Kannabiskuskin syyte rattijuopumuksesta hylättiin - tämä on tärkeä ennakkotapaus! Maamme ylimmät oikeusviranomaiset alkavat olla asiassa samalla linjalla kuin SKY ja muut kansalaisjärjestöt ovat olleet jo pitkään: Rattijuopumustuomion pitäisi perustua heikentyneeseen ajokykyyn, eikä vain siihen että aineenvaihduntatuotteista havaitaan henkilön käyttäneen kannabista joskus aikaisemmin.

Erikoista jutussa on se, että korkeimpaan oikeuteen asian on vienyt juuri syyttäjän valitus. Syyttäjä vaati tuomion kumoamista, sillä syyttäjän mukaan lainsäätäjä ei ollut tarkoittanut, ett tuomioita annettaisiin pelkästään aineenvaihduntatuotteiden perusteella.


HS 15.6.2016

KORKEIN OIKEUS (KKO) on hylännyt rattijuopumussyytteen tapauksessa, jossa autonkuljettaja oli polttanut kannabista muutamia päiviä ennen ajoa. KKO:n mukaan kannabis ei enää vaikuttanut kuskin ajokykyyn. Huumeiden nollaraja liikenteessä ei tarkoita sitä, että tällaisesta teosta rangaistaisiin rattijuopumuksena, KKO totesi.

Myös Vantaan käräjäoikeudessa syyte oli hylätty, mutta Helsingin hovioikeus tuomitsi kuskin. Hovioikeus käsitteli asiaa vahvennetussa kokoonpanossa, ja kuskille annettiin sakkotuomio äänin 4–3.

 

Todella harvinaiseksi koko tapauksen teki se, että tuomion kumoamista ja syytteen hylkäämistä vaati KKO:ssa syyttäjä. Syyttäjän mukaan lainsäätäjä ei ollut tarkoittanut, että tällaisesta teosta rangaistaan, koska kuskin verestä löytynyt aine ei ollut vaikuttanut tämän ajokykyyn.

Antidoping-lääkärinä tunnetun Timo Seppälän asiantuntijalausunnon mukaan kannabis vaikuttaa ajoon 6–8 tuntia käytön lopettamisen jälkeen. Silloin veressä on kannabiksen vaikuttavaa ainetta THC:tä. Vielä sen jälkeen veressä saattaa olla jopa pari viikkoa THC:n aineenvaihduntatuotetta, joka ei kuitenkaan vaikuta ajokykyyn.

Tässä tapauksessa kuskin verestä oli löydetty nimenomaan aineenvaihduntatuotetta.

KKO HUOMAUTTI, että laki ja sen esityöt ovat ristiriidassa keskenään. Lain sananmuodon mukaan liikenteessä on huumeisiin nollatoleranssi eli rattijuopumukseen syyllistyy riippumatta siitä, onko huumeella vaikutusta ajokykyyn. Lain esitöissä taas todetaan, että rattijuopumussäännösten ulkopuolelle jää sellainen käyttö, jolla ei ole vaikutusta liikenneturvallisuuteen.

KKO:n mukaan verinäytteestä voidaan havaita kannabiksen käyttö huomattavasti pidempään kuin mitä lakia säädettäessä arvioitiin. Silloin uskottiin, että jäljet häviävät vuorokaudessa.

KKO tuli siihen tulokseen, että lain tulkitseminen aiempien, virheelliseksi osoittautuneiden käsitysten mukaisesti johtaa lopputulokseen, joka ei vastaa lainsäätäjän tahtoa. Kaiken lisäksi kannabiksen käyttäjän olisi silloin vaikea arvioida, milloin hän on ajokunnossa. Tämä ei vastaa vaatimusta siitä, että rikosvastuun pitää olla ennakoitavissa.

Vaikka rattijuopumussyyte hylättiin, kuski tuomittiin kuitenkin huumeen käyttörikoksesta ja ajokortitta ajosta 25 päiväsakkoon.

KKO:n päätöksen tekivät oikeusneuvokset Gustav BygglinIlkka RautioMarjut Jokela,Ari Kantor ja Päivi Hirvelä.