Kategoria: Etusivu

ABC

  • Suomen kannabisyhdistys ry julkaisee potilasohjeen lääkekannabista tarvitseville

    Suomen kannabisyhdistys ry julkaisee potilasohjeen lääkekannabista tarvitseville

    Päiväys: 12.8.2026

    Julkaisuvapaa: HETI

    Lääkekannabis on ollut laillista Suomessa vuodesta 2008 alkaen. Lääkemääräyksen saaminen kukintomuotoiseen lääkekannabikseen on kuitenkin tällä hetkellä erittäin vaikeaa. Suomen kannabisyhdistys ry (SKY) on saanut kuluvan kesän aikana ennätysmäärän yhteydenottoja asiasta, minkä vuoksi yhdistys julkaisee Internet-sivuillaan ohjeen lääkekannabista ja siihen reseptiä tarvitseville potilaille.

    SKY:n puheenjohtajan ja lääkekannabispotilaan Mika Luoma-ahon haastattelu MTV:n Huomenta Suomessa toukokuun lopussa on aiheuttanut yhteydenottojen tulvan yhdistyksen sähköpostiin. Monet vakavasti sairaat potilaat ympäri maata kysyvät tietoa kannabiksesta, sen lääkinnällisestä käytöstä, indikaatioista, sivuvaikutuksista, lainsäädännöllisestä asemasta ja lääkemääräyksen saamisesta. Kaikesta päätellen Suomessa on kasvavaa kysyntää lääkekannabikselle neuropaattisen kivun ja muiden vaikeiden oireiden ja sairauksien hoidossa.

    Samaan aikaan kannabiksen lääkinnällinen käyttö Suomessa on kriisissä. Lääkemääräyksellä kannabista käyttävien potilaiden määrä on vuosikymmenessä romahtanut useammista sadoista muutamiin kymmeniin. Samaan aikaan, kun Ruotsissa ja Tanskassa potilasmäärät ovat nousseet tuhansiin, Suomessa viranomainen on nostanut lääkekannabisreseptien kirjoittamisen kynnystä ja vanhojen reseptien uusiminenkin voi olla vaikeaa, vaikka lääkettä määrätään vasta viimeisenä keinona sellaisille potilaille, joille kaikkia muita lääkkeitä ja hoitoja on jo kokeiltu.

    Erityisesti kukintomuotoiseen lääkekannabikseen (esimerkiksi Bedrocan cannabis flos) pääsy on nyt hankalaa. Tähän on ainakin kolme syytä. Ensinnäkin, lääkäreillä ei tavallisesti ole tietoa, koulutusta eikä kokemusta potilaiden hoidosta kannabinoideilla. Toiseksi, lääkärit pelkäävät joutuvansa Valviran kontrollin ja sanktioiden kohteeksi, mikäli he määrävät potilailleen erityisluvallista lääkekannabista. Kolmanneksi, lääkekannabis kärsii edelleen huumestigmasta, minkä vuoksi lääkärit mielellään määräävät muita hoitoja sen sijaan.

    Tuoreessa potilasohjeessa annetaan neuvoja lääkärin vastaanotolla käyntiä varten ja pohditaan myös vaihtoehtoja niille potilaille, jotka eivät lääkemääräystä onnistu Suomesta saamaan. Potilasohjetta päivitetään, mikäli tilanne muuttuu. Valitettavasti yhdistyksen tiedossa ei tällä hetkellä ole lääkäreitä, jotka ilmoittavat hoitavansa potilaitaan lääkekannabiksella.

    Potilasohje on luettavissa osoitteessa https://sky.org/potilasohje-laakekannabista-tarvitseville/ 

  • Kannabis lailliseksi -mielenosoitus 20.4.2024 klo 16.20


    {MetaRefresh}https://suomenkannabisyhdistys.com{/MetaRefresh}

    Kokoonnumme lauantaina 20.4.2024 Helsingin kansalaistorille klo 16:20 alkaen osoittamaan mieltä kannabiksen lääkekäytön edistämisen sekä kannabiksen kieltolain kumoamisen puolesta. Tapahtumassa kuullaan musiikkiesityksiä ja puheita.

    Toivotamme tervetulleeksi paikalle kaikki mielenosoituksen tavoitteita kannattavat ihmiset sekä myös hamppualan yritykset, päihde- ja lääkealojen järjestöt ja poliittiset liikkeet. Kannustamme tekemään kantaaottavia kylttejä, jotka ovat myös kunnioittavia ja asiallisia.

    Suosittelemme, että paikalle ei tuoda lapsia, koska tapahtumassa puhutaan laittomien päihteiden laillistamisesta aikuisille sekä nykylainsäädännön haitoista, joiden kuvaukset voivat järkyttää.

    HUOM: THC:tä sisältävän kannabiksen käyttö ilman reseptiä on Suomessa toistaiseksi laitonta. Tapahtuman tarkoitus ei ole kerätä ihmisiä rikkomaan kannabiksen kieltolakia, vaan ottaa kantaa sen kumoamisen puolesta rauhanomaisesti ja kunnioittavasti.

    Kannabis lailliseksi -kansalaisaloite jätetään eduskunnalle samalla viikolla. Aloite keräsi 53 961 allekirjoitusta vuosi sitten 20.04.2023.

    Mielenosoituksen järjestää Suomen kannabisyhdistys ry. Yhdistyksen tavoite on edistää kannabiksen lääkekäyttöä ja lopettaa kannabiksen kieltolaki 

  • Maaliin meni – kansalaisaloite Kannabis lailliseksi, säännellyksi ja verolle etenee eduskuntaan

    Kiitokset kaikille kannatuksista! Aloitteen tavoitteena on kannabiksen sääntely, verotus ja ikärajavalvonta. Lue kansalaisaloite

     

    Laillistamalla kannabiksen voimme suojella ja edistää ihmisoikeuksia sekä kansanterveyttä, vähentää rikollisuutta, korruptiota ja väkivaltaa sekä suojella lapsia ja nuoria.

     

  • #KannabisLailliseksi vaikuttamispäivä 20.01.2023

    Aktivistien inhimillisemmän päihdepolitiikan puolesta suunnittelema vaikuttamispäivä  korostaa kannabiksen sääntelyn tarvetta Suomessa.

    Pyydämme apuasi, jos välität päihdehaittojen vähentämisestä.

    Kieltolain takia lääkekannabiksen saatavuus on epäinhimillisen heikkoa, tuhlaamme miljoonia epäonnistuneeseen kieltolakiin, järjestäytynyt rikollisuus rikastuu ja kannabiksen terveyshaitat lisääntyvät.

    Toivoisimme, että voisit auttaa rakentamaan kanssamme yhteisen äänen muutoksen edistämiseksi esim seuraavilla tavoilla:

    ∙ Kirjoita mihin vaan someen asiasta

    ∙ Jaa jonkun muun tekemä julkaisu saatteella esim @lailliseksi Instagramista

    ∙ Kirjoita twiitti esim “#KannabisLailliseksi, koska… “

    ∙ Kirjoita kannanotto tai blogi

    ∙ Tee video, jossa selität miksi kannatat kannabiksen sääntelyä

    Käytä tunnistetta #KannabisLailliseksi ja jaa myös osoite lailliseksi.fi,

    joka ohjaa kansalaisaloitteen sivulle tai suora linkki www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11377

     

    Ja jos et jo ole kannattanut kansalaisaloitetta Kannabis lailliseksi, säännellyksi ja verolle, tee se

    www.lailliseksi.fi

     

  • Kansalaisaloite Kannabis lailliseksi säännellyksi ja verolle

    Kansalaisaloite vaatii kannabiksen laillistamista, sääntelyä ja verotusta

    Kansalaisaloitteessa vaaditaan kannabiksen laillistamista, sääntelyä ja verotusta (tiedote kansalaisaloitteesta) . Se on julkaistu kansalaisaloite.fi -palvelussa:

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11377

    Aloitteessa vaaditaan, että kannabiksen käyttö, hallussapito, omatarveviljely, valmistus ja myynti sallitaan ikärajoin. Luodaan muihin päihteisiin rinnastuva kannabiksen valmistuksen ja myynnin sääntelyjärjestelmä ottaen oppia kannabiksen jo laillistaneiden valtioiden ja osavaltioiden kokemuksista. Sääntelyllä tavoitellaan haittojen minimointia yksilöille ja yhteiskunnalle alkoholi- ja tupakkalainsäädännön tavoin. Asetetaan kannabikselle vero, jolla korvataan sen aiheuttamat haitat yhteiskunnalle. Määritellään päihdyttävän kannabiksen ja ei-päihdyttävän kannabiksen eli hampun ero selkeästi, jotta hamppua kasvattavat maatalousyrittäjät voivat toimia alallaan. Poistetaan kannabiksen käyttömerkinnät sekä vähäisestä kasvatuksesta ja myynnistä aiheutuneet rikosrekisteri- ja muut vastaavat merkinnät.