Suomen suurin kannabiksenviljelijä Timo Haara on oman kertomansa mukaan saanut viime aikoina valtavasti yhteydenottoja lääkekannabiksen tarvitsijoilta. Tiistaina hänelle soitti henkilö, jolla oli hämmästyttävää kerrottavaa Oulun yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikalta: syöpään kuoleminen ei ole riittävä peruste vaatia kannabislääkitystä.

Haastattelin Haaralle soittanutta naista puhelimitse. Hän kertoi läheisen perhetuttunsa, 60-vuotiaan miehen, saaneen syöpädiagnoosin tammikuussa ja päässeen sairaalan tarjoaman kotihoidon piiriin. Kipulääkitykseksi määrättiin Durogesic-fentanyylilaastari. Omin voimin kotona pärjännyt mies meni kuitenkin vahvasta opioidista niin tokkuraiseen kuntoon että pyörtyi WC:ssä, löi pahasti päänsä ja joutui sairaalaan.

Potilas oli aiemmin ottanut selvää kannabiksen syöpäkipuja lievittävistä ja syöpäsoluja tuhoavista ominaisuuksista. Hän oli lukenut asiaa käsitteleviä tietellisiä tutkimuksia ja katsellut kanadalaisen Rick Simpsonin tekemän elokuvan Run From the Cure, jossa tämä kertoo kannabisuutteesta syöpälääkkeenä. Sairaalassa hän ilmaisi lääkärille oman ja vaimonsa tahdon kokeilla kannabista viimeisenä toivona syövän nujertamiseksi, tai vähintäänkin siedettävämmän kivunlievityksen tarjoajaksi.

Vaikka perhetutun mukaan potilas on jo fentanyylin lähes tajuttomaksi turruttama ja kykenemätön syömään, on kipupoliklinikan lääkäri Voitto Järvimäki kieltäytynyt keskustelemasta asiasta. Tämä siitäkin huolimatta - tai kenties sen vuoksi - että potilaan omaiset ovat tuoneet Järvimäen luettavaksi kannabiskokeilua puoltavaa tutkimusaineistoa.

Potilas itse on hereillä ollessaan ilmaissut kärsivänsä voimakkaasti fentanyylin sivuoireista ja pyytänyt saada kannabista. Sairaalan kanta asiaan on, että hoito on laadukasta ja riittävää. Potilaan omaiset ovat puolestaan esittäneet vaatimuksen nähdä kielteiselle päätökselle kirjalliset perustelut.

Pyrin lähiviikkoina esittelemään näillä sivuilla tapauksen edistymistä. Sitä odotellessaan voi vaikka käydä allekirjoittamassa addressin lääkekannabiksen saattamisesta kipupotilaiden käyttöön.

Lopuksi vielä hieman lisätietoa kannabiksesta mahdollisena syöpälääkkeenä (englanniksi):

Cannabis chemicals may help fight prostate cancer (2009)
Cannabis compound slows lung cancer in mice (2007)
Cannabis destroys cancer cells (2006)
Antineoplastic activity of cannabinoids (1975!)