Raportti kokoaa yhteen viimeisimmän tieteellisen tiedon seuraavista aiheista:
YK:n huumausaineneuvoston (CND) 2009 kokousta varten valmisteltu raportti .
Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus:
KANNABISLUKEMISTO: GLOBAALIT KYSYMYKSET JA PAIKALLISET KOKEMUKSET
Näkökulmia kannabiskiistoihin, hoitoon ja sääntelyyn Euroopassa
"Kannabista poltetaan, syödään ja juodaan — tai sitten siitä vain puhutaan — mutta joka tapauksessa se
näyttää herättävän maailmassa suurta mielenkiintoa. Arviolta joka viides eurooppalainen aikuinen on kokeillut
kannabista. Yli 13 miljoonaa eurooppalaista on käyttänyt sitä kuluneen kuukauden aikana. Maailmassa
tuotetaan käyttöön lähes 50 000 tonnia kannabisruohoa tai -hartsia joka vuosi. Ei siis ole ihme, että
kannabiksesta on tullut kiistanalainen kulttuurinen ilmiö."
Cannabis Reader on lähes 750-sivuinen järkäle kannabiksen historiasta, lainsäädännöstä, tuotannosta, käytöstä ja terveysvaikutuksista. Mukana on myös suomalaistutkija Taru Kekonin artikkeli "Cannis users and their relations to Finnish society".
Suomenkielinen tiivistelmä – varsinainen raportti
Tutkimus kannabiksen koetuista vaikutuksista
Kannabis on levinnein laiton huumausaine niin kansainvälisellä kuin Suomenkin tasolla. Kannabiksen vaikutuksiin liittyvä tutkimus on kuitenkin vähäistä ja julkisessa keskustelussa esitetään hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kannabis vaikuttaa yksilöön päihtymishetkellä ja sen jälkeen. Jo akuutin päihtymystilan vaikutuksista on hyvin toisistaan poikkeavia kuvauksia.
Tämän tutkimuksen kohteena ovat kannabiksen vaikutukset ja niiden vaihtelu. Samalla tavoitteena on kerätä lisätietoa kannabiksen käyttäjistä sekä heidän päihteiden käytöstään yleisemmällä tasolla. Aineistoon kerättiin kyselyn avulla sadan henkilön vastaukset internetin kannabisaiheiselta keskustelusivustolta.
Kannabiksen vaikutukset avautuvat hyvin moniulotteisina riippuen selvästi myös muista tilanteeseen liittyvistä tekijöistä kuin itse päihteestä. Kannabispäihtymyksen luonne voi olla aktivoiva tai passivoiva ja sosiaalisuutta lisäävä tai vähentävä ympäristötekijöistä ja yksilöstä riippuen. Monet käyttäjät säätelevät näitä ympäristötekijöitä kokeakseen haluttuja vaikutuksia ja kannabista voidaan käyttää varsin erilaisissa tilanteissa passiivisesta koti-illasta aktiiviseen juhlintaan.
Tutkimus osallistuu julkiseen keskusteluun tuottamalla täsmentävää ja selittävää tietoa kannabiksen vaikutuksista päihtymyksen aikana ja sen jälkeen. Se tuottaa myös lisätietoa kannabista aktiivisemmin käyttävistä suomalaisista koskien heidän kannabiksen käyttötapojaan ja muihin päihteisiin liittyviä tottumuksia. Tutkimus pyrkii avaamaan ja selkeyttämään kannabiksen vaikutuksiin ja käyttäjiin liittyviä käsityksiä julkisessa keskustelussa sekä tuomaan kansalaisille lisätietoa kannabiksen vaikutuksista käytännön tasolla.
Uusi, kannabinoideihin perustuva lääketiede. Tohtori Raphael
Mechoulamin haastattelu
Lähde: Smart Publications
http://www.smart-publications.com/artic … houlam.php
tämä haastattelu julkaistaan Mavericks of Medicine -kirjassa kuluvan
vuoden aikana.
Raphael Mechoulam on työskennellyt itse keksimänsä kannabinoidikemian
parissa Jerusalemin yliopiston lääkekemian tohtorina ja professorina
yli neljäkymmentä vuotta. Tänä aikana Mechoulam ja hänen kollegansa
ovat tehneet kannabinoiditutkimuksen keskeiset löydöt. Vuonna 1964 hän
löysi ja tunnisti THC:n ja vuonna 1992 anandamidin, ensimmäisen
endokannabinoidin.
THC:n löytämisen jälkeen on löydetty kokonainen
kannabinoidihermovälitysaineiden ja reseptoreiden perhe. Aikoinaan
oopiumin vaikuttava aine morfiini johti endorfiinijärjestelmän
löytymiseen aivoista ja nyt kannabiksen vaikuttava aine, THC, johti
aivojen endokannabinoidijärjestelmän löytymiseen.
Endokannabinoidit toimivat hermostoa suojaavasti. Ne ovat osa aivojen
palkitsemisjärjestelmää ja vähentävät kipua.
Kova urheilu lisää anandamidien tuotantoa, ja liikkumisen aiheuttama
euforinen hyvä olo tulee endokannabinoiditason noususta.
Endokannabinoidijärjestelmä välittää tunteita, tiivistää muistia ja
koordinoi liikkeitä. Kannabinoidireseptoreita on aivoissa tiheämmässä
kuin mitään muita reseptoreita ja endokannabinoidijärjestelmä vaikuttaa
kaikkiin tunnetuihin fysiologisiin järjestelmiin.
Poliittisen kiistelyn jatkuessa lääkemarihuanasta USA:ssa jatkavat
lääkeyhtiöt – esimerkiksi G.W. Pharmaceuticals Britanniassa ja
Sanofi-Synthélabo Recherché Ranskassa – kannabiskasvista löytyville
aineille perustuvien uusien lääkintämuotojen tutkimista ja
kehittämistä. Tutkimus on jo paljastanut kannabinoidien lääkinnällisen
tehokkuuden MS-taudin ja muiden kouristuksia aiheuttavien tautien,
astman, reuman, syöpähoitojen haittavaikutusten, glaukooman, AIDS:n
sekä epilepsian kaltaisten tautien hoidossa. Lisäksi kipujen lievitys
ja kasvaimien parantaminen on myös osoitettu.
Mutta vielä jännittävämpää on aivan uusien kannabinoidien kaltaisten
lääkkeiden kehitys, sekä agonistien että antagonistien tarkoittaen
aineita, jotka aktivoivat tai passivoivat aivoissa olevia
kannabinoidireseptoreita. Näistä tulee vielä uusia kipulääkkeitä ja
hermostoa suojaavia aineita päävammoihin ja halvauspotilaille ja
edelleen ruokahalun kiihottajia tai sammuttajia.
Viimeksi yksi Mechoulamin laboratoriosta tullut synteettinen aine,
HU-211, läpäisi toisen vaiheen lääkekokeet aivovaurioita vastaan, mistä
saatiin todisteita hermostoa suojaavasta vaikutuksesta.
Kannabinoiditutkimuksen vauhti on vain kasvanut viime vuosina ja
tutkimusta alusta saakka johtaneen tohtori Mechoulamin mielestä nämä
yhdisteet ovat vasta jäävuoren huippu.
Tohtori Mechoulam on tunnustettu maailman johtavien kannabinoideihin
perustuvan lääketutkimuksen asiantuntijoiden joukkoon. Uraa uurtavien
keksintöjen lisäksi hän julkaissut satoja tutkimuksia
kannabinoiditutkimuksestaan ja hän on kirjoittanut kirjan Cannabinoids
as Therapeutic Agents, varhaisen katsauksen alueen tutkimuksesta. Hän
on saanut useita huomionosoituksia ja palkintoja tutkimuksistaan ja hän
on toiminut kansainvälisen kannabinoiditutkimusseuran puheenjohtajana.
Hän on myös Israelin tiedeakatemian jäsen ja saanut Israelin valtion
myöntämän korkeimman tieteellisen palkinnon, Israeli palkinnon.
Kysymys: Mikä on endokannabinoidien tehtävä aivoissa?
Dr. Mechoulam: Endokannabinoidijärjestelmä vaikuttaa kaikkiin
tunnetuihin fysiologisiin järjestelmiin, joita on tutkittu, joten se
vaikuttaa olevan hyvin keskeinen järjestelmä. Kannabinoidireseptoreita
on tiheämmässä kuin mitään muita reseptoreita ja niitä on löydetty
hyvin erikoisista paikoista. Niitä ei ole kaikkialla vaan juuri niissä
paikoissa, joissa olettaisikin: sellaiset alueet säätelevät
liikkumista, tunteita, muistia, kivunhallintaa, lisääntymistä sekä
palkitsemisjärjestelmässä. Joten uskon tämän olevan hyvin keskeinen ja
välttämätön järjestelmä, joka vaikuttaa ja on yhteydessä monien muiden
järjestelmien kanssa.
Fyysinen harjoittelu lisää endokannabinoiditasoa aivoissa ja tämä
todennäköisesti aiheuttaa hölkkääjähullujen tunteman ”juoksijan
humalan”.
Kys: Onko mielestänne luonnollisten kannabinoidien lisäämisellä
aivoissa terveysvaikutuksia, ja jos on, niin millä tavoilla niiden
eritystä voitaisiin lisätä?
Dr. Mechoulam: Eräs ystäväni tutki aihetta. Tulokset olivat vähäiset,
ei mitään suurta nousua.
He havaitsivat vain hieman enemmän anandamidia kuin tavallisesti.
Olisin odottanut enemmän. Tästä on vain yksi tutkimus, joten sitä ole
tutkittu paljoakaan.
Mutta endokannabinoiditaso kohoaa monella eri tavalla, mikä on
ominaista vain endokannabinoideille. Yleensä niitä on vain vähäisiä
pitoisuuksia. Anandamidia muodostuu tarpeen mukaan ja vain niillä
aivoalueilla, missä sitä tarvitaan juuri sillä hetkellä. Niinpä sitä ei
voida havaita koe-eläimen ruumiinavauksessa.
Esimerkiksi kivussa sitä tuotetaan vain tietyillä alueilla. Niitä ei
tuoteta yleisesti ja ne eivät päädy verenkiertoon kuten hormonit. Yksi
niiden tehtävä on hermosolujen suojelu. Eläinkokeista tiedämme
endokannabinoiditason nousevan tuhatkertaisesti esimerkiksi kallovamman
seurauksena, niinpä ajattelimme sillä olevan hermoja suojeleva
vaikutus.
Kun vahingoitetulle hiirelle ruiskutetaan toisen endokannabinoidin,
2-AG:n, synteettistä versiota, vaurio parantui nopeasti. Tätä on
tutkittu paljon myös muilla malleilla, ja kaikki asiaa tutkineet
uskovat, että näillä aineilla on hermoja suojelevia vaikutuksia.
K: Mitä mieltä olette kannabinoidien käyttämisestä syöpäkasvainten
ehkäisyyn ja hoitoon.
Dr. Mechoulam: Useampikin tutkijaryhmä on havainnut aineiden
tehokkuuden kasvainten kasvun tukahduttamisessa. Tässä luultavasti
vaikuttaa sama hermoja suojeleva mekanismi. Niinpä se ei ole pelkästään
hermosoluja suojaava; se on yleinen suojeleva tekijä. Jossain mielessä
endokannabinoidijärjestelmää voisi verrata immuunijärjestelmään.
Immuunijärjestelmä suojelee meitä proteiinivaikutuksia vastaan eli
viruksia ja mikrobeja vastaan, muttei suinkaan kaikkia vaurioita
vastaan. Aivan kuten kehomme suojaa itseään immuunijärjestelmällä
mikrobeja ja viruksia vastaan, yrittää se suojella itseään myös muilla
järjestelmillä, joista endokannabinoidijärjestelmä on yksi. Joten uskon
sen todella vaikuttavan syöpäsolukoihin. Yksi tärkeä tutkimusryhmä
Espanjassa on tehnyt loistavaa työtä tämän ympärillä, ja he aikovat
seuraavaksi tutkia tiettyjä ihmisen aivokasvaintyyppejä. Me olemme
tutkineet sitä hieman ja lisäksi yksi italialainen ryhmä on tutkinut
asiaa paljon. Joten tämä näyttää olevan yksi tapa, jolla kehomme
yrittää suojella itseään – vaikuttamalla syöpään useilla mekanismeilla.
K: Voisitteko kertoa lisää tämän hetkisestä kannabinoidianalogien
tutkimuksesta ja uusien lääkkeiden kehityksestä hermosolujen suojeluun
ja kivun hallintaan.
Dr. Mechoulam: USA:ssa FDA on hyväksynyt THC:n ja sitä käytetään
monissa maissa syöpähoidon aiheuttaman pahoinvoinnin ehkäisyyn ja
ruokahalun kohentamiseen. Meidän tutkimusryhmämme ja moni muu on
havainnut, että myös endokannabinoidit tehoavat näihin. Juuri tämä
selittää korkeat endokannabinoiditasot nälkäisinä. Nyt voidaan käyttää
THC:tä näihin kahteen tarkoitukseen.
Ranskalainen Sanofi-Synthélabo Recherché tekee mielenkiintoista työtä.
Heillä on kannabinoidijärjestelmän antagonisti, jota on kokeiltu jo
kahdeksaan tuhanteen ihmiseen. Se on havaittu hyvin käyttökelpoiseksi.
Koehenkilöiden ruokahalu laskee hitaasti, kuten pitääkin, ja heidän
paino laskee. He aikovat saada sen markkinoille vuoden sisällä ja
odottavat suurta myyntiä.
Useampi yhtiö kokeilee erilaisilla aineilla. Juuri eilen hyväksyttiin
Kanadassa uusi THC:n ja CBD:n (kannabidioli) kielen alle suihkutettava
sekoitus, jota valmistaa englantilainen G.W. Pharmaceuticals. Sitä
myydään Kanadassa MS-taudin oireiden ehkäisyyn, ja se hyväksytään
varmaan myös Britanniassa. On löydetty lupaava aine sydänleikkauksen
jälkeisen tajunnantilan alenemisen ehkäisyyn. Joissakin tapauksissa
tajunnantila laskee sydänleikkauksen jälkeen, ja huomasimme aineen
auttavan tähän. Alunperin huomasimme aineen auttavan aivotrauman
hoitoon mutta laajemmat kokeet eivät ole olleet myönteisiä.
Ryhmämme on osa lääketieteellistä tiedekuntaa ja Hadassah sairaalaa,
missä kokeilemme THC:tä erilaisiin tauteihin. Jokainen tapaus täytyy
hyväksyttää sairaalan komiteassa. Havaitsimme sen auttavan esimerkiksi
hikkaan. Et arvaakaan, kuinka kauheaa kuukausia jatkuva hikka onkaan.
Ja se toimii hienosti. Olemme käyttäneet sitä Touretteen syndroomaan,
mikä on ikävä hermoperäinen sairaus.
Tämä pohjaa muutamien kollegoideni tutkimuksiin Hannoverissa, Saksassa.
Se toimii todella hyvin. Olemme kokeilleet sitä MS-potilaisiin. Ja
tietysti ruokahalun parantamiseen. Olemme antaneet sitä neljäsataa
kertaa kemoterapiaa saaville lapsille pahoinvoinnin ehkäisyyn. Joten
kokeilemme sitä erilaisiin sairauksiin, mistä vain löytyy riittävästi
kirjallisuutta.
K: Mitä uusia lääkkeitä ja hoitomuotoja kannabinoidianalogeista
kehitetään tulevaisuudessa?
Dr. Mechoulam: Ensiksikin ovat jo hyväksytyt käyttömuodot kuten
ruokahalun parantaminen. Tämä on ollut hyväksi syövän ja AIDS:n
hoidossa ja niitä käytetään laajalti. Toinen on pahoinvointi. Uudet
lääkkeet tulevat varmaan olemaan hermoja suojaavat aineet sekä tietyn
kaltaiset, hermoperäisiä kipuja hoitavat aineet. Ne eivät tehoa
akuuttiin kipuun. Parhaiten ne toimivat hermoperäisten, pitkäaikaisten
kiputilojen kanssa.
Ne voivat myös vaikuttaa muistojen tukahduttamiseen. Tämän aiheen
tutkimisen toivon voivani aloittaa piankin. Post-traumaattisessa
stressioireessa järkyttävät muistot säilyvät liian pitkään. Yleensä
ihmiset unohtavat hitaasti traumansa. Tämä pätee ihmisiin ja eläimiin.
Jos eläimillä ei ole endokannabinoidijärjestelmää, he eivät unohda
huonoja muistoja, tämän on osoittanut yksi saksalais-italialainen
ryhmä. Olemme tehneet yhteistyötä kanadalaisen ryhmän kanssa tutkimusta
tästä aiheesta, ja erilaisella koemallilla olemme päätyneet samaan.
Oletan tältä pohjalta, että endokannabinoidijärjestelmä ei ole kunnossa
post-traumaattisilla potilailla, ja toivottavasti tämä onnistuu. Olemme
vasta kehittämässä hoitomuotoa. Oireyhtymästä kärsivät ihmiset kertovat
ainoastaan marihuanan auttavan heitä, joten kannabinoidihoidolla on
hyvät mahdollisuudet.
K: Olette kerran sanonut, että ”mihin THC auttaa, anandamidi auttaa
myös”. Miksi synteettistä anandamidia käytetä lääkkeenä vaihtoehtona
THC:lle.
Dr. Mechoulam: Tämä on herkkä aihe. Vuosia sitten kun insuliini
keksittiin – oliko se nyt 1920-luvun alussa – se oli käytössä kuudessa
kuukaudessa. Kun kortisoni löydettiin 50 vuotta sitten oli se käytössä
kahden vuoden sisällä, ja siitä tuli menestys. Löysimme anandamidin
kaksitoista vuotta sitten eikä sitä olla vieläkään annosteltu
virallisesti kehenkään ihmiseen. Ei anandamidia eikä 2-AG:tä.
K: Miksi näin on käynyt?
Dr. Mechoulam: Lainsäädäntö on muuttunut. En voi annostella anandamidia
yhdellekään ihmiselle, koska siitä ei ole tehty
toksikologisuustutkimuksia ja ne maksavat miljoonia dollareita. Jonkun
täytyisi maksaa ne.
Olen useasti pyytänyt, että USA:n National Institute of Drug Abuse
(NIDA) rahoittaisi tämän.
K: Mutta eikö kyseessä ole sisäsyntyinen aine?
Dr. Mechoulam: Kyllä mutta lain mukaan myös ihmisten sisäsyntyisten
aineiden tulee läpäistä toksikologisuustutkimukset ja kaikki muutkin
tutkimukset. Niinpä olen melkein rukoillut heitä tekemään nämä, koska
yksikään yhtiö ei sitä kustanna eikä yhdelläkään tutkijalla ole siihen
varaa. Se on tekninen asia. On myös ilmeistä, että ne tutkimukset tulee
tehdä mutta silti niitä ei ole tehty.
K: Miksi kannabinoidien lääkekäyttöä vastaan on niin paljon poliittista
vastarintaa?
Dr. Mechoulam: Ei sitä ole enää niin paljon kuin aikaisemmin. Ennen
vuosia sitten yksikään yhtiö ei olisi koskenut aiheeseen. Tai jos sitä
tutkittiin, niin se tehtiin kaikessa hiljaisuudessa. Nyt tämä ei enää
päde. Sanofi aikoo markkinoida antagonistiaan hyvin näkyvästi USA:ssa.
Kaikilla suurimmilla USA:laisilla lääkeyhtiöillä on oma
kannabinoidiohjelmansa. Smith, Klyne & Beecham, Pfizer ja Merck nyt
ainakin. Muut yhtiöt ovat odottamassa, että ihmiset tulevat näille
markkinoille, jotta eivät olisi ensimmäisinä. Nyt kun Sanofi on tulossa
markkinoille ja THC jo on markkinoilla, on todennäköisempää, että
muutkin yhtiöt tulevat. Suurin osa olemassaolevista lääkkeistä –
uusista viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tulleista – ovat jonkin
sisäsyntyisen aineen reseptoreiden agonisteja tai antagonisteja.
K: Mitä muita käyttötarkoituksia kannabinoidiantagonistilla on
painonhallinnan lisäksi?
Dr. Mechoulam: Yksi on nikotiinin vieroitusoireet, johon kuuluu ikäviä
oireita. Mark Twain sanoi, että ”on helppoa lopettaa tupakan
polttaminen. Olen tehnyt sen monta kertaa”. Tämä olisi yksi asia enkä
ole varma muista.
Se voisi auttaa päihteitten kuten heroiinin vieroitusoireitten
hoidossa. En ole varma koska aihetta ei ole tutkittu paljoakaan. Mutta
nämä olisivat pääasialliset käyttötarkoitukset.
Toinen laaja alue tulee olemaan CB-2 reseptoriin vaikuttava agonisti.
CB-2 reseptoreita löytyy kehon ääreisosista. Syntetisoimme CB-2
reseptoriin sitoutuvan agonistin, joka ei vaikuta CB-1:een, jota löytyy
keskushermostosta. Se vaikuttaa tehokkaasti ruuansulatusjärjestelmään.
THC vaikuttaa hyvin Crohnin tautiin ja muihin vastaaviin. Sitä ei ole
vielä myynnissä mutta pari ryhmää tutkii sitä.
Vuosia sitten selvitimme kannabidiolin rakenteen, jota on kannabiksessa
suuria määriä. Jopa enemmän kuin THC:tä ja se on tulehduksia ehkäisevä.
Eläinkokeissa se on osoittautunut hyväksi reumaan. Teimme yhteistyötä
yhden brittiläisen huippututkijaryhmän kanssa ja heidän mielestään se
on tehokkain lääke. Joten kannabidiolia voidaan jatkossa käyttää reuman
hoitoon. Sillä ei ole psykotrooppisia vaikutuksia koska se ei sitoudu
reseptoreihin. Luultavasti se vaikuttaa anandamidin metaboliaan
estämällä sen hajoamista. Eräs yhtiö tekee töitä tämän eteen.
Lisäksi on vielä yksi löytymätön reseptori. Yksi ryhmä etsii kolmatta
reseptoria ja meillä on jo eräs aine, joka sitoutuu tähän
varmentamattomaan reseptoriin. Myös tämä vaikuttaa kehon ääreisosiin ja
verisuoniin. Se aiheuttaa verisuonien laajenemista. Tästä ei ole
julkaistu vielä mitään mutta olen kertonut tutkimuksesta kokouksissa.
Verisuonten laajeneminen on tärkeä asia ja tämä on vasta alussa.
Toivottavasti lisää ihmisiä löytyy tämän tutkimiseen.
K: Miten lääketieteellistä tutkimusta tulisi kehittää?
Dr. Mechoulam: On useitakin asioita. Säännöt tiukentuvat koko ajan.
Useita lääkeaineita on nyt vedetty markkinoilta ja FDA:an kohdistuu
paljon paineita joten uusien lääkeaineiden hyväksyminen markkinoille
voi muuttua yhä vaikeammaksi, koska lääkkeillä on sivuvaikutuksia. Ei
löydy sellaista lääkettä, jolla ei olisi sivuvaikutuksia. Aspiriinia ei
hyväksyttäisi nykyään. Joten pelkään uusien markkinoille pääsevien
aineiden määrän laskevan. Toivon olevani väärässä. Kyse ei ole pelkästä
rahasta.
Ryhmäni on saanut riittävästi rahoitusta yli kolmekymmentä vuotta.
Meitä tukee USA:n National Institute of Health (NIDA) vaikka emme
olekaan USA:lainen tutkijaryhmä. Olen kerran joutunut hakemaan
rahoitusta uudelleen mutta minua tuettiin tuon ajan yli, eikä minua ole
missään vaiheessa yritetty ohjailla. Olen tuntenut suurimman osan
NIDA:n johtajista ja he ovat olleet hyviä tiedemiehiä. Nykyinen johtaja
on myös pätevä tutkija. Joten minua ei ole painostettu kertomaan
kannabiksen olevan paha ja tappavan ihmisiä.
K: Mitä tutkit tällä hetkellä?
Dr. Mechoulam: Yhteistyössä USA:n National Institute of Health’in (NIH)
tutkimusryhmän kanssa tutkimme uutta välittäjäainetta, joka sitoutuu
vasta löydettyyn reseptoriin. Olipa tämä aine hermovälittäjä, joku muu
välittäjäaine tai vain verisuonistoon vaikuttava aine, on se kuitenkin
tärkeä uusi aine. Aivoissa on muitakin tätä ainetta muistuttavia
aineita, joten tutkimme tätä. Meillä on myös työn alla uusia syöpää
parantavia kannabinoidiyhdisteitä, jotka näyttävät lupaavilta.
Olemme julkaisseet jotakin tästä tutkimuksesta. Nämä uudet aineet
vaikuttavat entsyymiin nimeltään topoisomeraasi ja nämä aineet
vaikuttavat hyvin samaan tapaan kuin muutamat tunnetut syövän hoidossa
käytetyt lääkkeet. Mutta nykyisin käytössä olevat lääkkeet
vahingoittavat sydäntä, ja tähän asti emme ole havainneet eläinkokeissa
vastaavaa omista aineistamme. Joten toivottavasti tämä uuden tyyppinen
kannabinoidi tulisi markkinoille. On myös mahdollista, että
kannabinoideja käytettäisiin lämpötilan laskemiseen, koska joskus on
tärkeää laskea kehon lämpötilaa aivovaurioiden estämiseksi lämpöaallon
aikana tai kun ihminen on saanut lämpöhalvauksen.
K: Olisiko vielä jotakin, mitä haluat lisätä?
Dr. Mechoulam: Olemme olleet onnellisia saadessamme tutkia aluetta,
jolla alunperin ei ollut muita, joten olemme saaneet tehdä työtämme
rauhassa ilman kilpailua. Nyt tällä alueella on paljon hyviä ihmisiä.
USA:ssa toimii useita tutkimusryhmiä. Myös Britanniassa, Saksassa,
Espanjassa ja Italiassa toimii tutkimusryhmiä. Vaikka usein kuullaan
juttuja tiedemiesten välisestä kilpailusta, en ole havainnut sitä
paljoakaan tällä alalla. Olemme yksi iso ryhmä, joka ei juurikaan
kilpaile, vaan vaihdamme tietoja koko ajan. Joten työskenteleminen
tällä alalla tuottaa iloa. Ehkä sillä on jotakin tekemistä anandan
kanssa.
Kannabiksen käytön terveydelliset ja psyykkiset vaikutukset Luku 1
Australialaisen tutkimuksen suomennos
Kansallisen päihdestrategian monografiasarja nro 25
1. Raportin yhteenveto
Esittely
Tämä kirjallisuuskatsaus kannabiksen terveydellisiin ja psyykkisiin vaikutuksiin toteutettiin liittovaltion aiemman oikeusministerin, senaattori Michael Taten aloitteesta. Hän pyysi katsausta kannabista koskevasta tiedosta käytettäväksi poliittisen päätöksenteon pohjana. Senaattori Taten kehotuksesta 25. toukokuuta 1992 muodostettiin kansallinen kannabiskomitea. Komitealle annettiin tehtäväksi laatia tämä katsaus kannabiksen käytön terveydellisiä ja psyykkisiä vaikutuksia koskevista todisteista. Uusi riippumaton katsaus katsottiin tarpeelliseksi, koska kannabiksen terveydellisistä ja psyykkisistä vaikutuksista ei ole tehty yhtään suurta kansainvälistä katsausta sitten vuoden 1981, jolloin Addiction Research Foundation ja Maailman terveysjärjestö (WHO) tekivät yhteistyönä kirjallisuuskatsauksen. Tämän katsauksen tarkoituksena! o! n päivittää aiempien katsausten johtopäätökset viimeisen vuosikymmenen aikana tehtyjen tutkimusten valossa.
Lähestymistapa kirjallisuuteen
Kirjallisuuskatsauksemme ei ole tarkoitettu yhtä kattavaksi kuin Addiction Research Foundationin ja Maailman terveysjärjestön tekemä suuri katsaus oli. Työhön käytettävissä olevaan asiantuntemukseen nähden kirjallisuutta on liian paljon ja aiheeseen liittyvien tieteenalojen kirjo on liian moninainen. Väistämättä olemme turvautuneet asiantuntijoiden mielipiteisiin aloilla, jotka ovat raportin laatijoiden kollektiivisen osaamisalueen ulkopuolella. Keskeiset osaamisalueemme kattavat epidemiologian, psykiatrian, psykofarmakologian, neurofysiologian ja neuropsykologian.
Tiettyjen osa-alueiden asiantuntemuksen puutteiden vaikutusten minimoimiseksi olemme tukeutuneet näiden alojen asiantuntijoiden kirjallisuudessa julkituomaan konsensukseen. Jos asiantuntijoiden mielipiteet eroavat, olemme selvästi tuoneet esiin aihealueet, joita mielipide-erot koskevat. Olemme tarkistaneet ymmärryksemme ja tulkintamme näiden asiantuntijoiden kannoista pyytämällä näiden alojen australialaisia ja ulkomaisia tutkijoita tarkastelemaan kirjoitustamme kriittisesti.
Lähestymistapa kannabiksen terveysvaikutusten arviointiin
Minkä tahansa päihteen terveysriskien arvioinnissa on useita vaikeuksia. Ensinnäkin on vaikea osoittaa päihteen vaikutusten kausaalista yhteyttä ihmisen terveyteen etenkin, jos käytön ja väitetyn haittavaikutuksen välinen ajallinen ero on pitkä. Haittavaikutusten ilmeneminen kestää aikansa samoin kuin tutkimukselta kestää aikansa tunnistaa tällaiset vaikutukset.
Toiseksi kausaalista yhteyttä johdettaessa todistusaineiston tieteellinen eksaktius ja relevanssi ovat ristiriidassa keskenään. Tieteellisesti eksakteinta todistusaineistoa saadaan eläimillä tehdyistä laboratoriotutkimuksista ja in vitro -preparaateista (esim. solupreparaatit koeputkessa), joissa mittatarkat päihdeannokset suhteutetaan tarkasti määritettyihin biologisiin tuloksiin. Tämän todistusaineiston relevanssi ihmissairauksille on kuitenkin epävarmaa, koska on tehtävä useita päätelmiä yhdistettäessä tiettyjä laboratorioeläimillä esiintyviä biologisia vaikutuksia niihin todennäköisiin vaikutuksiin, joita aineella on ihmiskäytössä. Päihteen käytön ja ihmissairauksien välisen suhteen epidemiologiset tutkimukset ovat relevantimpia arvioitaessa ihmisten käyttämien päihteiden terveysriskejä. T&a! um! l;mä relevanssi saavutetaan kuitenkin vähemmän tieteellisen eksaktiuden kustannuksella. Vuosien aikana saatujen laittomien päihteiden annoksia on vaikea määrällisesti arvioida, koska pimeästi hankittujen päihteiden annoskoko vaihtelee ja koska laittomien päihteiden käytön myöntämiseen liittyy leimautumisen pelko. Tulkintaa vaikeuttaa edelleen se, että kannabiksen käyttö korreloi alkoholin, tupakan sekä muiden päihteiden käytön kanssa.
Kolmanneksi päihteiden käytön riskien arviointiin vaikuttaa kyseisen päihteen sosiaalinen hyväksyttävyys. Kannabiksen käyttöön 1960-luvulla liitetty vastakulttuurisymboliikka on väistämättä synnyttänyt sosiopoliittisen ulottuvuuden sen käyttöön liittyvien haitallisten terveysvaikutusten vakavuudesta käytävään keskusteluun. Kannabiksen poliittisesti konservatiiviset vastustajat oikeuttavat edelleen jatkuvan kieltolain viittaamalla kannabiksen käytön henkilökohtaisiin ja sosiaalisiin haittoihin. Kun todisteet ovat epävarmat, he ratkaisevat epävarmuuden olettamalla, että päihde on vaarallinen, kunnes toisin todistetaan. Kannabiksen puolestapuhujien käytöksessä on samoja piirteitä. Haittavaikutuksia koskeva näyttö ohitetaan ja kannabiksen jatkuvan käytön haittavaikutuksia koskeva epävarmuus ratkai! st! aan vaatimalla parempia todisteita esittäen, että tällaisten todisteiden puuttuessa yksilön pitää saada itse päättää, haluaako hän käyttää päihdettä vai ei.
Tällaisten todistusvaatimusten käyttö on harvoin johdonmukaista. Poliittisesti konservatiivit torjuisivat samankaltaisen lähestymistavan soveltamisen teollisuusprosessien terveysriskien arviointiin. Vastaavasti kannabiksen vapauttamisen puolestapuhujat harvoin soveltavat kannabiksen riskiarvioinnissa käyttämiään periaatteita lääketeollisuuden tuotteiden, teollisten prosessien tai torjunta-aineiden terveysvaikutusten arviointiin. Tällaisen todistusaineistoon kohdistuvan kaksinaismoraalin välttämiseksi esitämme käyttämäämme todistusaineistoa koskevat normit mahdollisimman täsmällisesti ja pyrimme olemaan mahdollisimman tasapuolisia niiden soveltamisessa.
Todistusaineistolle asetettavat vaatimukset
Todistustaakassa on kyse siitä, kenellä on velvollisuus osoittaa tieto oikeaksi: niillä, jotka väittävät kannabiksella olevan haitallisia terveysvaikutuksia vai niillä, jotka epäilevät tätä väitettä. Jos todistustaakka sälytetään niille, jotka esittävät kannabiksen olevan turvallista, epävarmuus ratkaistaan olettamalla, että se ei ole turvallista, kunnes toisin todistetaan. Jos taas todistustaakka sälytetään niille, jotka väittävät kyseistä päihdettä vaaralliseksi, sen oletetaan olevan turvallista, kunnes toisin todistetaan.
Ei ole millään muotoa selvää, kenelle kannabiksen käytön terveysvaikutusten todistustaakka tulisi langettaa. Kieltolain jatkamisen puoltajat vetoavat vakiintuneeseen käytäntöön ja esittävät, että päihteen laittomuudesta johtuen todistustaakka lankeaa niille, jotka haluavat laillistaa sen. Nykyisen politiikan vastustajat puolestaan esittävät, että todistustaakka lankeaa niille, jotka haluavat käyttää rikoslakia estääkseen aikuisia vapaasti päättämästä päihteidensä käytöstä.
Käännämme todistustaakan todistusaineiston ja argumentoinnin tason mukaisesti. Siltä osin kuin haittavaikutuksille on prima facie eli todennäköisyysnäyttö, turvallisuudelle edellytetään kiistattomia todisteita sen sijaan, että tyydyttäisiin haittavaikutusten todisteiden puutteeseen. Oletamme, että todennäköisyysnäyttö on osoitettu, jos päihteen haittavaikutuksista ihmisille tai eläimille (esim. verrokkitutkimuksissa) on suoria todisteita tai jos tällaisten haittavaikutusten mahdollisuudelle on vakuuttavat perustelut. Esimerkki tällaisesta todistelusta on, että tupakansavu aiheuttaa keuhkosyöpää ja koska kannabiksen ja tupakansavu ovat ainesosiltaan samankaltaisia, on todennäköistä, että jatkuva kannabiksenkin polttaminen aiheuttaa keuhkosyöpää.
Todisteille asetettava vaatimustaso heijastelee sitä varmuustasoa, joka vaaditaan sellaisen päätelmän tekemiseen, että päihteen käytön ja haittavaikutuksen välillä on kausaalinen yhteys. Tuomioistuimissa todisteille asetettava vaatimustaso riippuu käsiteltävän rikkeen vakavuudesta ja tuomion seurauksista. Rikostapauksissa todisteille asetetaan korkeammat vaatimukset siten, että todisteiden tulee olla kiistattomat. Siviilioikeudenkäynneissä puolestaan todennäköisen näytön katsotaan riittävän. Tiedemiehet edellyttävät yleensä lähes kiistatonta näyttöä todennäköisen näytön sijaan ennen kuin tekevät varmoja johtopäätöksiä haittavaikutuksista. Koska kannabiksen käytöllä on kuitenkin vähän tämän kriteerin täyttäviä haittavaikutuksia, mainitsemme! t! apaukset, joissa todistusaineisto sallii päätelmien teon todennäköisen näytön perusteella.
Käyttämämme kausaalisuhteen päättelykriteerit ovat tavanomaiset. Nämä ovat (1) kannabiksen käytön ja terveysvaikutuksen välinen yhteys todistetaan jollain hyväksyttävällä tutkimusmenetelmällä (eli verrokki-, poikittainen, seuranta- tai kokeellinen tutkimus); (2) tilastollisen kokeen tai luotettavuusvälin tuottama todiste, joka osoittaa että yhteys ei todennäköisesti johdu sattumasta; (3) vahva todiste, että päihteen käyttö ajallisesti edeltää haitallista vaikutusta (esim. verrokkitutkimuksen perusteella); ja (4) kokeellinen tai havaintoihin perustuva todiste tilastollisesti tai muuten kontrolloiduista kokeista, joka osoittaa, että yhteys ei todennäköisesti johdu jostain muusta muuttujasta, joka on yhteydessä sekä kannabiksen käyttöön että haitalliseen terveysvaikutukseen.
Siltä osin kuin relevanssi ja tieteellinen eksaktius ovat keskenään ristiriidassa, asetamme ihmisiä koskevan sekä kokeellisen että epidemiologisen todistusaineiston eläimiä koskevien ja ’in vitro’ -tulosten edelle. Siltä osin kuin ihmisiä koskevaa todistusaineistoa ei ole olemassa, laboratoriokokeista saatujen ja eläimiä koskevien todisteiden katsotaan herättävän aiheen epäillä, että päihteen käytöllä on haitallisia vaikutuksia ihmisten terveydelle. Epäilyn aste on suhteessa tällaisten tutkimusten määrään, näiden eri eläinlajeja koskevien tulosten sekä kokeellisten valmistelujen yhteneväisyyteen ja asiantuntijoiden konsensusasteeseen siitä, miten luotettavia ’in vitro’ ja ’in vivo’ -vaikutuksista ihmisen terveydelle tehtävät päätelmät ovat ottaen huomioon tiedossa olevat käyttöt! av! at.
Ihanteellisessa tapauksessa kannabiksen käytön aiheuttaman riskin suuruus tulisi kvantifioida arvioimalla tiettyjen terveysvaikutusten suhteellinen ja kohdistettavissa oleva riski. Koska kannabiksen käytön monista kuvitelluista riskeistä on yleensä liian vähän todisteita näiden riskien arvioimiseksi, kannabiksen käytön aiheuttamaa terveysriskiä arvioidaan kvalitatiivisesti vertaamalla sen todennäköisiä terveysvaikutuksia kahden muun yleisesti viihteellisesti käytetyn päihteen eli alkoholin ja tupakan vaikutuksiin. Tämän vertailun tarkoituksena on minimoida kaksinaismoraalin vaikutus kannabiksen terveysvaikutusten arvioimiseen. Yhteisen nimittäjän – joskin epätäydellisen sellaisen – käyttäminen mahdollistaa kannabiksen käyttöä koskevien yhteiskunnallisten päätösten tekemisen.
Kannabis päihteenä
Kannabis on yleisnimitys erilaisille Cannabis Sativa -kasvista saataville valmisteille. Kukintoja ja ylälehtiä peittävä, naaraspuolisissa kasveissa runsaimpana esiintyvä, tahmea hartsi sisältää yli 60 kannabinoidia. Eläimillä ja ihmisillä tehdyt laboratoriokokeet osoittavat, että kannabiksen tärkein psykoaktiivinen osa on kannabinoidi delta-9-tetrahydrokannabinoli eli THC.
Kannabinoidireseptori
Kannabis muistuttaa opioideja siinä, että se vaikuttaa aivojen tiettyihin reseptoreihin. Tässä suhteessa se poikkeaa alkoholista, kokaiinista ja muista laittomista päihteistä, jotka vaikuttavat sekoittamalla aivojen toimintoja. Erityisen kannabinoidireseptorin määrittämisen ja kuvaamisen ansiosta sen leviäminen aivoissa on voitu kartoittaa ja on voitu osoittaa, että sen hyvin tunnetut psykoaktiiviset vaikutukset ovat reseptorien välittämiä. Hiljattain aivoista löydettiin endogeeninen eli luontaisesti esiintyvä molekyyli, joka kytkeytyy kannabinoidireseptoriin ja jäljittelee kannabinoidien toimintaa. Se nimettiin anandamidiksi sanskritin autuutta tarkoittavan sanan mukaan. Sen löytyminen johtanee huomattavaan määrään tutkimuksia, jotka lisäävät ymmärrystä aivojen kannabinoideja muistuttavan järjestelmän roolista ja anta! va! t lisävalaistusta kannabiksen vaikutusmekanismista.
Kannabiksen eri muodot
Kannabiksen kolmessa suosituimmassa muodossa eli marihuanassa, hasiksessa ja hasisöljyssä on vaihteleva määrä THC:tä. Marihuana valmistetaan sadonkorjuukypsäksi ehtineen kasvin kuivatetuista kukinnoista ja lehdistä. Marihuanan teho riippuu kasvuoloista, kasvin geneettisistä ominaisuuksista ja kasvinosien jakaumasta. THC:tä on eniten kukinnoissa ja suojuslehdissä. Teho heikkenee siirryttäessä ylälehtiin, alalehtiin, varteen ja siemeniin. Enimmäkseen lehdistä ja varresta koostuvan marihuanan THC-pitoisuus voi vaihdella 0,5 – 5 prosentin välillä, kun taas kukinnoista koostuva "sinsemilla" voi sisältää 7 – 14 prosenttia THC:tä.
Hasis ja hasisöljy koostuvat kuivatusta kannabishartsista ja puristetuista kukinnoista. Hasiksen THC-pitoisuus on yleensä 2 – 8 prosenttia, joskin se voi olla niinkin korkea kuin 10 – 20 prosenttia. Hasisöljy on erittäin tehokasta ja tahmeaa ainetta, jota valmistetaan uuttamalla THC:tä hasiksesta (tai marihuanasta) orgaanisella liuottimella, tiivistämällä suodatettu uute ja toisinaan puhdistamalla sitä edelleen. Hasisöljyn THC-pitoisuus on yleensä 15 ja 50 prosentin välillä.
Annostelutapa
Lähes kaikkia mahdollisia annostelutapoja on käytetty, mutta selvästi yleisin tapa on polttaminen (inhalaatio). Marihuanaa poltetaan yleensä käsinkäärittynä "sätkänä", joka on savukkeen kokoinen tai suurempi. Tupakkaa lisätään usein palamisen helpottamiseksi ja joskus käytetään filtteriä. Myös hasikseen voidaan sekoittaa tupakkaa ja polttaa marisätkänä. Yleisemmin hasista kuitenkin poltettaneen piipun avulla joko tupakan kanssa tai ilman. "Bongina" tunnettu vesipiippu on suosittu väline kaikkien kannabisvalmisteiden käytössä, koska vesi jäähdyttää kuuman savun ennen kuin se hengitetään sisään ja koska näin päihdettä ei mene hukkaan ohikarkaavan savun mukana. Hasisöljyä käytetään hyvin pieninä määrinä sen erittäin suuren psykoaktii! vi! sen tehon vuoksi. Savukkeeseen tai marisätkään tai piipussa käytettävään materiaaliin pannaan muutama pisara öljyä. Öljyä voidaan myös kuumentaa ja hengittää höyryä. Mitä tapaa sitten käytetäänkin, käyttäjät hengittävät syvään ja pidättävät hengitystään muutaman sekunnin ajan, jotta THC imeytyisi keuhkoihin mahdollisimman hyvin.
Hasista voidaan käyttää myös ruoanlaitossa tai leipomisessa ja syödä. Suun kautta nautittaessa psykoaktiivisten vaikutusten alkaminen viivästyy noin tunnilla. "Pilvi" voi olla intensiteetiltään alhaisempi, mutta päihtymyksen kesto on useita tunteja pidempi. Annoskoon säätely ja halutun päihtymystason saavuttaminen on helpompaa poltettaessa kuin suun kautta nautittaessa, koska polttamisen vaikutukset ovat nopeammat. Erittäin harvoin on käytetty karkeita kannabiksen vesiuutteita suonensisäisesti. Tämä annostelutapa on kuitenkin epäsuosittu, koska THC ei ole vesiliukoista ja tämän vuoksi tällaisissa uutteissa on vähän tai ei lainkaan päihdettä. Lisäksi pienten liukenemattomien hiukkasten pistäminen suoneen voi aiheuttaa kovaa kipua ja tulehduksia pistokohdassa sekä erilaisia myrkytysoireita.
Annostelu
Marisätkä sisältää tyypillisesti 0,5 – 1,0 grammaa kannabiskasvista saatua materiaalia, jonka THC-määrä voi vaihdella 5 – 150 mg välillä (pitoisuus on yleensä 1 – 15 prosenttia). Savun mukana saadun THC:n todelliseksi määräksi on arvioitu 20 – 70 prosenttia lopun joutuessa hukkaan palamisessa tai savun karatessa sivuun. Noin 5 – 24 prosenttia savukkeen sisältämästä THC:stä on esitetty päätyvän ihmisen verenkiertoon. Kun kaikki nämä muuttujat otetaan huomioon, poltettaessa imeytyvän THC-annoksen määrä ei ole helposti kvantifioitavissa.
Yleensä satunnaiskäyttäjä tarvitsee lyhyen miellyttävän pilven saavuttaakseen vain pienen määrän kannabista (esim. 2 – 3 mg saatavilla olevaa THC:tä). Yksittäinen marisätkä voi riittää kahdelle tai kolmelle henkilölle. Piintynyt käyttäjä voi kuluttaa viisi sätkää päivässä tai enemmänkin. Esimerkiksi jamaikalaiset piintyneet käyttäjät voivat kuluttaa jopa 420 mg THC:tä päivässä. THC:n lääkinnällisten ominaisuuksien arvioimiseen suunnitelluissa kliinisissä kokeissa yksittäiset annokset ovat olleet enintään 20 mg kapseleissa. Ihmisillä tehdyissä kokeissa pieninä, keskikokoisina ja suurina THC-annoksina on käytetty 10 mg, 20 mg ja 25 mg.
Käyttötottumukset
Kannabis on Australian yleisimmin käytetty laiton päihde. Sitä on kokeillut kolmasosa aikuisväestöstä ja enemmistö 18 – 25-vuotiaista nuorista aikuisista. Yleisin annostelutapa on polttaminen ja marihuana on päihteen yleisin muoto. Kannabiksen käyttö on useimmissa tapauksissa "kokeilua" eli useimmat käyttävät päihdettä vain muutamia kertoja ja joko lopettavat sen käytön tai käyttävät ajoittain tai satunnaisesti kokeiltuaan sitä ensi kerran. Päihdettä pitkään käyttäneistäkin suurin osa lopettaa sen käytön ennen kolmattakymmenettä ikävuottaan.
Kannabista käyttäneistä henkilöistä vain pieni osa käyttää sitä päivittäin pitkän aikaa kuten useita vuosia. Koska saatujen annosten koko on epävarmaa, näiden vakiokäyttäjien sisään hengittämän THC:n määristä ei ole luotettavaa tietoa. Runsas käyttö määritellään tämän vuoksi arviona käytön keston perusteella eikä saatua THC-annosta koskevien arvioiden perusteella. Useita vuosia kestävä päivittäinen tai lähes päivittäinen käyttö altistanee käyttäjän suurimmalle riskille saada pitkäkestoisia terveydellisiä ja psyykkisiä seuraamuksia. Päivittäiskäyttäjät ovat todennäköisemmin miehiä ja heillä on muita alempi koulutustausta. Muita todennäköisemmin he käyttävät my&oum! l;! s alkoholia säännöllisesti ja ovat kokeilleet muita laittomia päihteitä kuten amfetamiinia, hallusinogeenejä, stimulantteja, rauhoittavia aineita ja opioideja.
Kannabinoidien aineenvaihdunta
Kannabiksen eri nautintatavat aikaansaavat erilaisen farmakokinetiikan eli vaikuttavan aineen imeytymisen, aineenvaihdunnan ja erittymisen. Hengitettäessä THC imeytyy keuhkoista verenkiertoon minuuteissa. Suun kautta nautittaessa imeytyminen on paljon hitaampaa. THC:n pääsy verenkiertoon kestää tällöin yhdestä kolmeen tuntia ja psykoaktiivisten vaikutusten alkaminen viivästyy. Kun kannabista poltetaan, THC:n hajoaminen muiksi yhdisteiksi alkaa jo keuhkoissa, minkä jälkeen maksan entsyymit hajottavat THC:n tehokkaammin useiksi metaboliiteiksi. Nopeimmin muodostuva metaboliitti on 9-karboksi-THC, joka voidaan havaita verestä minuuttien sisällä polttamisesta. Toinen päämetaboliitti on 11-hydroksi-THC, joka on noin 20 prosenttia tehokkaampaa kuin THC ja joka läpäisee veri-aivoesteen nopeammin. Polttamisen jälkeen sitä on veressä hyvin pieninä pitoisuuksina, mutta! s! yömisen jälkeen korkeina pitoisuuksina. THC ja sen hydroksyloituneet metaboliitit ovat vastuussa useimmista kannabinoidien havaituista vaikutuksista.
THC-pitoisuuden huipputaso veressä saavutetaan yleensä 10 minuutissa polttamisesta ja pitoisuus laskee tämän jälkeen nopeasti noin 5 – 10 prosenttiin alkuperäisestä tasosta noin tunnin kuluessa. Tämä alkuperäinen nopea lasku johtuu sekä nopeasta muuntumisesta metaboliiteiksi että muuntumattoman THC:n leviämisestä lipidipitoisiin kudoksiin, mahdollisesti myös aivoihin.
THC ja sen metaboliitit ovat erittäin rasvaliukoisia ja ne voivat säilyä pitkän aikaa elimistön rasvakudoksissa, mistä ne vapautuvat hitaasti takaisin verenkiertoon. THC:n lopullinen puoliintumisaika (aika, jossa puolet annetusta annoksesta on poistunut elimistöstä) on huomattavasti lyhyempi kokeneilla ja päivittäiskäyttäjillä (19 – 27 tuntia) kuin kokemattomilla käyttäjillä (50 – 57 tuntia). Koska käyttäjien ja käyttämättömien henkilöiden kudosjakauma on samanlainen, kokeneiden käyttäjien välitön ja sitä seuraava aineenvaihdunta on nopeampaa. THC:n poistumisen hitaudesta johtuen toistuva annostus aiheuttaa THC:n ja sen metaboliittien kertymisen elimistöön. Koska THC ja sen metaboliitit vapautuvat hitaasti rasvakudoksista takaisin verenkiertoon, ne voidaan havaita verestä useiden päivien ajan ja jäämiä ! vo! i olla vielä viikkojenkin kuluttua. Kannabinoidien määrää rasvakudoksessa on mitattu useissa tutkimuksissa, jotka vahvistavat, että THC voi säilyä ainakin 28 päivän ajan.
Kannabinoidien havaitseminen ruumiin nesteistä
Kannabinoidien määrä elimistössä riippuu sekä annetusta annoksesta että käyttöhistoriasta, mutta yksilökohtainen vaihtelu on voimakasta. THC:n määrä plasmassa voi vaihdella 0 – 500 ng/ml välillä riippuen käytetyn kannabiksen voimakkuudesta ja polttamisesta kuluneesta ajasta. Yli 10 – 15 ng/ml THC-pitoisuus veressä on osoitus päihteen viimeaikaisesta käytöstä, mutta käytön tarkkaa ajankohtaa ei voida määrittää. Tarkempaan arvioon käytön ajankohdasta päästään THC:n ja 9-karboksi-THC:n suhteen avulla. Jos molempia on veressä suunnilleen sama määrä, on tämä merkki hyvin hiljattain tapahtuneesta käytöstä (noin 20 – 40 minuuttia sitten), mikä merkitsee hyvin todennäköistä päihtymystä. Jos 9-karboksi-THC:n pitoisuus on huomattavasti! T! HC-pitoisuutta korkeampi, käytön voidaan arvioida tapahtuneen yli puoli tuntia aikaisemmin. Käytön ajankohdan päättely veren pitoisuuksista on hyvin vaikeaa, vaikka yksilön polttotavat ja tarkka annos olisivat tiedossa. Tämän vuoksi verikokeiden tuloksia ei voida tulkita helposti ja parhaimmillaankin ne vain vahvistavat kannabiksen "viimeaikaisen" käytön.
Päihtymys ja kannabinoidien määrä
Koska kannabispäihtymyksen haitallisista vaikutuksista moottoriajoneuvon ohjaamiseen on todisteita (katso alla), olisi toivottavaa, että käytettävissä olisi kannabispäihtymyksen luotettavasti osoittava menetelmä, joka vastaisi alkoholipäihtymyksen todentavaa puhalluskoetta. Veressä olevan THC:n tai sen metaboliittien määrällä ei kuitenkaan ole selkeää yhteyttä ajokykyyn eikä subjektiiviseen päihtymykseen. Oikeuslääketieteellisten toksikologien yleisen konsensuksen mukaan kannabiksen polttamisen jälkeisen pitoisuuden ja ajokyvyn välistä yhteyttä ei ole voitu osoittaa siten, että se riittäisi oikeudelliseksi todisteeksi tapauksissa, joissa moottoriajoneuvoa on ajettu kannabiksen vaikutuksen alaisena.
Välittömät psyykkiset ja terveysvaikutukset
Kannabiksen viihdekäytön pääsyynä on sen tuottama "pilvi" eli muuntunut tajunnantila, jolle on tyypillistä lievä euforia, rentoutuminen sekä aistimusten muutokset kuten ajantajun hämärtyminen ja tavanomaisten aistimusten voimistuminen, mikä ilmenee syödessä, elokuvia katsellessa ja musiikkia kuunnellessa. Sosiaalisessa tilanteessa pilveen liittyy usein tarttuva nauru ja puheliaisuus. Myös kognitiiviset muutokset ovat ilmeisiä. Näitä ovat huonontunut lähimuisti ja mielleyhtymien höllentyminen, mikä mahdollistaa käyttäjän uppoutumisen miellyttävien unelmien ja haaveiden syövereihin. Motoriset taidot ja reaktioaika heikkenevät, joten erilaisten taitoa vaativien asioiden tekeminen vaikeutuu usein.
Käyttäjät eivät pidä kaikkia kannabiksen välittömiä psyykkisiä vaikutuksia toivottavina. Yleisimpiä epämieluisia psyykkisiä vaikutuksia ovat ahdistuneisuus, joka toisinaan aiheuttaa suoranaisia paniikkireaktioita tai hulluksi tulemisen pelkoa sekä dysforiset tai epämiellyttävän masentavat tunteet. Erittäin suuret annokset voivat harvoin aiheuttaa psykoottisia oireita kuten harhaluuloja tai hallusinaatioita. Tällaisista vaikutuksista kertovat useimmiten kokemattomat käyttäjät, jotka eivät tunne päihteen vaikutuksia ja potilaat, joille on annettu THC:tä suun kautta hoitotarkoituksessa. Kokeneemmat käyttäjät saattavat toisinaan kertoa tällaisista vaikutuksista nautittuaan kannabista suun kautta, jolloin vaikutukset voivat olla selvemmät ja pitkäkestoisemmat kuin normaalisti polttamalla koetut. Tällaisilta vaikutuksilta voi! da! an yleensä välttyä informoimalla käyttäjiä riittävästi odotettavissa olevista vaikutuksista ja tyynnyttelemällä ja tukemalla oireiden ilmaannuttua. Marihuanan savun hengittämisellä ja THC:n nauttimisella suun kautta on useita vaikutuksia elimistön toimintaan. Näistä varmin on sykkeen nouseminen 20 – 50 prosenttia perustasosta. Tämä tapahtuu muutamasta minuutista puoleen tunnin kuluessa ja se kestää jopa kolme tuntia. Myös verenpaine voi muuttua asennosta riippuen. Verenpaine nousee henkilön istuessa ja se laskee henkilön seistessä. Nuorilla, terveillä käyttäjillä näillä verenkierron muutoksilla ei todennäköisesti ole mitään kliinistä merkitystä, koska THC:n vaikutuksille kehittyy toleranssi ja koska nuoret, terveet sydämet rasittuvat vain vähän.
Kannabiksen, ja yleisemmin kannabinoidien, toksisuus on erittäin alhainen. Maailman lääketieteellisestä kirjallisuudesta ei löydy ainuttakaan vahvistettua kannabismyrkytyksen aiheuttamaa ihmisen kuolemantapausta. Tämä tuskin johtuu kyvyttömyydestä havaita tällaisia kuolemia, koska eläimillä tehdyt tutkimukset osoittavat, että jyrsijöiden 50 prosentin kuolevuuden aikaansaamiseksi tarvittava annos on erittäin korkea, kun sitä verrataan muihin yleisesti käytettyihin lääkkeisiin ja päihteisiin. Lisäksi tappava annos kasvaa siirryttäessä lajikehityksessä ylempiin elämänmuotoihin, mistä ekstrapoloimalla voidaan päätellä, että ihminen ei voi saada tappavaa annosta polttamalla tai syömällä kannabista.
Psykomotoriset vaikutukset ja autolla ajaminen
Kannabiksen käytön tärkein mahdollinen välitön terveysriski johtuu sen vaikutuksista psykomotoriseen suorituskykyyn. Päihtymyksellä on annoksen kokoon suhteessa oleva heikentävä vaikutus monenlaisiin kognitiivisiin ja käytökseen liittyviin toimintoihin, jotka ovat yhteydessä taitoa vaativiin suorituksiin kuten autolla ajamiseen ja koneiden käyttämiseen. Kannabiksen negatiiviset vaikutukset psykomotorisiin tehtäviin ovat lähes aina yhteydessä annoskokoon. Yleisesti ottaen vaikutukset ovat voimakkaammat, yhdenmukaisemmat ja jatkuvammat, kun kyse on vaikeista, jatkuvaa huomiota edellyttävistä tehtävistä. Tavanomaista viihdekäyttöä vastaavien tai sitä suurempien kannabisannosten välittömät vaikutukset ajosuoritukseen laboratoriosimulaatioissa ja vakioiduissa ajo-oloissa ovat samankaltaiset kuin alkoholiannoksilla, jotka saavat ! ve! ren pitoisuuden kohoamaan 0,07 – 0,10 prosenttiin.
Vaikka kannabis heikentää suorituskykyä laboratorio-oloissa ja simuloiduissa ajotilanteissa, on vaikeaa vetää yhteys tämän heikentymisen tason ja liikenneonnettomuusriskin välille. Kannabiksen vaikutuksesta suorituskykyyn liikenteessä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu enintäänkin lievää suorituskyvyn heikentymistä. Kannabiksen päihdyttämät henkilöt ajavat normaalia hitaammin ja ottavat yleensä vähemmän riskejä kuin alkoholin päihdyttämät kuljettajat. Tämä johtuu luultavasti siitä, että he ovat tietoisempia psykomotoristen taitojensa alentumisesta.
Kannabiksen käyttäjien muita suuremmasta riskistä joutua liikenneonnettomuuteen tai muuhun onnettomuuteen ei ole kontrolloitua epidemiologista todistusaineistoa. Tilanne on päinvastainen kuin alkoholin käytön ja onnettomuuksien osalta. Verrokkitutkimukset osoittavat, että henkilöt, joiden veressä on päihtymyksen osoittava määrä alkoholia, ovat yliedustettuina onnettomuustilastoissa. Ainut saatavilla oleva tutkimustieto koskee kannabinoidien esiintymistä auto-onnettomuuksien ja muiden onnettomuuksien uhrien veressä. Näiden tutkimusten mukaan 4 – 37 prosentissa tällaisista verinäytteistä on löydetty kannabinoideja. Tyypillisesti samasta näytteestä on löytynyt alkoholimäärä, joka osoittaa humalatilan. Näiden tutkimusten arviointi on vaikeaa useasta syystä.
Ensinnäkin kannabinoidien esiintymisestä muissa kuin onnettomuuden uhreissa ei ole saatavilla tietoa, joten emme tiedä, ovatko positiivisen kannabinoidinäytteen antaneet yliedustettuina onnettomuusuhrien joukossa. Toiseksi kannabinoidien löytyminen verestä osoittaa vain viimeaikaisen käytön eikä välttämättä päihtymystä onnettomuushetkellä. Kolmanneksi kausaalisuhteen osoittamisessa on vakavia ongelmia, koska yli 75 prosenttia positiivisen kannabinoidinäytteen antaneiden verinäytteistä sisälsi alkoholia määrän, joka osoitti humaltumista.
NIDA-kotitaloustutkimuksen (yhdysvaltalainen tutkimus) avulla on yritetty kiertää ensin mainittu ongelma. Sen perusteella on arvioitu, millä osuudella kuljettajista voidaan olettaa olevan kannabinoideja veressä tai virtsassa. Nämä tulokset viittaavat siihen, että kannabiksen käyttäjät joutuvat kahdesta neljään kertaa muita todennäköisemmin onnettomuuden uhreiksi ja että sekä alkoholia että kannabista käyttävät henkilöt joutuvat pelkästään kannabiksen käyttäjiä todennäköisemmin onnettomuuden uhreiksi. Epäsuoraa tukea kannabiksen käytön yhteydestä onnettomuudesta johtuvaan kuolemanriskiin on saatu nuorten päihteidenkäyttäjien omista onnettomuuskertomuksista, kannabiksen käytön ja kuolleisuuden yhteyttä koskevista epidemiologisista tutkimuksista sekä terveyspalveluiden käyt! &o! uml;stä.
Kannabiksen ja muiden päihteiden tunnettu yhteisvaikutus psykomotoriseen suorituskykyyn vastaa sitä, mitä niiden erillisten vaikutusten perusteella voisi olettaa. Kannabiksen kanssa yleisimmin käytetty päihde on alkoholi. Alkoholin ja kannabiksen yhteisvaikutus psykomotoriseen suorituskykyyn ja ajokykyyn on jokseenkin sama kuin näiden aineiden erillisvaikutusten summa.
Kannabiksen jatkuvan käytön vaikutukset
Soluvaikutukset ja immuunijärjestelmä
On olemassa kohtalaisen yhtäpitäviä todisteita siitä, että jotkin kannabinoidit ja näistä erityisesti THC voi tuottaa erilaisia solumuutoksia kuten muutoksia solun aineenvaihduntaan ja DNA-synteesiin in vitro (eli koeputkessa). Kannabissavun mutageenisyydestä on tätä vahvempia ja yhtäpitävämpiä todisteita sekä in vitro että in vivo (eli elävillä eläimillä), mistä voidaan päätellä, että savu saattaa olla karsinogeenista. Sikäli kuin kannabissavu on karsinogeenista, tämä johtunee samoista syistä kuin tupakansavun vastaavat ominaisuudet eikä siitä, että se sisältää kannabinoideja. Jos kannabiksen polttaminen siis aiheuttaa syöpää, se kehittyy todennäköisimmin pitkän ajan kuluessa alueille, jotka altistuvat savulle pahiten eli keuhkoihin ja hengitysteiden yläosaan (! ka! tso alla).
On olemassa kohtalaisen yhtäpitäviä todisteita siitä, että kannabinoidit heikentävät sekä soluvälitteistä että humoraalista immuunijärjestelmää jyrsijöillä. Humoraalisen immuniteetin heikkeneminen ilmenee vähentyneenä vasta-aineiden muodostumisena antigeeneille sekä lymfosyyttien heikentyneenä vasteena B-solu mitogeeneille. Soluvälitteisen immuniteetin heikkeneminen ilmenee lymfosyyttien heikentyneenä vasteena T-solu mitogeeneille. Nämä muutokset ovat aiheuttaneet alentunutta vastustuskykyä bakteeri- ja virusperäisille tulehduksille. On todisteita myös siitä, että kannabissavun muut ainesosat kuin kannabinoidit heikentävät keuhkorakkuloiden makrofaagien toimintaa, jotka muodostavat kehon puolustusjärjestelmän ensimmäisen linjan keuhkoissa. Näiden havaintojen kliininen merkitys on kuitenkin epäselv&! au! ml;. Näiden vaikutusten aikaansaamiseksi tarvittavat annokset ovat yleensä olleet erittäin korkeita. Näiden vaikutusten ekstrapoloiminen ihmisten käyttämiin annoskokoihin vaikeutuu edelleen sen vuoksi, että näille vaikutuksille saattaa kehittyä toleranssi.
Rajalliset ihmisistä saadut kokeelliset ja kliiniset todisteet ovat ristiriitaisia. Pieni määrä tutkimuksia viittaa haittavaikutuksiin, joita ei ole voitu toisintaa muissa tutkimuksissa. Tällä hetkellä ei ole pitäviä todisteita siitä, että kannabinoidien käyttö altistaisi ihmisen immuunijärjestelmän häiriöille, jotka voidaan mitata T-lymfosyyttien, B-lymfosyyttien tai makrofaagien vähentyneenä määränä tai heikentyneenä toimintana tai immunoglobuliinin tason alentumisena. On olemassa viitteitä siitä, että THC heikentää T-lymfosyyttien vastetta mitogeeneille ja allogeenisille lymfosyyteille.
Näiden mahdollisten immunologisten heikentymien kliininen ja biologinen merkitsevyys kannabiksen jatkuville käyttäjille on epävarmaa. Tähän mennessä ei ole saatu epidemiologisia eikä edes kertomuksiin perustuvia todisteita siitä, että kannabiksen käyttäjillä olisi kohonnutta sairastuvuutta. Tällainen havaintohan tehtiin nuorista homeseksuaalisista miehistä 1980-luvun alkupuolella, kun AIDS tunnistettiin ensi kerran. HIV-positiivista miehistä on tekeillä yksi mittava tutkimus, joka osoittaa, että jatkuva kannabiksen käyttö ei ole lisännyt AIDSin puhkeamisriskiä. Kun otetaan huomioon kannabiksen laajamittaisen käytön pitkä historia länsimaisten yhteiskuntien nuorten aikuisten keskuudessa, tartuntatautiepidemioiden puuttuminen merkitsee, että on epätodennäköistä, että kannabissavu aiheuttaisi immuunijärjestelmä! n ! merkittävää heikentymistä.
On vaikeampaa sulkea pois mahdollisuus, että kannabiksen jatkuva runsas käyttö saattaa aiheuttaa immuunijärjestelmän vähäistä heikkenemistä. Tällainen vaikutus ilmenisi yleisten bakteeri- ja virusperäisten sairauksien vähäisenä yleistymisenä vakiokäyttäjien keskuudessa. Tämä olisi voinut jäädä havaitsematta niissä harvalukuisissa tutkimuksissa, joita aiheesta on tehty. Tällainen yleistyminen voisi kuitenkin olla kansanterveydellisesti merkittävää, koska se lisäisi terveyspalvelujen kustannuksia ja heikentäisi kannabista eniten käyttävien eli nuorten aikuisten tuottavuutta. Kannabinoidien mahdolliset, vähäiset immuunijärjestelmää heikentävät vaikutukset nostattaisivat myös epäilyjä kannabinoidien hyödyllisyydestä lääkekäyttöön heikentyneen ! im! muunijärjestelmän omaavilla potilailla kuten kemoterapiaa saavilla ja AIDS-potilailla. AIDS-potilaat saattavat olla paras ihmisryhmä, josta tällaiset vaikutukset voidaan havaita. Jos kannabinoidien käytön vaikutuksen kliininen tutkiminen AIDS-potilaiden ruokahalun ja mielialan parantamiseen olisi eettistä, kannabiksen käytön vaikutuksen tutkiminen näiden potilaiden heikentyneeseen immuunijärjestelmään tarjoaisi mahdollisuuden arvioida, kuinka vakavaan huoleen on aihetta.
Sydän ja verenkierto
Institute of Medicinen vuonna 1982 tekemän johtopäätöksen muuttamiseen ei ole riittävästi todisteita. Tämä johtopäätös oli, että vaikka marihuanan polttaminen "aiheuttaa muutoksia sydämelle ja verenkierrolle, jotka ovat tunnusomaisia stressille…ei ole mitään todisteita…että sillä olisi pysyvästi vahingollinen vaikutus normaalille sydämelle tai verenkiertojärjestelmälle…" (s. 72). Tilanne saattaa olla vähemmän hyvänlaatuinen potilaille, joilla on verenpainetauti, aivoverisuonitauti tai sepelvaltimon ateroskleroosi. Näiden osalta on näyttöä marihuanan aiheuttamasta uhasta, koska se lisää sydämen rasitusta. Uhan merkitys ja insidenssi voidaan määrittää, kun 1960-luvun lopun kannabiksen vakiokäyttäjien suuret joukot ehtivät ikään, jossa sydämen, aivojen ja ääreisveren! ki! erron ateroskleroosin aiheuttamien komplikaatioiden riski on suurimmillaan. Koska tällaiset vaikutukset voivat uhata sellaisten potilaiden henkeä, joilla on merkittäviä sepelvaltimon tukkeumia tai aivoverensuonitauti, näitä tuloksia odotellessa tällaisia potilaita on syytä neuvoa olemaan käyttämättä kannabista ja ehkä myös pidättäytymään THC:n lääkekäytöstä.
Hengityselimet
Kannabiksen jatkuva runsas polttaminen heikentää suurten hengitysteiden toimintaa ja luultavasti aiheuttaa kroonisen keuhkoputkentulehduksen oireita kuten köhimistä, ysköksen erittymistä ja hengityksen vinkunaa. Tupakansavun haitalliset vaikutukset tunnetaan, ja koska kannabissavu on koostumukseltaan laadullisesti hyvin samankaltaista, on todennäköistä, että kannabiksen jatkuva käyttö altistaa käyttäjän kroonisen keuhkoputkentulehduksen kehittymiselle ja hengitysteiden syövälle. On kohtalaisia todisteita lisääntyneestä kroonisen keuhkoputkentulehduksen riskistä ja todisteita siitä, että jatkuva kannabiksen polttaminen saattaa aiheuttaa keuhkokudoksissa histopatologisia muutoksia, jotka edeltävät keuhkosyövän kehittymistä.
Paljon kannabista käyttäneiden nuorten aikuisten hengitysteiden syöpiä koskevat potilaskertomukset ovat vastikään kasvattaneet huolta siitä, että jatkuva kannabiksen polttaminen mahdollisesti käynnistää syöpiä. Vaikka nämä raportit eivät tarjoakaan vakuuttavia todisteita, koska potilaat olivat käyttäneet samanaikaisesti myös alkoholia ja tupakkaa, ne ovat selvästi vakava huolenaihe, koska tällaiset syövät ovat yleensä harvinaisia alle 60-vuotiailla aikuisilla – myös tupakanpolttajilla ja alkoholin käyttäjillä. Tällaisten syöpien verrokkitutkimusten tekeminen tulisi asettaa tärkeysjärjestyksessä korkealle tutkittaessa jatkuvan kannabiksen käytön mahdollisia terveyshaittoja.
Vaikutukset suvunjatkamiseen
Jatkuva kannabiksen käyttö luultavasti häiritsee uros- ja naaraseläinten lisääntymisjärjestelmän toimintaa vähentäen testosteronin eritystä sekä sperman tuotantoa, liikkuvuutta ja elinkelpoisuutta uroksilla ja häiriten naaraiden kuukautiskiertoa. Kun otetaan huomioon määrältään rajallisen miehiä koskevan kirjallisuuden ristiriitaisuus ja naisia koskevan tutkimuksen puute, on epävarmaa, ovatko nämä vaikutukset todennäköisiä ihmisillä. Näiden vaikutusten kliininen merkitsevyys tavallisille, terveille nuorille aikuisille on myös epävarmaa. Niillä saattaa olla enemmän merkitystä varhaisnuorille sekä miehille, joiden hedelmällisyys on muista syistä alentunut.
Kannabiksen käyttö raskauden aikana luultavasti hidastaa sikiön kehittymistä, mikä aiheuttaa alhaista syntymäpainoa. Tämä johtuu mahdollisesti lyhyemmästä raskausajasta, ja mekanismi on luultavasti sama kuin tupakanpoltossa eli sikiöaikainen hapenpuute. On epävarmaa, lisääkö raskaudenaikainen käyttö hieman syntymävikojen riskiä seurauksena sikiön altistumisesta kohdussa. Varovaisuuden vuoksi naisia tulee neuvoa olemaan käyttämättä kannabista raskauden aikana ja yrittäessään tulla raskaaksi, kunnes tämä asia on saatu selvitettyä.
Ei ole kovinkaan paljon todisteita siitä, että kannabiksen käyttö voisi aiheuttaa kummassakaan vanhemmassa sellaisia kromosomi- tai geenimuutoksia, jotka voisivat periytyä jälkeläisille. Siltä osin kuin eläimiä koskevia ja in vitro todisteita on saatavilla, ne viittaavat siihen, että kannabiksen savun mutageeniset ominaisuudet ovat voimakkaammat kuin THC:n ja että näillä on suurempi merkitys käyttäjien riskille saada syöpä kuin geneettisten virheiden välittymiselle lapsiin.
On olemassa viitteitä siitä, että kohdussa kannabikselle altistuneilla lapsilla voi esiintyä ohimeneviä käytös- ja kehitysvaikutuksia syntymää seuraavien ensimmäisten kuukausien aikana. On olemassa yksittäinen tutkimus, joka viittaa siihen, että raskausaikana kannabista käyttäneiden naisten lapsilla on kohonnut riski saada lapsuusiän leukemia. Tämä tutkimus olisi tärkeää uusintaa.
Jatkuvan kannabiksen käytön psyykkiset vaikutukset
Nuoren henkilön kehitys
Kehityksessä nuoruudesta varhaiseen aikuisikään on huomattavaa jatkuvuutta, jossa monet kannabiksen käytön syyksi luetut epäsuotuisan kehityksen merkit ajallisesti edeltävät kannabiksen käyttöä ja lisäävät kannabiksen käytön todennäköisyyttä. Tällaisia merkkejä ovat pikkurikollisuus, heikko koulumenestys, mukautumattomuus ja huono sopeutumiskyky. Amerikkalaisilla nuorilla tunnistettiin 1970-luvulla laittomien päihteiden käyttöön johtava, ennustettavissa oleva siirtymäketju, jossa laillisten päihteiden kokeilu ajallisesti edelsi kannabiskokeiluja, joita seurasi hallusinogeenien ja "pillerien" kokeilu, mitä puolestaan seurasi heroiinin ja kokaiinin käyttö. Yleisesti ottaen mitä varhaisemmassa iässä päihteiden käyttö alkaa ja mitä enemmän minkään ketjuun kuuluvan päihte! en! kanssa ollaan tekemisissä, sitä todennäköisempää on siirtyminen ketjussa seuraavaan päihteeseen.
Näiden havaintojen kausaalinen merkitsevyys ja etenkin kannabiksen rooli laittomien päihteiden käyttöketjussa ovat edelleen kiistanalaisia. Hypoteesi, jonka mukaan käytön ketjuuntuminen ilmentää kannabiksen suoran farmakologisen vaikutuksen, joka johtaa ketjussa myöhempänä olevien päihteiden käyttöön on vähiten vakuuttava. Uskottavampi ja parempaa näyttöä saanut selitys on, että tämä heijastaa kahden eri prosessin yhteisvaikutusta. Ensinnäkin kannabiksen käyttäjät valikoituvat sellaisten mukautumattomien ja poikkeavien nuorten joukosta, joilla on taipumus käyttää laittomia päihteitä. Toisekseen kannabiksen käyttäjät sosiaalistuvat laittomia päihteitä käyttävässä alakulttuurissa, mikä lisää heidän altistumistaan muille laittomille päihteille sekä hei! d&! auml;n tilaisuuksiaan ja yllykkeitään käyttää niitä.
Vaikka lukuisilla amerikkalaisilla nuorilla 1970 ja 1980-luvulla tehdyistä pitkittäisistä ja poikittaisista tutkimuksista ei voida tehdä mitään voimakkaita johtopäätöksiä, on olemassa viitteitä siitä, että jatkuvalla runsaalla kannabiksen käytöllä voi olla useita haitallisia vaikutuksia nuoren kehitykselle.
On olemassa viitteitä, jotka tukevat hypoteesia, jonka mukaan nuorten runsas kannabiksen käyttö heikentää koulumenestystä. Poikittaistutkimuksissa kannabiksen käyttö on liitetty lisääntyneeseen riskiin jättää lukio kesken ja töiden epäjatkuvuuteen nuorilla aikuisilla. Poikittaistutkimukset liioittelevat näiden keskinäistä yhteyttä, koska kannabista todennäköisimmin käyttävillä yksilöillä on jo aiemmin alemmat koulutukselliset tavoitteet ja heikompi koulumenestys kuin kannabista käyttämättömillä yksilöillä. Kun aiemmin todettu oppimiskyky ja mielenkiinto otetaan huomioon, kannabiksen käytön ja koulu- tai työmenestyksen välinen suhde on huomattavasti vaatimattomampi. Vaatimattomuudestaan huolimatta viitteet kannabiksen ja muiden päihteiden haitallisesta vaikutuksesta koulumenestykseen ov! at! tärkeitä, koska ne saattavat kumuloitua nuoren aikuisen elämän varrella ja täten vaikuttaa uravalintaan, tulotasoon, puolisonvalintaan sekä käyttäjän ja tämän lasten elämänlaatuun.
On heikompia viitteitä siitä, että runsaalla kannabiksen käytöllä on haitallisia vaikutuksia perheenmuodostukselle, henkiselle terveydelle ja osallisuudelle päihderikollisuuteen (mutta ei muun tyyppiseen rikollisuuteen). Näistä seuraamuksista kunkin yhteys näyttää poikittaisaineistoissa vahvalta, mutta pitkittäistutkimuksissa yhteys on paljon vaatimattomampi, kun huomioidaan kannabiksen käytön ja näiden haitallisia seuraamuksia ennustavien muiden muuttujien tilastollinen yhteys.
Kokonaisuutena arvioiden on riittäviä viitteitä siitä, että kannabiksen nuoruusiällä tapahtuva käyttö luultavasti vaikuttaa nuoruusiän kehitykseen kielteisesti, mistä voidaan päätellä olevan suotavaa kehottaa nuoria olemaan käyttämättä kannabista etenkään säännöllisesti.
Aikuisen sopeutumiskyky
Todisteet kannabiksen jatkuvan runsaan käytön nuorille aikuisille aiheuttamasta amotivaatiosyndroomasta ovat kyseenalaisia. Puoltava todistusaineisto koostuu pääasiassa tapauskertomuksista ja havaintoraporteista. Vähälukuisissa kontrolloiduissa kenttä- ja laboratoriotutkimuksissa ei ole havaittu vakuuttavia todisteita tällaisen syndrooman olemassaolosta. Näiden tutkimusten todistusarvo on tosin rajallinen johtuen kenttätutkimusten pienestä otannasta ja rajallisista sosiodemografisista ominaisuuksista sekä laboratoriotutkimuksiin osallistuneiden koehenkilöiden päihteen käytön lyhyestä kestosta, nuorten hyvästä terveydentilasta ja koehenkilöille asetetuista minimaalista vaatimuksista. Sikäli kuin tällainen syndrooma on olemassa, se on melko harvinainen myös jatkuvasti runsaasti kannabista käyttävillä henkilöillä.
Riippuvuus
DSM-III-R:ssä kuvatunlaista kannabisriippuvuutta esiintyy luultavasti kannabista jatkuvasti runsaasti käyttävillä. On hyviä kokeellisia todisteita siitä, että jatkuva runsas kannabiksen käyttö voi kehittää toleranssin sen subjektiivisille sekä sydämeen ja verenkiertoon kohdistuville vaikutuksille. On olemassa viitteitä siitä, että jotkin käyttäjät voivat kokea vieroitusoireita, jos kannabiksen käyttö lopetetaan äkillisesti. On olemassa kliinisiä ja epidemiologisia todisteita siitä, että joillakin kannabista runsaasti käyttävillä henkilöillä on vaikeuksia hallita kannabiksen käyttöään ja että he jatkavat päihteen käyttöä huolimatta käytön aiheuttamista haitallisista henkilökohtaisista seurauksista. On olemassa rajallisia todisteita sen tueksi, että kannabikseen ! ke! hittyy samankaltainen riippuvuus kuin alkoholiin. Jos Epidemiologic Catchment Area -tutkimuksen tuottamat arviot päihderiippuvuuden yleisyydestä yhteisössä ovat oikeita, kannabisriippuvuus on yleisin laittomiin päihteisiin kohdistuva riippuvuus.
Kannabisriippuvuuden tunnistaminen on viivästynyt useista syistä. Ensinnäkin runsas päivittäinen käyttö on ollut melko harvinaista ja vain harva henkilö on hakenut apua lopettaakseen kannabiksen käytön. Toiseksi toleranssin ja vieroitusoireiden liiallinen korostaminen on osaltaan estänyt riippuvuuden tunnistamista henkilöissä, jotka ovat hakeutuneet hoitoon. Kolmanneksi kannabisriippuvuuden esiintyminen on luultavasti jäänyt pimentoon, koska se on tavallisinta henkilöissä, jotka ovat riippuvaisia alkoholista ja opioideista eli päihteistä, joihin kohdistuva riippuvuus on ymmärrettävistä syistä saanut etusijan hoitotavoitteissa.
Kun otetaan huomioon kannabiksen laajalle levinnyt käyttö ja sen maine päihteenä, joka ei aiheuta riippuvuutta, kannabisriippuvuuden kliiniset ominaispiirteet ansaitsevat tulla paremmin määritellyiksi. Tämä auttaisi arvioimaan riippuvuuden esiintyvyyttä paremmin. Samalla se auttaisi tunnistamaan ja hoitamaan kannabiksesta riippuvaisia henkilöitä paremmin. Hoidon tulisi luultavasti tapahtua samoja periaatteita noudattaen kuin muidenkin riippuvuuksien, joskin tämäkin kysymys edellyttää tutkimusta.
Vaikka kannabisriippuvuus on todennäköisesti aiemmin kuviteltua suurempi ongelma, on syytä välttää sen sosiaalisen ja kansanterveydellisen merkityksen yliarvioimista. Arviot, jotka koskevat käyttäjän riskiä tulla riippuvaiseksi, viittaavat siihen, että se saattaa olla samankaltainen kuin alkoholilla ja että riski on suurin harvoilla päivittäiskäyttäjillä ja että tässäkin ryhmässä päihdekäyttöön liittyvien ongelmien esiintyvyys on suhteellisen pieni verrattuna alkoholiriippuvaisten joukkoon. Kannabisriippuvuudesta ilman muodollista hoitoa vapautuvien osuus on todennäköisesti korkea. Samalla kun tunnustamme riippuvuuden olemassaolon, meidän tulee välttää sen yleisyyden ja yksilöille aiheutuvien haittavaikutusten yliarvioimista. Nykyistä paremmat tutkimustiedot kannabiksen pitkäaikaiskäyttäjie! n ! kokemuksista todennäköisesti auttaisivat tarkempien riskiarviointien tekemisessä.
Kognitiiviset vaikutukset
Suurin osa saatavilla olevasta todistusaineistosta viittaa siihen, että kannabiksen pitkäaikaisella käytöllä ei ole minkäänlaisia vakavia haittavaikutuksia kognitiivisille toiminnoille. On kuitenkin olemassa kohtalaista kliinistä ja kokeellista todistusaineistoa siitä, että kannabiksen pitkäaikainen käyttö saattaa aiheuttaa vähäistä heikentymistä korkeammissa kognitiivisissa toiminnoissa, jotka liittyvät muistiin, tarkkaavaisuuteen, organisointikykyyn ja monimutkaisten tietojen yhdistelemiseen. Vaikka tämä heikentävä vaikutus on vähäinen, se voi vaikuttaa jokapäiväiseen toimintaan etenkin nuorilla, joiden oppimiskyky on heikohko ja aikuisilla, joiden työtehtävät ovat kognitiivisesti haastavia. Todistusaineisto viittaa siihen, että kognitiiviset taidot heikentyvät sitä selvemmin, mitä pidempään kannabist! a ! on käytetty. Toistaiseksi on epäselvää, lakkaavatko nämä vaikutukset, kun kannabiksen käytöstä pidättäydytään pitkäksi aikaa.
Kannabiksen pitkäaikaisen käytön vaikutuksia tiettyihin kognitiivisiin toimintoihin on tutkittava lisää, jotta voidaan tunnistaa tarkka mekanismi, joka aiheuttaa heikennyksen ja jotta tämä voidaan yhdistää biologisiin mekanismeihin kuten kannabinoidireseptoreihin ja aivojen omaan kannabinoidiin eli anandamidiin. Tällaisessa tutkimuksessa on tarkasteltava myös yksilökohtaisia eroja altistumisessa näille vaikutuksille sekä kannabiksen pitkäaikaisen käytön vaikutuksia nuoriin henkilöihin ja nuoriin aikuisiin. Kannabiksen pitkäaikaiskäyttäjille tarkoitetuissa hoito-ohjelmissa tulee myös huomioida tässä joukossa todennäköisesti esiintyvä kognitiivisten taitojen vähäinen heikkeneminen.
Aivovaurio
Yksittäinen, huonosti kontrolloitu tutkimus nostatti epäilyn, että jatkuva runsas kannabiksen käyttö saattaa aiheuttaa vakavan rakenteellisen aivovaurion. Tämän vanhentunutta menetelmää käyttäneen tutkimuksen perusteella esitettiin, että kannabiksen käyttäjillä olisi laajentuneet aivokammiot. Tämä havainto julkistettiin laajalti ilman kritiikkiä. Tämän jälkeen on tehty useita paremmin kontrolloituja tutkimuksia kehittyneemmillä menetelmillä eikä yhdessäkään tutkimuksessa ole saatu todisteita rakenteellisista aivovaurioista kannabista pitkäaikaisesti runsaasti käyttäneillä henkilöillä. Löydösten puuttuminen on sopusoinnussa sen kanssa, että kannabiksen käytön mahdolliset vaikutukset kognitiivisiin toimintoihin ovat vähäisiä ja että tämän vuoksi n! e ! eivät todennäköisesti ilmene suurina rakenteellisina muutoksina aivoissa. Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että jatkuva runsas kannabiksen käyttö voi aiheuttaa muutoksia rakenteiden sisäisellä reseptoritasolla.
Psykoottiset häiriöt
On olemassa viitteitä siitä, että runsas kannabiksen käyttö saattaa aiheuttaa akuutin toksisen psykoosin, jossa vallitsevina oireina ovat sekavuus, muistinmenetys, harhaluulot, hallusinaatiot, ahdistuneisuus, levottomuus ja hypomania. Todisteet akuutista toksisesta kannabispsykoosista on saatu laboratoriotutkimuksissa, joissa tarkasteltiin THC:n vaikutuksia tavallisiin vapaaehtoisiin sekä kliinisistä psykoottisia oireita koskevista havainnoista kannabista runsaasti käyttävissä henkilöissä. Nämä oireet näyttävät muistuttavan muiden toksisten psykoosien oireita ja ne helpottuvat nopeasti käytön lopettamisen jälkeen.
Niukemmin tukea löytyy hypoteesille, jonka mukaan kannabis voi aiheuttaa joko akuutin tai kroonisen funktionaalisen psykoosin, joka kestäisi päihtymystilaa pidempään. Tätä mahdollisuutta on vaikea tutkia tällaisten psykoosien harvinaisuuden takia ja sen vuoksi, että niitä on lähes mahdoton erottaa skitsofreniasta ja maanisdepressiivisistä psykooseista, joita saattaa esiintyä henkilöillä, jotka sattuvat myös käyttämään kannabista.
On vahvoja viitteitä siitä, että kannabiksen jatkuva käyttö voi edesauttaa piilevän psykoosin puhkeamista siihen taipuvaisilla henkilöillä. Kyseessä on vain vahva viite, koska tähän mennessä parhaassa tutkimuksessa kannabiksen käyttöä ei dokumentoitu diagnoosin aikana, koska kannabiksen käyttö on saatettu sekoittaa amfetamiinin käyttöön ja koska on epäilyksiä siitä, pystyttiinkö tällä tutkimuksella luotettavasti erottamaan skitsofrenia kannabiksen aiheuttamasta tai muun päihteen aiheuttamasta psykoosista. Vaikka tämä suhde olisikin kausaalinen, sen merkitystä kansanterveydelle ei pidä liioitella. Kannabiksen tiliin luettava riski arvioidaan pieneksi (alle 10 prosentiksi) ja tämäkin arvio vaikuttaa liian suurelta, koska skitsofrenia on vähentynyt ajanjaksona, jona kannabiksen käyttö on yleistynyt nu! or! ten aikuisten keskuudessa.
Kannabinoidien lääkinnälliset vaikutukset
On kohtalaisia todisteita siitä, että THC toimii tehokkaasti pahoinvointia lievittävänä aineena kemoterapiaa syövän hoitoon saavilla potilailla. Erityisen tehokkaaksi se on osoittautunut sellaisten potilaiden hoidossa, joiden pahoinvointiin ei ole saatu helpotusta pahoinvointilääkkeistä, joita käytettiin 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa eli aikana, jolloin suurin osa tutkimuksista tehtiin. On epävarmaa, onko THC yhtä tehokas kuin uudemmat pahoinvointilääkkeet. Epävarmuutta esiintyy myös sen suhteen, mikä on paras tapa antaa kannabista sekä siitä, mitä etuja ja haittoja kullakin annostelutavalla on. Joka tapauksessa on luultavasti riittävästi todisteita, jotka oikeuttavat THC:n antamisen synteettisessä muodossa sellaisille syöpäpotilaille, joiden pahoinvointi ei ole parantunut perinteisillä menetelmillä.
On kohtalaisia todisteita myös siitä, että THC ja marihuana ovat mahdollisesti tehokkaita viherkaihin hoidossa erityisesti tapauksissa, joissa olemassa olevat viherkaihilääkkeet eivät ole tehonneet. Pitkäaikaisen käytön tehokkuuden ja turvallisuuden toteamiseksi tarvitaan lisätutkimuksia, mutta tämän ei tulisi estää lääkärin valvonnan alaista kannabiksen käyttöä sellaisen viherkaihin hoidossa, jota ei muuten voida hoitaa.
Viitteelliset todisteet eri kannabinoidien hyödyllisyydestä lihasten nykimisen ja kouristusten hillinnässä ovat riittävät, jotta on perusteltua tehdä lisää kliinisiä tutkimuksia niiden tehosta. On myös muita mahdollisia lääkinnällisiä käyttötarkoituksia, kuten kannabinoidien käyttö pintapuudutuksessa ja astman hoidossa, jotka edellyttävät farmakologisia ja kokeellisia lisätutkimuksia. Kannabiksen ja sen johdannaisten tehokkuutta HIV:hen/AIDSiin liittyvien oireiden helpottamisessa ja erityisesti niiden hyödyllisyyttä taistelussa painonlaskua vastaan on tarpeen tutkia lisää. Tapauskertomukset ovat viitanneet siihen, että synteettinen THC saattaa vähentää oirehtivien AIDS-potilaiden pahoinvointia ja parantaa heidän ruokahaluaan. Vaikka on mahdollista, että kannabinoidien vaikutukset AIDS ja HIV-potilaiden immuunijär! je! stelmälle saattavat olla muita henkilöitä vakavammat, viimeaikaisessa tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä kannabiksen käytön tai minkään muun psykoaktiivisen päihteen käytön ja sen välillä, kuinka nopeasti HIV-positiivisten henkilöiden tila eteni kliiniseksi AIDSiksi.
1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa tehdystä perus- ja kliinisestä tutkimuksesta huolimatta kannabinoideja ei ole käytetty laajasti lääkinnällisessä tarkoituksessa. Myöskään jatkotutkimuksia ei ole tehty Institute of Medicinen vuonna 1982 antamien suuntaviivojen mukaisesti. Tämä näyttää johtuvan siitä, että sääntely ja varojen puute on rajoittanut kannabinoidien kliinistä tutkimusta Yhdysvalloissa, jossa suurin osa kannabistutkimuksesta on tehty. Kannabiksen kliinisen tutkimuksen rajoittaminen puolestaan juontuu siitä tosiseikasta, että lääkinnällisesti tehokkain kannabinoidi eli THC on sama, joka tuottaa viihdekäyttäjien haluamat psykoaktiiviset vaikutukset. Kannabinoidien lääkinnällisten vaikutusten tutkimuksen rajoittamisen syynä on ollut perusteeton huoli siitä, että THC:n lääkinnällinen! k! äyttö lähettäisi ristiriitaisen viestin nuorisolle.
Erityisen kannabinoidireseptorin ja aivoissa luonnostaan esiintyvän kannabinoidin kaltaisen anandamidin hiljattainen löytyminen saattaa muuttaa tilannetta kannustamalla lisäämään mahdollisesti lääkinnällistä merkitystä omaavien kannabinoidien biologista perustutkimusta. Kannabiksen psykoaktiivisten ja lääkinnällisten vaikutusten erottaminen saattaa osoittautua mahdolliseksi, jolloin ikivanha lupaus "marihuanasta lääkkeenä" voisi toteutua.
Kokonaisarvio kannabiksen käytön terveydellisistä ja psyykkisistä riskeistä
Seuraava esitys on yhteenveto kannabiksen lyhyt- ja pitkäaikaisen käytön tärkeimmistä terveydellisistä ja psyykkisistä haittavaikutuksista luokiteltuna kannabiksen käytön ja haittavaikutuksen välistä yhteyttä koskevan varmuuden mukaan.
Välittömät vaikutukset
Kannabispäihtymyksen tärkeimmät välittömät psyykkiset ja terveydelliset haittavaikutukset ovat:
Pitkäaikaiset vaikutukset
Kannabiksen useita vuosia jatkuvan (erityisesti päivittäisen) runsaan käytön tärkeimmistä terveydellisistä ja psyykkisistä vaikutuksista ei ole varmuutta. Saatavilla olevien todisteiden perusteella tärkeimmät luultavasti esiintyvät haittavaikutukset ovat ilmeisesti:
Jatkotutkimuksissa todennettaviksi jäävät seuraavat kannabiksen jatkuvan runsaan käytön tärkeimmät mahdolliset haittavaikutukset:
Korkean riskin ryhmät
On mahdollista tunnistaa useita ryhmiä, joilla on kohonnut riski kokea joitakin näistä haittavaikutuksista.
Nuoret
Hedelmällisyysiässä olevat naiset
Ennestään sairaat henkilöt
Eräistä sairauksista ennestään kärsivät henkilöt, jotka polttavat kannabista, ovat todennäköisesti vaarassa edistää tai pahentaa sairauksiensa oireiden ilmenemistä. Näitä ovat:
Kaksi erityistä huolenaihetta
THC:n varastoituminen kudoksiin
On hyviä todisteita siitä, että kannabiksen säännöllisesti toistuva annostelu saattaa aiheuttaa THC:n varastoitumista ihmiskehon rasvakudoksiin, missä se voi säilyä huomattavan kauan. Tämän seikan terveydellinen merkitys on epäselvä. Kannabinoidien varastoituminen olisi vakava huolenaihe, jos THC olisi voimakkaasti myrkyllinen aine ja jos se elimistön rasvoihin varastoiduttuaan säilyisi fysiologisesti aktiivisena. Todisteet siitä, että THC olisi voimakkaasti myrkyllistä ovat heikot, eikä sen aktiivisuutta varastoitumisen jälkeen ole tutkittu. THC:n varastoitumisen eräs mahdollinen terveydellinen seuraamus on, että varastoituneet kannabinoidit voisivat vapautua verenkiertoon ja aiheuttaa "takauman". Sikäli kuin tällaista ilmiötä on ylipäänsä olemassa, se on todennäköisesti erittäin harvinainen. Mitä epävarmuu! ks! ia THC:n varastoitumisen terveydellisiin seuraamuksiin sitten liittyykään, kaikkien käyttöä harkitsevien on syytä olla tietoisia tästä varastoitumisesta.
Kannabiksen teho on lisääntynyt?
On väitetty, että olemassa oleva lääketieteellinen kirjallisuus aliarvioi kannabiksen haitalliset terveysvaikutukset, koska se perustuu tutkimuksiin, jotka koskevat vähemmän tehokasta marihuanan muotoa kuin se, mitä Yhdysvalloissa on ollut saatavilla viimeisen vuosikymmenen aikana. Kansantajuiset viestimet ovat toistaneet tätä väitettä, ja se on aiheuttanut levottomuutta, koska on oletettu, että kannabiksen THC-pitoisuuden lisääntyminen johtaisi väistämättä kannabiksen käytön terveysriskien olennaiseen lisääntymiseen.
Ei ole lainkaan selvää, että kannabistuotteiden keskimääräinen THC-pitoisuus olisi kasvanut olennaisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Sikäli kuin pitoisuus on kasvanut, on vielä vähemmän selvää, että kannabiksen käytön keskimääräinen riski olisi olennaisesti muuttunut tämän seurauksena, koska käyttäjät voivat säädellä annoskokoa saadakseen haluamansa vaikutukset. Vaikka käyttäjät eivät osaisikaan säädellä THC-annosta sopivaksi, ei ole selvää, että haitallisten terveysvaikutusten todennäköisyys tämän vuoksi lisääntyisi. Kun otetaan huomioon THC-pitoisuutta koskeva huoli, on toivottavaa, että tätä tutkittaisiin sen sijaan, että luotetaan päätelmiin kannabiksen lisääntyneen tehon todennäköisistä vaikutuksista.! T! ämän seikan arviointi helpottuisi tutkimalla kokeneiden käyttäjien kykyä mitoittaa THC-annoksensa koko sopivaksi.
Terveysriskien vertailu: alkoholin, tupakan ja kannabiksen käyttö
Kannabiksen käytön todennäköiset ja mahdolliset terveydelliset ja psyykkiset haittavaikutukset tulee suhteuttaa vertailukohteisiin, jotta ne käyvät täysin ymmärrettäviksi. Käyttökelpoinen mittatikku tällaiselle vertailulle saadaan, kun tunnemme kahden muun yleisesti käytetyn psykoaktiivisen päihteen eli alkoholin ja tupakan terveysvaikutukset. Kannabiksella on tupakan kanssa yhteistä sen tavallisin annostelutapa ja se muistuttaa alkoholia siinä, että sitäkin käytetään sen päihdyttävän ja hyvänolon tunnetta tuottavan vaikutuksen takia. Vaikka näiden kahden päihteen käytön yleisyyden erittäin suuret erot onkin otettava huomioon samoin kuin se, että tiedämme paljon enemmän alkoholin ja tupakan haittavaikutuksista, vertailu toimii hyödyllisenä muistutuksena siitä, minkälaisia riskejä sied&aum! l;! mme käyttäessämme psykoaktiivisia lempipäihteitämme eli alkoholia ja tupakkaa.
Välittömät vaikutukset
Alkoholi. Kannabiksen käytön välittömät riskit ovat monella tapaa samankaltaiset kuin alkoholipäihtymyksen välittömät riskit. Ensinnäkin molemmat päihteet heikentävät psykomotorisia ja kognitiivisia toimintoja, erityisesti muistia ja suunnittelua. Alkoholin aiheuttama toimintakyvyn heikennys lisää useiden erityyppisten onnettomuuksien riskiä sekä todennäköisyyttä osallistua riskialttiiseen toimintaan kuten holtittomaan ajamiseen tai suojaamattomaan seksiin. Ei ole osoitettu, että kannabispäihtymys aiheuttaisi vastaavan lisääntymisen loukkaantumisissa ja kuolemantapauksissa, joskin on pidettävä todennäköisempänä, että tällainen vaikutus on kuin, että sitä ei ole.
Toiseksi on hyviä todisteita siitä, että runsas alkoholinkäyttö raskauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana voi aiheuttaa sikiön alkoholisyndrooman. On olemassa viitteitä, mutta ei pitäviä todisteita siitä, että kannabiksen raskauden aikaisella käytöllä saattaa olla samankaltaisia haittavaikutuksia.
Kolmanneksi alkoholinkäyttöön liittyy huomattava välitön terveysriski, jota kannabiksella ei ole. Suurina annoksina nautittuna alkoholi voi johtaa kuolemaan tukehtumisen, alkoholimyrkytyksen, kardiomyopatian tai sydäninfarktin muodossa. Kannabiksen ei sen sijaan ole todettu aiheuttaneen yhtään kuolemantapausta.
Tupakka. Kannabikselle ja tupakalle yhteiset tärkeimmät välittömät terveysriskit ovat savun hengitysteitä ärsyttävä vaikutus ja THC:n ja nikotiinin sydän- ja verisuonijärjestelmää kiihdyttävä vaikutus. Molemmat vaikutukset voivat olla haitallisia sydän- ja verisuonitaudeista kärsiville henkilöille.
Pitkäaikaiset vaikutukset
Alkoholi. Jatkuva runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa useita riskejä, joista jotkin saattavat liittyä myös kannabiksen jatkuvaan käyttöön. Ensinnäkin kummankin päihteen runsas käyttö lisää riippuvuuden kehittymisen riskiä, jolloin käyttäjä kokee vaikeaksi lopettaa tai vähentää käyttöä. Alkoholin osalta on vahvoja todisteita tällaisen riippuvuuden olemassaolosta ja kannabiksen osalta on kohtalaisia todisteita. Merkittävä ero näiden kahden välillä on siinä, että ei ole varmaa, ilmenevätkö vieroitusoireet säännönmukaisesti, kun kannabiksesta riippuvainen henkilö äkillisesti lopettaa käytön. Sen sijaan vakavasti alkoholista riippuvaisen käyttäjän äkillinen lopettaminen aiheuttaa hyvin tunnetut vieroitusoireet, jotka voivat johtaa kuolemaan.
Toiseksi on kohtalaisia kliinisiä todisteita siitä, että alkoholin jatkuva runsas käyttö voi aiheuttaa psykoottisia oireita ja psykoosia joissakin yksilöissä. On viitteellisiä todisteita siitä, että kannabiksen jatkuva runsas käyttö voi aiheuttaa toksisen psykoosin, laukaista psykoottisen sairauden siihen alttiissa henkilöissä ja pahentaa skitsofreniasta kärsivien henkilöiden psykoottisia oireita.
Kolmanneksi on hyviä todisteita siitä, että jatkuva runsas alkoholinkäyttö voi epäsuorasti aiheuttaa aivovaurion eli Wernicke-Korsakovin syndrooman, jonka oireina on vakava muistihäiriö sekä suunnittelu- ja organisointikyvyn heikkeneminen. Jos runsas juominen jatkuu pitkään ja jos henkilö ei saa lisävitamiineja, tämä häiriö voi aiheuttaa vakavaa, peruuttamatonta kognitiivisten taitojen heikentymistä. On perusteltua päätellä, että kannabiksen jatkuva käyttö ei aiheuta yhtä vakavaa kognitiivisten taitojen heikkenemistä. On viitteellisiä todisteita siitä, että kannabiksen jatkuva käyttö saattaa vähäisessä määrin häiritä kognitiivisia toimintoja. On epäselvää, katoavatko nämä vaikutukset käytön lopettamisen jälkeen.
Neljänneksi on kohtalaisia todisteita siitä, että jatkuva runsas alkoholinkäyttö heikentää aikuisten suoriutumista työelämässä ja nuorten koulumenestystä. On enintäänkin viitteellisiä todisteita siitä, että jatkuva runsas kannabiksen käyttö aiheuttaa samankaltaista, joskin lievempää, heikentymistä aikuisten työsuorituksessa ja koulumenestyksessä.
Viidenneksi on hyviä todisteita siitä, että jatkuva runsas alkoholinkäyttö kasvattaa riskiä kuolla ennenaikaisesti onnettomuuden, itsemurhan tai väkivallan seurauksena. Jatkuvan kannabiksenkäytön osalta ei ole vastaavia todisteita, joskin on todennäköistä, että usein päihtyneenä autoa ajavilla kannabiksesta riippuvaisilla käyttäjillä on kohonnut riski loukkaantua tai kuolla onnettomuudessa.
Kuudenneksi alkoholinkäytön on tunnustettu olevan myötävaikuttavana tekijänä miesten ja naisten nielun alueen syöpien kehittymisessä. On viitteellisiä todisteita siitä, että myös kannabiksen jatkuva polttaminen saattaa olla myötävaikuttavana tekijänä hengitysteiden (eli suun, kielen, kurkun, ruokatorven ja keuhkojen) syöpien kehittymisessä.
Tupakka. Merkittävimmät kannabiksen ja tupakan jatkuvalle käytölle yhteiset terveyshaitat ovat hengityselinten sairaudet kuten krooninen keuhkoputkentulehdus ja todennäköisesti hengitysteiden syövät. Hengitysteiden kohonnut syöpäriski johtuu näille molemmille yhteisestä nautintatavasta eli polttamisesta. On mahdollista, että jatkuvalla kannabiksen polttamisella on myös samoja kardiotoksisia ominaisuuksia kuin tupakanpoltolla, mutta tämä mahdollisuus on vielä todennettava tutkimuksissa.
Johtopäätökset haittojen rajoittamiseksi
Jokaisen, joka haluaa välttyä kannabiksen luultavilta välittömiltä ja pitkäaikaisilta terveyshaitoilta, tulee pidättäytyä tämän päihteen käytöstä. Tämä neuvo koskee erityisesti henkilöitä, joiden sairaus (esim. sydän- tai verisuonitauti) tai tila (esim. raskaus) saattaa heidät muita alttiimmiksi kannabiksen haittavaikutuksille.
Kannabista käyttävien tulee olla tietoisia seuraavista päihteen käytön aiheuttamista riskeistä. Ensinnäkin riski joutua liikenneonnettomuuteen kasvaa todennäköisesti sellaisilla kannabiksen käyttäjillä, jotka ajavat autoa päihtyneenä. Alkoholi- ja kannabispäihtymyksen yhteisvaikutus lisää tätä riskiä huomattavasti. Toiseksi kannabiksen jatkuva polttaminen muodostaa THC:n vaikutuksista riippumattoman, huomattavan riskin hengityselimille. Kolmanneksi kannabiksen polttamisen hengityselimille aiheuttamat riskit voimistuvat, jos THC:n imeytymistä keuhkoihin pyritään maksimoimaan hengittämällä syvään ja pidättämällä hengitystä.
Lähde: The health and psychological consequences of cannabis use
Suomentanut: ’sailaniemi’