MTV3 toteaa uutisissaan seuraavaa:

"Tuore väitöskirja kyseenalaistaa nykyisen huumepolitiikan
oikeudenmukaisuuden.

-Nykyistä rajoittavaa huumepolitiikkaa kannattavien ja kritisoivien
ryhmien pitäisi saada äänensä kuuluviin tasavertaisesti.
Jos joltakin osapuolelta kielletään tämä oikeus, voimakkaiden
purkautumisien riski kasvaa, varoittaa valtiotieteen maisteri Tapani Sarvanti.
Sarvannin väitöskirja Huumepolitiikka ja oikeudenmukaisuus tarkastetaan
tänään (28.11.1997) Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan
laitoksella. Sarvannin mielestä valtion pitäisi kantaa nykyistä
enemmän huolta yhteiskunnan aidosta moniarvoisuudesta. Jotta tämä
olisi mahdollista, valtio ei saisi olla ideologinen.

-Valtion pitäisi ottaa vähemmän kantaa siihen, mikä
on hyvä ja oikein ja antaa kansalaisyhteiskunnan huolehtia keskustelusta.
Valtion tulisi tukea niitä tahoja, joiden on muuten vaikea saada äänensä
kuuluviin, Sarvanti toteaa."

-Käytännössä moniarvoinen yhteiskunta tarkoittaisi
huumepoliittisesti sitä, että myös kriittisesti vallitsevaan
huumepolitiikkaan suhtautuvia kansalaisjärjestöjä otettaisiin
mukaan normaalin järjestötuen piiriin. "

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9711/971128/9711280116.html

Porttiteorian mukaan lievien laittomien huumeiden käyttö johtaa
kovempien huumeiden käyttöön.

Porttiteoria toimii sikäli, että sosiaalisesta taustasta,
koulutuksesta, koulumenestyksestä ja elintavoista voidaan tehdä
ennusteita henkilön tulevasta selviytymisestä. Keskeinen portti
laittomien huumeiden käytölle on kahvin, tupakan ja alkoholin
käyttö. Kannabis ei toimi porttina kovempiin huumeisiin enempää
kuin alkoholi kannabikseen.

Laittomien huumeiden käyttö johtaa nopeasti (fyysiseen) riippuvuuteen,
josta on lähes mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeata päästä
eroon.

Huumeiden käyttöön liittyvä riippuvuus vaihtelee
riippumatta siitä, onko kyseessä laiton tai laillinen huume.
Eräät vaarallisiksi katsotut huumeet eivät juuri aiheuta
fyysistä riippuvuutta (esim. LSD). Alkoholi aiheuttaa monin verroin
voimakkaampaa riippuvuutta kuin monet laittomat huumeet. Kyseessä
on ennen muuta myytti joka vahvistaa käyttäjän asettautumista
laittomien huumeiden harrastajille yhteiskunnassa varattuun rooliin.

Laittomien huumeiden aiheuttamat sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset
haitat ovat käyttökertaa kohti suurempia kuin laillisten huumeiden.

Väite tuskin pitää paikkaansa ainakaan kaikkien laittomien
huumeiden osalta. Ja vaikka pitäisikin, siitä ei voi automaattisesti
tehdä johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen.
Tarvittaisiin kriteeri, jolla määriteltäisiin tekijät,
jotka huumeella on oltava, jotta se ehdottomasti tulisi kieltää.
Tällaista määrittelyä ei ole tehty. On muistettava,
että huomattava osa laittomien huumeiden aiheuttamista haitoista liittyy
niiden laittomuuteen. Tästä seuraa huono ladunvalvonta, kuluttajan
puutteellisen tiedot aineen voimakkuudesta, epähygieeniset käyttötarvikkeet
ja käyttöympäristöt, puutteellinen käytön
neuvonta ja ohjaus sekä sosiaalisen aseman muuttumiseen liittyvät
seikat.

Kaikkien tai joidenkin laittomien huumeiden laillistaminen lisäisi
huumeiden tarjontaa ja sitä kautta kaikkien huumeiden käyttöä.
Käytön lisääntyminen kasvattaa kokonaishaittoja.

Väite muistuttaa alkoholipolitiikasta tuttua kokonaiskulutusmallia
(ks. Edwards ja muut, 1996). On totta, että keskioluen "vapauttaminen"
vuoden 1969 alusta ei tuonut keskioluen kulutusta viinan tilalle vaan sen
rinnalle, mahdollisesti jopa initiaatioksi viinanjuontiin. On kuitenkin
muistettava, että keskiolut on alkoholi kuten viinakin. Ei ole itsestään
selvää, että huumeiden kokonaiskulutus lisääntyisi,
jos uusia huumetyyppejä tulisi laillisille markkinoille. Useissa tutkimuksissa
sekä alkoholin että muiden huumeiden käyttäjät
ryhmitellään käytön mukaan satunnaiskäyttäjiin,
suurkuluttajiin jne. Tällainen variaatio löytyy samansuuntaisena
eri aineita käyttävien joukosta (esim. Hakkarainen 1987). Tästä
voisi myös päätellä, että huumeiden käytön
intensiivisyys riippuisi niin suurelta osin ihmisestä pikemminkin
kuin aineesta, että riippumatta kovin paljon laillisesti tarjolla
olevasta huumevalikoimasta tietty osa väestöstä olisi raittiita,
yhden tai useamman aineen satunnaiskäyttäjiä, kohtuukäyttäjiä
tai ongelmakäyttäjiä. Jos kriteerinä on käytön
intensiivisyys (tiheys ja määrä, jotka voidaan muuttaa yksinkertaisesti
käyttöön kuluvaksi ajaksi), saattaa yhtä hyvin olla,
ettei huumeiden käyttö kokonaisuudessaan kasvaisi lainkaan. Muun
muassa Hollannista saadut kokemukset kannabiksen eräänlaisesta
laillistamisesta osoittavat, että vaikutukset eivät ole kovin
suuria ja vaihtelevat ainekohtaisesti ja ikäryhmittäin. Itse
kuitenkin uskon, että uusien huumeiden laillistaminen todennäköisesti
ainakin pitkällä aikavälillä loisi edellytyksiä
huumeiden kokonaiskulutuksen lisääntymiselle.

Toisaalta voidaan olettaa sellainen tilanne, että laillistettaisiin
huume, jonka haittavaikutukset olisivat vähäisempiä kuin
alkoholin. Olisi ainakin teoriassa mahdollista, että tämän
huumeen laillinen käyttömahdollisuus vähentäisi alkoholin
kulutusta ja sitä kautta huumehaittoja kokonaisuutena.

Kansanterveyden kannalta parasta olisi, että myös laillisten
huumeiden käyttö kiellettäisiin. Näin ollen olisi epätarkoituksenmukaista
sallia nykyistä useampia huumeita, koska tavoitteena on kaikkien kieltäminen.

Raittiusväki on j o vuosisatoja ajanut johdonmukaisesti kaikkien
huumeiden kieltämistä, myöhemmin kaikkien huumeiden käytön
minimointia. Kapea-alaisen kansanterveysmallin mukaan on ymmärrettävää,
että uusien huumeiden sallimista ei voida pitää hyväksyttävänä.
Kontrollipolitiikkaa kehitettäessä on kuitenkin tarkasteltava
yhteiskunnan eri sektoreille aiheutuvia haittoja ja hyötyjä ottaen
tasapuolisesti huomioon kaikkien kansalaisten intressit.

Vaikka nyt laillisten huumeiden käyttö sallittaisiin autonomisille
ihmisille, salliminen lisäisi todennäköisyyttä, että
ei-autonomiset ihmiset (etupäässä lapset) saisivat näitä
huumeita käyttöönsä.

On totta, että alkoholin ja tupakan myynnin salliminen aikuisille
on luonut tilanteen, jossa myös alaikäiset ja muut ei-autonomiset
henkilöt voivat hankkia niitä käyttöönsä.
Esimerkiksi autoilua ei kuitenkaan katsota voitavan kieltää sillä
perusteella, että alaikäiset rattijuopot saattavat aiheuttaa
tuhoa ympäristölleen ja itselleen. Samoin on jouduttu menettelemään
alkoholin ja tupakan kanssa. Esimerkiksi liuottimien myynnin rajoittamisen
vaikeus samaan aikaan kun esimerkiksi kannabiksen pelkästä käytöstä
voidaan tuomita kahden vuoden vankeusrangaistukseen on osoitus siitä,
miten epätasa-arvoisesti vaarallisten aineiden jakelun ja käytön
sääntelyyn suhtaudutaan.

Laittomien huumeiden salliminen vaarantaisi yhteiskunnan arvoperustaa
loukatessaan kansalaisten perusarvojapa heidän siveellisiä tunteitaan.

Perustelu on usein käytetty seksuaalisuuteen liittyvän sääntelyn
sekä muun muassa naispappeutta koskevan keskustelun yhteydessä.
Tätä ns. realistista perustelua käytetään, kun
rationaalisen argumentaation keinot eivät riitä, kansalaisten
mielipiteethän loppujen lopuksi määräävät,
miten eri yhteiskuntaryhmien toimintamahdollisuudet sallitaan. Enemmistön
arvoperustaan ja siveellisyyteen liittyviä perusteluja joudutaan usein
poliittisessa päätöksenteossa pitämään keskeisenä
lähtökohtana. Enemmistöpäätöksiä tehtäessä
tämän kategorian väitteet realisoituvat lainsäädäntöä
muodostaviksi tai sitä purkaviksi kansalaisten mielipiteiden muuttuessa.
Keskeistä on huolehtia huumepolitiikan legitimiteetistä tukemalla
monipuolista kansalaiskeskustelua.

Laittomien huumeiden käyttö aiheuttaa tai siihen liittyy merkittävästi
väkivaltaa ja häiriökäyttäytymistä, j oka
uhkaa yhteiskuntaa sekä vaarantaa huumeiden käyttäjien läheisten
turvallisuutta.

Eräiden laittomien huumeiden käyttöön liittyy väkivaltaa
kuten alkoholinkin käyttöön. On totta, että esimerkiksi
kokaiinin kieltämistä Yhdysvalloissa perusteltiin aikoinaan sillä,
että mustien kokaiinia käyttävien miesten katsottiin ahdistelevan
valkoista naispoolista väestöä, jota siis piti suojella.
Osa laittomista huumeista aiheuttaa kuitenkin todellisuudessa vähemmän
väkivaltaista käyttäytymistä kuin alkoholi. Merkittävä
osa laittomiin huumeisiin liittyvästä väkivallasta j ontuu
siitä, että ne ovat laittomia, ei aineista sinänsä.
Laittomaan huumeiden valmistukseen ja kauppaan liittyy väkivaltaa
todennäköisemmin kuin lailliseen kauppaan. Alkoholitapojen raaistuminen
Suomessa kieltolakiaikoina oli osaltaan osoitus siitä, että yhteiskunnan
harmaalle vyöhykkeelle painettavat asiat pyrkivät entisestään
vaikeutumaan verrattuna siihen, että ne otetaan avoimesti julkisen
sääntelyn piiriin.

Huumeiden (ml. alkoholi) kokonaiskulutuksen lisääntyessä
ja keskittyessä poikkeavasti käyttäytyviin ryhmiin väestön
kyky sietää huumeiden käyttäjiä heikkenisi. Asenteet
nyt siedettävässä asemassa olevia sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluja käyttäviin marginaaliryhmiin kiristyisivät ja
niiden asema heikkenisi.

Näin on käynyt ainakin Suomessa alkoholin osalta. Tämä
ei kuitenkaan ole johtanut siihen, että valtaväestö haluaisi
voimakkaasti rajoittaa omaa alkoholin saantiaan. Laittomien huumeiden ongelmakäyttäjien
sietäminen, hoitaminen ja kontrolli esimerkiksi julkisilla paikoilla
on alkoholikysymykseen verrattava ongelma. Ulkonäöltään
valtaväestöstä poikkeavien turvapaikan pyytäjien ottamista
maahan on eräissä puheenvuoroissa vastustettu sillä, että
näin ehkäistään rasistisia ilmiöitä. Eettisesti
tämä argumentti lienee pulmallinen.

Laillistettavien huumeiden käyttöön liittyvien uusien
osakulttuurien synty saattaisi vaikuttaa yhteiskunnan sosiaalisiin rakenteisiin
häiritsevällä tavalla. Uusien huumeiden lisääntyvä
käyttö saattaisi mm. vaikuttaa työhön liittyviin arvoihin,
mitä on pidettävä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta liian
merkittävänä riskinä.

Saattaa olla, että näin kävisi, kovin todennäköistä
se kuitenkaan tuskin on. Vaikka näin tapahtuisi, se ei historiassa
olisi mitenkään uutta. Toisaalta ei ole näyttöä
myöskään siitä, etteivätkö mahdolliset osakulttuurit
voisi vaikuttaa myös myönteisesti yhteiskunnan kokonaiskulttuuriin.
Suomalaisten alkoholikeskeistä kulttuuria on pidetty niin epäonnistuneena,
että sitä kehittämään on vuosikymmeniä tarvittu
valtion erityisjärjestelyjä.

Huumeiden täydellinen tai osittainen laillistaminen tai huumepolitiikan
liberalisointi yhdessä valtiossa johtaa siihen, että muiden valtioiden
huumeiden käyttäjät hakeutuvat sen alueelle.

Näin varmasti on sellaisten maiden osalta, jotka johtavat liberaalissa
politiikassa. Suomen kohdalla tätä pelkoa ei ole. Nuuskan kontrollin
lievyys Ruotsissa ei ole aiheuttanut nuuskaajatulvaa maahan. Toisaalta
ruotsalaisviranomaiset ovat Kuosiskausia arvostelleet Suomea alkoholiongelmaisten
ja sosiaalisista vaikeuksista kärsivien henkilöiden nuivasta
käsittelystä, mikä on aiheuttanut tällaisten henkilöiden
hakeutumista Ruotsiin. Hollannin liberaali kannabispolitiikka puolestaan
on vähentänyt viihtyvyyttä esimerkiksi Amsterdamissa ja
aiheuttanut merkittävästi lisäkustannuksia maan viranomaisille.
Liberaali maa näyttää siis hankkivan itselleen lisäongelmia
ulkopuoleltaan samalla kun "kovaa" sosiaali- ja kontrollipolitiikkaa
harjoittava maa vie ongelmia liberaaleihin tai korkeatasoisen sosiaalipolitiikan
maihin.

Huumeiden käyttö lisää rikollisuutta.

Kun huumeiden käyttö sinänsä on määritelty
rikolliseksi on selvä, että huumeiden käyttö silloin
lisää rikollisuutta. Samoin huumeiden hankinta j a kaikki huumeisiin
liittyvät (ei-viranomaisten) teot (ostaminen, säilyttäminen,
viljely ja muu valmistaminen) lisäävät määritelmän
mukaan rikollisuutta. (Poliisihan on vaatimassa itselleen oikeutta vapautua
laillisesta edesvastuusta silloin kun se syyllistyy laittomien huumeiden
kaupitteluun saadakseen kiinni huumerikollisia.) Nyt eräiden laittomiksi
julistettujen huumeiden käyttämisellä sinänsä
ei näyttäisi olevan farmakologisten vaikutusten kannalta epäedullisempaa
vaikutusta kuin alkoholin käytöllä. Esimerkiksi kannabiksen
käyttö näyttää tekevän käyttäjänsä
pääsääntöisesti rauhaa rakastavammaksi kuin alkoholin
käyttö.

Odottavien, laittomia huumeita käyttävien äitien lapset
saavat terveydellisiä ja sosiaalisia vaurioita tai jäävät
kehittymättä "täyteen potentiaaliinsa" todennäköisemmin
kuin raittitien äitien lapset. Laittomien huumeiden käytön
salliminen naisille lisää todennäköisyyttä, että
odottavat äidit käyttävät väärin näitä
huumeita. Miesten huumeiden (laittomien ja laillisten) käytöllä
saattaa olla biologisia vaikutuksia syntymättömille lapsille.

Tilanne saattaa useiden laittomien huumeiden osalta olla vähemmän
paha kuin alkoholin osalta. Lisäksi on useita ravintoon, ympäristöön
ja elintapoihin liittyviä tekijöitä, jotka vaarantavat syntymättömän
lapsen terveyttä ilman että niitä olisi kriminalisoitu.
Isän laillisten tai laittomien huumeiden käyttö lisää
aivan ilmeisesti lapsen sosiaalisia ja terveydellisiä riskejä
sekä heikentää lapsen mahdollisuutta kehittyä omien
mahdollisuuksiensa mukaisesti. (ks. Persaud, 1990) Peruspulma on se, onko
syntymättömällä lapsella olkeuksia vai ei. Jokaisella
ihmisellä tulee olla velvollisuus pidättäytyä teoista,
jotka hyvin todennäköisesti vahingoittavat merkittävällä
tavalla toista ihmistä. Vastaavasti voisi olettaa, että jokaisella
lasta odottavalla naisella tulisi olla velvollisuus pidättäytyä
sellaisesta toiminnasta, joka hyvin todennäköisesti vahingoittaa
lasta, joka on aikomus synnyttää. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa
lähiyhteisö edellyttää odottavan äidin vähentävän
viininkäyttöään tasolle, joka ei vaaranna lasta. Samassa
yhteydessä on isien luonnollisesti pohdittava niin laillisten kuin
mahdollisesti laittomienkin huumeiden käyttöään siltä
osin kuin sillä oletetaan olevan vaikutusta lapsen kehitykseen.

Kaikkien huumeiden käyttö on moraalisesti paheksuttavaa. Useampien
huumeiden laillistaminen nykyisestään lisäisi moraalittoman
käyttäytymisen määrää.

Näyttää siltä, että valtaosa väestöstä
pitää nyt laittomiksi julistettujen huumeiden käyttöä
moraalittomana. Jos näin ei olisi, nykyisellä erittäin tiukalla
virallisella politiikalla laittomia huumeita vastaan ei olisi kansalaisten
tukea. Kyseessä on eräänlainen kommunitarismin eli yhteisöllisyyden
sovellus. Alkoholikieltolain säätäminen sai aikoinaan kansan
valtaenemmistön tuen. Alkoholin pidettiin tuolloin moraalisesti paheksuttavana
ehkä samankaltaisella tavalla kuin nyt suhtaudutaan laittomiin huumeisiin.
Laittomien huumeiden laillistaminen ja niiden käytön yleistyminen
todennäköisesti lieventäisi huumeiden käyttöön
kohdistuvaa moraalista paheksuntaa.

Laittomien huumeiden käyttäjät ovat epäsosiaalisia,
eivät kunnioita yhteiskunnan arvoja, eivät ole kiinnostuneita
työstä ja jättäytyvät yhteiskunnan sosiaaliturvajärjestelmän
varaan.

Kun eräät huumeet on määritelty laittomiksi, niiden
käyttäjät määrittyvät vastaavasti epäsosiaalisiksi.
Kuva huumeiden käyttäjästä laihana tuijottavankatseisena
narkomaanina on kuitenkin yhtä huonosti yleistettävä kuin
ns. pultsarin edellytykset edustaa keskimääräistä alkoholinkäyttäjää.
Toisaalta joidenkin huumeiden kieltäminen merkitsee sitä, että
niitä käyttävät henkilöt, jotka todennäköisemmin
poikkeavat keskimääräisestä väestöstä
suhteessa yhteiskunnan arvoihin.

Laittomien huumeiden käyttö lisää sosiaali- ja terveydenhuollon
kustannuksia ja muita kustannuksia, jotka ovat pois moraalisesti hyväksyttävämpien
ongelmien hoitamisesta.

Alkoholiin ongelmakäyttäjien hoidon kehittämistä
on jarruttanut väestön verrattain kielteinen suhtautuminen alkoholiongelmiin
verrattuna eräisiin muihin sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteitä
edellyttäviin ongelmiin. Vastaavasti on käyty keskustelua muiden
"itseaiheutettujen" ongelmien hoitamisesta, näitähän
ovat muun muassa tupakointi, urheiluvammat, rasvan liikakäyttö
ja muut vastaavat ravintotottumukset sekä vaikkapa autohurjasteluun
liittyvät itselle aiheutetut vammat. Laittomien huumeiden käyttö
poikkeaa muista riskikäyttäytymisen tavoista lähinnä
sillä, että siitä voi seurata ankarampi tuomio kuin muista
vastaavista teoista. Laittomien huumeiden käytön lisääntymisen
johtaminen kategorisesti ongelmakäytön lisääntymiseen
on yksi oletus muiden joukossa. Voitaisiin myös väittää,
että laittomien huumeiden ottaminen tuotevalvonnan ja muun sääntelyn
piiriin tekisi niiden käytön turvallisemmaksi ja helpottaisi
ongelmista kärsivien hakeutumista sosiaali- ja terveyspalveluiden
piiriin. Samalla haittakustannukset saattaisivat vähentyä.

Huumeiden viljely saastuttaa ja tuhoaa ympäristöä. Huumetalouteen
panostaminen on moraalitonta kolmannen maailman maiden nähdessä
nälkää.

Huumeiden viljely tuskin saastuttaa enempää kuin muukaan viljely.
Jos viljelyn laatua halutaan parantaa, se voisi onnistua kehitysmaissa
viljelijöiden edut huomioon ottavalla sääntelypolitiikalla,
ei kieltämällä viljely ja ruiskuttamalla pelloille kasvimyrkkyjä.
Kolmannen maailman maanviljelijöiden valintoihin vaikuttavat ennen
muuta ne tulot, joita he viljelemistään kasveista saavat. Huumeiden
kieltäminen ja niiden saannin vaikeuttaminen on nostanut huumeista
saatavia tuloja, jolloin huumetalouteen ohjautuu todennäköisemmin
rikollista ainesta.

Huumeiden salliminen johtaisi huumetalouden laillistamiseen. Nyt laitonta
huumetaloutta alkaisivat laillisesti ylläpitää rikolliset,
mitä ei voida pitää yhteiskuntamoraalin kannalta suotavana.

Tilanne olisi osittain sama kuin kieltolain kumoamisen jälkeen
varsinkin Yhdysvalloissa. On totta, että kieltolaki Yhdysvalloissa
osaltaan synnytti laajan ammattimaisen rikollisuuden, joka siirtyi kieltolain
kumoamisen jälkeen muille aloille. Tällä hetkellä ammattimaiset
laajaa huumerikollisuutta harjoittavat henkilöt "pesevät"
huumetaloudessa saamiaan tuloja ja käyttävät niitä
myös laillisessa taloudessa. Laillisen ja laittoman talouden sulauttaminen
saattaa tuntua arveluttavalta, epämiellyttävä on kuitenkin
myös nykyinen tilanne, joka takaa laittoman sektorin jatkuvuuden.

Huumeiden aiheuttama hyvänolontunne ei ole aitoa hyvää
oloa.

Ensinnäkin on kysyttävä, mikä on aitoa hyvää
oloa, mikä on epäaitoa. Voitaisiin ajatella, että aitoa
on sellainen hyväolo, joka tyydyttää ihmisen "todellisia"
tai "objektiivisia" tarpeita. Tällainen ajattelu saattaa
pitää sisällään oletuksen ihmisluonnosta, lajinolemuksesta,
johon Marxin ajatukset keskeisesti perustuivat. Mielestäni hyvänolon
tunteen voi määritellä vain autonominen henkilö itse,
muilla ei ole siihen mahdollisuutta eikä oikeutta.

Raittiusliike on pitkään tuonut esiin kemiallisista aineista
pidättäytymisen myönteisiä puolia. Vaikka ihmiset ovat
tietoisia laillisten ja laittomien huumeiden kielteisistä vaikutuksista,
niitä yleisesti käytetään useissa kulttuureissa. Valtaosa
käytöstä johtuu ilmeisesti siitä, että se aiheuttaa
hyvää oloa, palvelee ihmisen joitakin toiveita, täyttää
joitakin odotuksia. Osa käytöstä epäilemättä
johtuu riippuvuudesta, johon liittyy myös kärsimystä. Kärsimystä
voi aiheuttaa myös sellainen riippuvuuskäyttäytyminen, johon
ei liity kemiallisten huumeiden käyttöä. Huumeet, kuten
muutkin kemialliset aineet, tulevat ihmisen ulkopuolelta. Odotetun hyvänolon
jakaminen hyväksyttävään j a paheksuttavaan voidaan
tehdä jakamalla aiheuttajat kemiallisiin ja ei-kemiallisiin. Tämä
jako tuskin kestää lähempää tarkastelulla enempää
kuin se, että lahkolaisuskonnollisuudesta saatava hyvänolotunne
sijoitettaisiin ei-hyväksyttäviin ja valtauskonnoista saatava
hyvänolontunne hyväksyttäviin. Olisi myös kyettävä
vastaamaan siihen, onko aitoa hyvää oloa saatu heräteostoksesta,
joka myöhemmin paljastuu katastrofiksi, tai illallisesta, jolla on
taas kerran antanut itselleen luvan syödä liikaa.

Mietojen laittomien huumeiden laillistaminen johtaisi paineisiin laillistaa
useampia laittomia huumeita.

Tämä väite muistuttaa hieman Yhdysvaltojen 1979-luvun
dominoteoriaa, jonka mukaan Vietnamin menettäminen kommunisteille
kaataa muutkin Aasian maat palikoina suden suuhun. Teoria osoittautui kuitenkin
vääräksi. Hollannin kannabispolitiikka perustuu uskoon,
jonka mukaan kannabiksen "rajoittavalla laillistamisella" käyttäjät
saadaan pysymään erossa ns. kovista huumeista. Itse pidän
tosin todennäköisenä sitä, että kannabiksen legalisointi
jossakin maassa tai kansainvälisesti johtaa keskusteluun, jolla joudutaan
arvioimaan myös muiden laittomien huumeiden farmakologiset vaikutukset
sekä laittomien huumeiden kieltämisen aiheuttamat vaikutukset.

Laittomien huumeiden laillistaminen lisäisi huumevalvontaan ja
hoitoon kohdennettavien kokonaiskustannusten määrää
ainakin pitkällä aikavälillä.

Laillistaminen ilmeisesti tasapainottaisi voimakkaasti yhteiskunnan
eri sektoreihin kohdistuvaa rasitusta. Laillisuusvalvonnan osuus vähenisi
olennaisesti samalla kun sosiaali- ja terveydenhuollon merkitys huumeisiin
liittyvässä kontrollissa (aineiden laadunvalvonnassa, sosiaali-
ja terveydenhuollon neuvonta- ja hoitopalveluissa) lisääntyisi.
Vaikka yhteiskunnan kokonaispanostamisen volyymi lisääntyisikin
(mitä ei voida pitää itsestäänselvyytenä)
laillistamisella ja siihen liittyvällä valtion verotulojen kasvulla
voitaisiin rahoittaa ainakin merkittävä osa huumevalvonnasta,
kuten nyt tapahtuu alkoholin suhteen. Varmaa lienee ainoastaan se, että
laillisuusvalvontamenot vähenisivät ja regressiota edustavien
viranomaistenmerkitys heikkenisi samalla tavoin kuin sotilaiden merkitys
yhteiskunnassa vähenee rauhan solmimisen jälkeen.

Laittomien huumeiden käyttäjät ovat uhka liikenteelle,
koska huumeet vaikuttavat arvaamattomasti eikä kaikkien huumeiden
vaikutuksia tunneta.

Peruskysymys tässä on, miten liikennekäyttäytymiseen
ylipäätään suhtaudutaan. Alkoholi joka tapauksessa
heikentää vakavasti ajosuoritusta, samoin ilmeisesti myös
muut päihdyttävät huumeet. Saattaa olla, että nykyisiä
laittomia huumeita olisi vielä vaikeampi valvoa, koska testijärjestelmiä
kaikkien huumeiden osalta ei ole. Jo nykyisin laittomien huumeiden valvonta
tuottaa ongelmia eikä pulmattomalta tunnu lisäaineiden käytön
valvonta urheilussakaan. Vaikka alkoholi on liikenneriski, sitä ei
kuitenkaan ole kielletty.

Laittomien huumeiden osittainen laillistaminen olisi yhteiskunnalle
ja muille maille väärä viesti. Huumekieltojen uskottavuus
kärsisi.

Tämäntyyppisiä ilmauksia käytettiin tosiaan muun
muassa valmisteltaessa huumausainerikoksia koskevan lainsäädännön
uudistusta. Tulisi kuitenkin kysyä, mikä tämä viesti
olisi? Jos vain osa nyt laittomista huumeista laillistettaisiin, päätös
saattaisi viestiä siitä, että laittomiksi jäävät
aineet ovat todella vaarallisia. Huoli siitä, että ihmiset kokevat
viestit "väärin" osoittaa usein pyrkimystä aliarvioida
heidän arvostelukykyään.

Laillisten huumeiden määrän kasvattaminen lisää
huumeiden ongelmakäyttöä, mikä aiheuttaa haittoja tuotannolliselle
tehokkuudelle.

Oletus, jonka mukaan huumeiden määrän eli kansalaisten
valintamahdollisuuksien kasvattaminen lisää huumeiden ongelmakäyttöä,
perustuu alkoholipolitiikasta tuttuun kokonaiskulutusmalliin. Sen mukaan
alkoholin tarjonta lisää kysyntää jakeskimääräisen
kulutuksen kasvu lisää ongelmakäyttöä. Tämä
teoria saattaa hyvinkin olla oikea. Myös alkoholi aiheuttaa haittoja
tuotannolle olkoonkin, että se on myös itse osa tuotantoa. Alkoholi
saattaa myös tehostaa tuotantoa esimerkiksi sosiaalisen kiinteyden
edistäjänä. Etelä-Amerikassa on perinteisesti pureskeltu
kokanlehtiä työtehon parantamiseksi. Uusien huumeiden laillistaminen
loisi kuitenkin tilanteen, jota olisi äärimmäisen vaikea
ennakoida. Laillistaminen joka tapauksessa toisi uusia työpaikkoja
ehkä samalla tavoin kuin alkoholilainsäädännön
liberalisointi on luonut Suomeen uusia viinitiloja.

Laillisten huumeiden määrän kasvattaminen lisää
epärationaalisen käyttäytymisen kokonaismäärää
yhteiskunnassa.

Näin todennäköisesti on, jos huumaantuminen alkoholista
siten kuin myös muista vastaavankaltaisista ilmiöistä, kuten
uskonnosta ja rakkaudesta katsotaan epärationaaliseksi. Osa huumeiden
käytöstä on kuitenkin sosiaalisesti, terveydellisesti ja
taloudellisesti perusteltua."