Huumausainestrategia 1997
K.J.Långin johtaman Huumausainepoliittisen toimikunnan
mietintö
http://www.vn.fi/vn/stm/ehosopo/suomi/huumestr/sisally1.html
9.12.1997
Seuraavassa on suora lainaus kyseisestä mietinnöstä
Luku 4.4.4 Oikeuslaitoksen toiminta.
"Yksi syyttämis- ja tuomioistuinkäytännössä
merkille pantava seikka on toimenpiteistä luopumisen vähäinen
käyttö huumausainerikoksissa. Vertaamalla vuoden 1972 huumausainelain
ja vuoden 1994 rikoslain huumausainesäännösten esitöitä
oikeuskäytäntöön paljastuu, ettei lainsäädännön
alkuperäinen tarkoitus ole toteutunut. Molempien säädösten
esitöiden mukaan tarkoituksena on ollut jättää pelkkään
huumausaineiden käyttöön ja siihen liittyneisiin rikoksiin
syyllistyneet pääsääntöisesti tuomitsematta. Kuitenkin
huumausainerikoksista tuomitsematta jätettyjen osuus on laskenut 70-luvun
alkupuolen 15 – 30 %:ta muutamaan prosenttiin (2 % vuonne 1994). Lukumääräisesti
näitä päätöksiä on 90- luvulla tehty vain
8:sta 57:än vuodessa.
Mahdollisuutta jättää syyttämättä huumausainerikoksista
on myös käytetty vähän, noin 4-6 %:ssa poliisin tietoon
tulleista huumausainerikoksista vuosina 1991-95. Lukumääräisesti
tapaukset ovat lisääntyneet vuodesta 1991, jolloin niitä
oli 103, vuoteen 1995, jolloin oli 336 vastaavaa päätöstä.
Näistä syyttämättäjättämispäätöksiä
120 tehtiin rikoslain 50 luvun 7 §:n
perusteella, jossa on erityinen
säännös toimenpiteistä luopumisesta. Syyttämättä
jättäminen on kuitenkin suhtellisesti vähentynyt vuodesta
1992 vuoteen 1995, sillä poliisin tietoon tulleiden huumausainerikosten
määrä on kasvanut voimakkaasti. Syyttämättä
jättämisessä on ilmeisesti myös melko selviä alueellisia
eroavaisuuksia."
"Rikoslain huumausainerikoksia
koskevaan lukuun otettiin erityinen
toimenpiteistä luopumispykälä(RL 50:7)
täydentämään
rikoslainsäädännön yleistä säännöksiä.
Hallituksen esityksessä sanotaan:"Pelkän käytön
ja siihen välttämättä liittyvän hallussapidon
perusteella ei syytettä tulisi aja eikä rangaistusta tuomita."
Esityksen mukaan tämä koskee myös omaan käyttöön
tarkoitettua huumausaineen maahantuontia,
hallussapitoa ja valmistusta.
Tyypilliseksi rankaisematta ja syyttämättä jätettäväksi
tapauksiksi hallituksen esitys nimeää
yksin kotona tapahtuvan
huumausaineen käytön sekä muutaman vakiokäyttäjän
yhteisen käytön kotioloissa. Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen
edellyttää, että toimenpiteistä ei luovuta, kun huumausaineiden
käyttö on julkisella tavalla, joka on omiaan johdattamaan muitakin
käyttämään niitä. Esimerkkinä mainitaan julkinen
käyttö musiikkifestivaaleilla ja televisiolähetyksissä.
Toinen RL 50 luvun 7 §:ään sisältyvä peruste
toimenpiteistä luopumiselle on tekijän hakeutuminen sosiaali-
ja terveysviranomaisten hyväksymään hoitoon. Tilastotietoa
ei ole käytettävissä siitä, monessako tapauksessa tätä
perustetta on sovellettu. Toimikunnassa kuultujen asiantuntijoiden antamien
lausuntojen valossa tätä
mahdollisuutta on toistaiseksi käytetty
erittäin harvoin jos lainkaan.
Suuri osa syyttäjälle tulevista
huumausainerikosasioista liittyy
suoraan huumausaineiden omaan
käyttöön. Vuonna 1994
Helsingissä
kirjatuista tikosilmoituksista kerätyn otoksen (n=125) perusteella
voidaan arvioida 82%:n
rikosilmoituksista
koskevan huumausaineiden hankkimista,
käyttöä tai hallussapitoa. Hallussapitorikoksissa tehdyissä
takavarikoissa valtaosa on niin pieniä, että huumeiden voitiin
arvioida olevan omaan käyttöön.(Kinnunen 1996, 30-35). Keskusrikospoliisin
julkaisemissa valtakunnallisissa tilastoissa ns. käyttäjärikosten
osuus huumausainerikollisuudessa oli 62 % vuonna 1995 (Kinnunen 1997).
Nämä tapaukset ovat menneet poikkeuksetta syyteharkintaan, ja
koska toimenpiteistä luopumispäätöksiä on tehty
erittäin harvoin, on niistä mitä ilmeisemmin annettu sakkorangaistuksia
tai ehdollisia vankeusrangaistuksia.
Edellisen perusteella voidaan päätellä, että oikeuskäytäntö
on muodostunut tiukemmaksi kuin eduskunta on edellyttänyt. Säännöksiä
toimenpiteistä luopumisesta ei ole leivien rikosten kohdalla riittävästi
käytetty. Rikoslain 50 luvun 7 §:n säänösten sisältöä,
siten kun se ilmenee lain esitöissä, ei ilmeisesti tunneta riittävän
hyvin.
Syy hoitoperusteella toimenpiteistä luopumisen vähäisyyteen
on todennäköisesti ollut yhteistyön ja tietojen vaihdon
puute palvelujärjestelmän ja oikeuslaitoksen välillä.
Siten esimerkiksi hoidon mahdollisuudesta rangaistuksen vaihtoehtona ei
ole tiedotettu riittävästi syyttäjälle ja tuomioistuimille."
Vastaa