Lähde: Economist 7.3.2009
Pääkirjoitus:
http://www.economist.com/printedition/displayStory.cfm?Story_ID=13237193
Muut artikkelit
http://www.economist.com/displaystory.cfm?story_id=13234157
http://www.economist.com/displaystory.cfm?story_id=13234124
http://www.economist.com/displaystory.cfm?story_id=13234134
http://www.economist.com/displaystory.cfm?story_id=13234144

Harkittu uhkapeli vai vielä yksi vuosisata epäonnistumista ?

Englantilainen talouslehti Economist on jo kahdenkymmenen vuoden ajan kehottanut maailman valtioita ja YK:ta laillistamaan huumekaupan. Nyt YK:n huumepolitiikan tarkistuskokouksen alla lehti julkaisi teemanumeron aiheesta, koska todistusaineiston läpikäyminen tällä hetkellä saa kieltolain vaikuttamaan yhä haitallisemmalta varsinkin maailman köyhille ja huono-osaisille. Neljässä artikkelissa sekä pääkirjoituksessa lehden toimitus toistaa kantansa: huumekaupan laillistaminen muuttaisi huumeongelman julkisen terveydenhoidon ongelmaksi nykyisen rikoslaillisen ongelman sijaan.

Economist myöntää laillistamisen olevan epätäydellinen ratkaisu mutta sata vuotta jatkunut epäonnistunut huumesota vaatii ainakin sen kokeilemista.

Suurin pelko laillistamista kohtaan on se, että huumeiden käyttö lisääntyisi. Mutta huumelakien ankaruuden ja huumeiden käytön yleisyyden välillä ei ole yhteyttä: ankarassa Ruotsissa ja liberaalissa Norjassa likipitäen samanlaiset väestönosat käyttävät huumeita, ja ankarien huumelakien leimaamissa Britanniassa ja USA:ssa huumeiden käyttö on keskimääräistä paljon yleisempää.

Kieltolain kumoamiselle on kaksi perustetta. Ensimmäinen on liberaali periaate. Vaikka jotkin laittomista huumeista ovat erittäin haitallisia joillekin ihmisille, suurin osa niistä ei ole erityisen haitallisia. (Tupakka aiheuttaa enemmän riippuvuutta kuin suurin osa laittomista huumeista.) Laittomien huumeiden käyttäjien suurin osa, mukaan lukien kokaiinin ja heroiinin käyttäjät, käyttävät niitä vain toisinaan. He käyttävät niitä saadakseen nautintoa (kuten wiskistä tai kevyt marlborosta). Valtion tehtäviin ei kuulu heidän estämisensä.

Entä riippuvuus? Ensimmäinen peruste kelpaa osittain myös tähän, koska haitta koskee etupäässä käyttäjää. Mutta riippuvuus aiheuttaa kärsimystä myös riippuvaisen ihmisen perheelle ja varsinkin lapsille sekä aiheuttaa yhteiskunnallisia kuluja. Siksi riippuvuuden hoitaminen ja ehkäisy tulisi olla huumepolitiikan ensisijainen tavoite. Tästä seuraa toinen perustelu: huumeiden laillistaminen antaa oikean mahdollisuuden hoitaa riippuvuutta.

Tarjoamalla rehellistä tietoa eri aineiden terveyshaitoista ja hinnoittelemalla ne haittojen mukaan voisivat hallitukset ohjata käyttäjiä käyttämään vähiten haitallisia. Kieltolaki on epäonnistunut estämään ns. designer huumeiden lisääntymisen, joita keksitään laboratorioissa. Laillistaminen voisi edesauttaa laillisia yrityksiä kehittämään ihmisten käyttämiä aineita paremmiksi. Laillistamisen tuottamilla verotuloilla ja kieltolain toteuttamisesta säästyneillä rahoilla hallitukset voisivat taata riippuvaisten hoidon - mikä saa laillistamisen kuulostamaan poliittisesti vielä hyväksyttävämmältä. Kehittyneissä maissa onnistunut ihmisten tupakoinnin vähentäminen, mitä myös verotetaan ja säädellään, antaa aihetta toivoon.

Laillistaminen ei kerralla aja rikollisia pois huumeiden parista; aina tulee olemaan veroja ja lakeja kierrettäviksi kuten tupakan ja alkoholin kohdalla. Laillistaminen ei myöskään ratkaise Afganistanin kaltaisten epäonnistuneiden valtioiden ongelmaa automaattisesti. Tässä esitetty ratkaisu voi olla sekava mutta vuosisadan selvääkin selvempi epäonnistuminen vaatii sen kokeilemista.

Voi vaikuttaa oudolta, että kampanjointi tupakkaa vastaan, mikä on laillinen huume, on aiheuttanut paljon enemmän innostusta kuin sota laittomia huumeita vastaan. Tämä on kuitenkin luonnollista. Tekemällä jokin huume laittomaksi voi estää joitakin ihmisiä nauttimasta sitä mutta se ehkäisee myös rehellisen keskustelun ja selvän ajattelun. On paljon helpompaa taistella sellaista vastaan mikä on saatettu päivän valoon.