USA: Kannabiksen vahvuus USA:ssa

USA
Kannabiksen vahvuus USA:ssa
Lähde: Drug Policy Alliance 21.7.2004
http://www.drugpolicy.org/news/07_21_04superweed.cfm

Valkoisen talon huumepäällikkö, "huumetsaari" John Walters on levittänyt menestyksekkäästi uutista, että nykyinen marihuana olisi huomattavasti vahvempaa kuin edellisen sukupolven nauttima marihuana. Viimeisin esimerkki tulee Reutersilta, jonka laatima uutinen levisi kansainväliseksi.

Drug Policy Alliance on aloittanut kampanjan tämän perusteettoman väitteen kumoamiseksi:

Ei löydy todisteita sille, että marihuana olisi yleisesti vahvempaa kuin 1960-luvulla. Marihuanaa on aina ollut eri lajikkeita ja eri vahvuisena tarjolla.

Yhä enemmän nuoria hakeutuu hoitoon, koska heitä jää koko ajan yhä enemmän kiinni. Erilaisten rangaistusten ja opinto-oikeuden menettämisen vaihtoehtona he hakeutuvat hoitoon. Nuorten pakottaminen hoitoon ei vielä tarkoita sitä, että heillä olisi ongelmia.

Marihuanan käyttö nuorten keskuudessa vaihtelee ja on tänä vuonna vähentynyt muiden aineiden käytön puolestaan yleistyttyä. Jos "huumetsaari" jatkaa valehtelemistaan, että marihuana on vaarallisempaa kuin kokaiini tai heroiini, havaitsevat marihuanaa käyttävät nuoret tämän valheeksi. He saattavat siirtyä kokaiinin tai heroiinin käyttöön siinä uskossa, että nämä huumeet ovat haitattomampia kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Reutersin uutinen levittää vääriä tietoja

Reutersin uutinen levittää vääriä tietoja

Lähde: Jamaica Gleaner 21.7.2004
http://www.jamaica-gleaner.com/gleaner/20040721/health/health1.html

USA:n huumeviranomaisten kehittämä myytti kannabiksen vahvuudesta päätyi Reutersin välityksellä mm. Jamaikalle:

National Institute on Drug Abuse (NIDA) julkaisi toukokuussa raportin, jonka mukaan marihuanan vaikuttavan ainesosan THC:n määrä olisi noussut vuoden 1988 3,5%:sta 7%:iin vuonna 2003.

NIDA:n johtaja Nora Volkow kertoo useiden tutkimusten osoittaneen aivoissa olevan sisäsyntyisiä kannabinoideja. Nämä molekyylit muistuttavat rakenteeltaan marihuanan aktiivisia ainesosia ja ne ovat osallisina erilaisissa ruumiintoiminnoissa ja tunteissa silmän toiminnasta kivun tuntemuksiin ja ahdistukseen.

NIDA odottaakin tutkimussuunnitelmia sellaisilta tutkijoilta, jotka tutkisivat kannabiksen mahdollisia haittavaikutuksia.

Vahvempi parempaa

Marihuanan vapauttamista vaativat ovat eri mieltä virallisen politiikan kanssa. Marijuana Policy Projectin edustaja Krissy Oechslin kiistää väitteen kannabistuotteiden vahvuuden noususta.

"Heidän tarinan mukaan marihuanan THC-pitoisuus on ollut olematon mutta eihän sitä olisi kukaan käyttänyt!"

"Lisäksi löytyy näyttöä sille, että mitä vahvempaa marihuana on, sitä vähemmän sitä poltetaan. En korosta marihuanan olevan hyväksi kenellekään mutta vahvempi marihuana on parempaa."

Tanska: Poliisi ihmeissään, minne Kristianian kannabis katosi


Tanska
Poliisi ihmeissään, minne Kristianian kannabis katosi
Lähde: The Copenhagen Post 12.8.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1152/a08.html

Tehtyään massiiviset huumeoperaatiot Kristianian kuuluisalle Pusher Streetille poliisi oletti uuden laittoman kannabistorin avautuvan jonnekin. Neljä kuukautta Pusher Streetin sulkemisen jälkeen Kööpenhaminan poliisi sanoo olevansa hämillään siitä, ettei uutta kannabistoria ole ilmaantunut.

Vesterbrota, Norrebrota, Amageria sekä Christianhavnin toria on arvailtu uusina kasvavina kannabiksen myyntialueina mutta näiden alueiden tarkkailu ei ole paljastanut merkittävää huumeiden myynnin lisääntymistä.

Uusia suunnitelmia Kristianian varalle

Lähde: BBC 1.6.2004
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/3768199.stm

Kristianian tulevaisuus on ollut vaakalaudalla siitä saakka, kun hallitus sanoi haluavansa "normalisoida" tämän vaihtoehtokulttuurista tunnetun alueen.

Vuodesta 1971 Kööpenhamina on suvainnut alueellaan Kristianian olemassaoloa, mikä on ollut kotina hipeille ja vasemmistolaisille, jotka tavoittelivat vaihtoehtoista elämäntapaa.

Uusi laki antaa itsenäiselle komitealle mahdollisuuden ottaa Kristiania valvontaansa, mitä myös monet asukkaista kannattavat.

Poliisin edustaja sanoi, ettei siellä kukoistanutta laitonta huumeiden myyntiä sallita enää.

Uuden lain mukaan useita vanhoja taloja tullaan purkamaan samalla kun 300 uutta taloa rakennetaan alueelle.

1000 asukkaan täytyy myös alkaa maksamaan kaasusta ja sähköstä, joita on tähän saakka käytetty ilmaiseksi.

Kannabiksen ongelmakäyttö ei ole sairaus

Lähde: Ugeskrift for Læger ,16.8.2004, nr. 34
http://www.ugeskriftet.dk/2004/3404/LS-html/LS45336.htm

Tanskassa 37% 16 - 20 vuotiaista pojista ja 29% tytöistä on kokeillut kannabista ja Kööpenhaminassa luvut ovat 50% ja 44%. Hasiksen ongelmakäyttäjänuoria hoitavan psykiatri Henrik Rindomin haastattelussa kumotaan monia kannabiksen käytön kanssa ongelmiin joutuneen nuoren hoitoon liittyviä käsityksiä.

Henrik Rindom pitää hoitovirheenä sitä, että kannabista käyttävälle nuorelle määrätään depressioon tarkoitettuja lääkkeitä.

"Ymmärrän hyvin, miksi lääkärit helposti ajattelevat nuorella kannabiksen ongelmakäyttäjällä olevan masennusta. Mutta kuinka sitä asiaa vatvoisi on kyseessä väärä diagnoosi."

"On hyvin tavallista, että masennuksesta kärsivä potilas valittaa ruokahaluttomuutta, unettomuutta, horjuvaa itsetuntemusta, mielialanvaihteluja, aloitekyvyttömyyttä. Samoista asioista valittavat myös päivittäin kannabista käyttävät nuoret."

"Mielestäni meidän ei pitäisi keskittyä hasisongelmaan vaan katsoa kokonaisvaltaisemmin nuoren elämää. Monet nuorista tulee huonosta ympäristöstä, missä on ongelmakäyttöä, särkyneitä perheitä, huonoa koulumenestystä, psyykkisiä ongelmia ja rikollisuutta."


Israel: Kannabista taistelustressiin


Israel
Kannabista taistelustressiin
Lähde: Jerusalem Post 4.8.2004
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?pagename=JPost/JPArticle/ShowFull&cid=1091589016749

Israelin puolustusvoimat eli armeija alkaa käyttämään kannabista sotilaiden kärsimän taistelustressin hoitamiseen.

Lausunnossaan armeija sanoo lääkintöjoukkojen ja Jerusalemin hebrealaisen yliopiston aloittavan posttraumaattisesta stressistä kärsivien potilaiden hoitamisen THC:llä, kannabiksen aktiivisella ainesosalla. Hoito aloitetaan kokeiluna.

"Armeijan ja siviilipuolen asiantuntijakomiteat ovat hyväksyneet THC:n käytön posttraumaattisen stressioireyhtymän hoitoon", armeijan lausunnossa todetaan.

Armeijan edustaja lisää vielä, että hoitoa annetaan sekä palveluksessa oleville että reserviläisille.

Syyskuusta 2000 saakka Israelin armeija on suorittaunut päivittäin operaatioita palestiinalaisten terroriorganisaatioita vastaan Länsirannalla ja Gazan kaistaleella.

Tänä aikana lukuisia sotilaita on hoidettu taistelustressin takia näiden palveltua tarkastuspisteissä ja sotilasoperaatioissa.

Israelin armeija jatkaa edelleen kaikkien kannabishuumeiden, hasisksen ja marihuanan, kieltämistä rentoutumistarkoituksissa.

Britannia: Kannabispidätykset vähentyneet kolmanneksen


Britannia
 Kannabispidätykset vähentyneet kolmanneksen
Lähde: The Guardian, 29.7.2004, EurActiv 28.7.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1271174,00.html
http://www.euractiv.com/cgi-bin/cgint.exe?14&OIDN=1508082

Kannabiksen hallussapidosta johtuvat pidätykset ovat vähentyneet kolmanneksella viidessä kuukaudessa lain lievennyksen jälkeen tammikuussa sisäministeriön selvityksen mukaan.

Ministeriöstä kerrotaan arvioiden mukaan 180 000 tuntia poliisin työaikaa säästyvän vuodessa kannabiksen uudelleenluokittelun jälkeen.

Lainmuutoksen tarkoituksena oli rohkaista poliisia takavarikoimaan aine ja antamaan varoitus pidätyksen sijaan pelkissä hallussapitotapauksissa. Uusimpien lukujen mukaan 97 000 ihmistä pidätettiin vuodessa kannabiksen hallussapidosta ennen muutosta.

Sisäministeriö julkaisi myös rikostutkimustilastoja, joiden mukaan kannabiksen käyttö olisi alkanut vähenemään nuorten keskuudessa. Lukujen mukaan viimeksi kuluneen vuoden aikana 25% 16 - 24 vuotiaista oli kokeillut kannabista verrattuna vuoden 1998 28%:iin.

EU:n huumehaukat kannabiksen kimpussa

Tämä Britannian huumelakien muutoksen aiheuttama menestysuutinen sattui samaan aikaan, kun EU:n "horisontaalinen huumetyöryhmä" ehdottaa sellaisten internet sivustojen kieltämistä, joilla tarjotaan tietoa kannabiksen kasvatuksesta.

Ruotsin ja Espanjan hallitusten aloitteesta työryhmä painostaa ministereitä hyväksymään päätös, jonka mukaan kannabiksen käyttöön ja marihuanan vahvempiin laatuihin puututtaisiin sekä tuotaisiin esille tiukempaa kansainvälistä lainsäädäntöä kannabiskauppaa vastaan.

Ehdotus käydä kannabista puoltavia internet sivustoja vastaan on vihastuttanut aktivisteja. Brittiläinen Legalise Cannabis -kampanja sanoo tiedostavansa sen, että kannabis ei ole haitatonta, mutta väittää sivujensa tarjoavan tietoa siitä eikä yllyttävänsä sen käyttöön.

Kampanjan mukaan ehdotus on silkkaa sensuuria ja voi johtaa kaikkien sellaisten sivustojen sulkemiseen, joilla näkyy kannabislehti.

Ironisesti tämä ehdotus tehtiin 26.7. Hollannin puheenjohtajuuskaudella, joka sallii kannabiksen myynnin ns. kannabiskahviloissa.

Jäsenvaltioiden edustajat tunnustavat ehdotuksessaan tarpeen suorittaa lisää tieteellistä tutkimusta kannabiksen terveydellisistä vaikutuksista. Ehdotuksessa tuodaan esille mm. seuraavia toimenpiteitä: Europolin ja jäsenvaltioiden välisiä tutkimusryhmiä suuren mittakaavan salakuljetuksen ja kaupan tukahduttamiseksi siten, että kannabiksen vastaisesta taistelusta tulee osa jäsenmaiden kansallista politiikkaa sekä osa ulkosuhteita; tietoa ja koulutusta vanhemmille, opettajille, tiedotusvälineiden ammattilaisille, vankilahenkilökunnalle sekä poliisille kannabiksen käytön terveydellisistä ja sosiaalisista haitoista; rangaistuksia sellaisia internetsivustoja vastaan, joilla tarjotaan tietoa kannabiksen kasvatuksesta ja edistetään kannabiksen käyttöä.

Marraskuussa 2003 oikeus- ja sisäministerit hyväksyivät kehyspäätöksen, jonka mukaan yhdenmukaistettaisiin huumekauppaa koskevat lait. Omien kansalaistensa Hollantiin matkustamisesta huolestuneet Ranska ja Ruotsi ovat myös tuoneet esille toimintaehdotuksia "huumeturismia" vastaan. Kansainvälisen painostuksen alla Hollannissa harkitaan ulkomaalaisten kieltämistä kannabiskahviloista.