- Tietoja
- Julkaistu: 04.05.2014 04.05.2014
- Osumat: 7403 7403
Helsingin keskustassa marssittiin lauantaina kannabiksen laillistamisen puolesta. Marssi alkoi kello 14 Hesperian puistosta ja eteni sieltä Mannerheimintietä pitkin Eduskuntatalolle. Keskustakierroksen jälkeen joukko palasi Hesperian puistoon.
Komisario Pekka Kallio kertoo, että kaikki sujui rauhallisesti.
– Marssi meni niin kuin järjestäjän kanssa sovittiin. Osallistujia oli noin 70, Kallio arvioi.
Poliisin mukaan liikenne jonoutui marssin takia, mutta suurilta ruuhkilta vältyttiin.
Marssin järjesti Suomen kannabisyhdistys, joka kannattaa kannabiksen laillistamista ja esimerkiksi kerää nimiä lakimuutosta puoltavaan kansalaisaloitteeseen. Hamppumarssi pidettiin lauantaina myös Turussa.
Kannabisyhdistyksen nettisivujen arkiston mukaan Hamppumarssi on järjestetty vuosittain alkaen keväästä 2007.
SKY:n web-toimitus korjaa: Helsingissä Hamppumarssi on järjestety jo vuodesta 2001, mutta Suomessa ainakin Turussa on marssittu jo tätä ennen.