Viikonloppuna Turku-miitissä SKY:n suuriin korviin kantautui varsin tavanomainen tarina Turun poliisin ja pikasakkokäytännön intiimisuhteesta.
Kahdeksan henkilöä oli viettänyt aikaa jokirannassa istuen, ja kulttuuripääkaupungissa kun ollaan oli joku heistä polttanut kannabissavukkeen. Paikalle ilmaantui tuoreen rikoksen hajun houkuttamana kaksi siviilipoliisia jotka tuloksetta vaativat pahantekijää ilmoittautumaan. Tiedusteluyrityksen kariuduttua poliisit olivat tyytyneet antamaan sakon jokaiselle paikallaolijalle.
Luonnollisesti jokainen suomalainen ansaitsisi tuntuvat sakot ihan vain periaatteesta, sillä kuka nyt ei olisi joskus esimerkiksi ajatellut tuhmia asioita. Mutta niin kauan kuin Suomen lain väitetään perustuvan johonkin muuhun kuin Monty Python -tyyppiseen käytännön huumoriin (mihin se kyllä mielestäni epäilemättä perustuu), olisi lain tarkoitus myös syytä ottaa huomioon.
Turun poliisia voisi oikeutetusti soimata hutkimisesta silloin kun pitäisi tutkia, mutta tosiasiassa kysymys siitä kuka poltti jointin ja kuka ei on puhdas sivuseikka. Muualla Euroopassa ollaan jo pitkälti vapauduttu siitä harhakäsityksestä, että kannabiksen käyttäjien rankaiseminen auttaisi yhtään mihinkään. Länsi-Suomessa ollaan sitä vastoin päätetty osoittaa, että tarpeeksi suuri tahdonvoima ja usko mahdottomaan poistavat pään seinään hakkaamisesta syntyvät vammat.
Toisaalta vaikka esimerkiksi Satakunnan poliisin Juha Joutsenlahti kiertää parhaillaan kouluja ja nuohoaa toimittajia 80-luvun huumegloorian hengessä, ei pelkkä ideologinen kallistuma varmaankaan täysin selitä poliisin käytännön toimintaa. Kyse lienee raadollisemmin siitä, että laman alla kaikki ansaintakeinot käytetään hyväksi tappiin asti. Niinpä ylinopeus- ja pilvenpolttosakot ovat kentällä kuumaa valuuttaa joka pannaan kiertämään.
Seuraavan kerran kun näet poliisin puistossa, muista: pilvesi voi vaikuttaa kiinnostavan heitä, mutta se on vain mainio tapa päästä lompakollesi. Älä siis pety jos he eivät innostu lajike-esittelystä.