YLEX: Huumeista kärähtäneitä ei kohdella Suomessa tasavertaisesti

YLEX popuutiset 18.12.2012

Alkuperäinen uutinen

 

Huumeista kärähtäneitä ei kohdella Suomessa tasavertaisesti

- etelässä selviää helpommin vain huomautuksella

 

Keräsimme tiedot seitsemän kaupungin huumausaineiden käyttörikoksista. Kyseessä ovat yli 18-vuotiaiden tapaukset. Kiinni jäänyt saa useimmiten huomautuksen Etelä-Suomessa. Oulussa huomatuksia ei juurikaan anneta.

 

 Kun yli 18-vuotias jää poliisille kiinni huumausaineen käyttörikoksesta, seurauksena eivät aina ole sakot tai asian eteneminen syyttäjälle asti. Sisäministeriö laati poliisille ohjeistuksen vuoden 2006 lopussa ja sen mukaan aikuinen voi selvitä ensimmäisestä käyttörikoksesta pelkällä huomautuksella. Ohjeistuksessa sanotaan muun muassa näin:

...huomautuksen antaminen on yksi laittomaan toimintaan puuttumisen muoto ja voi huumausaineen käytön lopettamisen kannalta johtaa usein parempaan lopputulokseen kuin ankarammat seuraamukset.

Poliisin on mahdollista antaa huomautus, jos ainetta on hallussa pieni määrä. Silläkin on merkitystä, onko kyseessä erittäin vaaralliseksi luokiteltu huume, jolla käyttäjä voi virheellisellä annostelulla aiheuttaa itselleen hengenvaaran. Myös se vaikuttaa, missä huumeita käyttää: mitä vähemmän se tapahtuu julkisella paikalla, sitä paremmat mahdollisuudet on saada pelkkä huomautus. Myös ensimmäistä kertaa kiinni jääminen vaikuttaa, kun poliisi miettii seuraamuksia.

YleX:n keräämät luvut seitsemältä poliisilaitokselta osoittavat, että huomautuksia annetaan useimmin Etelä-Suomessa. Ero pohjoiseen on raju. Rikos- ja prosessioikeuden professoriMatti Tolvanen sanoo, että tilanne on ongelmallinen yhdenvertaisuuden kannalta lain edessä.

- Onhan se aina ongelma, jos erot on näinkin suuria. Eli jos viisinkertainen on jossakin kaupungissa huomautusten määrä verrattuna johonkin toiseen, niin kyllä se on ongelma yhdenvertaisuuden kannalta.

Professorin mielestä tilanne on sen takia hankala, että sakot ovat rangaistus, josta jää merkintä, että henkilöä on rangaistu huumausainerikoksesta. Huomautuksen tiedot ovat vain poliisin sisäisessä järjestelmässä.

- Ohjeistuksellahan on poliisi ja valtakunnansyyttäjä pyrkineet siihen, että tämä olisi yhdenmukaista, mutta niin kuin näkyy, ei se ohjeistus aina auta.

Turku kunnostautunut huomautuksissa - muiden pitäisi ottaa mallia

Huomautusten määristä näkee, että kahden lähes saman kokoisen kaupungin kohdalla - Turun ja Oulun - välillä on viisinkertainen ero. Mistä tämä se johtuu? Poliisihallituksen poliisitarkastajaPentti Kangasniemi sanoo, että käyttörikokset tulevat poliisin tietoon yleensä, kun jäädään kiinni jostain toisesta rikoksesta - esimerkiksi omaisuus- tai väkivaltarikoksesta. Tällöin asiaa ei voida jatkossa enää käsitellä pelkkänä käyttörikoksena, joten huomautusta ei voida antaa. Muitakin eroja kaupunkien välillä on.

- Eihän poliisi sinänsä käyttäjiä valvo, että käyttörikokset tulevat pääasiassa muun rikollisuuden selvittämisen yhteydessä ja muun   poliisitoiminnan ohessa.

- Isot kaupungit ovat tietysti erilaisia keskenään. Niissä on erilainen huumausainekulttuuri käyttäjillä ja esiintymistiheydet ovat vähän erilaisia, että silläkin on merkitystä.

Toisin sanoen, poliisi käyttää huomautusta useammin niissä kaupungeissa, joissa se törmää useammin käyttäjiin. Toisaalta Oulussa ja Turussa on lähes yhtä paljon käyttörikoksia. Poliisihallituksen Kangasniemi sanoo, että Turussa asiaan on paneuduttu enemmän.

- Sitten tietysti tää Turku on erinomaisen kunnostautunut tässä huomautusten käytössä. Heidän järjestelmäänsä pitää omaksua muissakin Suomen kaupungeissa.

Yhdeksi syyksi Kangasniemi mainitsee sen, että Turussa eri viranomaiset tekevät tiiviimmin yhteistyötä keskenään. Joka tapauksessa eriarvoisuuteen ollaan puuttumassa.

- Onhan tämä peiliin katsomisen paikka. Tulevan vuoden yksi painopistealueista on tässä huumausaineiden käyttörikosasiassa, että poliisi kiinnittää enemmän huomiota huomautuksiin ja hoitoonohjaukseen. Siihen pitää saada enemmän yhdenvertaisuutta.

Yhdenvertaisuuteen päästään tulevaisuudessa poliisitarkastajan mukaan ainakin kouluttamisella ja tiedon lisäämisellä.

Käyttörikosten luvut eivät ole koko vuodelta vaan viimeisin mukaan laskettu kuukausi on joko elo- tai syyskuu.

HUOMAUTUSTEN OSUUS KÄYTTÖRIKOKSISTA

Turku 10,1 %
Käyttörikokset: 544, huomautukset: 56

Helsinki 9,1 %
Käyttörikokset: n. 1100, huomautukset: n. 100

Tampere 8,9 %
Käyttörikokset: 450, huomautukset: 40

Jyväskylä 5,2 %
Käyttörikokset: 306, huomautukset: 16

Espoo 4,9 %
Käyttörikokset: 386, huomatukset: 19

Kuopio 2,7 %
Käyttörikokset: 339, huomautukset: 9

Oulu 1,9 %
Käyttörikokset: 464, huomautukset: 9

 

 

Poliisia varoitettu pikatestin epäluotettavuudesta

http://www.hs.fi/kotimaa/Poliisia+varoitettu+pikatestin+
ep%C3%A4luotettavuudesta/a1305545734061

STT 

Apulaisoikeusasiamies varoitti viime marraskuussa poliisia liikennevalvonnassa käytetyn huumepikatestin epäluotettavuudesta. Testi antaa usein väärän positiivisen tuloksen.
Testi on erehtynyt todella usein kannabiksen, kokaiinin tai opiaattien tunnistamisessa. Näistä aineryhmistä tulee vääriä hälytyksiä jopa kaksi kertaa enemmän kuin oikeita. Amfetamiinin käytön testi havaitsee luotettavammin.
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja nojasi näkemyksessään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen huumepikatestin laboratoriotuloksiin.
Pajuoja kehotti poliiseja olemaan antamatta testin tuloksille liikaa painoa. Myös kuljettajan ajovirheitä ja käyttäytymistä on tärkeätä havainnoida.
Apulaisoikeusasiamies oli käsitellyt muun muassa tapausta, jossa pikatesti oli näyttänyt ajajan käyttäneen amfetamiinia ja kannabista. Poliisi pani hänet yöksi putkaan ja määräsi väliaikaisen ajokiellon. Myöhemmin selvisi, että ajajan käytöksen syy oli aivokasvain.

 

Poliisin väärinkäytökset kannabiksen kriminaalivalvonnassa

TuSKY: Poliisin väärinkäytökset kannabiksen kriminaalivalvonnassa

http://www.tusky.fi/uutisarkisto/192-poliisin-vaeaerinkaeytoekset-
kannabiksen-kriminaalivalvonnassa

 

 

Työnhakijoiden huumetestit paljastavat isolla rahalla vain vähän

 Verkkouutiset 19.07.2011

Kuva näyteputkesta (Lehtikuva/Martti Kainulainen)

Päihdetyön erikoislehdessä Tiimissä ihmetellään ylipäätään, miksi pääpaino työelämässä on huumeiden käytön selvittämisessä, kun alkoholin haitat ovat tuhansia kertoja suurempia.

–Painotuksen taustalla on tietenkin yhteiskunnan joukkoharha, jossa huumeita pidetään paljon vaarallisempina kuin alkoholia, kirjoittaa tietokirjailija Teuvo Peltoniemi.

Työnhakijoiden huumetestaus on tehotonta ja kallista hakuammuntaa. Yksi testi maksaa jopa sata euroa, mutta näytteistä löytyy harvoin positiivisia tuloksia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan yleisin huumelöydös on kannabis. Sitä löytyy yhdeltä sadasta testatusta. Amfetamiinia löytyy yhdeltä tuhannesta.

Koska testeillä selvitetään vain muutaman tyypillisimmän huumaus- tai lääkeaineen käyttö, harvinaisempien aineiden käyttö ei selviä.

–Esimerkiksi designhuumeet eivät näy tuloksissa, sanoo laboratorionjohtaja Teemu Kunnar THL:stä.

Design- eli muuntohuumeet ovat päihdetarkoitukseen käytettäviä kemiallisia aineita. Niitä tulee jatkuvasti lisää, eivätkä testit mukaudu muutokseen samassa tahdissa.

Maksakoe paljastaa alkoholismin

Päihdetyön erikoislehdessä Tiimissä ihmetellään ylipäätään, miksi pääpaino työelämässä on huumeiden käytön selvittämisessä, kun alkoholin haitat ovat tuhansia kertoja suurempia.

–Painotuksen taustalla on tietenkin yhteiskunnan joukkoharha, jossa huumeita pidetään paljon vaarallisempina kuin alkoholia, kirjoittaa tietokirjailija Teuvo Peltoniemi.

Maksakokeita kuitenkin teetetään, tietää ammattiliitto SAK:n edunvalvonnasta ja työehdoista vastaava lakimies Anu-Tuija Lehto. Hänestä niiden tarkoituksena on paljastaa työnantajalle, kenellä on mahdollisesti alkoholiongelma.

 


Näennäistä vapaaehtoisuutta?

Lain mukaan huumetestit ovat vapaaehtoisia ja työnhakija voi kieltäytyä niistä. SAK:ssa arvellaan, että vapaaehtoisuus on teoreettista.

–Jos on kyse työhönottotilanteesta, ei uskalleta kieltäytyä, Lehto sanoo.

Lakimies saa työntekijöiltä silloin tällöin kyselyjä testeistä. Varsinaisia riitatapauksia ei kuitenkaan ole tullut, mikä yllättää Lehtoa. Hän kun epäilee, että testejä teetetään luvallisuuden rajamailla.

Ongelmana hän näkee muun muassa sen, että testit paljastavat huumeiden käytön pitkän ajan takaa.

–En tarkoita sitä, että hyväksyisin huumeidenkäyttöä, mutta lähtökohta on, että se mitä työntekijä tekee yksityisajalla, ei kuulu työnantajalle – paitsi, jos se vaikuttaa työntekoon.

Peltoniemen mukaan testaus olisi tehokasta vasta, kun työntekijöille voitaisiin suorittaa pistokokeita työajalla. Nykylainsäädännöllä pistokokeet eivät kuitenkaan ole mahdollisia.

Testi toimii pelotteena

Testien ensisijainen tavoite on vähentää turvallisuusriskejä aloilla, joilla huumeiden tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena työskentely voi aiheuttaa vaaratilanteita.

–Eniten niitä käytetään liikenne-, energia- ja maanpuolustustehtävissä, sanoo Kunnar. Myös hoitoalalla ne ovat yleisiä.

Esimerkiksi Nordeassa ja Tiedossa on testattu kaikki työnhakijat jo usean vuoden ajan. Yrityksissä on huomattu, että testit toimivat pelotteena ja karsivat huumeidenkäyttäjät jo ennalta.

–Sellaiset, jotka tietävät jäävänsä kiinni testissä, eivät hakeudu meille töihin, kertoo Tiedon henkilöstöjohtaja Kai Dahlström.

Molemmissa yrityksissä positiivinen huumetulos sulkee oven työpaikkaan. Samoin käy, jos virtsatesti paljastaa, että kipu- tai tulehduslääkettä on käytetty päihdetarkoituksessa. Lääkärin määräämästä lääkehoidosta sen sijaan ei mene tietoa työnantajalle, vaikka se näkyykin testissä positiivisena tuloksena.

 

Turussa marssittiin kannabiksen puolesta

http://www.ts.fi/online/kotimaa/223376.html

Turun Sanomat 21.5 2011 

Turussa järjestettiin jälleen hamppumarssi, jonka osallistujat ajavat kannabiksen laillistamista. Kulkue lähti lauantaina kello 14:n jälkeen Puolalanpuistosta. Poliisi valvoi mielenosoitusta tavalliseen tapaan.

 Marssille lähtijöitä kokoontui arviolta runsaat sata, mutta kulkueeseen liittyi matkan varrelta kymmeniä marssijoita. Toria kiersi arviolta noin 130 marssijan joukko. Marssi päättyi Vartiovuorenmäelle.

 Hamppumarssin järjesti Turun seudun kannabisyhdistys. Yhdistyksen mielestä täysi-ikäisille pitäisi sallia kannabisosuuskunnat eikä kannabiksen käytöstä pitäisi rangaista.

 Yhdistys arvostelee erityisesti poliisin tekemiä kotietsintöjä. Yhdistyksen mielestä nykypolitiikka hyödyttää maailmanlaajuista järjestäytynyttä rikollisuutta.