Suomen pankin ex-pääjohtaja: Vanhuksille kannabista kipuun, Ministerin näkemys: "Ei ihmelääke"

Suomen pankin ex-pääjohtaja: Vanhuksille kannabista kipuun

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905069535676_uu.shtml

Tunnettu suomalainen talousvaikuttaja Sirkka Hämäläinen kertoo
Helsingin Sanomille haluavansa vanhana kipuun kannabista.

Lehden mukaan Hämäläinen kummasteli taannoin Radio Suomen Taustapeili-ohjelmassa, miksi Suomessa vanhukset kaadetaan sänkyyn morfiinilla tai rauhoittavilla lääkkeillä, mutta lääkekannabis tuomitaan jyrkästi.

- Kyllä minä ainakin vanhainkodissa ottaisin ennemmin kipulääkettä, jolla on miellyttäviä sivuvaikutuksia, hän sanoo Helsingin Sanomissa.

Perjantaina 70-vuotta täyttävä Hämäläinen nousi ensimmäisenä naisena Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1991. Hän toimi Suomen pankin pääjohtajana vuosina 1992-1998.

Hämäläinen on työskennellyt myös muun muassa valtiovarainministeriössä ja Euroopan keskuspankissa. Vielä eläkkeelläkin hän on Koneen, Sanoman ja ruotsalaisen Investorin hallituksen jäsen sekä Kansallisoopperan Säätiön hallituksen puheenjohtaja. Hänestä kuitenkin tuntuu, että Suomessa iäkkäämpiä ihmisiä ei kuunnella tarpeeksi.

- Monissa maissa kokeneita henkilöitä kuullaan aina 90-vuotiaaksi - sordiinolla tietenkin. Suomessa suhtautuminen on hankalaa. Minusta historiallinen perspektiivi olisi erinomaisille nykyjohtajillekin tarpeen. Pyörää ei aina tarvitse keksiä uudestaan. Eikä kuplia, Hämäläinen sanoo Helsingin Sanomissa.

 
IL

Ministerin näkemys kannabishoidoista: ”Ei ihmelääke”

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/59172-ministerin-nakemys-kannabishoidoista-%E2%80%9Dei-ihmelaake%E2%80%9D

Lääkekannabis nousi jälleen tänään esille, kun Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen otti kantaa lääkekannabiksen puolesta. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) sanoo Uudelle Suomelle, ettei kannabista olla laillistamassa.

Lääkekannabis on kuitenkin erityislupavalmiste, jota voidaan määrätä suomalaisillekin potilaille. Suomessa Lääkelaitos myönsi luvan ensimmäisen kerran syksyllä 2006 turkulaiselle liikenneonnettomuuden uhrille.

- Lääkekannabista voidaan määrätä ainoastaan erityistapauksissa, kun kaikki muut keinot on kokeiltu. Tällaisia ovat esimerkiksi krooninen hermokipu. Myös joissain MS-tautitapauksissa lääkekannabiksesta on ollut etuja, Risikko sanoo.

Risikko ei kiellä, etteikö erityislupien määrä voisi kasvaa.

- Jos ainoa lääke johonkin ongelmaan on lääkekannabis ja nämä ongelmat lisääntyvät, niin kyllä niiden määrä tietenkin lisääntyisi. Mutta ei näitä erityislupia syyttä suotta anneta, Risikko painottaa ja toteaa, ettei kannabis ole mikään ihmelääke.

Samaa mieltä on myös lääkintöneuvos Terhi Hermanson. Syöpäosastolla lääkärinäkin toiminut Hermanson pitää lääkekannabista ”paljona meluna tyhjästä”.

- Jos kannabis todella olisi tehokas lääke, niin kyllä joku firma olisi kehittänyt siitä myyntiluvallisen lääkkeen, Hermanson toteaa.

Näin on tehty esimerkiksi opiaateista, joista valmistettuja lääkkeitä Suomessakin on käytetty jo pitkään.

- Morfiini on osoittautunut täysin lyömättömäksi lääkkeeksi esimerkiksi monen syöpäpotilaan kohdalla. Voisi jopa sanoa, että se on ollut heidän viimeisten aikojen elämänlaadun pelastus, Hermanson kertoo.

70 vuotta täyttävä Sirkka Hämäläinen totesi lääkekannabiksesta Helsingin Sanomille ottavansa vanhainkodissa ”ennemmin kipulääkettä, jolla on miellyttäviä sivuvaikutuksia”.

- Sitä toivon minäkin, mutta toivoani en pane lääkekannabikseen, Hermanson toteaa.

Ossi Kurki-Suonio

 

Arkkiatri ei näe ongelmia lääkekannabiksen valvotussa käytössä

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/05/872834?MTV3-Juha

Arkkiatri Risto Pelkonen ei näe periaatteellisia ongelmia kannabiksen valvotussa lääkekäytössä kipupotilailla. Pelkonen kuitenkin painottaa, että lääkekannabiksen hyötyjä ja haittoja on tutkittava. Lisäksi on katsottava, kuinka tarpeellinen lääkekannabis on.

- Jos se on tarkkaan valvottua se hoito, ja on sellaisia tilanteita, joissa se on parempi kuin muut, niin mikäs siinä, arvioi Pelkonen.

- Siitä on viime aikoina tullut aika paljon tutkimuksia, että se on hyvä kipulääke, kertoo Pelkonen.

Lääkekannabis sallittu vain harvoille

Suomessa lääkekannabista käyttää tällä hetkellä laillisesti arviolta vain kymmenkunta potilasta.

Arkkiatrin mukaan lääkekannabista on Suomessa jarruteltu, koska on ajateltu, että kannabis sitä kautta leviäisi yleiseen käyttöön.

- Musta se vaara on ihan turha. Samalla tavallahan morfiinia käytetään kipulääkkeenä, sanoo arkkiatri Risto Pelkonen.

Lääkekannabiskeskusteluun antoi uutta pontta se, että taloustutkija ja Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen mietti Radio Suomen Taustapeili-ohjelmassa, miksi vanhukset kaadetaan sänkyyn mm. morfiinilla, mutta lääkekannabis tuomitaan jyrkästi.

Kipuklinikan ylilääkäri kaipaa tutkimustietoa

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan kipuklinikan vs. ylilääkärin Tarja Heiskasen mukaan saattaa olla, että kannabiksella on hyvä vaikutus esimerkiksi MS-tautiin liittyvissä kivuissa.

- Muiden kiputilojen osalta siitä on aika vähän tutkimusnäyttöä, ja osittain sellaista näyttöä, että se ei toimi, arvioi Heiskanen.

Heiskasen mukaan morfiinilla ja muilla opiaateilla on paljon haittavaikutuksia, mutta hyödyt ja haitat tunnetaan.

Heiskanen kertoo, että varsinkaan kannabiksen pitkäaikaishaittoja ei tiedetä kovinkaan hyvin.

- Meidän pitäisi osata löytää ne potilaat, jotka hyötyy, eivätkä saa haittavaikutuksia, sanoo Heiskanen.

 MTV3-Juha Kaija


 

Tv-sarjasta mallia: Äiti ja alaikäiset pojat myivät huumeita

Helsingin Sanomat 6.5.2009
HS:fi: Tv-sarjasta mallia Äiti ja alaikäiset pojat myivät huumeita

Tv-sarjasta mallia: Äiti ja alaikäiset pojat myivät huumeita

Espoolainen yksinhuoltajaperhe aikoi rakentaa kunnon bisneksen kannabiksen kasvatuksesta

Julkaistu: 6.5.2009 lehdessä osastolla Kaupunki

Espoolainen yksinhuoltajaperhe alkoi elää todeksi tv-sarjan elämää ja ryhtyi kasvattamaan kotonaan kannabista myytäväksi. Yritys loppui muutaman kuukauden jälkeen, kun järjestyspoliisi sai vihiä asiasta löydettyään perheen pojalta marihuanaa.

Äiti ja alaikäiset veljekset olivat katselleet televisiossa pyörivää Weeds-sarjaa ja keksineet siitä liikeidean. He hankkivat kotiinsa marihuanan siemeniä ja rakensivat asuntonsa saunaan kasvihuoneen.

Projekti alkoi vuodenvaihteen aikoihin. Kun satoa alkoi tulla, käynnistyi markkinointi- ja välityskanavien rakentaminen.

 

Rikoskumppaneilla oli selvät toimenkuvat. Äiti tilasi kannabiksen siemeniä ja kasvatuslaitteita netistä. Viherpeukaloksi kuvailtu toinen poika kasvatti kasveja ja toinen myi tuotetta.

Veljekset olivat myös rekrytoineet ainakin yhden kaverinsa auttamaan. Pojat olivat itsekin polttaneet marihuanaa.

Etelä-Espoossa asuvat pojat ehtivät myydä kannabista vain kavereilleen. Alkuvuoden tuotto oli ollut muutamia satoja euroja.

Alustavissa kuulusteluissa äiti on kertonut, että huumeiden myynnistä oli tarkoitus ainakin aluksi saada parinsadan euron säännölliset kuukausitulot.

Rikoskomisario Jukka Paasion mukaan perheellä oli myös suurempia suunnitelmia.

"Tarkoitus oli, että liiketoiminta kehittyy. Veikkaan että jos homma olisi saanut jatkua, se olisi laajentunut", Paasio kertoo.

Laiton liiketoiminta loppui kuitenkin lyhyeen. "Onneksi", Paasio huomauttaa.

Ratkaiseva ratsia tapahtui vappuna. Järjestyspoliisin partio oli kiinnittänyt huomionsa nuotiopaikalla savukkeita sauhutelleeseen alaikäiseen poikaan. Häneltä löytyi viisi grammaa marihuanaa.

Poliisi teki pojan asuntoon kotietsinnän. Äiti ja toinen veljeksistä olivat saaneet vihiä poliisin epäilyistä, ja he olivat repineet kasvattamisessa käytetyt lämpölamput pois.

Veli ja hänen kaverinsa juoksivat poliisia karkuun lämpölamppuja kantaen. Poliisi sai heidät kiinni lyhyen takaa-ajon jälkeen.

 

Kuulusteluissa äiti on kertonut rikoksen motiiviksi perheen rahapulan. Äitiä ja yli 15-vuotiaita poikia epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Poliisi löysi asunnosta kymmenkunta marihuanakasvia.

Paasion mukaan äiti ja pojat ovat olleet hyvin katuvia ja alkaneet ymmärtää tekojensa vakavuuden.

vesa mäkinen

 

Perhe kasvatti marihuanaa rahapulan vuoksi - idea televisiosarjasta

05.05.2009 15:15
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2009/05/872241

Poliisi on paljastanut marihuanan kotiviljelmän Espoossa. Äiti ja tämän kaksi alaikäistä poikaa olivat päättäneet kasvattaa kannabiskukintoja taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi.

Juttu paljastui, kun Länsi-Uudenmaan poliisi takavarikoi vapun tienoilla 15-vuotiaalta nuorelta viisi grammaa marihuanaa. Myöhemmin tehdyssä kotietsinnässä poliisi löysi perheen asunnosta kannabiskukintoja ja huumausaineiden käyttövälineitä.

Poliisin ilmestyessä asunnolle kaksi epäillyistä yritti juosta karkuun suurten lämpövalaisimien kanssa, mutta he jäivät nopeasti kiinni.

Poliisin esitutkinnassa on selvinnyt, että äiti ja veljekset olivat kannabiksen kasvattamisen lisäksi myös myyneet sitä eteenpäin muille nuorille.

Perheen äiti kertoi kuulusteluissa, että he olivat saaneet idean marihuanan kasvatukseen televisiossa pyörivästä Weeds-sarjasta. Äidin mukaan tarkoituksena oli saada kuukaudessa 200 euron tulot marihuanan kukinnon myymisestä. Perheen asuntoa oli muunneltu huumausaineen kasvatukseen sopivaksi, ja toiminta aloitettiin tämän vuoden alussa.

(MTV3)

 

Äiti kasvatti lastensa kanssa marihuanaa Espoossa

HS.fi: Äiti kasvatti lastensa kanssa marihuanaa Espoossa 

5.5.2009 15:40 | Päivitetty: 5.5.2009 16:06

Espoon poliisi tutkii tapausta, jossa äiti on yhdessä alaikäisten lastensa kanssa kasvattanut marihuanaa kotonaan.

Kotikasvatuksen jäljille päästiin vapun aikaan nuotiopaikalla tehdyn takavarikoinnin perusteella. Poliisi otti 15-vuotiaalta espoolaispojalta haltuunsa viisi grammaa marihuanaa.

 

Myöhemmin kotietsinnässä ilmeni , että poika oli kasvattanut kannabista alaikäisen veljensä ja äitinsä kanssa.

Poliisi löysi perheen Etelä-Espoossa sijaitsevasta asunnosta kymmenkunta kannabis-kasvin kukintoa sekä huumausaineiden käyttöön liittyviä välineitä.

Toinen veljeksistä yritti juosta poliiseja karkuun kotietsinnän yhteydessä. Pojalla oli mukanaan suuria lämpövalaisimia.

Espoon poliisin esitutkinnassa on käynyt ilmi, että perhe on myynyt kannabista muille nuorille poikien ystäväpiirissä.

 

Kuulusteluissa äiti on myöntänyt huumausaineiden kasvattamisen ja välittämisen eteenpäin. Syyksi hän on kertonut taloudelliset vaikeudet. Idean nainen kertoi saaneensa amerikkalaisesta Weeds-televisiosarjasta.

"Surullista, että televisiosarja tuottaa tällaisia ilmiöitä", Espoon poliisin rikoskomisario Jukka Paasio sanoi.

Poliisin mukaan perheen asuntoa oli muunneltu alkuvuodesta asti kannabiksen kasvatukseen sopivaksi.

Keski-ikäistä äitiä ja veljeksiä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Molemmat pojat ovat yli 15-vuotiaita ja siten rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan.

"Onneksi tällainen toiminta saatiin loppumaan. Epäillyt ymmärtävät täysin tekonsa vakavuuden ja sen, mitä se on aiheuttanut nuorille", Paasio sanoi.

Helsingin Sanomat

Pipsa Palttala

Entistä jalkapalloilijaa syytetään hampun viljelystä

Entistä jalkapalloilijaa syytetään hampun viljelystä
11.12.2008 10:40
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812118754339_uu.shtml

Poliisi löysi kotietsinnässä miehen asunnosta 13 hamppukasvia.

Asiasta kertoi Etelä-Suomen Sanomat verkkosivuillaan.

27-vuotiasta entistä lahtelaisjalkapalloilijaa syytetään törkeästä huumausainerikoksesta.

Syytteen mukaan mies oli viljellyt viime vuoden huhtikuusta elokuuhun hamppua käytettäväksi huumausaineena. Poliisi löysi kotietsinnässä miehen asunnosta yhteensä kolmetoista hamppukasvia sekä 52 pistokasta.

Mies oli syyteen mukaan tehnyt yhdestä asuntonsa huoneesta kasvattamon vuoraamalla sen seinät foliolla ja varustamalla sen kasvattamiseen tarkoitetuilla välineistöllä.

Syytteen mukaan löydetyistä kasveista olisi voinut kertyä yhteensä 6,5 kiloa marihuanaa ja näin ollen syytteen mukaan miehen tarkoituksena on ollut levittää ainetta edelleen.

Tapausta käsiteltiin Lahden käräjäoikeudessa eilen. Päätös annetaan 22. joulukuuta.

Kansalaistottelemattomuutta Pietarsaaren nuuskajutussa

Mielenosoittaja myi nuuskaa täydelle torille Pietarsaaressa
 Julkaistu: 5.12.2008 19:51
 Eeva Palm
 helsingin sanomat
 TOMI HIRVINEN
 
Pietarsaarelaisen Patrick Wingrenin järjestämä nuuskamielenosoitus keräsi satoja ihmisiä Pietarsaaren raatihuoneen edustalle. Patrick myi 100 nuuskapurkkia kolmen euron kappale hintaan.

PIETARSAARI. Pietarsaarelainen Patrick Wingren myi perjantaina nuuskaa Pietarsaaren torilla. Netissä nuuskasta on keskusteltu vilkkaasti, mutta kukaan tuskin uskalsi odottaa, että yhden miehen nuuskamielenosoitus täyttää torin.

Tunnettu musiikkimies Wingren ilmoitti aikeestaan Facebookissa ja kehotti nuuskaa vailla olevat ostoksille ja allekirjoittamaan nimensä adressiin, jolla vaaditaan nuuskan myynnin vapauttamista ja moititaan pietarsaarelaisten viime tiistaina saamia ankaria rangaistuksia nuuskan myynnistä.

 Wingren tuli raatihuoneen portaille kassinsa kanssa, jossa oli sata purkkia nuuskaa. Hetkessä purkit vaihtoivat omistajaa kolmen euron hintaan. Torilla oli väkeä vauvasta vaariin, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Joku tuli paikalle rollaattorillakin.

 Wingren hymyili kansalaisottelemattomuutensa saamasta julkisuudesta ja lähetti nimilistoja eteenpäin. Niitä täyttyi tunnissa kaksikymmentä.

"Lähettäkää lisää listoja, että voidaan kirjoittaa", mies huikkasi joukon keskeltä.

 "Allekirjoittamaan jonotan ja voisin ostaakin, jos sitä vielä saa", Sigge Öst, tuumi. "Itse en nuuskaa, mutta tuttavissa on paljon nuuskan käyttäjiä. Tuomiot olivat aivan mahdottomia" nainen paheksui.

 "Toivottavasti nyt suomenkielisetkin ymmärtävät, mitä mieltä täällä ollaan", Christer Byggmästar puuskahti.

Varsin monen ylähuulessa pullotti nuuska, mutta adressin allekirjoittajien joukossa oli paljon nuuskaa käyttämättömiäkin. Kyse oli periaatteesta.

Lars Granlund vastustaa allekirjoituksellaan nuuskan tuontikieltoa, mutta ei malta olla kauhistelematta sitä, että valtio kantaa jälkikäteen valmisteveroa tuotteesta, joka kauppatavarana on kielletty.


Pietarsaaressa valmistaudutaan nuuskamielenosoitukseen
04.12.2008 15:27
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/12/759305?

Käräjäoikeuden nuuskajutussa alkuviikosta antamat kovat tuomiot nostavat vastarintaa "nuuskan kotikaupungissa" Pietarsaaressa. Pietarsaaren torille puuhataan mielenosoitusta nuuskatuomioita vastaan.

Puuhamiehenä on pietarsaarelainen yksityishenkilö Patrick Wingren, joka aikoo myydä nuuskaa torilla perjantaina. Samalla mies kerää nimilistaa protestiksi nuuskatuomiolle. Asiasta kertoi Pietarsaaressa ilmestyvä Österbottens Tidning -sanomalehti torstaina.

Wingren aloitti kampanjansa internetissä keskiviikkona. Viitisenkymmentä ihmistä ilmoitti heti tulevansa torille.

Mielenosoituksesta on ilmoitettu poliisille. Poliisi ei ota vielä kantaa, aikooko se puuttua nuuskan myyntiin torilla.

- Laissa sanotaan, että nuuskan myynti elinkeinotoiminnassa on kielletty, huomautetaan Pietarsaaren poliisista.

Mustasaaren käräjäoikeus tuomitsi viime tiistaina suurta nuuskabisnestä Pietarsaaren seudulla pyörittäneet palomiehet vankeusrangaistuksiin. Päätekijä sai yli kahden vuoden ehdottoman tuomion.

(MTV3-STT)