MTV3 toteaa uutisissaan seuraavaa:

"Tuore väitöskirja kyseenalaistaa nykyisen huumepolitiikan oikeudenmukaisuuden.

-Nykyistä rajoittavaa huumepolitiikkaa kannattavien ja kritisoivien ryhmien pitäisi saada äänensä kuuluviin tasavertaisesti. Jos joltakin osapuolelta kielletään tämä oikeus, voimakkaiden purkautumisien riski kasvaa, varoittaa valtiotieteen maisteri Tapani Sarvanti. Sarvannin väitöskirja Huumepolitiikka ja oikeudenmukaisuus tarkastetaan tänään (28.11.1997) Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella. Sarvannin mielestä valtion pitäisi kantaa nykyistä enemmän huolta yhteiskunnan aidosta moniarvoisuudesta. Jotta tämä olisi mahdollista, valtio ei saisi olla ideologinen.

-Valtion pitäisi ottaa vähemmän kantaa siihen, mikä on hyvä ja oikein ja antaa kansalaisyhteiskunnan huolehtia keskustelusta. Valtion tulisi tukea niitä tahoja, joiden on muuten vaikea saada äänensä kuuluviin, Sarvanti toteaa."

-Käytännössä moniarvoinen yhteiskunta tarkoittaisi huumepoliittisesti sitä, että myös kriittisesti vallitsevaan huumepolitiikkaan suhtautuvia kansalaisjärjestöjä otettaisiin mukaan normaalin järjestötuen piiriin. "

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9711/971128/9711280116.html

Porttiteorian mukaan lievien laittomien huumeiden käyttö johtaa kovempien huumeiden käyttöön.

Porttiteoria toimii sikäli, että sosiaalisesta taustasta, koulutuksesta, koulumenestyksestä ja elintavoista voidaan tehdä ennusteita henkilön tulevasta selviytymisestä. Keskeinen portti laittomien huumeiden käytölle on kahvin, tupakan ja alkoholin käyttö. Kannabis ei toimi porttina kovempiin huumeisiin enempää kuin alkoholi kannabikseen.

Laittomien huumeiden käyttö johtaa nopeasti (fyysiseen) riippuvuuteen, josta on lähes mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeata päästä eroon.

Huumeiden käyttöön liittyvä riippuvuus vaihtelee riippumatta siitä, onko kyseessä laiton tai laillinen huume. Eräät vaarallisiksi katsotut huumeet eivät juuri aiheuta fyysistä riippuvuutta (esim. LSD). Alkoholi aiheuttaa monin verroin voimakkaampaa riippuvuutta kuin monet laittomat huumeet. Kyseessä on ennen muuta myytti joka vahvistaa käyttäjän asettautumista laittomien huumeiden harrastajille yhteiskunnassa varattuun rooliin.

Laittomien huumeiden aiheuttamat sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset haitat ovat käyttökertaa kohti suurempia kuin laillisten huumeiden.

Väite tuskin pitää paikkaansa ainakaan kaikkien laittomien huumeiden osalta. Ja vaikka pitäisikin, siitä ei voi automaattisesti tehdä johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen. Tarvittaisiin kriteeri, jolla määriteltäisiin tekijät, jotka huumeella on oltava, jotta se ehdottomasti tulisi kieltää. Tällaista määrittelyä ei ole tehty. On muistettava, että huomattava osa laittomien huumeiden aiheuttamista haitoista liittyy niiden laittomuuteen. Tästä seuraa huono ladunvalvonta, kuluttajan puutteellisen tiedot aineen voimakkuudesta, epähygieeniset käyttötarvikkeet ja käyttöympäristöt, puutteellinen käytön neuvonta ja ohjaus sekä sosiaalisen aseman muuttumiseen liittyvät seikat.

Kaikkien tai joidenkin laittomien huumeiden laillistaminen lisäisi huumeiden tarjontaa ja sitä kautta kaikkien huumeiden käyttöä. Käytön lisääntyminen kasvattaa kokonaishaittoja.

Väite muistuttaa alkoholipolitiikasta tuttua kokonaiskulutusmallia (ks. Edwards ja muut, 1996). On totta, että keskioluen "vapauttaminen" vuoden 1969 alusta ei tuonut keskioluen kulutusta viinan tilalle vaan sen rinnalle, mahdollisesti jopa initiaatioksi viinanjuontiin. On kuitenkin muistettava, että keskiolut on alkoholi kuten viinakin. Ei ole itsestään selvää, että huumeiden kokonaiskulutus lisääntyisi, jos uusia huumetyyppejä tulisi laillisille markkinoille. Useissa tutkimuksissa sekä alkoholin että muiden huumeiden käyttäjät ryhmitellään käytön mukaan satunnaiskäyttäjiin, suurkuluttajiin jne. Tällainen variaatio löytyy samansuuntaisena eri aineita käyttävien joukosta (esim. Hakkarainen 1987). Tästä voisi myös päätellä, että huumeiden käytön intensiivisyys riippuisi niin suurelta osin ihmisestä pikemminkin kuin aineesta, että riippumatta kovin paljon laillisesti tarjolla olevasta huumevalikoimasta tietty osa väestöstä olisi raittiita, yhden tai useamman aineen satunnaiskäyttäjiä, kohtuukäyttäjiä tai ongelmakäyttäjiä. Jos kriteerinä on käytön intensiivisyys (tiheys ja määrä, jotka voidaan muuttaa yksinkertaisesti käyttöön kuluvaksi ajaksi), saattaa yhtä hyvin olla, ettei huumeiden käyttö kokonaisuudessaan kasvaisi lainkaan. Muun muassa Hollannista saadut kokemukset kannabiksen eräänlaisesta laillistamisesta osoittavat, että vaikutukset eivät ole kovin suuria ja vaihtelevat ainekohtaisesti ja ikäryhmittäin. Itse kuitenkin uskon, että uusien huumeiden laillistaminen todennäköisesti ainakin pitkällä aikavälillä loisi edellytyksiä huumeiden kokonaiskulutuksen lisääntymiselle.

Toisaalta voidaan olettaa sellainen tilanne, että laillistettaisiin huume, jonka haittavaikutukset olisivat vähäisempiä kuin alkoholin. Olisi ainakin teoriassa mahdollista, että tämän huumeen laillinen käyttömahdollisuus vähentäisi alkoholin kulutusta ja sitä kautta huumehaittoja kokonaisuutena.

Kansanterveyden kannalta parasta olisi, että myös laillisten huumeiden käyttö kiellettäisiin. Näin ollen olisi epätarkoituksenmukaista sallia nykyistä useampia huumeita, koska tavoitteena on kaikkien kieltäminen.

Raittiusväki on j o vuosisatoja ajanut johdonmukaisesti kaikkien huumeiden kieltämistä, myöhemmin kaikkien huumeiden käytön minimointia. Kapea-alaisen kansanterveysmallin mukaan on ymmärrettävää, että uusien huumeiden sallimista ei voida pitää hyväksyttävänä. Kontrollipolitiikkaa kehitettäessä on kuitenkin tarkasteltava yhteiskunnan eri sektoreille aiheutuvia haittoja ja hyötyjä ottaen tasapuolisesti huomioon kaikkien kansalaisten intressit.

Vaikka nyt laillisten huumeiden käyttö sallittaisiin autonomisille ihmisille, salliminen lisäisi todennäköisyyttä, että ei-autonomiset ihmiset (etupäässä lapset) saisivat näitä huumeita käyttöönsä.

On totta, että alkoholin ja tupakan myynnin salliminen aikuisille on luonut tilanteen, jossa myös alaikäiset ja muut ei-autonomiset henkilöt voivat hankkia niitä käyttöönsä. Esimerkiksi autoilua ei kuitenkaan katsota voitavan kieltää sillä perusteella, että alaikäiset rattijuopot saattavat aiheuttaa tuhoa ympäristölleen ja itselleen. Samoin on jouduttu menettelemään alkoholin ja tupakan kanssa. Esimerkiksi liuottimien myynnin rajoittamisen vaikeus samaan aikaan kun esimerkiksi kannabiksen pelkästä käytöstä voidaan tuomita kahden vuoden vankeusrangaistukseen on osoitus siitä, miten epätasa-arvoisesti vaarallisten aineiden jakelun ja käytön sääntelyyn suhtaudutaan.

Laittomien huumeiden salliminen vaarantaisi yhteiskunnan arvoperustaa loukatessaan kansalaisten perusarvojapa heidän siveellisiä tunteitaan.

Perustelu on usein käytetty seksuaalisuuteen liittyvän sääntelyn sekä muun muassa naispappeutta koskevan keskustelun yhteydessä. Tätä ns. realistista perustelua käytetään, kun rationaalisen argumentaation keinot eivät riitä, kansalaisten mielipiteethän loppujen lopuksi määräävät, miten eri yhteiskuntaryhmien toimintamahdollisuudet sallitaan. Enemmistön arvoperustaan ja siveellisyyteen liittyviä perusteluja joudutaan usein poliittisessa päätöksenteossa pitämään keskeisenä lähtökohtana. Enemmistöpäätöksiä tehtäessä tämän kategorian väitteet realisoituvat lainsäädäntöä muodostaviksi tai sitä purkaviksi kansalaisten mielipiteiden muuttuessa. Keskeistä on huolehtia huumepolitiikan legitimiteetistä tukemalla monipuolista kansalaiskeskustelua.

Laittomien huumeiden käyttö aiheuttaa tai siihen liittyy merkittävästi väkivaltaa ja häiriökäyttäytymistä, j oka uhkaa yhteiskuntaa sekä vaarantaa huumeiden käyttäjien läheisten turvallisuutta.

Eräiden laittomien huumeiden käyttöön liittyy väkivaltaa kuten alkoholinkin käyttöön. On totta, että esimerkiksi kokaiinin kieltämistä Yhdysvalloissa perusteltiin aikoinaan sillä, että mustien kokaiinia käyttävien miesten katsottiin ahdistelevan valkoista naispoolista väestöä, jota siis piti suojella. Osa laittomista huumeista aiheuttaa kuitenkin todellisuudessa vähemmän väkivaltaista käyttäytymistä kuin alkoholi. Merkittävä osa laittomiin huumeisiin liittyvästä väkivallasta j ontuu siitä, että ne ovat laittomia, ei aineista sinänsä. Laittomaan huumeiden valmistukseen ja kauppaan liittyy väkivaltaa todennäköisemmin kuin lailliseen kauppaan. Alkoholitapojen raaistuminen Suomessa kieltolakiaikoina oli osaltaan osoitus siitä, että yhteiskunnan harmaalle vyöhykkeelle painettavat asiat pyrkivät entisestään vaikeutumaan verrattuna siihen, että ne otetaan avoimesti julkisen sääntelyn piiriin.

Huumeiden (ml. alkoholi) kokonaiskulutuksen lisääntyessä ja keskittyessä poikkeavasti käyttäytyviin ryhmiin väestön kyky sietää huumeiden käyttäjiä heikkenisi. Asenteet nyt siedettävässä asemassa olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja käyttäviin marginaaliryhmiin kiristyisivät ja niiden asema heikkenisi.

Näin on käynyt ainakin Suomessa alkoholin osalta. Tämä ei kuitenkaan ole johtanut siihen, että valtaväestö haluaisi voimakkaasti rajoittaa omaa alkoholin saantiaan. Laittomien huumeiden ongelmakäyttäjien sietäminen, hoitaminen ja kontrolli esimerkiksi julkisilla paikoilla on alkoholikysymykseen verrattava ongelma. Ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeavien turvapaikan pyytäjien ottamista maahan on eräissä puheenvuoroissa vastustettu sillä, että näin ehkäistään rasistisia ilmiöitä. Eettisesti tämä argumentti lienee pulmallinen.

Laillistettavien huumeiden käyttöön liittyvien uusien osakulttuurien synty saattaisi vaikuttaa yhteiskunnan sosiaalisiin rakenteisiin häiritsevällä tavalla. Uusien huumeiden lisääntyvä käyttö saattaisi mm. vaikuttaa työhön liittyviin arvoihin, mitä on pidettävä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta liian merkittävänä riskinä.

Saattaa olla, että näin kävisi, kovin todennäköistä se kuitenkaan tuskin on. Vaikka näin tapahtuisi, se ei historiassa olisi mitenkään uutta. Toisaalta ei ole näyttöä myöskään siitä, etteivätkö mahdolliset osakulttuurit voisi vaikuttaa myös myönteisesti yhteiskunnan kokonaiskulttuuriin. Suomalaisten alkoholikeskeistä kulttuuria on pidetty niin epäonnistuneena, että sitä kehittämään on vuosikymmeniä tarvittu valtion erityisjärjestelyjä.

Huumeiden täydellinen tai osittainen laillistaminen tai huumepolitiikan liberalisointi yhdessä valtiossa johtaa siihen, että muiden valtioiden huumeiden käyttäjät hakeutuvat sen alueelle.

Näin varmasti on sellaisten maiden osalta, jotka johtavat liberaalissa politiikassa. Suomen kohdalla tätä pelkoa ei ole. Nuuskan kontrollin lievyys Ruotsissa ei ole aiheuttanut nuuskaajatulvaa maahan. Toisaalta ruotsalaisviranomaiset ovat Kuosiskausia arvostelleet Suomea alkoholiongelmaisten ja sosiaalisista vaikeuksista kärsivien henkilöiden nuivasta käsittelystä, mikä on aiheuttanut tällaisten henkilöiden hakeutumista Ruotsiin. Hollannin liberaali kannabispolitiikka puolestaan on vähentänyt viihtyvyyttä esimerkiksi Amsterdamissa ja aiheuttanut merkittävästi lisäkustannuksia maan viranomaisille. Liberaali maa näyttää siis hankkivan itselleen lisäongelmia ulkopuoleltaan samalla kun "kovaa" sosiaali- ja kontrollipolitiikkaa harjoittava maa vie ongelmia liberaaleihin tai korkeatasoisen sosiaalipolitiikan maihin.

Huumeiden käyttö lisää rikollisuutta.

Kun huumeiden käyttö sinänsä on määritelty rikolliseksi on selvä, että huumeiden käyttö silloin lisää rikollisuutta. Samoin huumeiden hankinta j a kaikki huumeisiin liittyvät (ei-viranomaisten) teot (ostaminen, säilyttäminen, viljely ja muu valmistaminen) lisäävät määritelmän mukaan rikollisuutta. (Poliisihan on vaatimassa itselleen oikeutta vapautua laillisesta edesvastuusta silloin kun se syyllistyy laittomien huumeiden kaupitteluun saadakseen kiinni huumerikollisia.) Nyt eräiden laittomiksi julistettujen huumeiden käyttämisellä sinänsä ei näyttäisi olevan farmakologisten vaikutusten kannalta epäedullisempaa vaikutusta kuin alkoholin käytöllä. Esimerkiksi kannabiksen käyttö näyttää tekevän käyttäjänsä pääsääntöisesti rauhaa rakastavammaksi kuin alkoholin käyttö.

Odottavien, laittomia huumeita käyttävien äitien lapset saavat terveydellisiä ja sosiaalisia vaurioita tai jäävät kehittymättä "täyteen potentiaaliinsa" todennäköisemmin kuin raittitien äitien lapset. Laittomien huumeiden käytön salliminen naisille lisää todennäköisyyttä, että odottavat äidit käyttävät väärin näitä huumeita. Miesten huumeiden (laittomien ja laillisten) käytöllä saattaa olla biologisia vaikutuksia syntymättömille lapsille.

Tilanne saattaa useiden laittomien huumeiden osalta olla vähemmän paha kuin alkoholin osalta. Lisäksi on useita ravintoon, ympäristöön ja elintapoihin liittyviä tekijöitä, jotka vaarantavat syntymättömän lapsen terveyttä ilman että niitä olisi kriminalisoitu. Isän laillisten tai laittomien huumeiden käyttö lisää aivan ilmeisesti lapsen sosiaalisia ja terveydellisiä riskejä sekä heikentää lapsen mahdollisuutta kehittyä omien mahdollisuuksiensa mukaisesti. (ks. Persaud, 1990) Peruspulma on se, onko syntymättömällä lapsella olkeuksia vai ei. Jokaisella ihmisellä tulee olla velvollisuus pidättäytyä teoista, jotka hyvin todennäköisesti vahingoittavat merkittävällä tavalla toista ihmistä. Vastaavasti voisi olettaa, että jokaisella lasta odottavalla naisella tulisi olla velvollisuus pidättäytyä sellaisesta toiminnasta, joka hyvin todennäköisesti vahingoittaa lasta, joka on aikomus synnyttää. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa lähiyhteisö edellyttää odottavan äidin vähentävän viininkäyttöään tasolle, joka ei vaaranna lasta. Samassa yhteydessä on isien luonnollisesti pohdittava niin laillisten kuin mahdollisesti laittomienkin huumeiden käyttöään siltä osin kuin sillä oletetaan olevan vaikutusta lapsen kehitykseen.

Kaikkien huumeiden käyttö on moraalisesti paheksuttavaa. Useampien huumeiden laillistaminen nykyisestään lisäisi moraalittoman käyttäytymisen määrää.

Näyttää siltä, että valtaosa väestöstä pitää nyt laittomiksi julistettujen huumeiden käyttöä moraalittomana. Jos näin ei olisi, nykyisellä erittäin tiukalla virallisella politiikalla laittomia huumeita vastaan ei olisi kansalaisten tukea. Kyseessä on eräänlainen kommunitarismin eli yhteisöllisyyden sovellus. Alkoholikieltolain säätäminen sai aikoinaan kansan valtaenemmistön tuen. Alkoholin pidettiin tuolloin moraalisesti paheksuttavana ehkä samankaltaisella tavalla kuin nyt suhtaudutaan laittomiin huumeisiin. Laittomien huumeiden laillistaminen ja niiden käytön yleistyminen todennäköisesti lieventäisi huumeiden käyttöön kohdistuvaa moraalista paheksuntaa.

Laittomien huumeiden käyttäjät ovat epäsosiaalisia, eivät kunnioita yhteiskunnan arvoja, eivät ole kiinnostuneita työstä ja jättäytyvät yhteiskunnan sosiaaliturvajärjestelmän varaan.

Kun eräät huumeet on määritelty laittomiksi, niiden käyttäjät määrittyvät vastaavasti epäsosiaalisiksi. Kuva huumeiden käyttäjästä laihana tuijottavankatseisena narkomaanina on kuitenkin yhtä huonosti yleistettävä kuin ns. pultsarin edellytykset edustaa keskimääräistä alkoholinkäyttäjää. Toisaalta joidenkin huumeiden kieltäminen merkitsee sitä, että niitä käyttävät henkilöt, jotka todennäköisemmin poikkeavat keskimääräisestä väestöstä suhteessa yhteiskunnan arvoihin.

Laittomien huumeiden käyttö lisää sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja muita kustannuksia, jotka ovat pois moraalisesti hyväksyttävämpien ongelmien hoitamisesta.

Alkoholiin ongelmakäyttäjien hoidon kehittämistä on jarruttanut väestön verrattain kielteinen suhtautuminen alkoholiongelmiin verrattuna eräisiin muihin sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteitä edellyttäviin ongelmiin. Vastaavasti on käyty keskustelua muiden "itseaiheutettujen" ongelmien hoitamisesta, näitähän ovat muun muassa tupakointi, urheiluvammat, rasvan liikakäyttö ja muut vastaavat ravintotottumukset sekä vaikkapa autohurjasteluun liittyvät itselle aiheutetut vammat. Laittomien huumeiden käyttö poikkeaa muista riskikäyttäytymisen tavoista lähinnä sillä, että siitä voi seurata ankarampi tuomio kuin muista vastaavista teoista. Laittomien huumeiden käytön lisääntymisen johtaminen kategorisesti ongelmakäytön lisääntymiseen on yksi oletus muiden joukossa. Voitaisiin myös väittää, että laittomien huumeiden ottaminen tuotevalvonnan ja muun sääntelyn piiriin tekisi niiden käytön turvallisemmaksi ja helpottaisi ongelmista kärsivien hakeutumista sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Samalla haittakustannukset saattaisivat vähentyä.

Huumeiden viljely saastuttaa ja tuhoaa ympäristöä. Huumetalouteen panostaminen on moraalitonta kolmannen maailman maiden nähdessä nälkää.

Huumeiden viljely tuskin saastuttaa enempää kuin muukaan viljely. Jos viljelyn laatua halutaan parantaa, se voisi onnistua kehitysmaissa viljelijöiden edut huomioon ottavalla sääntelypolitiikalla, ei kieltämällä viljely ja ruiskuttamalla pelloille kasvimyrkkyjä. Kolmannen maailman maanviljelijöiden valintoihin vaikuttavat ennen muuta ne tulot, joita he viljelemistään kasveista saavat. Huumeiden kieltäminen ja niiden saannin vaikeuttaminen on nostanut huumeista saatavia tuloja, jolloin huumetalouteen ohjautuu todennäköisemmin rikollista ainesta.

Huumeiden salliminen johtaisi huumetalouden laillistamiseen. Nyt laitonta huumetaloutta alkaisivat laillisesti ylläpitää rikolliset, mitä ei voida pitää yhteiskuntamoraalin kannalta suotavana.

Tilanne olisi osittain sama kuin kieltolain kumoamisen jälkeen varsinkin Yhdysvalloissa. On totta, että kieltolaki Yhdysvalloissa osaltaan synnytti laajan ammattimaisen rikollisuuden, joka siirtyi kieltolain kumoamisen jälkeen muille aloille. Tällä hetkellä ammattimaiset laajaa huumerikollisuutta harjoittavat henkilöt "pesevät" huumetaloudessa saamiaan tuloja ja käyttävät niitä myös laillisessa taloudessa. Laillisen ja laittoman talouden sulauttaminen saattaa tuntua arveluttavalta, epämiellyttävä on kuitenkin myös nykyinen tilanne, joka takaa laittoman sektorin jatkuvuuden.

Huumeiden aiheuttama hyvänolontunne ei ole aitoa hyvää oloa.

Ensinnäkin on kysyttävä, mikä on aitoa hyvää oloa, mikä on epäaitoa. Voitaisiin ajatella, että aitoa on sellainen hyväolo, joka tyydyttää ihmisen "todellisia" tai "objektiivisia" tarpeita. Tällainen ajattelu saattaa pitää sisällään oletuksen ihmisluonnosta, lajinolemuksesta, johon Marxin ajatukset keskeisesti perustuivat. Mielestäni hyvänolon tunteen voi määritellä vain autonominen henkilö itse, muilla ei ole siihen mahdollisuutta eikä oikeutta.

Raittiusliike on pitkään tuonut esiin kemiallisista aineista pidättäytymisen myönteisiä puolia. Vaikka ihmiset ovat tietoisia laillisten ja laittomien huumeiden kielteisistä vaikutuksista, niitä yleisesti käytetään useissa kulttuureissa. Valtaosa käytöstä johtuu ilmeisesti siitä, että se aiheuttaa hyvää oloa, palvelee ihmisen joitakin toiveita, täyttää joitakin odotuksia. Osa käytöstä epäilemättä johtuu riippuvuudesta, johon liittyy myös kärsimystä. Kärsimystä voi aiheuttaa myös sellainen riippuvuuskäyttäytyminen, johon ei liity kemiallisten huumeiden käyttöä. Huumeet, kuten muutkin kemialliset aineet, tulevat ihmisen ulkopuolelta. Odotetun hyvänolon jakaminen hyväksyttävään j a paheksuttavaan voidaan tehdä jakamalla aiheuttajat kemiallisiin ja ei-kemiallisiin. Tämä jako tuskin kestää lähempää tarkastelulla enempää kuin se, että lahkolaisuskonnollisuudesta saatava hyvänolotunne sijoitettaisiin ei-hyväksyttäviin ja valtauskonnoista saatava hyvänolontunne hyväksyttäviin. Olisi myös kyettävä vastaamaan siihen, onko aitoa hyvää oloa saatu heräteostoksesta, joka myöhemmin paljastuu katastrofiksi, tai illallisesta, jolla on taas kerran antanut itselleen luvan syödä liikaa.

Mietojen laittomien huumeiden laillistaminen johtaisi paineisiin laillistaa useampia laittomia huumeita.

Tämä väite muistuttaa hieman Yhdysvaltojen 1979-luvun dominoteoriaa, jonka mukaan Vietnamin menettäminen kommunisteille kaataa muutkin Aasian maat palikoina suden suuhun. Teoria osoittautui kuitenkin vääräksi. Hollannin kannabispolitiikka perustuu uskoon, jonka mukaan kannabiksen "rajoittavalla laillistamisella" käyttäjät saadaan pysymään erossa ns. kovista huumeista. Itse pidän tosin todennäköisenä sitä, että kannabiksen legalisointi jossakin maassa tai kansainvälisesti johtaa keskusteluun, jolla joudutaan arvioimaan myös muiden laittomien huumeiden farmakologiset vaikutukset sekä laittomien huumeiden kieltämisen aiheuttamat vaikutukset.

Laittomien huumeiden laillistaminen lisäisi huumevalvontaan ja hoitoon kohdennettavien kokonaiskustannusten määrää ainakin pitkällä aikavälillä.

Laillistaminen ilmeisesti tasapainottaisi voimakkaasti yhteiskunnan eri sektoreihin kohdistuvaa rasitusta. Laillisuusvalvonnan osuus vähenisi olennaisesti samalla kun sosiaali- ja terveydenhuollon merkitys huumeisiin liittyvässä kontrollissa (aineiden laadunvalvonnassa, sosiaali- ja terveydenhuollon neuvonta- ja hoitopalveluissa) lisääntyisi. Vaikka yhteiskunnan kokonaispanostamisen volyymi lisääntyisikin (mitä ei voida pitää itsestäänselvyytenä) laillistamisella ja siihen liittyvällä valtion verotulojen kasvulla voitaisiin rahoittaa ainakin merkittävä osa huumevalvonnasta, kuten nyt tapahtuu alkoholin suhteen. Varmaa lienee ainoastaan se, että laillisuusvalvontamenot vähenisivät ja regressiota edustavien viranomaistenmerkitys heikkenisi samalla tavoin kuin sotilaiden merkitys yhteiskunnassa vähenee rauhan solmimisen jälkeen.

Laittomien huumeiden käyttäjät ovat uhka liikenteelle, koska huumeet vaikuttavat arvaamattomasti eikä kaikkien huumeiden vaikutuksia tunneta.

Peruskysymys tässä on, miten liikennekäyttäytymiseen ylipäätään suhtaudutaan. Alkoholi joka tapauksessa heikentää vakavasti ajosuoritusta, samoin ilmeisesti myös muut päihdyttävät huumeet. Saattaa olla, että nykyisiä laittomia huumeita olisi vielä vaikeampi valvoa, koska testijärjestelmiä kaikkien huumeiden osalta ei ole. Jo nykyisin laittomien huumeiden valvonta tuottaa ongelmia eikä pulmattomalta tunnu lisäaineiden käytön valvonta urheilussakaan. Vaikka alkoholi on liikenneriski, sitä ei kuitenkaan ole kielletty.

Laittomien huumeiden osittainen laillistaminen olisi yhteiskunnalle ja muille maille väärä viesti. Huumekieltojen uskottavuus kärsisi.

Tämäntyyppisiä ilmauksia käytettiin tosiaan muun muassa valmisteltaessa huumausainerikoksia koskevan lainsäädännön uudistusta. Tulisi kuitenkin kysyä, mikä tämä viesti olisi? Jos vain osa nyt laittomista huumeista laillistettaisiin, päätös saattaisi viestiä siitä, että laittomiksi jäävät aineet ovat todella vaarallisia. Huoli siitä, että ihmiset kokevat viestit "väärin" osoittaa usein pyrkimystä aliarvioida heidän arvostelukykyään.

Laillisten huumeiden määrän kasvattaminen lisää huumeiden ongelmakäyttöä, mikä aiheuttaa haittoja tuotannolliselle tehokkuudelle.

Oletus, jonka mukaan huumeiden määrän eli kansalaisten valintamahdollisuuksien kasvattaminen lisää huumeiden ongelmakäyttöä, perustuu alkoholipolitiikasta tuttuun kokonaiskulutusmalliin. Sen mukaan alkoholin tarjonta lisää kysyntää jakeskimääräisen kulutuksen kasvu lisää ongelmakäyttöä. Tämä teoria saattaa hyvinkin olla oikea. Myös alkoholi aiheuttaa haittoja tuotannolle olkoonkin, että se on myös itse osa tuotantoa. Alkoholi saattaa myös tehostaa tuotantoa esimerkiksi sosiaalisen kiinteyden edistäjänä. Etelä-Amerikassa on perinteisesti pureskeltu kokanlehtiä työtehon parantamiseksi. Uusien huumeiden laillistaminen loisi kuitenkin tilanteen, jota olisi äärimmäisen vaikea ennakoida. Laillistaminen joka tapauksessa toisi uusia työpaikkoja ehkä samalla tavoin kuin alkoholilainsäädännön liberalisointi on luonut Suomeen uusia viinitiloja.

Laillisten huumeiden määrän kasvattaminen lisää epärationaalisen käyttäytymisen kokonaismäärää yhteiskunnassa.

Näin todennäköisesti on, jos huumaantuminen alkoholista siten kuin myös muista vastaavankaltaisista ilmiöistä, kuten uskonnosta ja rakkaudesta katsotaan epärationaaliseksi. Osa huumeiden käytöstä on kuitenkin sosiaalisesti, terveydellisesti ja taloudellisesti perusteltua."