Huumekauppa: Kriminaalien politisoituminen ja poliitikkojen kriminalisoituminen
- Tietoja
- Julkaistu: 28.02.2011 28.02.2011
- Osumat: 5153 5153
Lähde: Moisés Naím: The Drug Trade: The Politicization of Criminals
and the Criminalization of Politicians. Working Paper Prepared for the
First Meeting of the Global Commission Geneva, 24-25 January 2011
http://www.globalcommissionondrugs.org/Arquivos/Global_Com_Moises_Naim.pdf
Mikä on Global Commission on Drug Policies:
http://www.idpc.net/alerts/the-global-commisson-on-drug-policy
Global Commission on Drug Policies kotisivut:
http://www.globalcommissionondrugs.org/Default.aspx
Global Commission on Drug Policies taustaraportteja:
http://www.globalcommissionondrugs.org/Documents.aspx
Naím kertoo kirjastaan Illicit: How Smugglers, Traffickers, and
Copycats Are Hijacking the Global Economy, 2005
http://www.carnegiecouncil.org/resources/transcripts/5279.html
pdf:nä:
http://www.carnegiecouncil.org/resources/transcripts/5279.html/_res/id=sa_File1/ILLICIT.pdf
Moisés Naím (http://www.moisesnaim.com/) on vuonna 1952 syntynyt
kansainvälisen talouden tutkija ja johtokunnan jäsen Carnegie
Endowment for International Peace -järjestössä, Espanjan
laajalevikkisimmän lehden El Paísin ulkomaan uutisten päätoimittaja ja
kansainvälisesti tunnettu kolumnisti, jonka artikkeleita
kansainvälisestä taloudesta ja globalisaation vaikutuksista
julkaistaan yli 40:ssä sanomalehdessä usealla eri kielellä.
Aikaisemmin hän toimi mm. Foreign Policy -lehden johtajana, Venezuelan
kauppa- ja teollisuusministerinä, Venezuelan keskuspankin johtajana
sekä Maailman pankin johtajana.
Esipuhe: Enemmän kuin huumeet
Hashim Thaci on albanialaisen mafia-tyyppisen järjestön johtaja, mikä
salakuljettaa aseita, huumeita ja ihmiselimiä Itä-Euroopan halki. Hän
sattuu myös olemaan Kosovon pääministeri.
Marraskuussa 2008 William Klein, USA:n Kiovan lähetystön
talousasiantuntija, viestitti Washingtoniin, että Ukrainan rikkain
oligarkki Dmitry Firtash oli valtaamassa Ukrainan suurinta pankkia.
Viestissä diplomaatti kuvaili Firtashin laajoja yhteyksiä maan
huippupoliitikoihin ja -virkamiehiin. Sekä kuuluisaan venäläisen
rikollisjärjestön johtajaan Seymon Moglievichiin.
Toisessa Wikileaksin kautta paljastuneessa viestissä kerrotaan, kuinka
Nicaraguan presidentti Daniel Ortega rahoitti vaalikampanjansa
kansainvälisiltä huumerikollisilta saamallaan rahalla sekä Venezuelan
presidentin Hugo Chavezin lähettämillä matkalaukullisilla rahaa.
Presidentti Chavezilla tiedetään olevan rajoittamaton pääsy valtion
öljyrahoihin, joita hän käyttää liittolaistensa rahoittamiseen muissa
maissa. Yhdessä ilmi tulleessa tapauksessa vuodelta 2007 Buenos
Airesin lentokentän tulli löysi vahingossa 800 000 US$ matkalaukusta
Caracasista tulleessa lentokoneessa, jossa oli saapunut Argentiinan
presidentin Nestor Kirchnerin ja Chavezin virkamiehiä. Käteinen oli
menossa tukemaan Argentiinan presidentin rouvan vaalikampanjaa,
jollekin virkamiehelle lahjukseksi tai molempia. Erään USA:ssa käydyn
oikeudenkäynnin yhteydessä paljastui, että mm. Venezuelan kenraali
Henry Rangel Silva oli osallistunut tapauksen peittely-yritykseen.
Marraskuussa 2010 presidentti Chavez nimitti Silvan maan armeijan
johtoon.
Kaksi vuotta aiemmin USA oli virallisesti luokitellut Kenraali Silvan
”huumeparoniksi” syyttäen häntä ”huumeiden salakuljetuksen
materiaalisesta avustamisesta”. YK:n huumetoimiston UNODC:n mukaan
Venezuelan kautta kuljetetaan yli puolet Eurooppaan suuntautuvasta
kokaiinista - usein Afrikan kautta.
Afrikan maista on tullut tärkeä läpikulkureitti Andeilta ja joistakin
Aasian maista tuleville huumeille rikkaaseen ja huumeille persoon
Eurooppaan. Siksi väistämättä useat afrikkalaiset johtajat, heidän
perheensä, armeijoiden upseerit, poliitikot ja oikeuslaitoksen
edustajat ovat astuneet huumebisnekseen. Esimerkiksi Guinean
presidentin poika paljastui maan suurimmaksi huumepomoksi.
Etelä-Afrikassa maan poliisikomentaja Jackie Selebi tuomittiin vuonna
2010 viideksitoista vuodeksi vankilaan kun havaittiin hänen olevan
yhden maan rikollissyndikaatin johtaja.
Poliisiosastot, armeija, oikeuslaitokset ja tiedotusvälineet ovat yhä
useammin rikollisorganisaatioiden valtausyritysten kohteena.
Venezuelan armeija ei ole mitenkään poikkeus siinä, että jotkin sen
komentajista toimivat yhteistyössä huumeiden salakuljettajien kanssa.
Wikileaksin julkaisemien raporttien mukaan Burman sotilashallinnon
jäsenet rikastuttavat itseään huumerahalla. Joulukuussa 2010
InterPress Service raportoi, että ”Armeijan hallitseman Burman
ottaessa seuraavaa poliittista askelta tulevat juntan ja maan
pahamaineisten huumepomojen suhteet valokeilaan. Viime vuonna
kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen järjestetyissä ensimmäisissä
vaaleissa voittaneista kuusi oli tunnettuja huumeparoneja.”
Valtion ja rikollisjärjestöjen yhteen kietoutuminen on näkyvää myös
Afganistanissa, missä hallituksen huippuvirkamiehiä ja maakuntien
kuvernöörejä - myös Karzain omaa veljeä - syytetään toistuvasti
yhteistyöstä huumeiden salakuljettajien kanssa sekä myös näiden
organisaatioiden johtamisesta. Bulgarian parlamentin jäsen ja
vastavakoilun entinen johtaja Atanas Atanasov sanoi, että ”Muissa
maissa on mafia mutta Bulgariassa mafia omistaa maan”. Nämä eivät ole
irrallisia esimerkkejä. Näiden esimerkkien tarkoitus on kuvata sitä
laajempaa kehitystä Aasiasta Afrikkaan ja Euraasiasta Eurooppaan tai
Latinalaiseen Amerikkaan. Rikolliset ovat päässeet valtaan.
Espanjan lahjonnan ja järjestäytyneen rikollisuuden syyttäjä Jose
Grinda kertoi havainnollisen esimerkin tästä kansainvälisestä
kehityksestä asiantuntijoiden kokouksessa Madridissa 2010. Grinda
esitteli erilaisia tapoja, joilla Venäjän mafia toimii Espanjassa ja
kuinka hän tutkittuaan kymmenen vuotta järjestäytynyttä rikollisuutta
maassaan huomasi olevan välillä mahdotonta erottaa
rikollisorganisaatio sen maan hallinnosta, mistä tämä organisaatio oli
peräisin. Grindan mukaan Espanjaa uhkaa jatkuvasti ja vakavalla
tavalla rikollisjärjestöt, jotka ovat usein pelkkiä Venäjän,
Valkovenäjän, Tsetsenian ja Ukrainan hallitusten jatkeita, joita hän
kutsui ”mafiavaltioiksi”. Näissä maissa hallitukset ja
rikollisorganisaatiot toimivat yhdessä laillisten kaupallisten
yritysten kautta, joilla on läheiset yhteydet poliittisiin johtajiin
ja näiden perheisiin ja ystäväpiireihin.
Kokouksen jälkeen USA:n Espanjan suurlähettiläs lähetti viestin
syyttäjän analyysista todeten, että ”Grindan pääkohta oli se, että
Venäjän hallitus näyttää suojelevan tai käyttävän joitakin korkean
tason rikollisia... ja että tutkittuaan 10 - 12 vuotta
järjestäytynyttä rikollisuutta hän uskoo, että terroristien pyrkiessä
korvaamaan valtion ytimen järjestäytynyt rikollisuus pyrkii
mukautumaan valtion rakenteisiin. Hän totesi yhteenvedossaan, että
Venäjän hallituksen strategia on käyttää järjestäytyneitä
rikollisryhmiä sellaisiin tehtäviin, joita se ei itse hallituksena
pysty suorittamaan.”
Kaksi Grindan kertomaa esimerkkiä Venäjän hallituksen tavasta käyttää
rikollisjärjestöjä käsittelivät aseiden salakuljetusoperaatiota
Kurdeille Turkin horjuttamiseksi käyttäen Venäjän armeijan
tiedustelupalvelun määräysvallassa olevaa mafian jäsentä sekä
salaperäistä Arctic Sea laivan tapausta, jonka uskotaan olleen
lastattu täyteen hyvin kehittynyttä aseistusta ja joka ”kaapattiin”
merellä ja katosi useiksi päiviksi. Grinda vakuuttaa, että tämä oli
muutamien valtioiden tiedustelupalveluiden ja järjestäytyneen
rikollisjärjestön yhteinen operaatio.
Grindan analyysin keskeinen viesti on se, että ”mafiavaltioiksi”
kutsumissaan valtioissa rikollisten ja poliittisten johtajien välinen
kytkös on laaja, syvä ja pysyvä. Grindan mukaan ”ei voida erottaa
hallituksen ja järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa toisistaan”.
Hänen johtopäätöksensä on huolestuttavan samanlainen kuin Euroopan
neuvoston tekemä: ”Rikollisen luokan ja korkeimpien poliittisten ja
yhteiskunnallisten asemien haltijoiden yhteistoiminnasta kertovat
merkit ovat liian lukuisia ja liian vakavia ohitettaviksi”. Tämä
raportti käsitteli Kosovoa. Grinda kertoi kokemuksistaan Espanjassa.
Molemmat johtopäätökset sopivat täydellisesti - ja kiusallisesti -
liian moniin valtioihin viidellä mantereella.
Tästä viimeisestä havainnosta seuraa yksinkertainen ja tärkeä
johtopäätös: huumeiden salakuljetusta vastaan taistelemisessa ei ole
enää kyse huumeiden käytöstä. Kyse on hallituksista. Pääkohde tässä
taistelussa ei voi olla riippuvaisten huumeiden käytön lopettaminen.
Sen tulee olla rikollisten pysäyttäminen valtaamasta hallituksia
kautta maailman. Huumeiden käyttö on ongelma. Mutta se kalpenee
mafiavaltioiden lisääntymisen rinnalla.
Harhakuvitelmat ja totuus kansainvälisestä rikollisuudesta.
Selitin kirjassani ”Illicit” (Illicit: How Smugglers, Traffickers, and
Copycats Are Hijacking the Global Economy, 2005. ISBN 978-0385513920)
lukijoille kolmesta taustaoletuksesta, jotka ovat yhtä yleisiä kuin ne
ovat myös vääriä. Ensimmäinen on se, ettei kansainvälisessä
rikollisuudessa ole mitään uutta. Tämä oletus sisältää sen, että
laiton kauppa, salakuljetus, pimeät markkinat ja rikollisuus ovat osa
ihmiskunnan kokemusta ja siksi ”ei mitään uutta auringon alla”. Toinen
erheellinen oletus on se, että salakuljetus - huumeiden, aseiden,
ihmisten, ihmiselimien, pimeän rahan ja muun laittoman tavaran -
valtioiden rajojen yli on rikollista toimintaa, joka tulee
käsitteellistää sellaisenaan ja taistella sitä vastaan tavanomaisilla
rikosten ehkäisykeinoilla: lain täytäntöönpanolla, oikeuslaitoksella
ja sakko- tai vankeusrangaistuksilla. Kolmas väärä oletus on, että
aivan kuten rikollisuus yleensä, laiton kauppa on ”maanalainen” ilmiö,
johon kuuluu vain pieni poikkeavien joukko, joka hääräilee
yhteiskunnan marginaalissa.
Todellisuus on hyvin toisenlainen. Rikollisuudessa on paljon uutta -
eikä vähiten sen kyvyssä tarttua 1990-luvulla ja sen jälkeen
tapahtuneiden teknologian, talouden ja politiikan vallankumousten
aiheuttamiin uusiin tilaisuuksiin. Rikollisverkostot - varsinkin ne,
jotka jo toimivat useiden maiden alueilla - olivat 1990-luvun
viestinnän ja kuljetuksen innovaatioiden ”varhaisia omaksujia”. Ne
olivat myös Berliinin muurin kaatumisen jälkeisten talous- ja
poliittisten uudistusten avaamien uusien markkinoiden ”ensimmäisiä
pelureita”. Rikollisverkostot olivat - ja ovat yhä edelleen -
globalisaation, teknologian ja politiikan etulinjassa.
On tietenkin totta, että rikollisia, salakuljettajia ja pimeitä
markkinoita on aina ollut olemassa. Mutta koskaan aiemmin eivät
rikollisorganisaatiot ole kyenneet toimimaan globaalilla tasolla näin
helposti ja siksi ne ovat saavuttaneet toiminnassaan sellaisen
mittakaavan ja laajuuden, mikä kilpailee maailman suurimpien
monikansallisten yritysten kanssa. Ja jos suuret monikansalliset
yritykset ovat poliittisesti vahvoja niin miksi voidaan olettaa, että
suuret monikansalliset rikollisorganisaatiot eivät sijoittaisi
huomattavia osia suurista tuloistaan poliittisen vallan saamiseksi? He
aikovat tehdä niin ja tekevät myös paraikaa. Rikollisuus ja politiikka
kulkevat usein käsi kädessä. Mutta nyt näillä liittoumilla on valtavat
mahdollisuudet vaikuttaa talouteen, yhteiskuntaan, geopolitiikkaan,
kansainväliseen turvallisuuteen ja kansalliseen politiikkaan.
1900-luvun Italian mafia oli suuri ja voimakas ja sitten se laajensi
toimintaansa Yhdysvaltoihin. Mutta se ei koskaan saavuttanut sellaista
globaalia otetta, poliittista vaikutusvaltaa, taloudellista valtaa tai
kansainvälistä levinneisyyttä, mikä on nyt tunnusomaista joillekin
maailman isoimmille kansainvälisille rikollisorganisaatioille, joiden
tausta on Venäjällä, Kiinassa, Itä-Euroopassa tai Latinalaisessa
Amerikassa.
Yksi seuraus tästä rikollisorganisaatioiden uudesta mahdista on se,
että perinteiset työkalut niitä vastaan taisteltaessa eivät enää ole
päteviä. Kuten alussa esittämäni tapaukset tuovat esille, eivät näiden
rikolliskartellien johtajat ole enää pelkkiä rikollisia vaan myös
valtioiden päämiehiä, armeijoiden ylimpiä upseereita, poliitikkoja,
tiedustelupalveluiden johtajia tai maailman suurimpien ja parhaiten
varustettujen yritysten omistajia. Eli kuten espanjalainen syyttäjä
Grinda selitti, että hän ei taistele mafiaa vastaan, vaan pikemminkin
mafiavaltioita vastaan. Ja kuten hän huomautti, että terroristien
yrittäessä tuhota valtio, yrittävät rikollisorganisaatiot kaapata sen
ja käyttää sen resursseja ja instituutioita valtansa lujittamiseen ja
toimintansa levittämiseen kotimaassa ja ulkomailla. Tämä epäsuhta,
mikä tulee yksinäisen kansallisen syyttäjän yrittäessä taistella
rikollisorganisaatiota vastaan, joka ei ole vain ylikansallinen,
rikas, väkivaltainen ja armoton, vaan joka pystyy hyödyntämään
kansallisvaltion ja sen diplomaattien, tuomareiden, vakoilijoiden,
kenraalien, hallituksen ministereiden ja poliisipäälliköiden tukea, on
järkyttävä.
Yhteiskuntaa suojelee enää ylikuormitetut oikeuslaitokset, joiden
pitää turvautua vanhentuneeseen lainsäädäntöön, kömpelöihin
kansainvälisiin sopimuksiin ja hallitusten hitaasti liikkuvan ja
resursseiltaan rajallisen byrokratian luomiin rajoituksiin. Näillä on
vastassaan nopeasti reagoivat, hyvin motivoituneet organisaatiot,
joilla on rahaa palkata parhaat lainopilliset ja taloudelliset
lahjakkuudet, hankkia edistynein tekniikka ja värvätä
vaikutusvaltaisimmat liittolaiset hallituksen sisältä ja ulkopuolelta.
Toinen epäsymmetria tulee siitä tosiseikasta, että lain
täytäntöönpanovirastot ovat kansallisia, kun taas suuret ja
vaarallisimmat rikollisorganisaatiot toimivat useiden kansallisten
lainsäädäntöjen piirissä. Valtioiden hallinto on suunniteltu toimimaan
kansallisten rajojen sisällä kun taas salakuljetusorganisaatiot on
suunniteltu toimimaan niiden yli. Hallitusten virastoille kansalliset
rajat ovat pakkopaita kun taas rajat aiheuttavat salakuljettajien
olemassaolon, kasvun ja kukoistuksen. Ilman kansallisrajoja ei samalla
tuotteella (kokaiini tai työntekijän palkka) olisi erilaisia hintoja.
Nämä hintaerot luovat puolestaan ne suuret voittomahdollisuudet, joita
salakuljettajat hyödyntävät. Lisäksi rajat suojelevat rikollisia
toisen maan lakiviranomaisilta. Nämä epäsymmetriat ovat hyvin
ongelmallisia ja näiden ongelmien ratkaisemiseksi luodut välineet
(sopimukset, monikansalliset organisaatiot, hallitusten väliset
toimielimet, lain täytäntöönpanon yhteistyö jne) ovat hitaita ja
kömpelöitä. Ajatus siitä, että edistyminen kansainvälisiä
rikollisjärjestöjä vastaan taistelussa vaatii kansainvälisesti
suunniteltua toimintaa, on yleisesti hyväksytty. Mutta kuinka hallitus
voi koordinoida rikollisuuden vastaiset toimintansa toisen valtion
kanssa, jonka hallituksen johtajat ovat myös valtion sponsoroiman
mafian johtajia? Kuinka voidaan tehdä yhteistyötä toisen valtion
poliisivoimien kanssa, jota johtaa rikollispomo?
Vuonna 2006 152 valtion poliisipäälliköt kokoontuivat Brasiliassa
INTERPOL:in 75:een yleiskokoukseen. INTERPOL on monikansallinen
organisaatio, jonka tehtävä on ”taata ja tuottaa laajinta ja
kattavinta mahdollista keskinäistä apua kaikille
poliisiviranomaisille...” Avajaispuheessaan INTERPOL:in presidentti
kehotti kollegojaan ”kehittämään sellaisia järjestelmiä, jotka
varmistavat sen, että rajat ja niiden valvonta on varmoissa käsissä”.
Jalo päämäärä - paitsi että tässä tilaisuudessa sen esitti
rikollispomo. Puhuja oli Jackie Selebi, Etelä-Afrikan
poliisipäällikkö, joka istuu nyt 15 vuoden vankeustuomiota maansa
yhden rikollisjärjestön johtamisesta.
Tämän monimutkaisuuden päälle tulee vielä se tosiasia, että vastoin
toista yleistä oletusta monissa maissa rikolliset eivät enää elä ”maan
alla”, he eivät ole enää yhteiskunnan marginaalin jäseniä ja suurin
osa heistä ei enää ole erityisen poikkeavia. Tämän vastakohta on
useimmiten asioiden todellinen tila. Rikollisorganisaatioiden johtajat
ovat usein julkisesti hyvin tunnettuja ja sen sijaan, että he
eläisivät piilottelemalla tai ”maan alla”, esiintyvät he usein
sanomalehtien juorupalstoilla tai urheilutapahtumissa omistamiensa
suosittujen urheilujoukkueiden kanssa. He ovat maansa tunnetuimpia
hyväntekijöitä, joilla on myös valvonnassaan TV- ja radioasemia sekä
vaikutusvaltaisia sanomalehtiä. He kuuluvat maittensa poliittiseen,
sotilaalliseen, talous-, kulttuuri- ja tiedotuseliittiin. Heidän
”sotilaat”, jotka eivät kuulu eliittiin, ovat yhteiskunnan
keskivertojäseniä eivätkä välttämättä poikkeavia rikollisia. Ne
miljoonat, jotka ovat aktiivisesti mukana Kiinan
väärennösteollisuudessa, Afganistanin huumekaupassa, polttavat
marihuanaa säännöllisesti tai ne sadat tuhannet, jotka joka vuosi
palkkaavat rikollisia salakuljettamaan itsensä Eurooppaan tai
Yhdysvaltoihin tai Manhattanilla tai Milanossa asuva hyvin
toimeentuleva perhe, joka palkkaa ”laitonta työvoimaa” rikkomalla
tietoisesti lakia, eivät sovi mihinkään kriminologian
perusmääritelmään rikollisuudesta tai poikkeavuudesta. He eivät ole
poikkeavia vaan laajan yhteiskuntaryhmän keskivertojäseniä.
Ensimmäisessä osassa päädyin johtopäätökseen, että maailmanlaajuisen
huumekaupan tärkein uhka yhteiskunnalle ei ole huumeiden käyttäjien
terveys tai heidän käytöksensä seuraukset muille vaan vielä
pahaenteisemmät seuraukset, jotka aiheutuvat laajamittaisista
rikollisorganisaatioiden suorittamista hallitusten kaappauksista.
Siksi huumekaupan rajoittamisyritysten pääkohde ei voi olla ainoastaan
huumeiden tuotantoon ja kuluttamiseen puuttuminen. Huumepolitiikalla
tulee pyrkiä rajoittamaan mafiavaltioiden lisääntyminen ja
neutralisoimaan jo olemassaolevat. Tässä kappaleessa korostan sitä,
että nämä rikollisorganisaatiot ovat saavuttaneet ennen näkemätöntä
valtaa, että ne ovat syvälle juurtuneet omiin yhteiskuntiinsa ja niitä
vastaan taistelevat ovat hyvin epäedullisessa asemassa. Tämä on
epäsymmetrista sotaa, jossa rehelliset hallitukset ovat häviäjän
asemassa.
Mitä pitää tehdä?
Huumeiden vastaisen taistelun keinoluettelo tunnetaan yhtä hyvin kuin
tiedetään, kuinka vaikea se on muuttaa tehokkaaksi kansainväliseksi
toimintasuunnitelmaksi, joka tuottaisi pysyviä tuloksia. Useimmiten
käytetyt suositukset sisältävät kaikki tai muutaman seuraavista:
- Huumeiden käyttöä pitää käsitellä kansanterveysasiana eikä huumeiden
käyttäjien vastaisena ”sotana”.
- Enemmän resursseja ehkäisyyn ja vähemmän valvontaan ja
vangitsemiseen. Julkisia menoja poliisilta, oikeuslaitokselta ja
vankilalaitokselta klinikoihin, sairaaloihin ja koulutukseen.
”Haittojen vähentämisestä” ensisijainen toimintatapa.
- Yksilön huumeiden käyttöä säädeltävä ja dekriminalisoitava
valikoivasti samalla kun hyökätään niitä verkostoja vastaan, jotka
kuljettavat ja jakelevat suuria määriä kovia huumeita.
- Rikollisverkostojen rahoituskanavat, logistiikka ja rakenne
jäljitettävä ja tuhottava.
- Toiminta johtajia ja huumepomoja sekä toiminnan ”mahdollistavia
toimijoita” (lakimiehet, kirjanpitäjät, talousasiantuntijat,
logistiikka-, kauppa- ja tietotekniikka) vastaan.
- Hajallaan olevat ja huonosti yhteensovitetut kansalliset ja
kansainväliset huumeiden salakuljetuksen vastaiset ponnistelut
yhdistettävä.
- Tehokkaampia useiden maiden yhteisiä aloitteita on kehitettävä ja on
sijoitettava lisää monitahoisiin lähestymistapoihin, joilla pyritään
pääsemään tasoihin rikollisverkostojen kansainvälisen liikkuvuuden ja
operaatioiden laajuuden kanssa.
- Pitää luoda huumeiden vastaisten asiantuntijoiden, lakimiesten, lain
täytäntöönpanotoimistojen ja poliittisten johtajien ”globaaleja
verkostoja”.
Eri maissa on omaksuttu näitä toimenpiteitä eri määrin ja erilaisella
menestyksellä. Mutta huolimatta laajalti hyväksytystä retoriikasta,
joka tunnustaa sen, ettei globaalia ongelmaa voida poistaa
kansallisilla ratkaisuilla, suurin osa toiminnasta on edelleen
pääsääntöisesti kansallisesti suuntautunutta. Ja vaikka yhä enemmän
tunnustetaan se, että globaalit kansainväliset rikollisverkostot ovat
uhka demokratian toiminnalle, taloussektorille, teollisuudenalojen
toiminnalle, kansalaisten turvallisuudelle, ihmisoikeuksille tai ne
voivat vaarallisesti horjuttaa geopoliittista vakautta, on
poliisiosastojen ja muiden lainvalvontatoimistojen työ erillään
kansallisen turvallisuuden takaavien toimistojen työstä. Tarpeetonta
ehkä huomauttaa mutta monissa maissa jotkin edellä mainituista
suosituksista - varsinkin ne, joissa suositellaan kieltolain
hylkäämistä - ovat poliittisesti pannassa, vaikka samat poliittiset
johtajat voivat yksityisesti myöntää, että nykyinen lähestymistapa ei
toimi ja voi olla jopa haitallinen yhteiskunnalle.
Tämä ”epämiellyttävä totuus” lienee sen hitaan edistyksen ja
toistuvien epäonnistumisien ytimessä yrittäessämme saada
kansainvälisten rikollisorganisaatioiden kasvu yleisesti ja huumeiden
salakuljetus erikseen pysähtymään. Tämä edistys vaatii sitä, että
suuri yleisö kaikkialla tiedostaa hallitusten kriminalisoitumisen
aiheuttaman valtavan uhan. Mutta tälläisen tietoisuuden nostattaminen
voi olla vaikeaa, koska niin monet huumeiden käytön rajoittamista
tavoittelevan lähestymistavan näkökohdat ovat niinkin kiistanalaisia
kuin ne ovat nykyään. Monissa maissa pelkät ehdotukset kieltolain
kumoamisesta salakuljetuksen houkutuksen vähentämiseksi sekä
hallitusten rajallisten resurssien keskittämiseksi huumekaupan
haitallisimpien vaikutusten torjumiseksi aiheuttavat syytöksiä
pehmeydestä rikollisuuden edessä tai vielä pahempaa.
Ehkä se tapa, millä aikoinaan ristiriitainen ”epämiellyttävä totuus”
maailman lämpötilan noususta tuli hyväksytyksi ja nousi vakavan
keskustelun, julkisen politiikan ja jopa kansainvälisten sopimusten
aiheeksi, voisi osoittaa sen kehityskaaren, jota epämiellyttävä totuus
hallitusten lisääntyvästä kriminalisaatiosta voisi seurata.
Al Goren dokumentti ja kirja, kaksi hänen saamaansa Oscar-palkintoa
sekä Nobelin rauhan palkinto eivät olisi yksinään pystyneet luomaan
sitä poliittisen kannatuksen vyöryä, mikä johti hallitukset - ja
varsinkin USA:n hallituksen - tekemään toiminta-aloitteita sellaisessa
asiassa, mikä koettiin pitkään hyvin spekulatiivisena, ideologisesti
painottuneena ja tieteellisesti ristiriitaisena mahdollisuutena. Uusi
tieto ja kehittynyt tiede maailman lämpenemisestä ja sen
ilmastollisista vaikutuksista olivat ne korvaamattomat osatekijät,
jotka johtivat Al Goren näyttävään menestykseen saada kangistunut ja
suurelta osin välinpitämätön suuri yleisö toimintaan. Toisaalta tiede
yksinään tai asiantuntijoiden yksimielisyys olisivat olleet
riittämättömiä kansalaisten motivoimiseksi seuraamaan tätä asiaa tai
hallitusten motivoimiseksi toimintaan. Näitä samoja aineksia tarvitaan
niiden reaktioiden synnyttämiseksi, jotka johtavat tehokkaampiin
aloitteisiin hallitusten kriminalisoitumisen aiheuttamia uhkia
vastaan.
Rikollishallitusten leviämisen estämisen eikä pelkästään huumeiden
kulutuksen lopettamisen tulisi olla ponnistelujemme ensisijainen
kohde.
Vaarallisin puutos meidän yhteisessä ymmärryksessä on se, että
rikollisyritykset ovat nyt muodostuneet hallituksiksi ja että jotkin
hallitukset ovat vallanneet rikollisorganisaatioita mutta eivät niiden
hajottamiseksi vaan käyttääkseen niitä taloudellisten, poliittisten ja
sotilaallisten etujen saavuttamiseksi.
Rikollisista on tulossa poliitikkoja ja valtioiden virkamiehiä. Ja
hallitusten huippuvirkamiehillä ja poliittisilla johtajilla on
kaksoisrooli laajojen ja usein kansainvälisten rikollisyritysten
johtajina.
Chakib El-Khayari vapaaksi !
- Tietoja
- Julkaistu: 23.02.2011 23.02.2011
- Osumat: 4659 4659
Lähde: ENCOD 15.2.2011, Amnestyn sivu
Helmikuun 17. päivänä vuonna 2009 Rifin alueen ihmisoikeusliiton puheenjohtaja Chakib El Khayari sai kolmen vuoden vankeustuomion ”Marokon valtion uhmaamisesta”.
Vuonna 2008 El Khayari aloitti menestyksekkään keskustelun kannabiksen laillistamisesta teollisiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin (http://www.encod.org/info/MOROCCO-OPENS-THE-DEBATE-ON.html).
Chakib El Khayari tunnetaan kansainvälisesti Amazigh kansan ja sen alueen läpi Eurooppaan pyrkivien afrikkalaisten siirtotyöläisten kulttuuristen oikeuksien puolustajana. Hänet tunnetaan myös tiedotusvälineille antamistaan lausunnoista, joissa hän ilmiantoi Marokon poliisin ja armeijan aktiivisen osallistumisen hasiksen laittomaan salakuljetukseen Eurooppaan.
(http://www.dailymotion.com/video/x6r44w_enquete-exclusive-nador-maroc-
le-de_news - mukana kuvamateriaalia aidosta salakuljetustilanteesta)
Chakib El Khayarin vankeustuomion kolmannen vuoden alkaessa Marokon virkamiesten painostamista pitää lisätä hänen vapauttamiseksi mahdollisimman pian.
Alla on kirjemalli, jonka voi lähettää Marokon kuninkaalle, lähetystöön tai EU:n parlamentin kansanedustajallesi. Tässä osoitteita:
Marokon suurlähetystö Suomessa
Ambassade du Maroc en Finlande Unioninkatu 15, 4th floor 00130 Helsinki
Suomen edustaja EU parlamentin Maghreb-ryhmässä: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Kirjemalli:
His Majesty Mohamed VI, King of Morocco Royal palace Rabat, Morocco (päivämäärä) Your Majesty, The sole purpose of this letter is to ask you to release Chakib El-Khayari, a human rights activist, unjustly condemned and imprisoned in Morocco since 2009. Chakib El-Khayari, President of the Human Rights Association of the Rif region and member of the Federal Council of the Global Conference of the Amazigh (CMA), was arrested by the Moroccan police on 17 February 2009 in his house in Nador. He has then been condemned by the court of Casablanca to a prison term of 3 years and to a fine of 753930 DH (or 68000 €) for the following motives : - «offense of the institutions», due to his public statements on the involvement of high ranking officials in the police, the army and the government ; As a Human Rights activist, Chakib El-Khayari has not done other than his duty to draw the attention of all concerned parties on the serious irregularities committed by the state services responsible for the fight against corruption and illegal trafficking of hashish. In the same time, he has not ceased to alert the public opinion on the degree of serious poverty of the peasants in the Rif and plead courageously in favour of the legalization of cannabis production in Morocco. - «violation of the codes for exchange and deposit of funds in a foreign bank without the authorisation of the Exchange Office». In fact, Chakib El-Khayari is the owner of a bank account in Melilla, Spain, on which he had deposited 225 euro at the time of his arrest, proceeding from the compensation of an article he had written for the Spanish newspaper «El-Pais». Chakib El-Khayari was condemned by virtue of article 265 of the penal code that foresees that «offense of the institutions is sanctioned with a prison term of between one month and one year and a fine of 250 to 5.000 dirhams». Supposing that Chakib El-Khayari is guilty, why is his punishment superior to the highest possible foreseen by the law? Nothing justifies the heavy sanction that has been applied to Chakib El-Khayari. It is a manifest act of repression that is contrary to the international instruments to protect Human Rights that were ratified by Morocco and in particular, the international agreement on civil and political rights between Morocco and the European Union. We denounce firmly the detention of Chakib El-Khayari and urge his inmediate and unconditional release. We remain, Majesté, sincerely yours. (nimi) (maa)
USA: Laillistaminen etenee ja Willie Nelsonin TeaPot Party
- Tietoja
- Julkaistu: 18.12.2010 18.12.2010
- Osumat: 5629 5629
Uskalla lopettaa huumesota
Lähde: The Nation 27.12.2010
http://www.thenation.com/issue/december-27-2010
The Nation on USA:n vanhin viikottain ilmestyvä aikakauslehti, joka
perustettiin jo vuonna 1865. Vuoden 2010 joulunumero on omistettu
huumesodan lopettamiselle: jo lehden kansi julistaa kaksimielisesti
D.A.R.E. to end the War on Drugs lainaten USA:n liittovaltion
kritisoitua nuorisolle suunnattua huumevalistus ohjelmaa D.A.R.E.
Neljäkymmentä vuotta sen jälkeen, kun presidentti Nixon julisti
huumesodan alkaneeksi, on tullut kipeällä tavalla selväksi, että
valtion lähestymistapa huumepolitiikan hoitamiseen on julma ja tuottaa
ei-aiottuja seurauksia. Tavoitteiden muuttaminen kohti järkevämpää
lähestymistapaa - tarjotaan huumeriippuvaisille hoitoa rankaisemisen
sijaan ja tunnustetaan joukkomittaisen pidättämisen olevan syvästi
epäoikeudenmukaista - tuntuu loputtomalta tehtävältä. Mutta tämän
numeron kirjoittajat tuovat esille sen, että meillä on olemassa jo
tarvitsemamme vastaukset ja resurssit. Nyt on tullut korkea aika
sanoa, että olemme saaneet tarpeeksemme.
Nuorison kannabiksen käyttö lisääntynyt - huumetsaari syyttää lääkekannabista
Lähde: Norml 14.12.2010
Vuodesta 1975 on USA:ssa tiedusteltu nuorisolta huumeiden ja
päihteiden käyttöä. Ne vaihtelevat vuodesta toiseen ylös ja alas. Kun
suunta on alas julistaa USA:n huumetsaari liittovaltion
huumepolitiikan olevan oikeassa. Kun suunta on ylös, kuten viime
vuonna, osoittelevat huumesoturit muita syyllisiksi. Nyt Obaman
nimittämä huumetsaari ja Seattlen entinen poliisipäällikkö Kil
Kerlikowski syyttää lääkemarihuanaa nuorison kannabiksen käytön
lisääntymisestä.
Lääkekannabiksen laillistaminen alkoi jo neljätoista vuotta sitten.
Nyt huumetsaari väittää, että parin viime vuoden keskustelu olisi
vasta yllyttänyt nuoret käyttämään kannabista. Tulokset aikaisemmista
käytön tutkimuksista osoittavat myös, että kannabiksen käytön
lisääntyminen tai väheneminen tapahtuu samalla tavalla oli osavaltio
laillistanut lääkekannabiksen tai ei. Lääkekannabiksella ei ole mitään
vaikutusta kannabiksen käytön yleiseen tasoon.
Lisäksi monissa osavaltioissa kannabiksen käyttö on vuosien mittaan
dekriminalisoitu ja muutamissa näistä osavaltioista on USA:n
alhaisimmat käyttöluvut. Mutta huumetsaari ei tietenkään tee tästä
mitään johtopäätöksiä.
Jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan nuorten enemmistö on myös vastannut,
että kannabista saa hankittua melko tai hyvin helposti. Tämä kertoo
totuuden kieltolain onnistumisesta. Huumetsaari on tunnustanut sen,
että tupakan ja alkoholin laillisella ja valvotulla myynnillä on
niiden käyttö saatu laskemaan nuorten keskuudessa. Kannabiksesta
puhuttaessa nuo sanat eivät kuulu hänen valikoimaansa.
Huumetsaari sanoo myös lääkekannabiksen saaneen yleisössä aikaan
väärän käsityksen kannabiksen haitattomuudesta. Tutkimusten mukaan
kannabis on päihteenä sekä alkoholia että tupakkaa haitattomampaa ja
suuri yleisö on myös ymmärtänyt asian näin mielipidemittausten mukaan:
enää yksi viidestä eli 20% pitää kannabista alkoholia haitallisempana
ja yli 60% on sitä mieltä, että kannabiksen polttaminen on paljon
haitattomampaa kuin tupakan. Suuri yleisö on ymmärtänyt tosiasiat
mutta huumetsaari ei.
Kirjailija Upton Sinclair sanoi, että on vaikea saada henkilö
ymmärtämään jokin asia jos hänen palkkansa riippuu siitä, ettei hän
ymmärrä.
Washingtonin osavaltio laillistaa 2011?
Lähde: Change.org 7.12.2010
Sensible Washington:
http://sensiblewashington.org/blog/
Mielipidemittausten perusteella Washingtonin osavaltion asukkaiden
enemmistö eli 56% kannattaa kannabiksen laillistamista ja aktivistit
aikovatkin jo ensi vuonna saattaa asian kansanäänestykseen. Mutta nyt
poliitikot ovat ottamassa vetovastuun.
Osavaltion parlamentin demokraattien kansanedustaja Mary Lou Dickerson
aikoo tuoda lakialoitteen, jossa esitetään kannabiksen laillistamista,
valvontaa ja verotusta.
”Olemme tuhlanneet miljoonia dollareita sellaisten ihmisten
pidättämiseen ja vangitsemiseen, jotka eivät ole tehneet mitään muuta
kuin käyttäneet kannabista rentoutuakseen. Tämä on vahingoittanut
ihmisiä ja maksanut veronmaksajille valtavasti. Se aiheuttaa suuret
kustannukset yksittäisten ihmisten ja veronmaksajien maksettavaksi -
tällainen on väärin suunnattua politiikkaa, joka pitää
yksinkertaisesti muuttaa. Olen vakavissani tämän asian suhteen.”
Yksi lakimuutosta ajavista isoimmista ryhmistä on Sensible Washington,
jonka johdossa on kaksi lakimiestä ja pitkäaikaista
laillistamisaktivistia Douglas Hiatt ja Jeffrey Steinborn.
Kaliforniassa ja Coloradossa aktivistit tähtäävät vuoden 2012
vaaleihin, jolloin presidentinvaalien takia odotetaan nuorten
suurempaa äänestysaktiivisuutta kuin välivaaleissa. Hiatt ja Steinborn
pitävät kiinni siitä, että ensi vuonna on aika toimia jos
liittovaltion lainsäädäntö ei toimi ensin.
Heidän mielestään kokonaisuutta kansallisesti ja paikallisesti
ajatellen kieltolaki tulisi kumota Washingtonin osavaltiossa vuonna
2011.
”Kansalliset laillistamisjärjestöt tähtäävät muutokseen vuonna 2012.
Niiden resurssit voidaan käyttää tiukemmissa osavaltioissa jos
kannabis laillistetaan täällä jo 2011. Ja jos Washingtonin
osavaltiossa ei ole aloitetta käynnissä vuonna 2011, asia jää
paitsioon vuodeksi ellemme pidä sitä aktiivisesti esillä. Varhainen
voitto täällä olisi vahva esikuva vuoden 2012 vaaleihin muissa
osavaltioissa.”
Arizona 15. lääkekannabiksen hyväksynyt osavaltio
Lähde: Norml 13.11.2010, MPP 14.11.2010
http://blog.norml.org/2010/11/13/arizonas-prop-203-appears-headed-for-
victory-in-latest-counts/
http://control.mpp.org/site/MessageViewer?em_id=52642.0&dlv_id=43002
Kalifornian lakialoite kannabiksen laillistamiseksi ja verottamiseksi
vei mediahuomion pois muilta kannabisaloitteilta samoissa vaaleissa.
Kun Arizonan äänet oli saatu laskettua, selvisi että lakialoite
lääkekannabiksen sallimiseksi meni läpi. Näin Arizonasta tuli 15.
osavaltio, missä kannabiksen lääkekäyttö on sallittua.
Arizona suojelee kannabisreseptin saaneita potilaita pidätyksiltä ja
luo kannabiksen jakeluverkoston. Potilaat eivät saa kasvattaa omaa
lääkettään jos he asuvat enintään 40 kilometrin etäisyydellä
lähimmästä jakelupisteestä. Potilas saa hankkia käyttöönsä noin 70
grammaa kannabista korkeintaan kahden viikon välein silloin kun hän
hankkii sen jakelupisteestä. Potilaat eivät saa myydä kannabista
jakelupisteeseen vaan niillä täytyy olla omat tarkasti vartioidut
kasvatustilat. Jakelupisteitä hyväksytään korkeintaan yksi kymmentä
apteekkia kohti mutta kuitenkin siten, että jokaisessa kunnassa olisi
vähintään yksi. Muiden osavaltioiden hyväksymät potilaskortit
tunnustetaan Arizonassa mutta niillä ei saa ostaa kannabista
osavaltion jakelupisteistä.
Kalifornian vaalitappion opetuksia
Lähde: New York Times 13.11.2010
http://www.nytimes.com/2010/11/14/us/14pot.html?_r=1
Mielipidemittauksen mukaan 46% kalifornialaisista kannattaa
kannabiksen laillistamista ja kannabiksen laillistamisaloite sai 46,5%
vaaleissa annetuista äänistä. Gallup-kyselyn mukaan jopa 58% läntisten
osavaltioiden asukkaista kannattaa laillistamista.
Välivaaleissa yksi oleellinen väestönosa kyllä-puolelle ei vaivautunut
tarpeeksi isolla joukolla vaaliuurnille: nuoret.
”Näyttää siltä, että se toivomamme noste oli ylioptimistinen”, sanoo
Drug Policy Alliancen toiminnanjohtaja Ethan Nadelman. Hänen mukaansa
pitkän aikavälin muutos oli laillistajien puolella samoin kuin
julkinen mielikuva kannabiksen käyttäjistä. Tällä hetkellä kannabis
liitetään lääkekannabiksen käyttäjiin, keskiluokkaisiin vanhempiin ja
sovinnaisiin nuoriin.
Mutta samalla kun Nadelmann arvioi vuoden 2012 presidentinvaalien
vetävän enemmän nuoria äänestäjiä, hän myös varoittaa suunnan
muutosten olevan mahdollisia.
”Ei pidä unohtaa yhtä asiaa: vuonna 1979 ihmiset luulivat kannabiksen
olevan laillistumassa,” kertoo Nadelmann osavaltioiden ja
liittovaltion pyrkimyksistä dekriminalisoida kannabis presidentti
Carterin kaudella.
”Ja tiedätkö, kuinka kävi? Se putosi. Kannatus katosi.”
Näissä vaaleissa kummankaan pääpuolueen näkyvät hahmot eivät
kannattaneet lakialoitetta eikä se menestynyt myöskään Los
Angelesissa, missä vain 47% äänesti kyllä, eikä latinoväestön
keskuudessa, joista varsinkin vanhempi sukupolvi vastusti sitä
joukolla kyselyjen perusteella.
Lakialoite epäonnistui myös monilla paikkakunnilla, joissa kasvatetaan
kannabista laillisesti - lääkekäyttö on ollut laillista jo vuodesta
1996 - minkä syyksi on epäilty sitä, että jotkin kasvattajista
vastustaa laillistamista, koska he pelkäävät sen laskevan hintatasoa
ja voittoja.
Kymmenen opetusta hävinneestä kannabislakialoitteesta
Lähde: Norml, MPP 8.11. ja 10.11.2010
http://blog.norml.org/2010/11/08/10-lessons-learned-from-marijuana-election-defeats/
http://blog.norml.org/2010/11/10/pot-taxes-are-coming-to-california/
Kartta USA:n kannabispolitiikan tilanteesta yrittää selventää
vuosikymmenien mittaan syntynyttä lainsäädännöllistä hajaannusta:
http://stash.norml.org/wp-content/uploads/Marijuana_States_2010-11.jpg
Kalifornian entistä kuvernööriä, kehonrakennuksen maailmanmestaria ja
näyttelijä Arnold Schwartzeneggeriä ei voi pitää kovin
kannabiskielteisenä, koska hän hyväksyi kannabiksen käytön
dekriminalisoivan lain juuri ennen äänestystä sen laillistamisesta ja
sen jälkeen vielä kertoi julkisesti TV keskustelussa, ettei kukaan
enää pidä pajauttamista kovin kummoisena juttuna.
Schwartzenegger sanoi haastattelussaan myös, että lakialoitteen
häviäminen vaaleissa tarkoittaa sen olleen huonosti laadittu. Tämä
arvio ei ollut ainoastaan Schwartzeneggerin vaan selvästi
kannabisliike rakoili äänestyksessä, koska tuoreen tutkimuksen mukaan
kannabiksen laillistamisen kannatus Kaliforniassa on yli kansallisen
keskiarvon ja jos kaikki laillistamisen kannattajat olisivat
äänestäneet kyseisen lakialoitteen puolesta, olisi se mennyt
kirkkaasti läpi.
Lakialoitteen häviöstä huolimatta joissakin kaupungeissa ja
maakunnissa aiotaan aloittaa lääkekannabiskaupan verottaminen. Koska
pimeät kannabismarkkinat ovat johtaneet sen suhteettoman korkeaan
hintatasoon ja voittomarginaaliin, vaikuttaa sen julkinen verotus
kuluttajan eli tässä tapauksessa potilaan kukkaroon.
Tästä kokemuksesta kannabiksen laillistajat ovat ottamassa oppia ja
julkaisivat kymmenen opetusta hävitystä laillistamiskampanjasta:
1. Aloitteen tulee selvästi puolustaa lääkekannabiksen käyttäjien
oikeuksia. Tulee tehdä täysin selväksi, ettei kannabiksen
laillistaminen vaikuta lääkekannabisluvan saaneiden asemaan.
2. 18 - 25 vuotiaat ovat suurin kannattajaryhmä ja lakialoite ei saa
rangaista heitä liikaa pelkästään rauhoittaaksemme vastustajia.
Lakialoitteessa on säädetty kannabiksen hankkiminen alaikäiselle
rangaistavaksi ankarammin kuin voimassa olevassa laissa alkoholin
hankkimisesta alaikäiselle. Tulevassa lakialoitteessa tulee tämä
rangaistus säätää siten, ettei synny mielikuvaa kannabiksesta
vahingollisempana kuin alkoholi. Kaliforniassa alkoholin ikäraja on 21
vuotta ja tätä nuoremmalle alkoholin ostamisesta voidaan langettaa
1000 $ sakko ja päivä yhdyskuntapalvelua.
3. Nykyiset laittomat kannabiksen kasvattajat tulee integroida
laillisiin markkinoihin. Nykyiset pienimuotoiset kannabiksen
viljelijät tulee saada mukaan
luomalla olosuhteet, joissa pienviljelijät eivät jäisi
”Citymarkettisoitumisen” eli kaupallistumisen jalkoihin kannabiksen
viljelyn tullessa lailliseksi. Myös monet kannabiksen käyttäjät ovat
olleet huolissaan tästä, ja monet kannabista käyttämättömät puolestaan
pelkäävät laillistamisen johtavan samanlaiseen tyrkyttävään
kaupallistumiseen kuin alkoholin kohdalla on käynyt.
4. Lakialoite ei voi voittaa ennen kuin ihmiset pelkäävät kieltolakia
enemmän kuin laillistamista. Ihmiset eivät pidä muutoksesta ja
nykyisen tilanteen kaikki epäkohdat tulee esittää selkeästi.
5. Kannabista ei pidä kuvata pahana asiana, joka vaatii valvontaa.
Kampanja toi hyvin esille mm. nykyiseen kieltolakiin sisältyvän
rodullisen vinoutuman mutta tulisi tuoda esille se, että rodusta
riippumatta kaikki kärsivät. Kieltolain pahuuden sijaan tulisi
korostaa kannabiksen käytön hyviä vaikutuksia tavalliselle aikuiselle
ihmiselle.
6. Pitää olla selvä sen asian suhteen, mitä laillistamisella voidaan
saavuttaa ja mitä ei. Lakialoitteen perusteluina käytettiin sillä
saatavia verotuloja sekä meksikolaisten huumekartellien tulopohjan
romahtamista. Molemmat tiedot tulivat tarkistamattomista lähteistä
kuten USA:n huumetsaarilta ja ne ammuttiin alas kampanjan aikana
saaden kampanjasta vastaavat näyttämään huijareilta. Kampanjassa pitää
keskittyä tarkkaan annetuihin lupauksiin ja selittää tarkkaan, miten
pienetkin laillistamisen hyödyt ovat enemmän kuin mitä nykyinen
tilanne meille tarjoaa.
7. Laillista ensin ja selvitä huumetestausasia myöhemmin.
Lakialoitteen huumetestausta käsittelevä osa antoi sen vastustajille
välineen saada yritysten omistajat, johtajat sekä vastuulliset
työntekijät aloitetta vastaan. Lakialoitteen tulee ottaa selvä kanta
siihen, että sillä lopetetaan kannabista käyttävien ja kasvattavien
ihmisten kriminalisointi. Kun kannabis on laillista, on sen
testaamisasia helpompi käsitellä siten, ettei siitä tule
epärealistisen tiukka.
8. Kannabista ei voi ”käsitellä kuten alkoholia” jos sitä ei voi
testata kuten alkoholia liikenteessä. Iskulause ”käsittele sitä kuin
alkoholia” herättää monia kielteisiä mielikuvia alkoholista kuten
rattijuopot. Siksi ”paukuissa ajavat kuskit” oli yksi vastustajien
tehokkaimpia argumentteja. Heidän testaamisekseen on luotettavia
tekniikoita ja nämä pitää kytkeä seuraavaan kampanjaan.
9. Kaupallistaminen tulee käsitellä yhdenmukaisella mainonnan
säätelyllä. Kalifornian lakialoitteessa jätettiin verotuksesta ja
markkinoinnista päättäminen paikallisen päätöksenteon piiriin. Tämä
oli seurausta USA:n liittovaltion lainsäädännöstä mutta sai valitsijat
epäröimään, koska monet eivät luota paikallisviranomaisiin näissä
asioissa. Siksi seuraavassa lakialoitteessa tulee lähteä
ensisijaisesti koko osavaltion kattavasta kehyksestä. On helpompaa
laillistaa kannabis ensiksi ja alkaa sitten käsitellä osavaltion
lainsäädännön ja liittovaltion lainsäädännön yhteensovittamista
oikeudessa.
10. Lääkekannabiksen hyväksyminen on saavuttanut huippunsa ja se on
väistämättä kytkeytynyt kannabiksen laillistamiseen. Samalla kun
kannabiksen laillistamisen suosio on kasvanut, lääkekannabiksen
laillistamisen suosio onkin hiipunut. Tämä voi olla seurausta siitä,
että esimerkiksi Etelä-Kaliforniassa lainsäätäjät ovat antaneet
lääkekannabispolitiikan kehittyä villisti mutta äänestäjät eivät ole
ymmärtäneet asian tätä puolta. Seuraavan lakialoitteen tulee pystyä
esittämään lääkekannabislakeihin sisältyvä lääkekannabiksen käyttäjien
toisen luokan kansalaisen asema, jonka täysimittainen laillistaminen
korjaa.
Kannabis vai marihuana?
USA:ssa kannabiksesta käytetään yleisesti marihuana- tai
marijuanatermiä mutta sen korvaaminen kansainvälisesti tunnetulla
kannabistermillä on myös noussut esille. Marihuana termi tuli
meksikolaisesta slangista ja sen alkuperäinen käyttö oli rasistista ja
sillä pyrittiin sekoittamaan asioita ja pelottamaan kunnon
kansalaisia. Mutta siitä on tullut yleisesti käytetty termi ja sen
korvaaminen kokonaan kannabistermillä saisi aikaan
salaliittoepäilyksiä tai syytöksiä omien juuriensa kieltämisestä.
Siksi seuraavan lakialoitteen tulee olla rehellinen ja avoin
asiastaan: The Marijuana legalization act of 2012.
AMA:n uusi kanta kannabiksen lääkekäyttöön
Lähde: Safe Access Now 10.11.2010
http://www.safeaccessnow.org/article.php?id=5838
AMA:n raportti - lyhyt versio, jossa ehdotetut muutokset:
http://www.ama-assn.org/ama1/pub/upload/mm/443/csaph-report3-i09.pdf
Report adopted by the AMA - pitkä versio:
http://AmericansForSafeAccess.org/downloads/AMA_Report.pdf
USA:n suurin ja vanhin lääkärijärjestö The American Medical
Association (AMA) muutti vuosikymmeniä voimassa olleen kantansa
kannabiksen lääkekäytöstä. Marraskuussa pidetyssä kokouksessa AMA
hyväksyi raportin "Use of Cannabis for Medicinal Purposes", jossa
todetaan kannabiksen lääkinnälliset vaikutukset ja vaaditaan lisää
tutkimusta. Raportissa kehotetaan muuttamaan kannabiksen
huumeluokitusta siten, että sen tutkimus- ja kehitystyö olisi
mahdollista.
Tätä muutosta edelsi AMA:n lääketieteen opiskelijajärjestön päätös
vuonna 2008, jossa kannatettiin kannabiksen uudelleenluokittelua.
”Siitä on 72 vuotta, kun AMA virallisesti tunnusti marihuanalla olevan
sekä jo tunnettuja että uusia lupaavia lääketieteellisiä
käyttötarkoituksia,” sanoo opiskelijajärjestön edustaja Sunil
Aggarwal.
Vuonna 2008 USA:n toiseksi suurin lääkärijärjestö ja suurin
sisätautilääkäreiden järjestö American College of Physicians (ACP)
julkisti samansisältöisen päätöksen.
”Kaksi USA:n suurinta lääkärijärjestöä pitää lääkekannabista
terveydenhoitoasiana, johon tulee keskittyä. Molemmat järjestöt ovat
alleviivanneet tarpeen muuttaa potilaan asema politiikkaa
tärkeämmäksi”, sanoo ACP:n edustaja Caren Woodson.
Lääkekannabiksen kieltämisestä vuonna 1937:
Ainoa vuoden 1937 Marihuana Tax Act -lakia vastustava taho oli USA:n
lääkäriliitto, AMA, jonka edustaja William C. Woodward sai osakseen
ryöpyn vihamielisiä kysymyksiä ja vastaväitteitä hänen yrittäessään
kyseenalaistaa kongressin kuulemistilaisuudessa esitettyjä väitteitä
ja kauhukertomuksia.
Lain säätäminen ei ollut herättänyt julkisuutta ja sen seurauksiin
USA:n lääkäriliitto, AMA, heräsi liian myöhään. AMA vastusti
kannabiksen kieltämistä, koska se oli ainakin 28:ssa lääkkeessä
käytetty ainesosa vaikka uudet synteettiset tuotteet, esim aspiriini,
olivat syrjäyttäneet sen monia käyttötarkoituksia. Myös tieto siitä,
että marihuana on sama kuin kannabis, tuli heille yllätyksenä. Tohtori
William C. Woodward, joka oli AMA:n lainopillinen neuvonantaja,
vastusti lakialoitetta. Lakia valmistelevan komitean
kuulemistilaisuudessa hän esitti, että ”marihuanalla on selvästi
lääkinnällisiä mahdollisuuksia, joita ei tulisi estää kielteisellä
lainsäädännöllä. Lääketieteen harjoittajien ja apteekkareiden tulisi
saada kehittää tätä lääkettä parhaaksi katsomallaan tavalla.”
Kaksi kuukautta myöhemmin hän kirjoitti senaatin rahavaliokunnalle:
”Ei löydy minkäänlaisia todisteita sille, että tämän huumeen
lääkekäyttö aiheuttaisi kannabisriippuvuutta. Lääkeaineena sitä
käytetään lukemattomilla eri tavoilla, ja tämän lain selvä tarkoitus
ja vaikutus on asettaa niin paljon rajoituksia sen lääkekäytölle, että
se ehkäisee tällaisen käytön kokonaan. Koska kannabiksen lääkekäyttö
ei ole aiheuttanut eikä aiheuta riippuvuutta, tämän estäminen
lääkinnällisiin tarkoituksiin ei tuota mitään hyötyä. Kuinka paljon
tämän lääkkeen poistaminen tulee aiheuttamaan kärsimystä
kansalaisille, kun sen jatkotutkimus voisi tulevaisuudessa löytää
siitä vielä suurta hyötyä, on mahdotonta arvioida.”
AMA:n vastustuksesta huolimatta Marihuana Tax Act aiheutti kaikkien
kannabista sisältävien lääkkeiden poisvetämisen markkinoilta ja se
poistettiin USA:n lääkeluettelosta vuonna 1941, missä se oli ollut
melkein 100 vuotta. (Musto, David F. (1987) The American disease.
Origins of Narcotic Control. Expandend edition. ss. 222 - 228)
Willie Nelsonin TeaPot Party
Lähde: Celebstoner
Willie Nelsonin TeaPot Party facebooksivusto:
http://www.facebook.com/TeapotParty
Jo 50:ssä USA:n osavaltiossa on aloittanut toimintansa Willie Nelsonin
inspiroima TeaPot Party. Liike sai alkunsa siitä kun maailmankuulu
countrytähti ja kannabisaktivisti Nelson pidätettiin Teksasissa
marihuanan hallussapidosta 26.11. Pidätyksen jälkeen hän heitti
ajatuksen puolueesta, joka olisi hieman vasemmalle kallellaan.
”Verota, valvo ja laillista sekä lopeta rajasodat huumeiden takia.
Miksi huumekauppiaat saavat korjata voitot? Vapauttaminen säästäisi
tuhansien ihmisten hengen”, lausui hän ajatuksensa julkisuuteen, mistä
alkoi jo kansanliikkeeksi noussut TeaPot Party -liike. Mm. Tommy Chong
oli ensimmäisten liikkeeseen liittyneiden joukossa ja eri
osavaltioiden TeaPot Party facebookryhmiin on liittynyt lyhyessä
ajassa kymmeniätuhansia ihmisiä.
EMCDDA:n 15. vuosiraportti 2010
- Tietoja
- Julkaistu: 09.12.2010 09.12.2010
- Osumat: 5060 5060
Lähde: Huumeongelma Euroopassa. EMCDDA Vuosiraportti 2010. 10.11.2010
http://www.emcdda.europa.eu/events/2010/annual-report
The Report on Global Illicit Drug Markets 1998 – 2007:
http://ec.europa.eu/justice/doc_centre/drugs/studies/doc/report_short_10_03_09_en.pdf
A Cannabis Reader:
Global Issues and Local Experiences
http://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis
takavarikot:
takavarikoidun hasiksen kilomäärä:
http://www.emcdda.europa.eu/stats09/szrtab2
Kannabiskasvien takavarikot kiloissa:
http://www.emcdda.europa.eu/stats09/szrtab4
EMCDDA eli Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön
seurantakeskus julkaisee jo 15. vuosiraporttinsa Euroopan
huumetilanteesta. Paljon on muuttunut ensimmäisistä ainoastaan
englannin kielellä julkaistuista raporteista, joissa vasta haettiin
muotoa esitellä ”kattava katsaus Euroopan huumeongelmaan ja
toimenpiteisiin, joiden avulla siihen pyritään pureutumaan”, kuten
esipuheessa selvitetään keskuksen tarkoitusta. Nykyään raportti löytyy
kaikilla EU:n virallisilla kielillä, ja raportin ulkoasu ja sen tiedon
jäsennys on löytänyt tutuksi käyneet kaavansa, minkä takia SKY:ssä ei
olla enää käsitelty jokaista raporttia.
Tämä uusin raportti on mielenkiintoinen kahdesta syystä: EMCDDA:sta on
tullut eurooppalaisen huumepolitiikan keskeinen vientiyritys YK:n ja
USA:n suuntaan, joissa molemmissa on näkyvissä merkkejä muutoksesta
kohti liberaalimpaa politiikkaa.
EMCDDA on vaikuttanut YK:n suuntaan kehittämällä yhteistyössä UNODC:n
kanssa YK:n käyttämiä tiedonkeruu- ja analysointimenetelmiä, joiden
perusteella huumepolitiikkaa tulisi arvioida ja kehittää. Vuonna 2008
EMCDDA julkaisi laajan katsauksen kannabiskysymyksen eri puoliin ja
juuri YK:n huumepolitiikkaa käsittelevän korkean tason kokouksen alla
vuonna 2009 EU julkaisi ns. Reuter - Trautman raportin (The Report on
Global Illicit Drug Markets 1998 – 2007).
USA:n huumepolitiikkaan vaikuttamisessa tärkein anti on ollut
esimerkki. USA:n huumetsaari Kerlikowski oli syyskuussa vierailulla
EMCDDA:ssa vertailemassa maanosien huumepolitiikkaa. Hollannissa ja
Portugalissa toteutetut huumepolitiikan uudistukset on huomattu
Atlantin takana ja niitä käytetään vertailuissa oman politiikan
tulosten kanssa. Onko sattumaa, että EMCDDA:n päämaja on Portugalin
pääkaupungissa Lissabonissa?
Periaatteessa raportin antamien tietojen perusteella lukijan pitäisi
voida analysoida huumetilannetta mutta nykyään raportin tiedot
esitellään niin sulateltuina mielipiteinä, ettei se ole mahdollista.
Tällaista ristiriitaisuutta kannabiksen käytön suuntauksista löytyy
EMCDDA:n raportista:
Kaiken kaikkiaan kulutusta koskevat suuntaukset osoittavat, että
käyttö on vakiintunut tai se vähenee. (17/116)
Kannabikselle on Euroopassa kuitenkin varsin paljon tilausta, mikä
näkyy siinä, että sitä takavarikoidaan vuosittain noin 1 000 tonnia.
Kaiken kaikkiaan tiedot osoittavat, että kannabiksen saatavuus eri
muodoissaan Euroopan huumemarkkinoilla on pikemminkin lisääntymässä
kuin vähenemässä. Vaikka näyttääkin siltä, että kotikasvatuksen avulla
tuotettu kannabisruoho yleistyy, sen takavarikot Euroopan unionissa
ovat pysyneet lukumääriltään vakaina. (17 - 18/116)
Kaikkein tuoreimpien tietojen mukaan kannabista ensisijaisena
huumeenaan käyttävien hoitoon hakeutuneiden uusien asiakkaiden
kokonaismäärä on vähentynyt useimmissa maissa. Tämän muutoksen
taustalla vaikuttavat tekijät ovat epäselviä, mutta niitä on syytä
tutkia lähemmin. Kyse voi olla joko siitä, että hoitopalveluiden
vähentämisen vuoksi uusia asiakkaita ei voida ottaa, tai siitä, että
kannabiksenkäytön vuoksi hoitoon ohjataan aiempaa vähemmän ihmisiä.
(17/116)
Eurooppa voi olla siirtymässä parhaillaan uuteen vaiheeseen, sillä
yleisistä väestö- ja koululaistutkimuksista saadut tiedot viittaavat
siihen, että kannabiksen käyttö vakiintuu tai peräti vähenee.
Historiallisesti arvioiden käyttömäärät ovat edelleen suuria, ja
tehokkaan torjuntakeinon löytäminen kannabiksen käyttöön on edelleen
Euroopan huumekeskustelun keskeinen kysymys. (45/116)
Vaikka takavarikkotietoja pidetäänkin epäluotettavina huumeiden käytön
laajuuden kuvaajana, olisi niistä hyötyä viranomaistoiminnan
vertailuissa. Tällaisten vertailujen tekeminen herää raporttia
lukiessa. Kannabiksen käytöstä raportti kertoo ristiriitaisesti sen
olevan tasaantunut tai jopa vähenemässä. Mutta toisaalla kerrotaan
ilmiön olevan kasvamassa/runsastumassa/laajenemassa.
Esimerkkinä voisi toimia Ruotsi, maailman johtava kieltolakimaa, joka
kehuu maanosamme alhaisimmilla kannabiksen käyttöluvuilla. Toisaalta
sen ilmoittamat takavarikkoluvut ovat eurooppalaista keskivertoa ja
isommat kuin Suomen takavarikkoluvut myös väkilukuun suhteutettuina.
Tässä on selvää ristiriitaa, mikä herättää epäilyjä Ruotsin
ilmoittamia käyttäjämääriä kohtaan. Joko Ruotsin hallitus esittelee
haluamansa mielikuvan harjoittamastaan politiikasta tai käyttäjät ovat
oppineet salaamaan käyttönsä.
EU on tuonut huumepolitiikkaan uutta byrokratiaa kuten muuhunkin
politiikkaan. EU:n antia ovat ne huumesuunnitelmat ja -strategiat,
joita nyt laatii, päivittää ja tallentaa liki kaikki EU maat. Kun
tämän byrokratian jatkuvan kasvun yhdistää jo vuosia jatkuneeseen
epämääräiseen jossitteluun siitä, onko suunnat laskemassa vai
nousemassa kun kannabista käyttäneiden määrä on jo yli 75 miljoonaa ja
miljoonia uusia näyttää löytyvän joka vuosi, niin missä on asian ydin?
Onko manipuloitujen käyttäjätilastojen tarkoitus osoittaa kalliiden
strategiapapereiden olevan niihin uhrattujen resurssien arvoisia?
Raportissa kerrotaan kahdesta uudesta hankkeesta, jotka kertovat
kriminaalivalvonnan yliotteesta hankkeiden suunnittelussa:
39/116
Virastojen välisten työryhmien kehittäminen Euroopassa
Malli virastojen välisistä työryhmistä on peräisin Amerikasta. Sillä
tarkoitetaan eri maiden lainvalvonta- ja sotilasviranomaisten
yhteistyötä, jonka avulla ne vaihtavat huumausaineisiin liittyvää
tiedustelutietoja ja koordinoivat takavarikoita, ennen kuin
huumausaineet päätyvät käyttäjien markkinoille. Panamassa vuonna 1994
perustettu Joint Interagency Task Force-South (JIATF-S, virastojen
välinen eteläinen työryhmä), joka sijaitsee nyt Key Westissä
(Floridassa), on yksi tämäntyyppisen yhteistyön malli. JIATF-S on
sotilasjohtoinen työryhmä, joka koordinoi huumausaineiden ilma- ja
merikuljetusten torjuntatoimia Yhdysvaltojen eteläpuolella. Toimintaan
osallistuvat Yhdysvaltain puolustusvoimat, tiedustelu- ja
lainvalvontaviranomaiset sekä liitännäismaat, kuten Espanja, Ranska,
Alankomaat ja Yhdistynyt Kuningaskunta.
45/116
EMCDDA Insights: Kannabiksen tuotanto ja markkinat Euroopassa
EMCDDA julkaisee uuden, kannabiksen tuotantoa ja markkinoita
käsittelevän insight-julkaisun vuonna 2011. Raportissa tarkastellaan
kannabistuotteiden tarjontaa Euroopan maissa sekä saatavilla olevien
tuotteiden tyyppiä, alkuperää, markkinaosuuksia ja muita tuotteiden
jakeluun ja markkinarakenteeseen liittyviä kysymyksiä. Raportissa
kiinnitetään erityistä huomiota kannabiksen kasvatukseen Euroopan
rajojen sisällä, mistä on tullut viime vuosina aiempaa näkyvämpää.
Totuus on se, että kannabiksen käyttö on teollistuneissa länsimaissa
ja muuallakin maailmassa räjähtänyt käsiin sen jälkeen kun kiellettiin
kansainvälisesti vuonna 1961. YK ja sitä edeltänyt Kansainliitto ovat
viimeiset sata vuotta toistaneet lukua 200 miljoonaa käyttäjää
vuodessa, mikä merkitsee lisäksi satoja miljoonia kannabista
kokeilleita ja satunnaisesti käyttäviä. Tämäkin raportti jättää auki
oleellisen kysymyksen, mitä Euroopan huumesota maksaa. Monet
tutkimukset antavat ymmärtää, että huumeiden ja päihteiden tyystin
erilaiset valvontamallit ainoastaan lisäävät niistä aiheutuvia
ongelmia: laittomien aineiden käyttäjät ovat vaarassa ajautua
yhteiskunnan ulkopuolelle ja syrjäytyä kun taas laillisten päihteiden
käyttäjien tietoisuus aineiden haitoista voi olla vakavasti
vääristynyt. 15 vuoden raporttien rustaamisen jälkeen EU:lla ei ole
tarjota veronmaksajilleen luotettavaa ja tutkittua tietoa siitä, ketä
ja mitä rankaiseminen hyödyttää.
Huumesota vai -rauha
Väitteessä kannabiksen käytön tasaantumisesta on jo annos
tendenssimäisyyttä: Euroopan huumevirkamiehillä on paineita osoittaa
olevansa oikea mies oikeassa työssä.
Myös Suomessa virkamiehet ovat jo muutaman vuoden ajan toistaneet
mantraa kannabiksen suosion tasaantumisesta tai hiipumisesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön antama huumausainepolitiikan kertomus
vuodelta 2008 valtioneuvostolle kertoo kannabiksen suosion olevan jo
laantumassa (http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1426492)
mutta terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen kouluterveyskysely 2010
kertoo kannabiksen käytön ja suosion olevan kasvamassa ja itse asiassa
kasvaneen koko 2000 luvun jälkipuoliskon
(http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=22924) eli nämä
viranomaislausunnot ovat keskenään täysin ristiriitaiset. Lisäksi
poliisi on toistuvasti huumeuutistensa kanssa lööpeissä viestinään
huumeongelman ja varsinkin kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen
räjähdysmäinen kasvu (esim. Turun Sanomat 11.11 2010
http://www.ts.fi/online/kotimaa/173169.html). Näillä viesteillä
poliisimme on saanut uusia erikoisoikeuksia tunkeutua perustuslaissa
suojattuun kansalaisten yksityisyyteen.
Ristiriitaisuus kertoo siitä, etteivät virkamiehet tiedä kannabiksen
käytön suuntauksista mitään mutta väittävät tietävänsä koska saavat
siihen rahaa meiltä veronmaksajilta.
THL väitti tutkimuksessaan ja lehdistötiedotteissaan kannabiksen
lisäävän mielenterveysongelmia. Aivan kuin koululaiskysely antaisi
jotain pohjaa näille väitteille. Niinpä THL toimenkuvansa vastaisesti
lisää nuorison ongelmia: nuorten ongelmien kääntäminen huumeongelmiksi
lisää sukupolvien välistä epäluuloa ja jännitettä sekä heikentää
mielenterveysongelmista kärsivien nuorten mahdollisuutta saada pätevää
hoitoa ongelmiinsa tulematta leimatuksi huumeongelmaiseksi. THL samoin
kuin koko kieltolakibyrokratia aiheuttaa huumeongelmien kärjistymisen.
Tuore uutinen huumetestauksesta liikenteessä kertoo poliisin käytössä
olevien testereiden olevan niin epäluotettavia, että ne tuottavat
kannabiksen kohdalla vääriä tuloksia jopa kahdessa kolmesta
tapauksesta ja tietysti valituksia oikeusviranomaisille (YLE
19.11.2010 http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/poliisin_huumetestit_epaluotettavia_2154475.html
). Testin hinta on pieni verrattuna sen käyttämisen aiheuttamiin
kustannuksiin, turhiin ajokorttien peruuttamisiin, työpaikkojen
menetyksiin, terveyskeskuskäynteihin, oikeuskuluihin, valituksiin.
Eikä tälle toiminnalle ole edes asetettu mitään tavoitteita tai
kulukattoa kuin pelkkä symbolisen viestin lähettäminen.
EMCDDA:n, THL:n, poliisin ja koko kieltolakibyrokratian toimintaan
pitää pystyä soveltamaan kustannus-vaikutus laskemointia kuten
muillakin aloilla. Myös ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin pitää olla
jatkuvaa ja puolueetonta. Nyt tällaista arviota ei ole ja poliisin
toiminta tapahtuu heidän itsensä tehokkaaksi arvioimana, mitä
toimittajat kuuliaisesti toistavat. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa
tällainen ei voi jatkua loputtomiin.
Spice ilmiö on esimerkki kieltolain ennalta-arvaamattomista
seurauksista: kannabiksen kieltolain takia sitä on tutkittu
synteettisillä vastineilla niiden laillisuuden takia. Kieltolain takia
nämä ovat joutuneet lääketehtaiden laboratorioista pimeille
huumemarkkinoille ensiksi laillisina mutta nyt yhä enemmän
kiellettyinä aineina. Ja kierre jatkuu: kieltämällä yhä enemmän saamme
yhä enemmän kokeilemattomia aineita valvomattomaan käyttöön ja näin
kieltolakikoneistomme ja kaikki sen kimpussa puuhaavat virkamiehet,
tutkijat, huumetyöläiset, päihdesihteerit jne ym syyllistyvät
kollektiivisesti meidän kansalaisten käyttämiseen koekaniineina omassa
epäonnistuneessa yhteiskunnallisessa kokeilussaan. Tämä on jo tuomittu
YK:n ihmisoikeusraportoijan julkaisemassa raportissa. Nyt jonkun
pitäisi lopettaa tämä kierre.
Tähän EMCDDA:lta odottaisi sitä rohkeaa puolueetonta asiantuntijuutta,
mikä sillä oli 1990-luvun puolivälissä. EMCDDA ei tietenkään pysty
toimimaan vastoin sitä rahoittavien hallitusten tahtoa. Raportista
löytyy enää jonkun tahkoamiseen kyllästyneen virkamiehen yksinäinen
huokaus:
Kuten jo viime vuoden raportissa todettiin, alkoholi- ja
huumeongelmien välinen yhteys on varsin vahva. Tästä huolimatta EU:n
jäsenvaltioissa ei ole havaittavissa sellaista yhteistä
toimintamallia, jossa yhdistettäisiin huumausaine- ja
alkoholipolitiikat. (16/116)
UNODC:n ja INCB:n vastine YK:n ihmisoikeusraportoijalle
- Tietoja
- Julkaistu: 09.12.2010 09.12.2010
- Osumat: 4437 4437
Lähde: UNODC 8.11.2010
IDPC:n kritiikki INCB:stä 28.10.2010:
http://www.idpc.net/publication/idpc-briefing-incb-country-correspondence
Vaikka tiedotusvälineet eivät olekaan löytäneet YK:n
ihmisoikeusraportoijan julkistamaa YK:n huumevalvontabyrokratian
kritiikkiä, on se selvästi osunut maaliinsa koska UNODC (United
Nations Office on Drugs and Crime) ja INCB (International Narcotics
Control Bureau) julkaisivat sille yhteisen vastineen. Jo vastineen
aloitus yrittää olla tyrmäävä: byroot yhdessä selittävät, kuinka
kansainvälinen huumeiden valvontajärjestelmä TODELLISUUDESSA toimii.
Tämä ylimielinen asenne arvostelua kohtaan on koko YK:n
huumevalvontajärjestelmää leimaava asenne.
Selitys on sama kuin lukemattomissa juhlapuheissa jauhettu: 100 vuotta
kestänyt kansojen yhteisymmärrykseen ja laillisuuteen perustuva
kansainvälinen huumevalvonta on pelastanut miljoonien ihmisten hengen.
Rikoslain täytäntöönpano ja siinä säädettyjen rangaistusten
langettaminen on tämän järjestelmän keskeinen osa ja sitä
tasapainotetaan ottamalla huomioon sekä kysynnän että tarjonnan
kysymykset. Mutta silti kansainvälinen yhteisö ottaa huomioon
yksilöiden hoidon tarpeen.
Juuri tästä ihmisoikeusraportoija kritisoi järjestelmää: se perustuu
yksipuolisesti rankaisemiselle, se luokittelee kaikki huumeiden
käyttäjät fundamentalistisesti huumeorjiksi ja tälle käsitykselle
perustuvat hoitomallit ovat usein jo itsessään ihmisoikeusrikos.
UNODC ja INCB nostavat esille kansainväliset huumesopimukset: ne
sallivat valtioiden harjoittaa erilaisia politiikan muotoja ja korvata
laissa säädetyt rangaistukset muilla toimenpiteillä. Eli
dekriminalisoida ja depenalisoida mutta nämä byroot eivät edes pysty
käyttämään näitä sanoja oman ideologiansa rajoittamana. YK:n
huumebyrokratia pitää arvovaltaansa pystyssä fundamentalistisella
ihmiskäsityksellä, sanamagialla ja ortodoksisella sopimustekstien
tulkinnalla.
Mutta laillistaminen - jo pelkkä sanan mainitseminen näiden byroiden
raportissa kertoo maanjäristykseen verrattavissa olevasta tapahtumasta
tämän byrokratian sisällä. Laillistaminen tarkoittaa
ihmisoikeusraportoijan kritiikissä kokonaan nykyisistä
huumesopimuksista luopumista ja siirtymistä toisenlaiseen
järjestelmään, minkä esimerkiksi hän toi tupakasta solmitun
kansainvälisen sopimuksen. Tämä tarkoittaa UNODC:n ja INCB:n
lakkauttamista ja siksi raportti on saanut hälytyksen päälle huumeiden
valvontajärjestelmässä. Luultavasti näiden byroiden huomio ja
resurssit kuluvat kokonaan tämän YK:n sisäisen uhkan torjumiseen, ja
maailman huumekonnat saavat melskata rauhassa kuten tähänkin saakka.
Kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä sai alkunsa teollistuneiden
länsivaltojen yrityksistä jakaa keskenään oopiummarkkinoita Kiinassa
ja siirtomaissaan Aasiassa jo ennen YK:n perustamista. Huumesota
tunnettuine seurauksineen syntyi vasta myöhemmin, kansainvälisesti
vuoden 1988 huumesopimuksella. Puolet maailmassa nykyisin tuotetusta
oopiumista on laillista ja YK:n huumevalvontajärjestelmän valvomaa
lääkkeiden raaka-aineiden tuotantoa lähinnä teollistuneiden maiden
tarpeeseen. Se toinen puoli on laitonta ja sama järjestelmä väittää
valvovansa sitä mm. Afganistanissa mutta se päätyy teollistuneiden
maiden pimeille huumemarkkinoille täysin vailla valvontaa eli
ikärajoja, veroja, laadunvalvontaa, sosiaalimaksuja tai kuluttajan
suojaa.
Tämä sadan vuoden valvonnan kehitys on sivuvaikutuksenaan aiheuttanut
sen, että entisillä oopiumintuotantoalueilla ja muualla maailmassa
tuotetaan laittomille huumemarkkinoille suuria määriä yhä uusia
kemikaaleja, joita markkinoidaan mm. designhuumeina, muuntohuumeina,
synteettisinä huumeina, raiskaushuumeina ja jopa synteettiset
kannabinoidit ovat nykyään osa laittomia markkinoita spice-nimikkeen
alla. Tämä valvontajärjestelmä on vaikuttanut oopiumin tuotannon
jakautumiseen lailliseen ja laittomaan mutta sen sivuvaikutuksena on
syntynyt aivan uusia huumeongelmia, joista järjestelmä ei tietenkään
ota kunniaa itselleen vaan on raporteissaan syyttänyt mm. internettiä!
YK:n huumevalvontabyrokratia vannoo nyt ihmisoikeuksien nimiin mutta
tämä ei ole näkynyt käytännössä. UNODC ja INCB eivät ole koskaan
puuttuneet huumesodan nimissä tehtyihin selviin ihmisoikeusrikoksiin.
Kun vuonna 2003 Thaimaassa surmattiin yli 2500 ihmistä muutaman
kuukauden huumekampanjassa, toivoi INCB raportissaan tulosten jäävän
pysyviksi. Tuoreempaan Meksikon huumesodan aiheuttamaan
ihmisoikeuskatastrofiin kumpikaan byroo ei ole reagoinut sanallakaan.
Kumpikaan ei kykene näkemään ajamansa politiikan ja
ihmisoikeusrikosten yhteyttä, koska se on ideologisesti rajattu pois
heidän toimenkuvasta.
UNODC ja INCB eivät halua myöntää vanhaa opetusta, että kieltolaki
ruokkii rikollisuutta. Kansainvälinen laiton huumekauppa ruokkii muuta
kansainvälistä rikollisuutta, mitä vastaan UNODC vannoo taistelevansa.
Tämä noidankehä tulee saada loppumaan niin lasten kuin aikuisten
ihmisten suojelemiseksi.
