Helsingin sanomien pääkirjoitussivulla julkaistiin 14.10.2010 Riikka Puusniekan ja Markku Soikkelin kirjoitus "Kannabiksesta on voitava puhua asiallisesti":
Nuorten päihteidenkäytössä 2000-luvulla nähty myönteinen kehitys vaikuttaa pysähtyneen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluissa tekemän tuoreen terveyskyselyn mukaan nuorten kannabiskokeilut ovat kääntyneet kasvuun ja muiden päihteiden käyttö on pysynyt ennallaan.
Kannabis ei ole siis korvannut muita päihteitä vaan tullut niiden rinnalle. Jos trendi osoittautuu jatkuvaksi, nuorten päihteidenkäyttö kokonaisuudessaan lisääntyy. Samoin lisääntyy niiden nuorten määrä, jotka käyttävät useita päihteitä rinnakkain.
Tämän ymmärtäminen on nykytilanteessa tärkeämpää kuin eri päihteiden haitallisuuden vertailu. Tiedämme näet, että minkä tahansa päihteen säännöllinen käyttö vahingoittaa nuoruusiän henkistä ja fyysistä kehitystä ja että päihderiippuvuutta on vaikeampi hoitaa, jos käytössä on useita eri päihteitä.
Miten kannabiskokeilujen lisääntyminen sitten vaikuttaa tulevaisuuden päihde- ja mielenterveysongelmiin sekä syrjäytymiseen? Tätä voi arvioida sen tiedon valossa, että noin joka kymmenes kannabista kokeillut päätyy elämässään erityyppisiin päihdeongelmiin.
Valtaosan päihdehaitoista aiheuttavat alkoholi ja tupakka. Kannabiksen haitat ovat pienemmät kuin muiden laittomien huumausaineiden, vaikka sen käyttö on moninkertaisesti yleisempää. Kannabiksen käyttö rajoittuu useimmiten muutamaan kokeiluun tai lyhyeen jaksoon nuoruudessa. Haitat puolestaan liittyvät pääosin runsaaseen ja pitkäaikaiseen käyttöön.
Tämä selittää sitä – ehkä yllättävääkin – tutkimustulosta, että huumausaineita joskus käyttäneet eivät menesty elämässään muita huonommin eikä heillä ole enempää ongelmia kuin muilla.
Valtaosa näistä ihmisistä on käyttänyt vain kannabista ja vain lyhyen ajan. Tutkimustulokset kumoavat niin sanotun porttiteorian, jonka mukaan kannabiksen kokeilu johtaisi vaarallisempien huumausaineiden käyttöön.
Tutkimukset osoittavat, että kannabiksen kertakäytöstä on harvoin vakavia seurauksia. Yliannostus ei johda kuolemaan. Ohimenevät ahdistus- ja sekavuustilat ovat kuitenkin mahdollisia. On myös selvää, että päihtymys lisää aina tapaturmien ja onnettomuuksien riskiä.
Kannabista poltetaan usein tupakan seassa, ja siksi jotkut käyttäjät sairastuvat hengenvaaralliseen nikotiiniriippuvuuteen. Kannabiksen polttaminen saattaa myös altistaa samoille syöpätyypeille ja hengitysteiden sairauksille kuin tupakointi.
Kannabiksen runsas käyttö haittaa koulunkäyntiä, sillä huume heikentää motivaatiota, muistia ja oppimiskykyä. Myös opiskelupaikan ja työn saanti voi vaikeutua, minkä seurauksena saattaa olla syrjäytyminen. Kannabiksen käyttö raskausaikana voi hidastaa lapsen henkisten kykyjen kehitystä pitkälle nuoruuteen.
On myös olemassa jonkin verran näyttöä kannabiksen käytön yhteydestä psykooseihin, kuten skitsofreniaan, sekä masennukseen ja muihin mielenterveyden häiriöihin. Vaikka tutkimusnäytön vahvuudesta voidaan kiistellä, nuoria tulee varoittaa näistä mahdollisista seurauksista. Tämä on erityisen tärkeää, jos nuorella itsellään tai hänen suvussaan on alttiutta mielenterveyden häiriöille.
Suomessa lähes kaikki huumeita käyttävät päihdehuollon asiakkaat käyttävät sekaisin useita päihteitä, myös alkoholia. Joka kymmenes heistä nimeää kannabiksen ensisijaiseksi ongelmapäihteekseen.
Kun vertaillaan eri päihteiden kykyä aiheuttaa riippuvuutta, kannabis sijoittuu keskivaiheille. Kansainvälisen kokemuksen mukaan riippuvuutta esiintyy myös pelkästään kannabista käyttävillä. Euroopassa kannabisriippuvuus jää usein diagnosoimatta ja sairaus liian vähälle hoidolle.
Päihdehoidon asiantuntijoiden mukaan asiakkaiden on hankalaa tunnistaa ja myöntää kannabiksen haittavaikutuksia itsessään, koska monilla heistä on vahvasti idealisoitunut mielikuva kannabiksesta. Toisaalta kannabista yhä myös demonisoidaan, kuvataan joksikin muuksi kuin päihteeksi päihteiden joukossa. Yksi välttämättömistä ehdoista kannabiksen paremmalle hallinnalle yhteiskunnassamme onkin myönteisten ja kielteisten myyttien korvaaminen tutkittuun tietoon perustuvilla realistisilla käsityksillä ja puhetavoilla.
Kokeiluja ei ole helppo ehkäistä ennalta, sillä nuorisokulttuuriin on vaikea vaikuttaa ulkopuolelta. Helpompi on ehkäistä kokeilun vakiintumista säännölliseksi käytöksi.
Nuorten päihdeongelmia ehkäisevät turvallinen koti ja muu kasvuympäristö sekä koulu, joka tukee kasvua ja oppimista. Opettajien, oppilas- ja opiskelijahuollon työntekijöiden, vanhempien ja muiden nuorta ympäröivien aikuisten tehtävä on rakentaa turvaverkko, joka voi ajoissa tunnistaa nuoren ongelmat, tarjota hänelle apua ja tarvittaessa ohjata oikeanlaisiin palveluihin.
Koululla on oltava päihdestrategia, joka määrittelee tehtävät ja menettelytavat ongelmien ehkäisyssä ja päihteiden käyttöön puuttumisessa. Kannabiksen kokeilijoita ei tule yrittää paljastaa rangaistusmielessä. Leimautuminen huumeiden käyttäjäksi voi nykyisessä, paikoin pelonsekaisessa ilmapiirissä pikemmin vahingoittaa kuin auttaa nuoria.
Päihdekasvatuksessa tulee käsitellä sekä laillisia että laittomia päihteitä – asiallisesti, paikkansapitävin tiedoin, keskustelevassa ja suvaitsevassa ilmapiirissä. Liioittelemalla ja pelottelemalla vain menettää luottamuksen ja keskusteluyhteyden, jotka ovat kasvatustyön tärkeimpiä välineitä.
Puusniekka on Kouluterveyskyselyn tutkija
ja Soikkeli päihdetyön erikoissuunnittelija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.
