Tapani Sarvannin väitöskirjasta

HUUMEPOLITIIKKA JA OIKEUDENMUKAISUUS

Suora lainaus Tapani Sarvannin väitöskirjasta "Huumepolitiikka ja
oikeudenmukaisuus":

"LIITE 4

Huumeiden käyttöön liittyvä riippuvuus

Riippuvuus liitetään usein huumeiden käytön kiellon
perusteluihin. Riippuvuuden tarkastelu on kiinnostavaa ainakin kahdesta
näkökulmasta: Ensinnäkin haluan selvittää, ovatko
jotkut ihmiset ilmeisesti selvästi taipuvaisempia voimakkaisiin riippuvuuksiin
kuin toiset. Tällä on merkitystä keskusteltaessa valtion
oikeudesta estää ihmistä toteuttamasta riippuvuuteen liittyvää
toistopakkoaan. Toiseksi on kiinnostavaa tarkastella sitä, poikkeavatko
laillisten ja laittomien aineiden aiheuttamat riippuvuudet olennaisesti
toisistaan.

Riippuvuudessa eli addiktiossa ei siis ole kysymys yhdestä
taudista, vaan monen oireen esiintymisestä yhdessä. Mahdollinen
hoito kohdistuu riippuvuuden oireisiin, ei tautiin, koska sitä ei
ole. Riippuvuus voi kehittyä huumeiden ohella myös esimerkiksi
uhkapelaamiseen, syömiseen tai sukupuolisuhteisiin. Yhteistä
riippuvuutta tuottaville aineille ja toiminnoille on ainakin se, että
niiden avulla voidaan nopeasti vaikuttaa omaan sisäiseen tilaan. Kemiallisessa
addiktiossa nämä vaikutukset ilmenevät selvimmin humalan
nousuvaiheessa, johon liittyy mielihyvää, sosiaalisten estojen
vähenemistä ja rentoutumista. Päihdyttävien huumeiden
avulla voidaan tavoitella myös muita merkityksellisiä asioita
kuten läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, jännitystä,
voimantuntoa, unohdusta ja vapautta syyllisyydestä. (Gossop, 1989,
1-8; riippuvuudesta, oppimisesta, ympäristötekijöistä
ja ks. myös Kiianmaa, 1987, 151-157)

Riippuvuuden muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät: päihdyttävän
aineen tai muun huumeen saatavuus, kulttuuriset arvot ja normit, sosialisaatio
kokemukset, vertaisryhmän paine, perinnölliset tekijät ja
aineesta saatava psyykkinen tyydytys. Päihdyttävistä huumeista
saatava psyykkinen tyydytys ja vertaisryhmän tuki selittävät
sitä, miksi juuri ne lapset aloittavat käytön usein jo 11-12-
vuotiaina, joilla on rikkinäinen kotitausta sekä keskittymis-
ja kouluvaikeuksia. Henkilöt, jotka pysyvämmin jäävät
huumekoukkuun, ovat usein alun alkaen moniongelmaisia. Sosiaalisten ongelmien
ohella heillä on masennusta, epäsosiaalisuutta ja rajatilatason
häiriöitä. (Koski-Jännes, 1995, 7)

Arviot eri huumeiden addiktiopotentiaalista vaihtelevat. Vuonna 1990
amerikkalaisia päihderiippuvuuksien hoitoon erikoistuneita terveysalan
ammattilaisia pyydettiin sijoittamaan päihteet addiktiivisuuden mukaiseen
järjestykseen. Vastaajia pyydettiin jättämään
huomiotta huumeiden saatavuus tai käytön hyväksyttävyys
ja arvioimaan niitä vain sen mukaan, kuinka vaikeaa kyseisen huumeen
riippuvuudesta on vapautua. Huumeita arvosteltiin asteikolla 1-100 antamalla
kaikkein addiktiivisimmalle päihteelle luku 100. Kyselyn tulokset
ovat seuraavat:

Kyselyn päälinjat ovat yhtäpitävät sen kanssa,
mitä huumeluokkien väärinkäyttöriskeistä
tiedetään jo eläinkokeitten perusteella. Tämän
tiedon mukaan huumeista piristeiden väärinkäyttöpotentiaali
on suurin, jos ne nautitaan polttamalla tai ruiskuttamalla, ja toisaalta
haltusinageenien addiktiopotentiaali on alhaisin. Kaikki muut huumeet näyttävät
sijoittuvan näiden kahden ääripään välille.
(Päivärinta, 1997)

Useimpiin addiktoihin liittyy sekä fyysistä että psyykkistä
riippuvuutta. Fyysinen riippuvuus ilmentää elimistön sopeutumista
vieraan aineen läsnäoloon. Koski-Jänneksen mukaan käyttötiheyden
kasvaessa aineen sietokyky kohoaa, tarvitaan enemmän ainetta saman
huumaantumistilan aikaansaamiseksi. Käytön loppuessa ilmenee
vieroitusoireita, jotka ovat siinä määrin tuskallisia, että
alttius käytön uusiutumiselle on hyvin suuri. Fyysistä riippuvuutta
aiheuttavat aineet, jotka kuuluvat luokkiin rauhoite-nukutteet sekä
opiaatit. Jotkut haluavat sijoittaa tähän ryhmään myös
teen ja kahvin, toiset taas haluavat ne seuraavaan ryhmään.

Psyykkinen riippuvuus ei kohdistu itse aineeseen vaan sen avulla
saavutettavaan psyykkiseen tilaan. Psyykkinen riippuvuus perustuu oppimiselle.
Esimerkiksi alkoholia tai muuta huumetta käyttäessään
ja sen käyttöä havainnoidessaan ihminen omaksuu monenlaisia
asioita sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Hän oppii
odottamaan nousuhumalaan tai -huumaantumiseen liittyvää mielihyvää,
voimantunnetta ja kommunikoinnin helpottumista (TS:n huomautus: Ernest
Hemingway kirjoitti ensimmäisessä romaanissaan Nuoruuteni
Pariisi: "Mikään ei voita kylmän oluen ensi puraisua".)
Ihminen oppii myös kytkemään erilaiset ympäristövihjeet
juomiseen niin, että ne itsessään jo alkavat virittää
hänessä juomishaluja. Toisille jo viikonloppu tai joidenkin ystävien
seura merkitsee automaattisesti runsasta alkoholin käyttöä.
(Koski-Jännes, 1995, 8)

Ulkoisten vihjeiden avulla ihmiset oppivat yhdistämään
myös tietyt mielentilansa huumaavien aineiden käyttötarpeeseen.
Vaikka päihteitä käytetään nuorena enimmäkseen
ilonpidon tehostamiseen, niitä käytetään riippuvuuden
syvetessä yhä useammin kielteisten mielentilojen lievittämiseen.
Psyykkistä riippuvuutta ilmentävät myös ne monenkirjavat
selitykset, joiden avulla syyllisyyttä aiheuttavaa käyttöä
yritetään puolustella sekä itselle että muille. (Mt.,
8) Koski-Jänneksen kanta edustaa oman tulkintani mukaan hyvin maassamme
vallitsevaa näkemystä huumeongelmaisten hoidontarpeesta.

Koski-Jänneksen mukaan riippuvuuskäyttäytymiseen liittyvä
toistamispakko syntyy siitä, että ihminen yrittää päästä
eroon ongelmistaan tavoilla, jotka viime kädessä syventävät
näitä ongelmia. Vaikka huumeita alun pitäen olisi käytetty
huvin tai seuran vuoksi, niiden väärinkäyttö on Koski-Jänneksen
mukaan tyypillisesti välttämiskäyttäytymistä.
Kun esimerkiksi lääkkeiden vieroitusoireista yritetään
vapautua ottamalla lisää samaa lääkettä, olo helpottuu
aluksi, mutta käytön jatkuessa kierre saattaa syvetä. Vastaavasti,
jos ihmissuhdeongelmista yritetään vapautua huumeisiin turvautumalla,
ongelmat yleensä kärjistyvät. (Koski-Jännes, 1995,
8) Tämä kanta kuvaa hyvin laajalti vallitsevaa perinnettä,
jonka mukaan ihmisen ulkopuoliset tahot voivat parhaiten määritellä,
mitä todellisia tarpeita huumeongelmaisella on hoitonsa suhteen.

Huumeriippuvuudesta katsotaan aiheutuvan merkittäviä sosiaalisia,
terveydellisiä ja tuotannollisia haittoja. Vielä olennaisempi
argumentti on ollut se, että huumeriippuvuuden katsotaan vaikuttavan
siten, että henkilö ei ole enää vapaa tekemään
rationaalisia itseään koskevia valintoja. Huumeiden aiheuttaman
riippuvuuden vuoksi katsotaan huumeiden käyttäjien olevan myös
ennemminkin sairaita. Näin huumekysymys muodostuu lääketieteelliseksi
ongelmaksi, ei nautintoihin tai tapoihin liittyväksi asiaksi.

Uudemmat biologiset addiktioteoriat korostavat huumeiden tuoman suoran
mielihyvän merkitystä riippuvuuden kehittymisessä, kun vanhemmissa
teorioissa pidettiin vieroitusoireita j a niiden välttämistä
oleellisena (ks. Wise & Bozarht,1987,469-492; Robinson & Berridge,
1993, 247-291)

K. Pylkkänen on kuvannut huumeiden psykologisia ulottuvuuksia
seuraavasti:

LSD:lle on tyypillistä, että sen krooninen käyttö
on hyvin harvinaista. Se ei näin juurikaan vastaa ihmisten riippuvuustarpeisiin.
LSD vaikuttaa ihmisten oman ruumiin kuvaan. "Pahalla matkalla"
oleva muistuttaa aivan pientä lasta, joka on riittämättömän
yksin, ilman äidin rauhoittavaa vaikutusta. LSD vie ihmisen "syvälle"
oman tiedostamattomansa kokemuksiin. Sen vaikutukset koetaan usein pelottaviksi.
Onkin kuvaavaa, että "matkoille" halutaan usein joku toinen,
selvin päin oleva "matkanjohtaja" suojaamaan liiasta ahdistuksesta.
Kokemuksen mukaan LSD:n krooninen käyttö liittyy hyvin vaikeisiin
ja varhaisiin psyykkisiin häiriötiloihin, joiden syntyä
ovat saattaneet edeltää aivan varhainen äitilapsisuhteen
kehitykselliset häiriöt.

Opiaattien vaikutuksesta menettää häiritseväksi
koettu ulkoinen todellisuus merkitystään. "Being on the
nod" on tietynlainen narsistinen itseriittoisuuden tila, jossa henkilö
hetkellisesti kokee olevansa riippumaton ympäristöstään
ja irti ristiriidoistaan. Opiaattien käytöstä on kuvattu
haettavan sisäistä jännityksen laukaisemista tilanteessa,
jossa oma psyykkinen rakenne ei ole tähän tehtävään
riittävä. Normaalitilanteessa ihminen pystyy käsittelemään
ahdistusta ja jännitystä psykologisesti tai toisten ihmisten
avulla. Kun nämä keinot eivät ole ulottuvilla, opiaatit
tarjoutuvat joillekin pakotieksi. Vaikutus samalla laskee yksilön
viettienergiaa.

Amfetamiini ja kokaiini ovat samankaltaisia siinä että
ne lisäävät henkilön kokemusta omasta voimakkuudestaan
ja vähentävät väsymyksen tunnetta. Niiden vaikutuksen
alaisena yksilö on aktiivinen suhteessa toisiin ihmisiin, omanarvontunne
kohoaa hetkellisesti.

Alkoholin ja kannabiksen vaikutukset ovat Pylkkäsen mukaan
pitkälti samansuuntaisia tietyistä eroista huolimatta. Persoonallisuuden
kontrolloivien osien vaikutus vähenee tilapäisesti. Henkilö
tulee puheliaaksi ja vakuuttuu omasta syvällisyydestään
sekä tunteissaan että ajatuksissaan. Näillä kokemuksilla
on yhtäläisyyksiä moniin yksilön kehityksen vaiheisiin,
mikä saattaa myötävaikuttaa siihen, että ne ovat niin
suosittuja "yleishuumeita" kuin ne ovat. Taulukko kuvaa tiivistettynä
eri huumeiden psykologisten vaikutusten kirjoa ja niistä haettavia
vaikutuksia.

Ainevaikutusten psykologiset ulottuvuudet (Pylkkänen, 1992, 38-39)"

Lähde : Tapani Sarvanti, Huumepolitiikka ja oikeudenmukaisuus,
Helsingin yliopisto, Valtiotieteen tiedekunta, Sosiaalipolitiikan laitos