- Tietoja
- Julkaistu: 19.02.2010 19.02.2010
- Osumat: 17071 17071
Kuinka joudutaan arkipäiväiseltä kauppareissulta lastensuojeluviranomaisen asiakkaaksi ilman, että asiasta on jälkikäteen esittää mitään tapauksen syyt selittävää dokumenttia? Milla Jaakkola alias Miffy, moraalipaniikilta tuoksahtavissa julkisuuskohuissa kieritelty entinen vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas ja nykyinen kotiäiti, tietää.
Milla ja hänen aviomiehensä, molemmat näyttäviä "rastapäitä", olivat kävelymatkalla kotiin kotikuntansa Lammin keskustasta keskiviikkoiltapäivänä 16.9.2009, kun poliisipartio pysäytti heidät päiväkodin eteen. Ensimmäiseksi asiakseen konstaapelit tiedustelivat, oliko pariskunta aikaisemmin ollut tekemisissä virkavallan kanssa. Vastauksen ollessa "useampia vuosia sitten" alkoi poliisi oikopäätä selvitellä kannabiksen käyttöhistoriaa ja haki autosta pikatesterit.
"Tikkarin" tulos oli Millan osalta negatiivinen, mutta hänen puolisonsa sylkinäytteen poliisi kertoi olevan positiivinen vaikka sen ei Millan mukaan olisi pitänyt olla mahdollista. Myöskään kadulta pysäyttämisen syytä ei pariskunnalle heidän tiedusteluistaan huolimatta kerrottu, mutta Milla arvelee ulkonäköseikkojen vaikuttaneen asiaan.
Aviopari kyydittiin poliisiasemalle missä heille suoritettiin henkilötarkastukset ja suljettiin yhdessä putkaan. Sillä välin poliisit suorittivat kotietsinnän jossa he takavarikoivat "ruohoa" eli rooibos-teetä, kamomillan ja omenan siemeniä sekä epäilyttävää jauhetta eli kotiviinihiivapakkauksen. Huumausainevälineitä poliisit löysivät kahden piipun ja yhden tuhkakupin verran, huumausaineita eivät lainkaan.
Milla oli jo poliisiautoon laitettaessa ilmoittanut tarpeestaan käydä pikaisesti wc:ssä, jolloin hänelle oli se myös luvattu. Poliisiasemalla toinen konstaapeli kuitenkin kielsi "wc-luvan" myöntänyttä sallimaan Millalle hädän helpottamista ennen henkilötarkastuksen valmistumista, vaikka sitä varten piti vielä erikseen odottaa naispoliisin saapumista. Millan näkemyksen mukaan asialle ei ollut mitään muuta syytä kuin suoranainen kiusanteko.
Kuulusteluista otettiin muistiinpanot mutta niitä ei missään vaiheessa annettu luettavaksi tai allekirjoitettavaksi. Yhteensä 4.5 tuntia kestäneen, alun perin kauppareissuksi aiotun kokemuksen ajan pariskunnan 8-vuotias lapsi oli koko ajan ulkona leikkimässä ja vanhempiensa tavoittamattomissa. Poliisien suorittamaa kotietsintää saivat katsella aitiopaikalta Millan lapsen ystävät, heidän vanhempansa ja pariskunnan naapurit.
Siitäkin huolimatta, että joku olisi kenties voinut katsoa nimenomaan poliisin syyllistyneen lapsen heitteillejättöön, seurasi pidätyksestä välitön ilmoitus lastensuojeluviranomaiselle. Lastensuojelun työntekijät kävivät pariskunnan kodissa ensimmäistä kertaa eilen, keskustelivat ja lähtivät. He tekevät samaan osoitteeseen vielä neljä jatkokäyntiä "kartoituksen vuoksi".
Samaan aikaan muualla...
Sain itsekin juuri eilen keskustella tietynlaisten viranomaisten kanssa. Olin viettämässä rauhallista iltaa kodissani ystäväni seurassa ja olin juuri käynnistänyt vaporisaattorini, kun yllättäen poliisit saapastelivat sisälle, veivät yhdeksän kukkivaa kannabiskasviani sekä niistä otetut pistokkaat, suuren osan kasvatusvälineistäni sekä vaporisaattorini pesäosan ja kammion. Kasvien mukana katosi ikävä kyllä myös erittäin kaunis Neville's Haze -yksilö, jonka oli tarkoitus esiintyä tällä viikolla televisiossa.
Tuskaa helpotti hieman se, että viimeistelin pussillisen höyryä poliisien läsnäollessa ja heille sen sisällöstä kertoen.
Mutta elämä jatkuu. Joskus on vain todettava: "one down, many more to go". Kehotan sydämellisesti kaikkia niitä ihmisiä, joilla on tarve käyttää kannabista kasvattamaan sitä toistaiseksi laittomasti kotonaan. Se, kenellä tällainen tarve oikeutetusti on, päätetään sivistyneessä yhteiskunnassa terveydenhuollon, ei rikosoikeuden piirissä.