Lähde: Turun Sanomat 21.11.2004

Huumeidenkäyttö kytkeytyy kansainvälisiin nuorisokulttuureihin, eikä sen määrään ja yleisyyteen juurikaan voida vaikuttaa huumepolitiikalla. Lauantaina Helsingin yliopistossa huumeiden viihdekäytöstä väitelleen Mikko Salasuon mukaan tiukan valvonnan sijasta olisi järkevämpää yrittää mukauttaa politiikka huumeidenkäyttöön.

- Kontrollipolitiikka on aika voimatonta. Kannattaisi ennemmin keskittää voimavaroja haittojen vähentämiseen, kuten tiedottamiseen, valistamiseen ja ehkäisevään huumetyöhön.

Salasuon mukaan huumevalvonta kannattaisi suunnata rajoille ja suuren luokan huumekauppiaisiin.

Väitös: Huumepolitiikkaa muutettava

Lähde: YLE 20.11.2004

Huumeiden vastaisen taistelun voimavaroja pitäisi suunnata entistä enemmän valistukseen, tiedottamiseen ja ehkäisevään huumetyöhön, sanoo tutkija Mikko Salasuo.

Salasuo toteaa väitöstutkimuksessaan, että huumeidenkäyttö kytkeytyy kansainvälisiin nuorisokulttuureihin, eikä sen määrään tai yleisyyteen ei juuri voida vaikuttaa huumepolitiikalla.

Tiukan valvonnan sijasta olisikin järkevämpää sopeuttaa politiikka huumeidenkäyttöön, Salasuo esittää. Kontrollipolitiikkaa hän pitää melko voimattomana.

Huumevalvonta kannattaisi tutkijan mielestä keskittää rajoille ja suuren luokan huumekauppaan sen sijaan, että se suunnattaisiin yksittäisiin käyttäjiin.

Hänen mielestään viranomaisten kannattaisi ottaa oppia Euroopasta, missä on mm. koulutettu baarien henkilökuntaa yliannostukseen varalta.

Väitöskirjan mukaan 1960-luvun ensimmäinen huumeaalto ja 1990-luvun toinen aalto syntyivät ja kehittyivät samalla tavoin kansainvälisistä nuorisokulttuureista ja liittyivät sukupolvien murrokseen.

Niiden erot ilmenevät asenteessa ja käytetyissä aineissa. Siinä missä ensimmäiseen aaltoon liittyi yhteiskunnallista protestia, oli jälkimmäiselle tunnusomaista kantaaottamattomuus ja yksilöllisyyden korostuminen, tutkija arvioi

Huumekuvioissa uusi kierros

Lähde: Helsingin Sanomat 14.11.2004, Sunnuntai

Tutkija Mikko Salasuo muistuttaa tuoreessa väitöskirjassaan, että Suomeen ovat jo juurtumassa uudet huumekulttuurit. Niiden aiheuttamia pulmia ei enää ratkaista pelkillä kielloilla ja valvonnalla.

Jos viranomaisten vasen käsi ei aina tiedä, mitä oikea tekee, ei suomalaisesta huumekeskustelustakaan aina saa selvää. Sitä käydään usein uskomusten ja vajavaisten tietojen perusteella.

Sekaannuksia tapahtuu jo siksi, että keskustelijat ymmärtävät "huumeella" eri asioita. Oikeuslaitos näkee huumeet juridisena kysymyksenä, jolloin laittomat aineet ovat tarkasti määriteltyjä ja listattuja.

Lääketieteellä on puolestaan oma näkökulma: se määrittelee huumausaineet psyykkisen vaikutuksen takia väärin käytetyiksi lääkeaineiksi.

Oman lisänsä keskusteluun antavat käyttäjät, joilla on oma slanginsa, sekä viestimet, jotka viljelevät surutta epätäsmällisiä ja virheellisiäkin termejä. Vielä viime aikoina lehdistä on saatu lukea juttuja, että ekstaasia piikitetään.

Salasuon mukaan sotkuisuuden selittää Suomen suhteellisen nuori huumekulttuuri. "Huumeet ovat vielä niin uusi ilmiö, että yhteistä kieltä vasta haetaan. Väestö- ja käyttäjätasollakin voidaan puhua yksioikoisesti huumeista, vaikka tarkoitettaisiin pelkästään kannabista."

Tässä rytäkässä kovat ja miedot huumeet niputetaan yhdeksi möykyksi.

"Ennen kaikkea aineet ja käyttötavat pitäisi erottaa toisistaan."

Kannabiksen kotikasvatus on myös merkki viranomaisten ja mahdollisen käyttäjäkunnan välisestä luottamuspulasta: yhteiskunnan tuottamaan tietoon ei luoteta. Tiedot huumeista leviävät internetissä, jonka lähteet ovat luotettavuudeltaan kyseenalaisia.

Ilmiötä on pidetty seurauksena tiukan kieltolinjan uskottavuuskriisistä.

Huumevalistus perustui pitkään pelotteluun. Kun nuoren ensimmäiset kannabiskokeilut eivät sitten vieneetkään automaattisesti katuojaan, se on vienyt maton alta muunkin valistuksen osalta.

Suomalainen huumepolitiikka tukeutui pitkään kieltolinjaan. Tausta-ajatuksena oli, että kun ei ole huumeita, ei ole huumeongelmaakaan, Salasuo painottaa haittojen vähentämisen linjaa.

"Pitää olla realisti. Ollaan lapsellisia, jos ei uskota, etteivätkö mahdolliset käyttäjät nykyisessä tietoyhteiskunnassa löydä jotain tietoa. Jos käyttö lisääntyy tiukan kontrollin puitteissa, jokin mättää. Kontrollilla on toki tärkeä rooli, mutta sen rinnalle pitää lisätä hoitoa ja parantaa riskeistä tiedottamista."