- Tietoja
- Julkaistu: 18.11.2015 18.11.2015
- Osumat: 6536 6536
Maailma ei päässyt eroon huumeista – nyt pöydällä on kannabiksen laillistaminen
YK:n tavoite huumeettomasta maailmasta jäi unelmaksi. Nyt tutkijat sekä useat maat Euroopassa ja Etelä-Amerikassa vaativat kannabiksen sallimista.
Tutkijat ja kansalaisjärjestöt eri maissa vaativat maailmanlaajuisen huumepolitiikan radikaalia uudistamista.
Arvostelijoiden mukaan nykyinen idealistinen tavoite kitkeä kaikki huumeidenkäyttö maailmasta ei ole onnistunut, vaan johtaa väkivaltaisuuksiin ja ihmisoikeuksien polkemiseen.
Vaihtoehtona monet tutkijat esittävät rankaisulinjan lopettamista ja nykyistä sallivampaa linjaa niin sanottuihin mietoihin huumeisiin kuten kannabikseen. Voimavarat pitäisi keskittää väkivaltaisuuksien lopettamiseen eikä käyttäjien rankaisemiseen.
YK on ajanut idealistista huumepolitiikkaa 1950-luvulta lähtien. Tavoite huumeettomasta maailmasta vuonna 2008 jäi kuitenkin unelmaksi.
YK:n huumepolitiikka pohjaa vuosien 1961 ja 1971 huumausaineyleissopimuksiin, joihin jäsenmaat Suomi mukaan lukien ovat sitoutuneet. Nyt täyskiellon realistisuus ja järkevyys on kuitenkin alkanut arveluttaa entistä useammassa maassa.
"On alettu tajuta, että globaali huumeiden vastainen kampanja ei toimi. Etenkin Etelä-Amerikassa ja Euroopassa on ruvettu vaatimaan isoja uudistuksia entiseen rangaistuksia painottavaan toimintamalliin", arvostetun yhdysvaltalaisen Brookings Institution -ajatuspajan tutkija Vanda Felbab-Brown sanoi aiemmin kesäkuussa Lontoossa.
Felbab-Brown osallistui Brookingsin ja lontoolaisen International Institute for Strategic Studies -ajatuspajan kansainvälistä huumepolitiikkaa pohtivaan tilaisuuteen.
YK:n yleiskokouksen piti paneutua maailman huumetilanteeseen vuonna 2019. Kolumbian, Meksikon ja Guatemalan vaatimuksesta erityiskokous on nyt aikaistettu vuoden 2016 huhtikuulle.
Huumeisiin liittyvät väkivaltaisuudet ovat useissa Etelä-Amerikan maissa niin pahat, että maat haluavat vanhat huumausainesopimukset remonttiin.
"Lännessä huumeet nähdään usein vain terveysriskinä. Ei tajuta, että muualla ihmiset kuolevat huumekonflikteissa", Felbab-Brown sanoi.
Euroopasta löytyy kuitenkin tukea Etelä-Amerikan uudistusvaateille. Moni EU-maa haluaa kuitenkin noudattaa sallivampaa huumelinjaa kuin mitä YK-sopimusten tarkka tulkitseminen sallisi.
Kiina, Venäjä ja useat Kaakkois-Aasian maat sen sijaan haluavat jatkaa vanhojen YK-sopimusten tiukkaa linjaa.
Yhdysvallat puolestaan on välikädessä. Se on johtanut 1980-luvulta lähtien maailman huumeidenvastaista sotaa. Toisaalta taas entistä useampi Yhdysvaltain osavaltio on laillistamassa kannabiksen – ja valitsemassa näin YK-sopimuksia rikkovan tien.
"Ensi vuonna viisi kuusi Yhdysvaltain osavaltiota järjestää kansanäänestyksen kannabiksesta. On selvää, että jos ne menevät läpi, pitää kannabis poistaa myös YK:n (vuoden 1961) huumesopimuksesta. Itse asiassa sitä ei olisi koskaan sinne pitänyt ottaakaan", huumeisiin erikoistunut tutkija Martin Jelsma Transnational Institute -ajatuspajasta arvioi. Hollantilainen Transnational Institute on erikoistunut vallitsevia ajatustapoja kyseenalaistavaan tutkimukseen.
Jelsman mukaan vanha huumejargon estää todellisuuden näkemisen:
"Huumeet ovat täällä jäädäkseen. Sitä ei saa vain sanoa, koska se on tabu."
YK:n linjaa puoltavien mielestä taas huumeiden käyttö olisi nyt yhtä yleistä kuin alkoholin ja tupakan, jos huumeisiin ei suhtauduttaisi ankarasti.
Yli 130 kansalaisjärjestöä edustava International Drug Policy Consortium IDPC uskoo, että maailman huumepolitiikasta tarvitaan pikainen ja perusteellinen keskustelu.
Nyt YK:n virallisena tavoitteena on kaikkien huumeiden kitkeminen aina kokalehdistä heroiiniin. Tehtävä on ylivoimainen ja imee suuret määrät rahaa ja voimavaroja.
IDPC:n mukaan huumeiden vastaisessa taistelussa unohtuvat paljon tärkeämmät tavoitteet: turvallisuus, kansanterveys, ihmisoikeudet sekä sosiaalinen- ja taloudellinen kehitys.
Samaan aikaan, kun väkivaltaiset huumemarkkinat kukoistavat, sadat miljoonat huumeidenkäyttäjät on leimattu rikollisiksi ja ajettu yhteiskunnan marginaaliin.
"Tarvitsemme jäsenmailta uusia ideoita siitä, miten toimia", IDPC:n johtaja Ann Fordham sanoi Lontoossa.