäsenen

ja neuvonantajan tehtävissä sekä huumekomission tehtävissä. USA:ssa

hän toimi kansallisen tutkimusneuvoston huumeriippuvuuskomiteassa,

joka antoi neuvoja Anslingerin johtamalle huumetoimistolle. WHO:n

huumeriippuvuusyksikön johtaja Dale Cameronilla oli samanlainen tausta

USA:n huumeriippuvuuskomiteassa kuin Eddyllä. WHO:n yksikön aikaisempi

johtaja Pablo Wolff oli myös ollut Anslingerin liittolainen ja

Anslinger kirjoitti esipuheen Wolffin kannabista käsitelleeseen

kirjaan vuonna 1949.

(Bruun 1975, 124)

 

Single Conventionin alkupuheessa kerrotaan valvontajärjestelmän

ylimpänä tavoitteena olevan ”ihmiskunnan terveyden ja hyvinvoinnin

parantaminen”. Tämän järjestelmän rakentaminen perustui neljälle

olettamalle:

 

1. On mahdollista tukahduttaa kiellettyjen aineiden tukkukauppa

hävittämällä tuotantopaikat ja estämällä kuljettaminen rajojen yli.

2. On mahdollista tukahduttaa kiellettyjen aineiden laiton

vähittäiskauppa ja siten estää näiden aineiden pääsy potentiaalisille

kuluttajille joko fyysisesti tai taloudellisesti (nostamalla hintoja).

3. On mahdollista tukahduttaa kiellettyjen aineiden kysyntä

käyttämällä sekä kasvatusta ja tiedotusta haitoista että käyttäjien

paljastamiseen ja rankaisemiseen perustuvaa pelotetta.

4. Onnistuminen kaikilla edellä mainituilla tasoilla saa laittomien

huumeiden käytön vähenemään, mikä lopulta johtaa toivottuun

tavoitteeseen eli ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen.

(Trace 2011)

 

Single Convention hyväksyttiin New Yorkissa 24.1 - 25.3.1961 YK:n

talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) järjestämässä kokouksessa United

Nations Conference on Narcotic Drugs, johon osallistui 73 valtiota.

Virallinen allekirjoituspäivä oli 30.3.1961. YK:ssa huumepolitiikasta

tuli pienen herrakerhon näyttämö ja YK:n kansainvälisessä

politikoinnissa huumepolitiikasta tuli pienimmän yhteisen nimittäjän

politiikkaa, jonka puitteissa valtiot saattoivat julkistaa

yhteishenkeä puhkuvia julistuksia ja pohdinnat käyttäjän asemasta

jäivät näiden isompien valtakuvioiden alle.

 

Yhteydet lääke- ja päihdeteollisuuteen

 

Näillä muutamilla keskeisillä henkilöillä oli tiiviit suhteet niihin

painostusryhmiin, jotka hyötyivät kehittyvästä

huumevalvontajärjestelmästä. Tähän järjestelmään vaikuttavat ryhmät

voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: uskonnolliset, raittius- ja

oopiuminvastaiset ryhmät; lakimiesten, lääkäreiden ja tutkijoiden

ryhmät sekä teollisuuden ja kaupan ryhmät. Vuonna 1951 ilmestynyt

UNESCO:n ja International Institute of Administrative Sciences

-laitoksen raportti toteaa, että jotkut hallitukset ja varsinkin USA:n

hallitus antavat tietyille epävirallisille organisaatioille

mahdollisuuden tuoda mielipiteensä esille virallisen delegaation

jäseninä. Vuoden 1945 San Franciscon kokouksessa, missä luotiin YK:n

perustamiskirja, esiintyi lukuisia yksityisiä organisaatioita USA:n

delegaation ”konsultteina”. Sveitsin delegaatiossa vuonna 1971 oli

Hoffman-La Rochen, CIBA-Geigyn ja Sandozin edustajat silloin, kun

YK:ssa päätettiin ns. psykotrooppisten aineiden kieltämisestä.

Sopimuksesta tulikin paljon lievempi kuin vuoden 1961 Single

Conventionista, jolla kiellettiin ns. klassiset huumeet mukaan lukien

kannabiskasvi - jonka vaikuttava aine, THC, kiellettiin vasta vuoden

1971 sopimuksella.

 

Huumevalvonnan keskeiset toimijat ovat toimineet vuoroin

lääkeyhtiöiden palveluksessa. YK:n huumejaoston yhdestä johtajasta

Gilbert Yatesista tuli Britannian lääketeollisuuden liiton johtaja.

Merkittävä vaikuttaja ja INCB:n sihteerinä toiminut Adolf Lande on

puolestaan kytketty USA:n lääkevalmistajien liittoon. WHO:n

huumeriippuvuusyksikön johtaja Hans Halbach siirtyi Hoffman-La Rochen

palvelukseen. Kansainliiton aikana huumevalvonnassa toiminut Otto

Anselmino siirtyi saksalaisen lääkeyhtiön palvelukseen. INCB:n

puheenjohtaja Herbert May toimi isänsä lääkeyhtiössä ennen

siirtymistään kansainväliseen huumevalvontaan. (Bruun 1975, 149 - 156)

 

Jää tietenkin täysin avoimeksi kysymykseksi, missä määrin tällaiset

yhteydet ovat vaikuttaneet huumevalvonnan kehittymiseen. Haagin

sopimuksen ajoilta (1912) tiedämme Saksan lääketeollisuuden

painostaneen hallitusta jäämään pois konferenssista siksi, että Saksa

oli yksi suurimpia oopiumjohdannaisten valmistajia ja sillä oli

kokaiinin tuotannon monopoli. Toinen varakkaiden painostusryhmien

käyttämä tapa on lahjoittaa poliitikoille ja puolueilla rahaa ennen

vaaleja. Kolmas painostuskeino on lääkeyhtiöiden tapa käyttää

myyntimiehiä sekä voimakasta mainontaa lääkäreiden taivuttamiseksi

määräämään yhtiön lääkkeitä. (Bruun 1975, 152 - 159)

 

Valtiot ovat kuitenkin se varsinainen vaikutusvallan lähde: yksilöt

saavat vaikutusvaltaa edustamaltaan vahvalta valtiolta. Ranska on

ollut perinteisesti tiukan valvonnan kannattaja. Sen edustaja Vaille

uskoi kannabiksen vaaroihin ja niinpä hän vuonna 1971 vastusti

kiivaasti lausuntoa, jonka mukaan kannabis ei ole riippuvuutta

aiheuttava huume. Hänellä oli vahva usko siihen, että tutkimustuloksia

voidaan määritellä etukäteen. Niinpä kun huumekomissio pyysi

sihteeristöä laatimaan tutkimuksen kannabiksen käytön

lääketieteellisistä ja yhteiskunnallisista puolista, Vaille huomautti

tällaisen tutkimuksen olevan todella tärkeä, sillä ”sen avulla saisi

huomiota kannabiksen lääkinnällisiin ja yhteiskunnallisiin vaaroihin

ja selittäisi ne syyt, miksi kannabis on asetettu kansainväliseen

valvontaan”. (Bruun 1975, 129)

 

Kansainliitto asetti komitean tutkimaan kannabista vuosina 1935 -

1939, jonka työ on edelleen yksi laajimmista selvityksistä, joka otti

huomioon kulttuuriset erot ja valvonnan vaikeudet. Kun USA:ssa

Anslinger sai läpi Marihuana Tax Actin vuonna 1937, alkoi hän esittää

komitealle keräämäänsä materiaalia marihuanan vaarallisuudesta,

mielisairauksista ja murhista. Hänen todistusaineistonsa oli tämän

tyylistä: marihuana ”on pahin kaikista huumausaineista - paljon

pahempi kuin morfiini tai kokaiini ... sen vaikutuksesta ihminen

muuttuu pedoksi”. (Bruun 1975, 192 - 193)

 

Nykyään huumekieltolain perusteluna yleisesti käytetty epämääräinen

yhteys mielenterveysongelmiin juontaa juurensa Anslingerin tuottamaan

materiaaliin: ”Intialaisen hampun aiheuttama päihtymystila voi

säännöllisesti käytettynä kehittyä varsinkin herkällä ihmisellä

aidoksi ja selvästi erotettavaksi mielenhäiriöksi, joka kestää

pitemmän tai lyhyemmän aikaa”. USA:n toimittaman materiaalin pohjalta

alkoi kehittyä teoria, jonka mukaan kannabiksen käyttö johtaa

heroiiniriippuvuuteen, teoria, mistä tuli tärkeä toisen maailmansodan

jälkeen. Britannian hallituksen teettämää raporttia kannabiksesta

Intiassa vuodelta 1894 ei löydy komitean käyttämistä lähteistä. (Bruun

1975, 187, 192 - 193)

 

Komitealle aineistonkeruutyötä tehnyt tunisialainen kemisti ja

apteekkilaitoksen valvoja tohtori J. Bouquet kiisti sen, että kannabis

aiheuttaisi väkivaltaa Afrikassa. Hän antaa lausunnossaan tämän

ristiriitaisen todistusaineiston pohjalta neljä erilaista kannabiksen

käytön syytä: ”ruokavalmisteena teen tai kahvin tapaan, kiihokkeena

oopiumin tapaan, yhteiskunnallis-uskonnolliset syyt esimerkiksi

vedalaisuudessa sekä perversseihin tarkoitusperiin kuten murhiin ja

raiskauksiin, joista raportoidaan USA:sta”. Bouquet arvioi, että

kannabiksen rajoittaminen voisi johtaa vaarallisempien aineiden

käyttöön. (Bruun 1975, 193 - 194)

 

YK:n aloittaessa toimintansa toisen maailmansodan jälkeen, ei uusi

huumekomissio CND enää nimittänyt erillistä kannabiskomiteaa mutta

keräsi kuitenkin aktiivisesti tietoja. Kun  Meksikon ja Intian

edustajat toivat esille kokemuksiinsa perustuvia näkemyksiä

kannabiksen vaikutuksista ja siitä, että sen kieltäminen voisi

aiheuttaa paljon haitallisemman alkoholin käytön lisääntymistä,

vastusti Anslinger tätä voimakkaasti ja samalla arvosteli joidenkin

USA:n lääkäreiden tuoretta raporttia äärimmäisen vaarallisena. Tämä

raportti oli New Yorkin pormestari La Guardian aloitteesta syntynyt

raportti, jota USA ei välittänyt edelleen YK:lle. Siinä päädyttiin

päinvastaiselle kannalle Anslingerin kanssa eli kannabis ei

aiheuttanut henkistä eikä moraalista rappiota. (Bruun 1975, 193 -196)

 

Anslingerin toimintaa kuvaa hyvin se, että hän kirjoitti esipuheen

Pablo Wolffin kannabista käsittelevään kirjaan vuonna 1949, joka

julkaistiin Iso-Britanniassa vastaiskuna La Guardia raportin

julkaisulle siellä. Siinä hän kirjoittaa, että ”marihuana on aina

kaukaisista ajoista saakka yhdistetty mielisairauksiin,

rikollisuuteen, väkivaltaan ja julmuuksiin... eikä ole minkäänlaista

sellaista sairautta, mikä oikeuttaisi sen käytön nykyaikana”. Wolff

oli toiminut WHO:n huumeriippuvuutta tutkivan yksikön johtajana.

(Bruun 1975, 124 - 125, 196)

 

Lopullinen lausunto kannabiksen kieltämiseksi tehtiin vuonna 1955,

jossa oli kaksi erilaista vaihtoehtoa: ensimmäinen sen perusteella,

ettei kannabiksella ole minkäänlaista lääkinnällistä käyttöä, ja

toinen jos sillä kuitenkin olisi. Kansainliiton kannabiskomitean

keräämällä aineistolla ei ollut mitään merkitystä tässä

päätöksenteossa. Ensimmäinen vaihtoehto voitti, kun YK:n valvova elin

ECOSOC oli kehottanut jäsenmaita lopettamaan kannabiksen

lääkinnällisen käytön.

 

Mutta miksi kannabiksen kieltämisen kriteeriksi tuli sen

lääkinnällinen hyöty? Miksi kieltolaki olisi riippuvainen siitä

tuomiosta, että lääketiede pärjää ilman kannabista? Alkoholin

kieltolain lopettamisen perusteluissa ei sillä väitetty olevan

minkäänlaisia lääkinnällisiä ominaisuuksia. Tämän mysteerin ratkaisu

piilee kansainvälisen huumevalvonnan keskittymisessä muutaman ihmisen

ympärille, jotka kuten Lande ja Albach olivat sidoksissa

lääketeollisuuteen. (Bruun 1975, 65, 156, 199 - 200 )

 

Jo vuonna 1959 muutamien maiden edustajat toivat esille sen, että

heidän maissaan tehdyissä tutkimuksissa oli tullut esille mm.

kannabiksen antibioottiset ominaisuudet. Kun WHO:ta pyydettiin

tutkimaan asiaa, sen raportti ”The merits of anti-biotic substances

obtainable from cannabis sativa” (UN Document E/CN.7/409 (E/CONF.

34/5) 1961: The merits of antibiotic substances obtainable from C.

sativa.) julkaistiin vasta kun Single Conventionia laativa konferenssi

oli alkanut vuonna 1961 New Yorkissa. Konferenssissa kannabiksen

kieltämisen vastustaminen jäi muutamien harvojen osalle, ja Intialle

ja Pakistanille suotiin 25 vuoden siirtymäaika sopimuksen

hyväksymisessä. YK kielsi jo etukäteen kaikenlaisen päätöksen

arvostelun julistamalla, että ”Komissio muistuttaa, että on yhdessä

päätetty kannabiksen väärinkäytön olevan yksi huumeriippuvuuden muoto

ja korostaa, että kaikenlainen julkinen tiedottaminen tämän päätöksen

vastaisesti on harhaanjohtavaa ja vaarallista”. Mm. Hollannin

lehdistössä oli ollut asiantuntijoiden lausuntoja siitä, että

kannabisriippuvuus ei ole sen kummempaa kuin alkoholismi. (Bruun 1975,

200 - 202)

 

Esimerkiksi Intia vastusti tulevaa kieltolakia sen takia, että

kannabiksella oli merkittävä osa perinteisessä intialaisessa

lääkinnässä, mikä aiheutti varaumia lopulliseen sopimukseen. Mutta sen

vastustus ei saanut paljoa aikaan vahvan kannabiksen vastaisen blokin

kehityttyä kieltolakihankkeen taakse. Lääketeollisuudesta oli tullut

merkittävä ja vaikutusvaltainen teollisuudenala toisen maailmansodan

jälkeen uusien antibioottien ansiosta ja samalla lääkärikunnan

arvostus nousi uudelle tasolle. (Bruun 1975, 3, 155, 200)

 

Kannabiksen kieltäminen oli kuitenkin vaikeaa, koska sillä oli vielä

paljon perinteistä käyttöä. Siksi sopimuksessa oli annettu joustoja ja

kannabiksen lääkekäyttö rajattiin selvästi sen ulkopuolelle (vaikka

lääkekäytön kiistäminen oli toinen kieltämisen perusteista). Mutta kun

verrataan uudempaa ns. psykotrooppisten aineiden (uudet kemialliset

aineet kuten vuonna 1964 kannabiksesta eristetty THC, amfetamiini, LSD

jne.) sopimusta vuodelta 1971 ja siinä tehtyä lääkinnällistä varausta,

löytyy mielenkiintoinen ero: kannabiksen lääkekäytön yhteydessä

viitataan kivun ja kärsimyksen lievitykseen mutta psykotrooppisten

aineiden kohdalla tällaista rajausta ei tehdä vaan niiden kohdalla

sopimuksen tulkinta voisi sisältää myös fyysisen tai henkisen

suorituksen parantamisen: synteettinen THC on USA:n

lääkevalvontaviraston FDA:n ja huumepoliisin DEA:n hyväksymä lääke,

mikä voi kuulostaa oudolta ja ristiriitaiselta.

 

INCB alkoi toistaa raporteissaan väitteitä kannabiksen kontrollin

lieventämistä vastaan kuten vuonna 1971: ”Päinvastoin tämän hetkiset

tiedot osoittavat, että kannabis on vakava ja kasvava uhka monissa

maissa sekä sen vahingollisuuden vuoksi että sen muiden aineiden

väärinkäyttöön johtamisen vuoksi”.

 

CND:n jäsenille on myös hyvin tärkeää, että päätöksistä pidetään

kiinni. Vuoden 1973 komission kokouksessa Ranskan edustaja Vaille

kommentoi WHO:ssa tehtyä kannabistutkimusta: ”Kannabiksen eri muotojen

suhteellinen harmittomuus ja kannabiksen käyttö pieninä tai suurina

annoksina jne. ovat epäilemättä teoreettisesti ja tutkimuksen kannalta

mielenkiintoisia ja WHO:n tulee jatkaa tutkimuksiaan näistä asioista

mutta tällainen tutkimus ei saa vaikuttaa millään tavalla

kansainväliseen valvontaan”. (Bruun 1975, 201 - 202)

 

Valvontajärjestelmän alullepanijat voi luokitella kahteen ryhmään:

oopiumin vastaiset lähetyssaarnaajat ja teollisuuden edustajat.

Jälkimmäinen ryhmä on ottanut osaa järjestelmän kehittämiseen

ulkopuolelta vaikuttamalla jonkin järjestön tai organisaation kautta,

osallistumalla sopimusten tekemiseen valtioiden delegaatioissa ja

lisäksi valvontabyrokratian ja teollisuuden edustajat vaihtelevat eri

rooleissa. (Bruun 1975, 155 - 157)

 

Tämä selittää sen, miksi alkoholi-, tupakka- ja lääketeollisuus ovat

saaneet markkinoida tuotteitaan niin, että niiden menekki on

räjähdysmäisesti kasvanut toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1926

mm. Suomen edustaja yritti saada alkoholille vastaavaa valvontaa kuin

huumeille. Seuraavana vuonna Ranskan delegaatiossa ollut viinin

viljelijöiden edustaja sai läpi ehdotuksensa, että alkoholia ei saanut

luokitella ”vaaralliseksi huumeeksi”. Vielä 1960-luvulla saatettiin

olla huolissaan siitä, että lääkkeiden mainostaminen lisää niiden

tarpeetonta kulutusta. Sen jälkeen näyttää tapahtuneen niin, että

kaikki esteet on saatu purettua lääketeollisuuden markkinoinnin

tieltä. (Bruun 1975, 159, 169 - 170)

 

Single Convention ja inhimillisen kärsimyksen lievittäminen

 

Kieltolakijärjestelmän tarkastelu osoittaa, että kannabiksen

lääkekäytön kieltäminen johtuu kieltolaista eikä kannabista ole

kielletty sen takia, että sillä ei ole lääkinnällistä käyttöä.

Valvontakoneisto yrittää pitää yllä illuusiota siitä, että kieltolaki

voitaisiin perustella kemialla ja biologialla. (Bruun 1975, 276 - 279)

 

Koneiston on kuitenkin oltava hyvin poliittinen turvatessaan oma

olemassaolonsa. Bruunin ja työryhmän kirjan julkaisuaikana

sadonkorvausohjelmat ja tuhoamisohjelmat olivat suosittuja

kieltolakikoneistossa. Ohjelmat epäonnistuivat mutta olivat samalla

esimerkkejä byrokraattisesta mielikuvituksesta työllistää byrokratiaa.

Sadonkorvausohjelmia oikeutettiin sillä, että ne tuovat vaurautta ja

nostavat elintasoa mutta voidaan kysyä, etteikö esimerkiksi oopiumin

kasvatus voisi nostaa köyhän maan talouden tuomalla ulkomaan

valuuttaa? Jos näin on, niin ongelmana onkin näiden tulojen

oikeudenmukainen jakautuminen rikollisten ja heitä valvovien poliisien

sekä näiden tukijoiden etuoikeutetun luokan ulkopuolelle. (Bruun 1975,

280 - 281)

 

Nykyinen järjestelmä keskittyy tekemään takavarikointeja ja saamaan

kiinni salakuljettajia. Mutta avaintekijä tässä kokonaisuudessa on

USA:n huumemarkkinat, mikä tekee siitä kansainvälisen ongelmavaltion.

Ensimmäisenä tulisikin tutkia puolueettomasti USA:n huumeongelmaa. USA

on pakottanut muille valtioille oman ongelman määritelmänsä ja

ratkaisumallin eikä yhdelläkään valtiolla ole ollut mahdollisuutta

selvittää, kuinka hyvin USA itse toimii oman tilanteensa kanssa.

(Bruun 1975, 282)

 

Kettil Bruunilla ja työryhmällä on ehdotus koko kansainvälisen

valvontajärjestelmän muuttamiseksi kysymällä, kuinka hyvin

kansainvälisiin sopimuksiin sopii pakollisten rangaistusten

määrääminen huumeiden hallussapidosta ja käytöstä. Tämä on johtanut

monissa maissa sellaisiin rankaisutoimenpiteisiin, jotka ovat

suoranaisia ihmisoikeusloukkauksia. Rankaisemista käytetään

sellaisissa tilanteissa, joissa muut toimenpiteet olisivat parempia

kuten asumisolojen parantaminen, sosiaaliturva, työmahdollisuuksien

lisääminen jne. Kansainvälisten huumesopimusten rankaisemispykälät

ovat vieneet niiltä suosiota ja luottamusta näiden sopimusten

kohderyhmien keskuudessa. Lisäksi löytyy lukuisia maita, joissa

kriminaalivalvonta on ollut kallis erehdys. (Bruun 1975, 283)

 

Bruunin ja kumppaneiden kritiikki ei ole vanhentunut 35 vuodessa.

Edelleen ”kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä” pyrkii joidenkin

aineiden ”väärinkäytön” lopettamiseen. Alkoholista päättäminen on

jätetty kansalliseksi kysymykseksi mutta kannabis on kansainvälinen

ongelma. Alkoholi kuitenkin aiheuttaa enemmän ongelmia kuin muut

huumeet, ja eri aineiden sekakäyttö korostaa myös alkoholin saamista

yhtenäiseen valvontaan. Huumekomissio voi valtuuksiensa perusteella

nostaa alkoholin käytön aiheuttamat ongelmat keskusteltaviksi sekä

esittää toimenpiteitä näiden ongelmien ratkaisemiseksi mutta

ainoastaan WHO on yrittänyt esittää tätä ns. yhtenäistä näkökulmaa.

 

Koska YK:n huumevalvonnan tavoite on epärealistinen, joutuvat valtiot

tavoittelemaan saavuttamattomia päämääriä ja esittelemään uskomattomia

saavutuksia. Esimerkki tästä oli pyrkimys saada kannabiksen kaikki

”ei-lääketieteellinen käyttö” loppumaan vuoteen 1989 mennessä. Tässä

todistustaakka on annettu Intialle, joka joutui kyseisenä vuonna

osoittamaan noudattavansa kansainvälistä normia riippumatta, mitä se

sitten tarkoittaakin käytännössä. Mm. bhang eli hampun lehdistä

valmistettu juoma on Intiassa jätetty huumausainelain ulkopuolelle.

 

Kaiken yhteiskunnallisen politiikan tulisi vähentää inhimillistä

kärsimystä ja tämän päämäärän innoittamana huumevalvonnan tulisi

ensisijaisesti vähentää huumeiden  käytön aiheuttamia haittoja.

Huumevalvonnan tavoitteiden ei tulisi olla epämääräisiä ja siksi

huumeiden väärinkäyttö ja riippuvuus tulisi korvata yksinkertaisella

käyttö-termillä. Huumeiden käyttö ja niiden valvonta ei ole myöskään

samankaltainen ilmiö kaikissa kulttuureissa, ja siksi haittojen

vähentämiseen pitää sisältyä myös valvonnan aiheuttamien kielteisten

vaikutusten vähentäminen. (Bruun 1975, 285 - 292)

 

Bruun ja työryhmä antoivat vuonna 1975 suosituksia YK:n

huumevalvontajärjestelmän korjaamiseksi ja nuo suositukset ovat yhä

ajankohtaisia, koska niitä ei ole toteutettu. Haittoja vähentävä

politiikka on edelleen lähinnä kansalaisjärjestöjen toimintaa YK:n

huumevalvontabyrokratian väitellessä termin merkityksistä:

 

1. Komission tulisi tarkistaa kansainvälisen huumevalvonnan (alkoholi

mukaan lukien) yleinen tavoite. Ehdotamme että toiminta suunnataan

huumeiden käytön haitallisten vaikutusten minimoimiseen eikä

”huumeiden väärinkäyttöön” tai ”huumeriippuvuuteen”.

 

2. Kansainvälisessä järjestelmässä pitäisi kehittää tapa puhua

huumeongelmista muiden yhteiskunnallisten ongelmien taustaa vasten;

valvontaa suositellessa pitäisi painottaa tämän asettamista

yhteiskunnallisen politiikan laajempaan kehykseen.

 

3. Huumeiden käytön kulttuurisia eroja tulisi kunnioittaa

kansainvälistä valvontaa laadittaessa.

 

4. Huumausaineita ei pitäisi kieltää sen perusteella, että ovatko ne

lääketieteellisesti hyödyttömiä.

 

5. Valvontatoimenpiteiden ensisijainen kohde tulisi olla

kansainvälinen kauppa, jota käydään laillisia ja järjestäytyneitä

kanavia myöten.

 

6. Kansainvälisten toimistojen tulisi tarkkaan valvoa tuotantoa, joka

on tarkoitettu ulkomaiseen levitykseen niin, että tähän sopivat esteet

voidaan asettaa ajoissa silloin kun yhden maan yrityksen

markkinointitavat pyrkivät luomaan uusia tarpeita toisen maan väestön

keskuuteen.

 

7. Koska komissio saa toimivaltuuksiensa puitteissa tarkastella

kaikkia huumausaineita, joiden käyttö muodostaa kansainvälisen

ongelman, sen tulisi keskustella alkoholin käytön aiheuttamista

ongelmista ja harkita toimenpiteitä niiden lievittämiseksi.

 

(Bruun 1975, 293 - 294)

 

Kalevalassa hamppu palauttaa tulen maailmaan

Tietoja

Julkaistu: 11.04.2010 11.04.2010

Osumat: 18230 18230

Suomen kansalliseepos Kalevala täyttää vuonna 2010 175 vuotta. Elias Lönnrotin kokoama teos on ilmestymisestään lähtien vaikuttanut vahvasti Suomen kulttuuriin ja kansalliseen identiteettiin. Kalevalan päivää vietetään Suomessa 28. helmikuuta.

Kalevalan 48. runo kertoo, kuinka Väinämöinen teettää vahvan nuotan suuren kalan pyydystämiseksi, jotta maailmasta ryöstetty tuli saataisiin palautettua ihmiskunnalle. Tämän nuotan valmistusaine on hamppu eli liina:

Yöllä liina kylvettihin, kuutamella kynnettihin,
perattihin, koirittihin, nyhettihin, riivittihin,
terävästi temmottihin, rotevasti rohkittihin.

Vietihin likohon liina; sai pian lionneheksi.
Nopeasti nostettihin, kiirehesti kuivattihin.

Liina todetaan myös sata vuotta sitten julkaistussa Kalevalan selityksissä hampuksi:

Liinaisen: hamppuisen.
Liinan: hampun.
Koirittihin: vedettiin aikaisemmin valmistuneet koirakset l. hedekukkaiset hamput pois, etteivät mätänisi kasvavien seassa.
Riivittihin, rohkittihin: siemennuput rapsittiin pois, joka paikoin on tapahtunut siten, että ”tehdään tynnyrin laitaan koloja ja kädellä painetaan hampun kuituja niitä koloja vasten, niin siemenet helpommin lähtevät ja sitä kutsutaan riipimiseksi” (Tolonen).

Kalevalasta on vuosien mittaan laadittu ”nykykielelle” käännettyjä versioita joiden sisältöä on muokattu kieltolain mukaiseksi: uuskäännöksissä 48. runon hamppu on vaihdettu pellavaksi.

Inkeri Mikkola, Kalevala yleiskielelle käännettynä:

Yöllä kylvi siemenensä, kuutamolla pellon kynti,
perkasivat, puhdistivat, nyhti niitä, riipi niitä,
terävästi niitä tempoi, rotevasti rohkivatkin.
Likoon veivät pellavansa. Likosivatpa piankin.

Risto Pottonen, Kalevala suomeksi:

Pellava kylvettiin yöllä, kätkettiin multaan kuutamolla
pian kitkettiin, harvennettiin, sitten nyhdettiin, kiskottiin
ja ripeästi siemenkodat tempaistiin, reippaasti irrotettiin

Kai Nieminen, Kalevala 1999:

Taimi nousi, pellava yleni yhtenä kesäyönä:
yöllä liina kylvettiin, kuutamolla kynnettiin,
perattiin, nyhdettiin, riivittiin, rohdittiin.

Kalevalan kieltolakirevisiointi näkyy erityisen hyvin Matti Lehmosen teoksessa Kalevala savon kielellä, jossa mainitaan kasvitieteellisesti järjetön sana "koeraspellavat". Alkuperäistekstin koiriminen voidaan tehdä vain kaksikotisille kasveille joihin pellava ei kuulu:

Yöllä siemen sirotettii, alakuulla asetettii,
koeraspellavat perattii, nyhettiij ja riivittiinnii,
terävästi tempomalla, ruohkapöntössä rohittii.

Lönnrot oli itsekin ”kääntäjä” joka muokkasi kansanrunoutta vastaamaan omia tarkoitusperiään, mutta kannabiksen kieltolaki ei hänen aikanaan ollut vielä voimassa. Hampun viljely oli elävää perinnettä maassamme aina 1950-luvulle saakka.

Vuonna 1961 syntyi YK:n alaisuudessa huumausaineyleisopimus, jolla kannabis ensimmäisen kerran kiellettiin maailmanlaajuisesti. Kalevalan käännökset ovat konkreettinen esimerkki kieltolakihengen vähittäisestä tunkeutumisesta ajatteluumme.

Toimittanut: Risto Mikkonen, Juuso Alasuutari.

Lähteet:

• Lönnrot, Elias: Kalevala, laajennettu toinen painos, 1849.
• Niemi, Aukusti Robert: Kalevalan selityksiä. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia, 126. SKS, 1910; toinen, uudistettu laitos, 1915-1916.
• Mikkola, Inkeri: Kalevala yleiskielelle käännettynä. Sanasiivet, 2009. ISBN 978-952-999-263-8
• Pottonen, Risto: Kalevala suomeksi. Books on demand, 2009. ISBN 978-952-498-748-6.
• Lehmonen, Matti: Kalevala savon kielellä. Jyväskylä: Atena kustannus, 1999. ISBN 978-951-796-165-3.
• Nieminen, Kai: Kalevala 1999. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia, 748. Helsinki: SKS, 1999. ISBN 951-746-055-4.

Lisälähteitä hampun käytöstä suomalaisessa kulttuuriperinteessä:

• Kaukonen, Toini-Inkeri: Pellavan ja hampun viljely ja muokkaus Suomessa. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys, Kansatieteellinen arkisto 7, 1946.
• Ahokas, Hannu: Cultivation of Brassica species and Cannabis by ancient Finnic peoples, traced by linguistic, historical and ethnological data; revision of Brassica napus as B. radice-rapi. Acta Botanica Fennica 172, 2002.
• Ihalainen, J. K.: Hamppu Suomessa: Katsaus kuituhampun viljelyyn ja valmistukseen Suomessa. Salo: Palladium-kirjat, 1993. ISBN 951-961-959-3.

 

KORJAUKSIA JÄLKIKÄTEEN: 

Artikkelin ensimmäisen version otsikko oli virheellisesti "Kalevalassa hamppu palauttaa valon maailmaan" vaikka Kalevalan mukaan kadoksissa onkin tuli. Pahoittelemme erehdystä!

Lisäksi Kalevala-lähdeviitteen vuosiluvuksi on nyt korjattu 1849 aiemman 1835 sijaan, sillä 48. säe löytyy vasta tästä laajennetusta painoksesta.

History Of Cannabis and Its Preparations in Saga, Science and Sobriquet

Tietoja

Julkaistu: 13.09.2007 13.09.2007

Osumat: 7899 7899

History Of Cannabis and Its Preparations in Saga, Science and Sobriquet (.pdf)

USA: Marihuanan pitkä ja monimuotoinen historia

Tietoja

Julkaistu: 30.12.2006 30.12.2006

Osumat: 7044 7044

USA
Marihuanan pitkä ja monimuotoinen historia
Lähde: Lexington Herald-Leader 1.8.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1092/a10.html
Martin Booth (2003) Cannabis. A History. New York. ISBN 0 312 32220 8

Historioitsija ja kirjailija Martin Boothin kannabiksen historiaa käsittelevä kirja Cannabis: A History saattaa häpeään kaikki hallituksen selitykset tämän kasvin kieltämiseksi ja kaikki tämän kieltämisen kanssa tekemisissä olevat, ja kirja tekee tämän viihdyttävällä ja opettavalla tavalla. Mikä tärkeintä kirja tekee tämän pelkästään tosiasioihin perustuen. Tämä kirja kattaa kannabiksen historian ihmiskunnan varhaisimmista ajoista ja sen primitiivisimmistä käyttötavoista aina nykyajan yrityksiin panetella kasvia ja kaikkia sitä käyttäviä.

Ihmisen ja kannabiksen vuorovaikutus on yhtä pitkä kuin ihmiskunnan historia. Olemme viimeisten 10 000 vuoden ajan tutkineet, mitkä lajikkeet sopisivat parhaiten tuottamaan meille kuituja, ruokaa, polttoainetta ja lääkkeitä useiden lajikkeiden ollessa paikallisia. Kannabiksella on se ainutlaatuinen ominaisuus, että sitä voidaan kasvattaa suurimmassa osassa maailmaa tarjoamaan parhaan mahdollisen lähtökohdan elämiselle.

Kannabis eli hamppu silloin, kun sitä kasvatetaan teollisiin tarkoituksiin, tuottaa pisimmät ja vahvimmat luonnonkuidut, joista voidaan kutoa silkinhienoja vaatteita tai vahvoja purjeita ja köysiä. Siitä saadaan kestävintä paperia tuhlaamatta metsiämme. Lisäksi hampun siemen on yksi rikkaimmista ravintolähteistä.

Ehkä tärkeimpänä hampun biomassa tuottaa metanolia, mikä antaisi maanviljelijöille mahdollisuuden ansaita elantonsa kasvattamalla polttoainetta autoihin aivan kuten maissiviljelijät tuottavat etanolia.

Sitä kannabista, jota kasvatetaan lääkkeenä nautittavaksi, kutsutaan nykyään marijuanaksi. Sitä on käytetty kivun ja stressin lievittämiseen tuhansia vuosia sadoissa eri kulttuureissa.

Ennen sen kieltämistä vuonna 1937 yli 50% maailman lääkkeistä oli kannabispohjaisia. Se on turvallisin ja lääkinnällisesti tehokkain ihmisen tuntema aine ja sitä on käytetty syövän, pahoinvoinnin (varsinkin syöpähoitojen aiheuttamien) migreenin, silmänpainetaudin, kuukautiskipujen, synnytyskipujen, lihaskouristusten, Touretten syndrooman, astman ja keuhkonlaajentuman hoitoon.

Martin Booth kirjoittaa selkeästi, miten tämä huomattava kasvi, ihmisen ystävä halki vuosisatojen, muuttui laittomaksi ja miten likainen tarina se onkaan.

Hän jäljittää niitä pääomia ja yksityisetuja, jotka junailivat kannabiksen vastaisen lainsäädännön johtaen kymmenien tuhansien amerikkalaisten ennenaikaiseen kuolemaan ja miljoonien muiden kriminalisoimiseen.

Omia isoiksi paisuneita talousarvioitaan vartioivat lainvalvontaviranomaiset tulevat vihaamaan tätä kirjaa, koska siinä järjestelmällisesti nollataan ne suurta yleisöä varten keksityt nykyisten lakien selitykset käyttäen hallituksen verorahoilla kustannettuja tutkimuksia.

Santa Maria - Yrtti opettajana

Tietoja

Julkaistu: 26.11.2006 26.11.2006

Osumat: 7241 7241

SANTA MARIA

J.Papco, M.D. (High Times 9/93)
suom.Kapteeni Happo Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Monet Etelä-Amerikkalaiset uskonnolliset kultit pitävät Ayahuascaa, banisteriopsis caapi-liaanista saatavaa uutetta "opettajien opettajana". Tämän pyhän teen rituaalinen käyttö vie käyttäjänsä matkalle, jolla tämä kamppailee korkeampien tajunnan tasojen saavuttamiseksi. Mystisten ja hallusinatoristen kokemusten lisäksi käyttäjän näkemys elämänsä suunnasta saa valtavasti uusia ulottuvuuksia. Erään tällaisen kultin johtaja kanonisoi saamansa ilmestyksen jälkeen marijuanan uudella nimellä Santa Maria. Kun Santa Mariaa käytetään samalla tavalla kuin Ayahuascaa, se voi tuottaa samanlaisia syvällisiä kokemuksia. Seuraavien ajattelutapojen ja tekniikoiden noudattaminen tarjoaa yhden keinon käyttää hyväksi ganjan monia hyödyllisiä ominaisuuksia:

1. Santa Maria on elävä osa Luontoäitiä, ei mikään huume. Ennakkokäsitykset on syytä unohtaa; polttaminen on pyhä seremonia, joka edellyttää kunnioitusta. Aloita tällaisella ajatuksella: "Vieras voima astuu nyt ruumiiseeni. Tahdon sulautua siihen, oppia siitä." Muista, tämä ei ole sama asia kuin hankkiutua pilveen ja hypätä kyytiin pikku ajelulle mielen vuoristoradalla. Sinun pitää olla ajajan paikalla Santa Maria oppaanasi.
Kun poltat, aloita uloshengityksellä. Vedä savua henkeen hitaasti, tasaisesti ja syvään, polttamatta kurkkuasi ja yskimättä. Pidätä hengitystäsi niin kauan kuin se tuntuu miellyttävältä, tämän jälkeen hengitä ulos nenän kautta.

2. Polta suitsuketta, kynttilän sytyttäminen on suositeltavaa. Tätä tehdessäsi lausu yksinkertainen rukous, jossa kiität tämän pyhän elementin läsnäoloa. Pyydä siltä valoa, voimaa, selkeyttä, ymmärrystä ja viisautta. Tunne sen läsnäolo sisälläsi ja yritä muodostaa tunne veljeydestä /sisaruudesta ihmiskunnan kanssa.

3. Keskittyminen on avaintekijä. Et onnistu, jos vain katselet taka- alalla kun mielesi pomppii holtittomasti ympäriinsä. Valitse hetki, jolloin olet yksin tai muuten ilman ulkoisia häiriötekijöitä. Keksi aluksi joku mahdollisimman yksinkertainen puuha, jossa voit harjoitella keskittymistä. Rutiinipuhteet - esimerkiksi siivoaminen, tiskaaminen, kokkaaminen, peseminen tai kylpeminen - ovat hyvä lähtökohta. Voit yllättyä huomaamaan, että nämä äärimmäisen yksinkertaiset ja nöyrät puhteet ovat myöskin ylevimpiä.
Mikä tahansa luontoon liittyvä on suositeltavaa. Mikä tahansa rukous, meditaatio, jooga tai harjoitus saa uusia ulottuvuuksia. Muusikot ja muut taiteilijat saavat inspiraatiota ja sitkeyttä harjoitteluun. Taiteiden ymmärtäminen monipuolistuu. Lukeminen voi olla aluksi vaikeata, mutta se on erittäin suositeltavaa käsityskyvyn kasvattamiseksi. Melkein mikä tahansa puuha kelpaa, kunhan pystyt keskittämään kaiken huomiosi siihen mitä teet.

4. Kun havainnoit ympäristöäsi, yritä olla koko olemuksellasi läsnä kuluvassa hetkessä. Pidä aistisi joka hetki äärimmilleen viritettyinä. Kun koet ilmestyksiä, paina ne mieleesi ja jatka eteenpäin. Yritä olla juuttumatta millekään tasolle ellet koe sitä tarpeelliseksi. Älä arvostele ajatuksiasi vaan pysy avoimena niiden vastaanottamiselle. Saatat kokea palkitsevasi tai rankaisevasi itseäsi, mutta älä uppoudu näihin tuntemuksiin. Rentouta mielesi. Sinun tulisi olla kuin vartiosotilas, jatkuvasti valppaana mutta kärsivällinen. Varo joutumista pakkomielteiden tai vainoharhaisuuden kehään. Jos huomaat mielesi kiertävän kehää, pysäytä kaikki ja siirry varovaisesti takaisin kuluvaan hetkeen ilman levottomuutta. Menneellä ja tulevalla on merkitystä vain suhteessa nykyhetkeen. Jos juutut paikallesi, pienestä rukouksesta voi olla apua.
Älä huolehdi ajasta; se menettää kaiken merkityksensä kun lähestyt Ikuista Hetkeä. Pyydä mieltäsi ja ruumistasi työskentelemään yhdessä maailmakaikkeuden rytmin löytämiseksi. Ihanteena on täydellisen tietoisuuden ja rentoutumisen saavuttaminen. Anna ilmestysten virrata syvältä lävitsesi kuuntelematta sisäistä vuoropuhelua. Jos otat osaa keskusteluun, keskitä kaikki huomiosi puhujaan.

5. Parantamiskyky on yksi Santa Marian monista ominaisuuksista. Sitä varten tulisi lausua erityinen terveyteen viittaava rukous. Jotkut ovat siunattuja kyvyllä parantaa millä tahansa pyhällä kasvilla. Meille muille on apua pienestä valmistelusta. Tarkkaile ruumiisi perustoimintoja: hengitystä, unta, ryhtiä, syömistä ja erittämistä. Olennaista on tulla tietoisemmaksi kehon reaktioista muutoksiin ympäristössä, ruuassa, stressissä jne. Mitä enemmän ponnistelet tämän eteen, sitä enemmän Santa Maria opettaa. Voimakkaat vatsan parantamiseen sopivat ominaisuudet tulee parhaiten hyödynnettyä keskittymällä pureskeluun ja ruuansulatukseen, sen sijaan että pelkästään tyydyttää hiukomisen. Syö ja juo hitaasti ja vain sen verran, että syömisen halu katoaa. Alkoholilla on vastakkaisia vaikutuksia, jotka voivat johtaa negatiivisiin sivuvaikutuksiin, joten sitä kannattaa välttää Santa Marian kanssa työskenneltäessä. Santa Maria sopii hyvin myös hengitysvaivojen hoitoon. Oikein käytettynä aiemmin ilmenneiden loppuunpalamisen, apatian ja muistihäiriöiden tilalle tulee parantava, energinen elämänvoima, mikä kohentaa terveyttä.

Esittämäni ajatukset ovat subjektiivisia ja niitä voidaan perustella vain kokemukseen vetoamalla. Santa Marian kanssa työskentelyyn liittyvät mahdollisudet ovat rajattomat, mutta tärkein tekijä on siinä opittujen asioiden soveltaminen jokapäiväisessä elämässä. Tämä pyrkimys keskittymiseen ja valaistumisen tarjoamien mahdollisuuksien täyteen hyödyntämiseen on spirituaalista työtä ja voi olla tärkein tehtävä mihin ikinä ryhdyt.