Blog

  • Britannia: Huumekoirat ja vapaa yhteiskunta

    Lähde: The Guardian 14.8.2009
    http://www.guardian.co.uk/commentisfree/libertycentral/2009/aug/14/
    sniffer-dogs-drug-search
    Release järjestön huumekoirakampanja
    http://www.release.org.uk/campaigns/current-campaigns/sniffer-dogs
    Australialainen tutkimus huumekoirien käytöstä
    http://www.ombo.nsw.gov.au/publication/PDF/Other%20Reports/
    chapters%2004%20to%2007.pdf

    Kansalaisjärjestö Release haastaa Britannian poliisin oikeuteen sen
    selvittämiseksi, onko huumekoirien käyttäminen huumeiden etsinnässä
    lain mukaista. Jos järjestö onnistuu, lopettaa oikeusjuttu poliisin
    huumekoirien käyttämisen tähän tarkoitukseen.

    Tapaus sai alkunsa välikohtauksesta, jossa Release järjestön
    toiminnanjohtaja Sebastian Saville joutui etsinnän kohteeksi Camden
    Town metroasemalla huumekoiran osoitettua hänet. Savillella ei ollut
    hallussaan kiellettyjä aineita.

    Releasen mukaan Saville joutui laittomasti tutkituksi ja pidätetyksi,
    ja nämä toimenpiteet rikkoivat hänen liikkumisvapauden ja
    yksityisyyden perusihmisoikeuksiaan ja hänelle suoritettiin
    henkilötarkastus väärin perustein. Nämä kyseiset kansalaisvapaudet
    erottavat meidän yhteiskuntamme niistä autoritaarisista ja
    tukahduttavista yhteiskunnista, joita me inhoamme ja pelkäämme.
    Periaate, että poliisi palvelee ja suojelee kansalaisia, vaatii
    poliisikunnalta hiuksen hienon rajan vetämistä, ja joskus tämä raja
    ylitetään. Huumekoirien käyttäminen niiden ihmisten tunnistamiseen,
    jotka kuljettavat mukanaan huumeita käyttäessään Lontoon
    liikennevälineitä on väärin periaatteessa mutta myös tehotonta
    käytännössä.

    Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan 74%:ssa poliisikoiran
    aiheuttamista etsinnöistä ei löydetty huumeita. Vastaavaa ei ole
    tutkittu Britanniassa mutta tiedonvapauteen perustuvien kyselyiden
    mukaan poliisikoirien käyttäminen on tuottanut samanlaisia tuloksia.
    Viime vuonna yhden festivaalin aikana suoritetussa poliisioperaatiossa
    vain 12%:ssa poliisikoiran aiheuttamissa tutkimuksissa löytyi
    laittomia huumeita.

    Huumekoirilla ei saada kiinni huumekauppiaita. Huumekoirat eivät
    kykene erottelemaan sitä, kuka on ollut tekemisissä huumeiden kanssa
    ja kuka varsinaisesti pitää niitä hallussaan, eikä ne varsinkaan
    kykene arvioimaan sitä, kuinka paljon henkilöllä on huumeita mukanaan
    ja mitä hän aikoo niillä tehdä. Oikea iso diileri ei matkusta metrolla
    varastoineen. Nämä koirat eivät suojele kansalaisia. Niitä ei voi
    verrata metallinpaljastimiin eikä pommeja tai veitsiä tunnistaviin
    koiriin, koska huumeet eivät ole ase kansalaisia vastaan. Täten väite,
    että tarkoitus pyhittää keinot – jota käytetään tuhansien ihmisten
    tarkistamisessa esim. festivaalialueelle saapuessa väkivallan
    estämiseksi – ei päde huumeiden henkilökohtaiseen hallussapitoon.

    Tiettyjen aineiden hallussapito on rikos mutta poliisin tapa ylläpitää
    lakia täytyy olla suhteessa rikokseen sekä käytettyjen menetelmien
    aiheuttamiin seurauksiin. Huumekoirien kohdalla kumpikaan periaate ei
    täyty.

    Yli kolmasosa Englannin ja Walesin aikuisväestöstä on käyttänyt
    laittomia huumeita. Yli miljoona ihmistä käyttää A-luokan huumeita
    vuosittain. Pienten määrien hallussapidosta napatut yksittäiset
    ihmiset eivät vaikuta näihin lukuihin. Äskettäin suoritetussa
    koiraoperaatiossa vietiin poliisilaitokselle 58 ihmistä, joista vain
    neljällä oli huumeita hallussaan. Tämä vastaisi samaa kuin puolet
    Englannin väestöstä pidätettäisiin miljoonan A-luokan huumeiden
    käyttäjän tunnistamiseksi.

    EU:n ihmisoikeussopimuksen 8. artikla suojaa ihmisten oikeutta
    yksityisyyteen – oikeutta olla vapaa valtion perusteettomilta
    sekaantumisilta. Tämä periaate on puolustamisen arvoinen ja Releasen
    tapauksen perusta poliisia vastaan. Huumekoirista ei ole koskaan
    keskusteltu eduskunnassa eikä mikään laki salli niiden käyttöä. Ainoat
    säädökset ovat poliisipäälliköiden liiton antamat ohjeet ja niin kauan
    kuin joku haastaa ja asettaa ne tutkinnan alle, poliisi jatkaa
    huumekoirien käyttämistä.

    Britannian huumelain kohta 23 antaa poliisille oikeuden suorittaa
    henkilötarkastus, jos siihen on järkevä syy, ja tarpeen vaatiessa
    pidättää henkilö tätä tarkoitusta varten. Joten kysymys kuuluu, että
    onko huumekoiran osoitus järkevä syy? Releasen tapaus poliisia vastaan
    menee oikeuteen tänä vuonna ja tällöin tuomarit päättävät tästä.

  • Britannia: Huumekoirat ja vapaa yhteiskunta

    Lähde: The Guardian 14.8.2009
    http://www.guardian.co.uk/commentisfree/libertycentral/2009/aug/14/
    sniffer-dogs-drug-search
    Release järjestön huumekoirakampanja
    http://www.release.org.uk/campaigns/current-campaigns/sniffer-dogs
    Australialainen tutkimus huumekoirien käytöstä
    http://www.ombo.nsw.gov.au/publication/PDF/Other%20Reports/
    chapters%2004%20to%2007.pdf

    Kansalaisjärjestö Release haastaa Britannian poliisin oikeuteen sen
    selvittämiseksi, onko huumekoirien käyttäminen huumeiden etsinnässä
    lain mukaista. Jos järjestö onnistuu, lopettaa oikeusjuttu poliisin
    huumekoirien käyttämisen tähän tarkoitukseen.

    Tapaus sai alkunsa välikohtauksesta, jossa Release järjestön
    toiminnanjohtaja Sebastian Saville joutui etsinnän kohteeksi Camden
    Town metroasemalla huumekoiran osoitettua hänet. Savillella ei ollut
    hallussaan kiellettyjä aineita.

    Releasen mukaan Saville joutui laittomasti tutkituksi ja pidätetyksi,
    ja nämä toimenpiteet rikkoivat hänen liikkumisvapauden ja
    yksityisyyden perusihmisoikeuksiaan ja hänelle suoritettiin
    henkilötarkastus väärin perustein. Nämä kyseiset kansalaisvapaudet
    erottavat meidän yhteiskuntamme niistä autoritaarisista ja
    tukahduttavista yhteiskunnista, joita me inhoamme ja pelkäämme.
    Periaate, että poliisi palvelee ja suojelee kansalaisia, vaatii
    poliisikunnalta hiuksen hienon rajan vetämistä, ja joskus tämä raja
    ylitetään. Huumekoirien käyttäminen niiden ihmisten tunnistamiseen,
    jotka kuljettavat mukanaan huumeita käyttäessään Lontoon
    liikennevälineitä on väärin periaatteessa mutta myös tehotonta
    käytännössä.

    Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan 74%:ssa poliisikoiran
    aiheuttamista etsinnöistä ei löydetty huumeita. Vastaavaa ei ole
    tutkittu Britanniassa mutta tiedonvapauteen perustuvien kyselyiden
    mukaan poliisikoirien käyttäminen on tuottanut samanlaisia tuloksia.
    Viime vuonna yhden festivaalin aikana suoritetussa poliisioperaatiossa
    vain 12%:ssa poliisikoiran aiheuttamissa tutkimuksissa löytyi
    laittomia huumeita.

    Huumekoirilla ei saada kiinni huumekauppiaita. Huumekoirat eivät
    kykene erottelemaan sitä, kuka on ollut tekemisissä huumeiden kanssa
    ja kuka varsinaisesti pitää niitä hallussaan, eikä ne varsinkaan
    kykene arvioimaan sitä, kuinka paljon henkilöllä on huumeita mukanaan
    ja mitä hän aikoo niillä tehdä. Oikea iso diileri ei matkusta metrolla
    varastoineen. Nämä koirat eivät suojele kansalaisia. Niitä ei voi
    verrata metallinpaljastimiin eikä pommeja tai veitsiä tunnistaviin
    koiriin, koska huumeet eivät ole ase kansalaisia vastaan. Täten väite,
    että tarkoitus pyhittää keinot – jota käytetään tuhansien ihmisten
    tarkistamisessa esim. festivaalialueelle saapuessa väkivallan
    estämiseksi – ei päde huumeiden henkilökohtaiseen hallussapitoon.

    Tiettyjen aineiden hallussapito on rikos mutta poliisin tapa ylläpitää
    lakia täytyy olla suhteessa rikokseen sekä käytettyjen menetelmien
    aiheuttamiin seurauksiin. Huumekoirien kohdalla kumpikaan periaate ei
    täyty.

    Yli kolmasosa Englannin ja Walesin aikuisväestöstä on käyttänyt
    laittomia huumeita. Yli miljoona ihmistä käyttää A-luokan huumeita
    vuosittain. Pienten määrien hallussapidosta napatut yksittäiset
    ihmiset eivät vaikuta näihin lukuihin. Äskettäin suoritetussa
    koiraoperaatiossa vietiin poliisilaitokselle 58 ihmistä, joista vain
    neljällä oli huumeita hallussaan. Tämä vastaisi samaa kuin puolet
    Englannin väestöstä pidätettäisiin miljoonan A-luokan huumeiden
    käyttäjän tunnistamiseksi.

    EU:n ihmisoikeussopimuksen 8. artikla suojaa ihmisten oikeutta
    yksityisyyteen – oikeutta olla vapaa valtion perusteettomilta
    sekaantumisilta. Tämä periaate on puolustamisen arvoinen ja Releasen
    tapauksen perusta poliisia vastaan. Huumekoirista ei ole koskaan
    keskusteltu eduskunnassa eikä mikään laki salli niiden käyttöä. Ainoat
    säädökset ovat poliisipäälliköiden liiton antamat ohjeet ja niin kauan
    kuin joku haastaa ja asettaa ne tutkinnan alle, poliisi jatkaa
    huumekoirien käyttämistä.

    Britannian huumelain kohta 23 antaa poliisille oikeuden suorittaa
    henkilötarkastus, jos siihen on järkevä syy, ja tarpeen vaatiessa
    pidättää henkilö tätä tarkoitusta varten. Joten kysymys kuuluu, että
    onko huumekoiran osoitus järkevä syy? Releasen tapaus poliisia vastaan
    menee oikeuteen tänä vuonna ja tällöin tuomarit päättävät tästä.

  • Kannabis kirjallisuudessa

    François Rabelais
    Pantagruelin kolmas kirja
    ISBN: 978-951-0-34903-8
    http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-34903-8

    Renesanssikirjallisuuden tunnetuimman hahmon Francois Rabelaisin (1483
    tai 1494 – 1553) kolmas kirja on suomennettu. Kahden jättiläisen,
    Gargantuan ja hänen poikansa Pantagruelin, rönsyilevien seikkailujen
    kolmannen kirjan loppuhuipennuksena tutustumme mystisen yrtin
    pantagruelionin ihmeellisiin ominaisuuksiin. Kun Rabelais paljastaa
    yrtin siemenien olevan kaikkien laululintujen herkkua ja sen käytön
    voivan kuumentaa aivoja sekä täyttävän pään harmillisilla ja
    kivuliailla huuruilla (ss. 229 – 230), lukija voi päätellä kyseessä
    olevan hampun.

    Selostettuaan kasvimaailman monipuolista ja -polvista taksonomiaa
    valottaa Rabelais lukijoilleen pantagruelionin ominaisuuksia
    vertaamalla sitä Pantagruelin elämään, pituuteen ja ominaisuuksiin:

    "Yksi peruste pantagruelionin nimelle on sen ominaisuuksissa. Sillä
    aivan kuten Pantagruel oli kaiken riemukkaan täydellisyyden idea ja
    ihanne  (enkä usko että kukaan teistä ryypiskelijöistä epäilee sitä),
    samoin katson pantagruelionilla olevan niin paljon suopeaa vaikutusta,
    tehoa ja täydellisyyttä, niin paljon hyvää tekeviä voimia, että jos
    tämä yrtti ja sen ominaisuudet olisivat olleet tiedossa silloin, kun
    puut profeetan kertoman mukaan valitsivat metsän kuningasta
    hallitsijakseen ja valtiaakseen, se olisi epäilemättä saanut
    enemmistön äänistä." (ss. 236 – 237)

    Rabelais valottaa salaperäisen yrtin tuottavan hirttoköyttä, olevan
    kypsänä noin kahden metrin mittainen, toimivan antiseptisesti,
    parantavan hevosen ähkyn (keskiajalla yhtä tärkeä ominaisuus kuin
    auton korjaaminen nykyaikana), palovamman sekä olevan tärkeä ruokien,
    säkkien, paperin, kankaiden, purjeiden ja köysien raaka-aine:

    "Se on kuin jokin pyhä yrtti, taianomainen kuten rautayrtti,
    roomalaisten kotijumalien arvostama, eikä vainajan ruumista voi
    haudata ilman sitä.

    Koska tuo kasvi auttaa vangitsemaan ilmavirrat, saattavat suuret
    rahti- ja matkustajalaivat, sotalaivat, tuhat ja kymmenentuhattakin
    ihmistä kuljettavat alukset sen avulla lähteä liikkeelle ja kulkea
    kapteeniensa haluaamaan suuntaan.

    Tuon kasvin avulla kansat, jotka luonto tuntui haluavan pitää
    piilossa, pääsemättömissä ja tuntemattomina, ovat nyt
    tavoitettavissamme samoin kuin me niiden, eivätkä sellaiseen pysty
    linnutkaan, oli niiden höyhenpuku miten kevyt tahansa ja osasivatpa ne
    miten köykäisesti tahansa uida luonnon tarjoamassa ilmassa. Sen
    ansiosta Taprobrana on nähnyt Lapin, Jaava Rhipaeian vuoret, Phebol
    Thelemen, islantilaiset ja grönlantilaiset matkustavat Eufratille,
    Boreas on nähnyt Austerin talon ja Eurus vieraillut Zefyrin luona.
    Vieläpä taivaalliset henget, merten ja maiden jumalat, ovat
    pelästyneet huomatessaan, miten pohjoiset kansat ovat siunatun
    pantagruelionin avulla matkanneet kohti etelänapaa, ylittäneet
    molemmat kääntöpiirit, läpäisseet kuuman vyöhykkeen, mitanneet koko
    eläinradan, ylittäneet päiväntasaajan ja voineet katsoa molempia
    napoja horisontissaan.

    Samanlainen kauhu täytti olympolaiset jumalat, kun he sanoivat:

    ’Pantagruel on yrttinsä kautta antanut meille uutta ajateltavaa,
    hirvittävämpää kuin aloadit konsanaan. Pian hän menee naimisiin ja saa
    lapsia. Tätä kohtaloa emme voi kääntää, koska se on kehrätty
    kohtalotarten värttinässä, ja he ovat välttämättömyyden tyttäriä. Voi
    olla, että joku hänen lapsistaan keksii yhtä voimallisen yrtin, jonka
    avulla ihmiset kykenevät vierailemaan raekuurojen lähteellä, sateiden
    suluilla ja salamien ahjoilla; he voivat levittäytyä kuuhun, matkustaa
    tähtikuvioihin ja asua siellä, yhdet kultaisessa Kotkassa, toiset
    Lampaassa, jotkut Harpussa ja toiset hopeisessa Leijonassa; istua
    kanssamme saman pöydän ääreen ja ottaa meidän jumalattariamme
    puolisoksi, mikä on ainoa tapa tulla jumalaksi.’

    Lopulta he ryhtyivät pohtimaan, miten he voisivat suojautua sitä
    vastaan." (ss. 238 – 239)

    Olympolaiset jumalat eli Rooman paavin Innocentius VIII:n julkaisema
    bulla Summis desiderantes affectibus oli vuonna 1484 kieltänyt yrtin
    käytön noitalääkkeissä. Rabelaisille lääkärinä kannabis oli varmaan
    tuttu paitsi kuituna ja ruokana niin myös lääkkeenä, ja hänen yrtin
    ylistyksensä voisi lukea sensuuria kiertävänä fantasiana. Rabelaisin
    kirjat ovat varhaisin tunnettu esimerkki eurooppalaisesta
    pössökirjallisuudesta.

    Mikko Ylikangas
    Unileipää, kuolonvettä, spiidiä
    Huumeet Suomessa 1800-1950
    ISBN: 978-951-796-578-1
    http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=
    kirja&kirjaluokka_id=0&kirja_id=240

    Suomalaista huumeiden historiaa kartoittavassa kirjassaan Mikko
    Ylikangas on omistanut yhden kappaleen erityisesti kannabikselle (s
    52). Keskiajalla kannabista käytettiin Euroopassa sekä yleislääkkeenä
    että päihteenä. Napoleonin Egyptin sotaretken jälkeen
    Pohjois-Afrikassa keksityn hasiksen käyttö yleistyi ensin Ranskassa ja
    sitten muualla Euroopassa.

    Turkin sodan myötä alkoi suomalaisissa lehdissä ilmestyä selostuksia
    myös hasiksen käytöstä. Mm. Duodecim-lehdessä vuonna 1895 kuvattiin
    luultavasti ensimmäinen kannabismyrkytys Suomessa. Ylikangas lainaa
    vuonna 1907 Tidskrift för hälsovård -lehdessä julkaistua artikkelia
    "Hasiksen ihmeelliset vaikutukset". Artikkeli on varoittava, siinä
    kerrotaan noin 200 miljoonan ihmisen käyttävän hasista päihteenä mutta
    kirjoittaja päätyy pohtimaan:

    "Pitäisikö kuntien ja valtion alkaa ansaita suuria summia hasiksella?
    Pitäisikö hasikselle säätää ’göteborginsysteemi’ ja osa tuloista
    käyttää ilmaisten musiikkiesitysten järjestämiseen työläisille?"

    Tämän jälkeen kannabis vaipuu sivuhuomautuksen rooliin suomalaisessa
    päihdehistoriassa. Itsenäistymisen jälkeen alkoholin kieltolaki
    muuttaa päihdepolitiikan luonteen kristillistyyppiseksi
    moralisoinniksi. Boheemitaitelijat kuten tulenkantajat, jazzmuusikot
    ja merimiehet käyttävät sitä satunnaisesti kunnes 60-luvulla kannabis
    nousee uuden nuorisokulttuurin tunnukseksi ja mm. Muumit yrittävät
    ostaa marihuanaa Muumit Torrelorcalla -sarjakuvassa. Mutta se on jo
    toisen kirjan aihe.

    Kannabiskeskustelua seuraava huomaa parissa vuodessa sen kiertävän
    samoja kehiä yhä uudelleen ja Rabelaisin sekä Ylikankaan kirjat
    lohduttavat siinä, että tuota keskustelua ollaan käyty ainakin 500
    vuotta.

  • Kannabis kirjallisuudessa

    François Rabelais
    Pantagruelin kolmas kirja
    ISBN: 978-951-0-34903-8
    http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-34903-8

    Renesanssikirjallisuuden tunnetuimman hahmon Francois Rabelaisin (1483
    tai 1494 – 1553) kolmas kirja on suomennettu. Kahden jättiläisen,
    Gargantuan ja hänen poikansa Pantagruelin, rönsyilevien seikkailujen
    kolmannen kirjan loppuhuipennuksena tutustumme mystisen yrtin
    pantagruelionin ihmeellisiin ominaisuuksiin. Kun Rabelais paljastaa
    yrtin siemenien olevan kaikkien laululintujen herkkua ja sen käytön
    voivan kuumentaa aivoja sekä täyttävän pään harmillisilla ja
    kivuliailla huuruilla (ss. 229 – 230), lukija voi päätellä kyseessä
    olevan hampun.

    Selostettuaan kasvimaailman monipuolista ja -polvista taksonomiaa
    valottaa Rabelais lukijoilleen pantagruelionin ominaisuuksia
    vertaamalla sitä Pantagruelin elämään, pituuteen ja ominaisuuksiin:

    "Yksi peruste pantagruelionin nimelle on sen ominaisuuksissa. Sillä
    aivan kuten Pantagruel oli kaiken riemukkaan täydellisyyden idea ja
    ihanne  (enkä usko että kukaan teistä ryypiskelijöistä epäilee sitä),
    samoin katson pantagruelionilla olevan niin paljon suopeaa vaikutusta,
    tehoa ja täydellisyyttä, niin paljon hyvää tekeviä voimia, että jos
    tämä yrtti ja sen ominaisuudet olisivat olleet tiedossa silloin, kun
    puut profeetan kertoman mukaan valitsivat metsän kuningasta
    hallitsijakseen ja valtiaakseen, se olisi epäilemättä saanut
    enemmistön äänistä." (ss. 236 – 237)

    Rabelais valottaa salaperäisen yrtin tuottavan hirttoköyttä, olevan
    kypsänä noin kahden metrin mittainen, toimivan antiseptisesti,
    parantavan hevosen ähkyn (keskiajalla yhtä tärkeä ominaisuus kuin
    auton korjaaminen nykyaikana), palovamman sekä olevan tärkeä ruokien,
    säkkien, paperin, kankaiden, purjeiden ja köysien raaka-aine:

    "Se on kuin jokin pyhä yrtti, taianomainen kuten rautayrtti,
    roomalaisten kotijumalien arvostama, eikä vainajan ruumista voi
    haudata ilman sitä.

    Koska tuo kasvi auttaa vangitsemaan ilmavirrat, saattavat suuret
    rahti- ja matkustajalaivat, sotalaivat, tuhat ja kymmenentuhattakin
    ihmistä kuljettavat alukset sen avulla lähteä liikkeelle ja kulkea
    kapteeniensa haluaamaan suuntaan.

    Tuon kasvin avulla kansat, jotka luonto tuntui haluavan pitää
    piilossa, pääsemättömissä ja tuntemattomina, ovat nyt
    tavoitettavissamme samoin kuin me niiden, eivätkä sellaiseen pysty
    linnutkaan, oli niiden höyhenpuku miten kevyt tahansa ja osasivatpa ne
    miten köykäisesti tahansa uida luonnon tarjoamassa ilmassa. Sen
    ansiosta Taprobrana on nähnyt Lapin, Jaava Rhipaeian vuoret, Phebol
    Thelemen, islantilaiset ja grönlantilaiset matkustavat Eufratille,
    Boreas on nähnyt Austerin talon ja Eurus vieraillut Zefyrin luona.
    Vieläpä taivaalliset henget, merten ja maiden jumalat, ovat
    pelästyneet huomatessaan, miten pohjoiset kansat ovat siunatun
    pantagruelionin avulla matkanneet kohti etelänapaa, ylittäneet
    molemmat kääntöpiirit, läpäisseet kuuman vyöhykkeen, mitanneet koko
    eläinradan, ylittäneet päiväntasaajan ja voineet katsoa molempia
    napoja horisontissaan.

    Samanlainen kauhu täytti olympolaiset jumalat, kun he sanoivat:

    ’Pantagruel on yrttinsä kautta antanut meille uutta ajateltavaa,
    hirvittävämpää kuin aloadit konsanaan. Pian hän menee naimisiin ja saa
    lapsia. Tätä kohtaloa emme voi kääntää, koska se on kehrätty
    kohtalotarten värttinässä, ja he ovat välttämättömyyden tyttäriä. Voi
    olla, että joku hänen lapsistaan keksii yhtä voimallisen yrtin, jonka
    avulla ihmiset kykenevät vierailemaan raekuurojen lähteellä, sateiden
    suluilla ja salamien ahjoilla; he voivat levittäytyä kuuhun, matkustaa
    tähtikuvioihin ja asua siellä, yhdet kultaisessa Kotkassa, toiset
    Lampaassa, jotkut Harpussa ja toiset hopeisessa Leijonassa; istua
    kanssamme saman pöydän ääreen ja ottaa meidän jumalattariamme
    puolisoksi, mikä on ainoa tapa tulla jumalaksi.’

    Lopulta he ryhtyivät pohtimaan, miten he voisivat suojautua sitä
    vastaan." (ss. 238 – 239)

    Olympolaiset jumalat eli Rooman paavin Innocentius VIII:n julkaisema
    bulla Summis desiderantes affectibus oli vuonna 1484 kieltänyt yrtin
    käytön noitalääkkeissä. Rabelaisille lääkärinä kannabis oli varmaan
    tuttu paitsi kuituna ja ruokana niin myös lääkkeenä, ja hänen yrtin
    ylistyksensä voisi lukea sensuuria kiertävänä fantasiana. Rabelaisin
    kirjat ovat varhaisin tunnettu esimerkki eurooppalaisesta
    pössökirjallisuudesta.

    Mikko Ylikangas
    Unileipää, kuolonvettä, spiidiä
    Huumeet Suomessa 1800-1950
    ISBN: 978-951-796-578-1
    http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=
    kirja&kirjaluokka_id=0&kirja_id=240

    Suomalaista huumeiden historiaa kartoittavassa kirjassaan Mikko
    Ylikangas on omistanut yhden kappaleen erityisesti kannabikselle (s
    52). Keskiajalla kannabista käytettiin Euroopassa sekä yleislääkkeenä
    että päihteenä. Napoleonin Egyptin sotaretken jälkeen
    Pohjois-Afrikassa keksityn hasiksen käyttö yleistyi ensin Ranskassa ja
    sitten muualla Euroopassa.

    Turkin sodan myötä alkoi suomalaisissa lehdissä ilmestyä selostuksia
    myös hasiksen käytöstä. Mm. Duodecim-lehdessä vuonna 1895 kuvattiin
    luultavasti ensimmäinen kannabismyrkytys Suomessa. Ylikangas lainaa
    vuonna 1907 Tidskrift för hälsovård -lehdessä julkaistua artikkelia
    "Hasiksen ihmeelliset vaikutukset". Artikkeli on varoittava, siinä
    kerrotaan noin 200 miljoonan ihmisen käyttävän hasista päihteenä mutta
    kirjoittaja päätyy pohtimaan:

    "Pitäisikö kuntien ja valtion alkaa ansaita suuria summia hasiksella?
    Pitäisikö hasikselle säätää ’göteborginsysteemi’ ja osa tuloista
    käyttää ilmaisten musiikkiesitysten järjestämiseen työläisille?"

    Tämän jälkeen kannabis vaipuu sivuhuomautuksen rooliin suomalaisessa
    päihdehistoriassa. Itsenäistymisen jälkeen alkoholin kieltolaki
    muuttaa päihdepolitiikan luonteen kristillistyyppiseksi
    moralisoinniksi. Boheemitaitelijat kuten tulenkantajat, jazzmuusikot
    ja merimiehet käyttävät sitä satunnaisesti kunnes 60-luvulla kannabis
    nousee uuden nuorisokulttuurin tunnukseksi ja mm. Muumit yrittävät
    ostaa marihuanaa Muumit Torrelorcalla -sarjakuvassa. Mutta se on jo
    toisen kirjan aihe.

    Kannabiskeskustelua seuraava huomaa parissa vuodessa sen kiertävän
    samoja kehiä yhä uudelleen ja Rabelaisin sekä Ylikankaan kirjat
    lohduttavat siinä, että tuota keskustelua ollaan käyty ainakin 500
    vuotta.

  • Turussa tapahtunutta

    Viikonloppuna Turku-miitissä SKY:n suuriin korviin kantautui varsin tavanomainen tarina Turun poliisin ja pikasakkokäytännön intiimisuhteesta.

    Kahdeksan henkilöä oli viettänyt aikaa jokirannassa istuen, ja kulttuuripääkaupungissa kun ollaan oli joku heistä polttanut kannabissavukkeen. Paikalle ilmaantui tuoreen rikoksen hajun houkuttamana kaksi siviilipoliisia jotka tuloksetta vaativat pahantekijää ilmoittautumaan. Tiedusteluyrityksen kariuduttua poliisit olivat tyytyneet antamaan sakon jokaiselle paikallaolijalle.

    Luonnollisesti jokainen suomalainen ansaitsisi tuntuvat sakot ihan vain periaatteesta, sillä kuka nyt ei olisi joskus esimerkiksi ajatellut tuhmia asioita. Mutta niin kauan kuin Suomen lain väitetään perustuvan johonkin muuhun kuin Monty Python -tyyppiseen käytännön huumoriin (mihin se kyllä mielestäni epäilemättä perustuu), olisi lain tarkoitus myös syytä ottaa huomioon.

    Turun poliisia voisi oikeutetusti soimata hutkimisesta silloin kun pitäisi tutkia, mutta tosiasiassa kysymys siitä kuka poltti jointin ja kuka ei on puhdas sivuseikka. Muualla Euroopassa ollaan jo pitkälti vapauduttu siitä harhakäsityksestä, että kannabiksen käyttäjien rankaiseminen auttaisi yhtään mihinkään. Länsi-Suomessa ollaan sitä vastoin päätetty osoittaa, että tarpeeksi suuri tahdonvoima ja usko mahdottomaan poistavat pään seinään hakkaamisesta syntyvät vammat.

    Toisaalta vaikka esimerkiksi Satakunnan poliisin Juha Joutsenlahti kiertää parhaillaan kouluja ja nuohoaa toimittajia 80-luvun huumegloorian hengessä, ei pelkkä ideologinen kallistuma varmaankaan täysin selitä poliisin käytännön toimintaa. Kyse lienee raadollisemmin siitä, että laman alla kaikki ansaintakeinot käytetään hyväksi tappiin asti. Niinpä ylinopeus- ja pilvenpolttosakot ovat kentällä kuumaa valuuttaa joka pannaan kiertämään.

    Seuraavan kerran kun näet poliisin puistossa, muista: pilvesi voi vaikuttaa kiinnostavan heitä, mutta se on vain mainio tapa päästä lompakollesi. Älä siis pety jos he eivät innostu lajike-esittelystä.

  • Turussa tapahtunutta

    Viikonloppuna Turku-miitissä SKY:n suuriin korviin kantautui varsin tavanomainen tarina Turun poliisin ja pikasakkokäytännön intiimisuhteesta.

    Kahdeksan henkilöä oli viettänyt aikaa jokirannassa istuen, ja kulttuuripääkaupungissa kun ollaan oli joku heistä polttanut kannabissavukkeen. Paikalle ilmaantui tuoreen rikoksen hajun houkuttamana kaksi siviilipoliisia jotka tuloksetta vaativat pahantekijää ilmoittautumaan. Tiedusteluyrityksen kariuduttua poliisit olivat tyytyneet antamaan sakon jokaiselle paikallaolijalle.

    Luonnollisesti jokainen suomalainen ansaitsisi tuntuvat sakot ihan vain periaatteesta, sillä kuka nyt ei olisi joskus esimerkiksi ajatellut tuhmia asioita. Mutta niin kauan kuin Suomen lain väitetään perustuvan johonkin muuhun kuin Monty Python -tyyppiseen käytännön huumoriin (mihin se kyllä mielestäni epäilemättä perustuu), olisi lain tarkoitus myös syytä ottaa huomioon.

    Turun poliisia voisi oikeutetusti soimata hutkimisesta silloin kun pitäisi tutkia, mutta tosiasiassa kysymys siitä kuka poltti jointin ja kuka ei on puhdas sivuseikka. Muualla Euroopassa ollaan jo pitkälti vapauduttu siitä harhakäsityksestä, että kannabiksen käyttäjien rankaiseminen auttaisi yhtään mihinkään. Länsi-Suomessa ollaan sitä vastoin päätetty osoittaa, että tarpeeksi suuri tahdonvoima ja usko mahdottomaan poistavat pään seinään hakkaamisesta syntyvät vammat.

    Toisaalta vaikka esimerkiksi Satakunnan poliisin Juha Joutsenlahti kiertää parhaillaan kouluja ja nuohoaa toimittajia 80-luvun huumegloorian hengessä, ei pelkkä ideologinen kallistuma varmaankaan täysin selitä poliisin käytännön toimintaa. Kyse lienee raadollisemmin siitä, että laman alla kaikki ansaintakeinot käytetään hyväksi tappiin asti. Niinpä ylinopeus- ja pilvenpolttosakot ovat kentällä kuumaa valuuttaa joka pannaan kiertämään.

    Seuraavan kerran kun näet poliisin puistossa, muista: pilvesi voi vaikuttaa kiinnostavan heitä, mutta se on vain mainio tapa päästä lompakollesi. Älä siis pety jos he eivät innostu lajike-esittelystä.