Kategoria: Ulkomaan uutiset

Helsingin sanomat 2.6.2011

NEW YORK. Sota huumeita vastaan on epäonnistunut, ryhmä entisiä maailman johtajia lausui keskiviikkona julkaistussa raportissaan. Kansainvälisen huumepolitiikan komission jäsenet ovat lisäksi sitä mieltä, että marihuanan laillistaminen voisi hillitä huumeisiin liittyvää väkivaltaa ja sosiaalisia ongelmia.

Kyse ei ole mistä tahansa ryhmittymästä, sillä YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin lisäksi komissioon kuuluvat esimerkiksi Brasilian, Kolumbian ja Meksikon entiset presidentit.

Komissio kannustaa raportissaan hallituksia paitsi löysentämään marihuanan käytön rajoituksia, myös "lopettamaan sellaisten huumeidenkäyttäjien kriminalisoimisen, marginalisoimisen ja leimaamisen, jotka eivät tee muille pahaa".

Raportissa huomautetaan, että Australiassa, Hollannissa ja Portugalissa marihuanan laillistaminen ei näytä johtaneen huumeidenkäytön merkittävään kasvuun.

Komissio toivoo niin ikään, että huumeriippuvuutta ryhdyttäisiin käsittelemään terveyskysymyksenä ja että hoitotapoja tulisi kehittää.

 

 Global comission on drugs: Lehdistötiedote

Lähde: http://www.avaaz.org/en/end_the_war_on_drugs?slideshow

 

Avaaz.org nettiverkosto julistaa huumesodan lopun aikojen olevan

käsillä ja pyytää ihmisiä allekirjoittamaan vetoomuksensa YK:lle,

minkä verkosto toimittaa YK:n pääsihteerille miljoonan

allekirjoituksen täytyttyä.

 

Kallis huumesota on epäonnistunut huumeriippuvuuden kitkemisessä mutta

se aiheuttaa lukemattomien ihmisten kuoleman, tuhoaa yhteisöjä samalla

tuottaen miljardien eurojen ja dollareiden voittoja väkivaltaisille

järjestäytyneille rikollisorganisaatioille.

 

Asiantuntijat ovat nykyään yhtä mieltä siitä, että järkevintä

politiikkaa on huumekaupan julkinen säätely mutta poliitikot eivät

uskalla käsitellä aihetta. Lähipäivinä Global Commission on Drug

Policy -järjestö

(http://www.globalcommissionondrugs.org/Default.aspx), johon kuuluu

entisiä valtiojohtajia ja ulkopolitiikan päättäjiä YK:sta, EU:sta,

USA:sta, Brasiliasta, Meksikosta ja muista maista, murtaa tämän

vaikenemisen ja vaatii julkisesti uutta lähestymistapaa, johon kuuluu

dekriminalisaatio ja huumekaupan säätely.

 

Tämä saattaa olla kerran sukupolvessa tapahtuva käännekohta – jos

tarpeeksi monet meistä vaativat loppua tälle hulluudelle. Poliitikot

sanovat ymmärtävänsä sen, että huumesota on hävitty mutta väittävät,

ettei kansa ole vielä valmis vaihtoehtoon. Näyttäkäämme heille,

ettemme ainoastaan hyväksy järkevää ja inhimillistä politiikkaa – me

vaadimme sitä. Allekirjoita vetoomus ja jaa sitä muille: jos

saavutamme miljoona allekirjoitusta, tulee Global Commission

henkilökohtaisesti jakamaan vetoomusta maailman päättäjille.

 

Viidenkymmenen vuoden ajan huumepolitiikka on pettänyt kaikki ja

kaikkialla mutta julkinen keskustelu rypee edelleen pohjamudissa pelon

ja väärien tietojen takia. Kaikki – jopa YK:n huumetoimisto UNODC,

joka toteuttaa YK:n huumepolitiikkaa – ovat yhtä mieltä siitä, että

armeijoiden ja poliisijoukkojen käyttäminen huumeita viljelevien

maatilojen tuhoamiseen, salakuljettajien jahtaamiseen ja myyjien sekä

huumeriippuvaisten vangitsemiseen on kallis virhe. Kaiken tämän päälle

tulee vielä suuret inhimilliset kustannukset: Afganistanista ja

Meksikosta USA:n huumemarkkinoille saakka laiton huumekauppa tuhoaa

yhteiskuntia samalla kun huumeriippuvuus, yliannoskuolemat ja

HIV-tartunnat lisääntyvät.

 

Lievempää huumepolitiikkaa soveltavissa maissa, kuten Sveitsissä,

Portugalissa, Hollannissa ja Australiassa ei ole koettu huumeiden

käytön nopeaa lisääntymistä, kuten huumesodan kannattajat ovat

mananneet. Päinvastoin kyseisissä maissa on nähty huumeisiin liittyvän

rikollisuuden, huumeriippuvuuden ja huumekuolemien vähenevän ja kyetty

paremmin toimimaan rikollisorganisaatioita vastaan.

 

Muutoksen tiellä on vaikutusvaltaisia painostusryhmiä, joihin kuuluu

sotateollinen kompleksi, lakivirkamiehistöt ja vankilalaitos, joiden

budjetit ovat vaarassa. Poliitikot pelkäävät äänestäjien hylkäävän

heidät, jos he kannattavat vaihtoehtoisia lähestymistapoja, koska

silloin he vaikuttavat pehmeiltä laki- ja järjestysasioissa. Mutta

lukuisia entisiä huumeministereitä ja valtioiden päämiehiä on astunut

julkisuuteen kannattamaan huumepolitiikan muutosta ja

mielipidemittaukset ympäri maailman osoittavat ihmisten ymmärtävän

nykyisen politiikan olevan katastrofi. Uuden ja paremman politiikan

hetki on lähestymässä varsinkin niillä alueilla, missä huumesota on

aiheuttanut eniten vahinkoa.

 

Jos saamme luotua maailmanlaajuisen vetoomuksen Global Commission on

Drug Policy -järjestön vaatimuksien tueksi, voimme kumota valtioiden

selitykset nykyisen politiikan jatkamiseksi. Äänemme ovat muutoksen

avain – allekirjoita vetoomus ja levitä tietoa!

 

Nyt on mahdollisuus lopettaa julma huumesota, joka on tuhonnut

miljoonien ihmisten elämän. Maailmanlaajuinen mielipide päättää,

voidaanko tämä tuhoisa politiikka pysäyttää vai kaihtavatko poliitikot

jatkossakin muutoksia. Kehottakaamme epävarmat poliitikot astumaan

epäilyn ja pelon yli järjen puolelle.

Lähde: The Observer 29.5.2011
http://www.guardian.co.uk/world/2011/may/29/drugs-trade-drugs
Lehdistötiedote:
http://transform-drugs.blogspot.com/2011/05/former-presidents-of-
brazil-colombia.html
Aiheesta lisää:
http://www.tusky.fi/uutisarkisto/28-maailman-johtajia-mukana-
kampanjassa-huumesodan-lopettamiseks

Kofi Annan, George Shultz ja Richard Brandon ovat vaatijoiden
joukossa. Tällä viikolla pidettävä konferenssi voi muuttaa tapaa
suhtautua huumekauppaan.

Entisiä presidenttejä, pääministereitä, johtavia talousihmisiä ja
liikemaailman johtohahmoja on yhdistänyt voimansa maailman
huumepolitiikan muutoksen vaatimukseen. The Global Commission on Drug
Policy pitää lehdistötilaisuuden torstaina 2.6.2011 New Yorkissa
Waldorf Astoria hotellissa raportin julkistamiseksi, jossa osoitetaan
huumesodan epäonnistuminen ja vaaditaan ”paradigman muutosta” asian
käsittelyssä.

Muutoksen vaatijoihin kuuluu Meksikon entinen presidentti Ernesto
Zedillo, Kreikan entinen pääministeri George Papandreou, Kolumbian
entinen presidentti César Gaviria, YK:n entinen pääsihteeri Kofi
Annan, Brasilian entinen presidentti Fernando Henrique Cardoso, USA:n
entinen ulkoministeri George Schultz, EU:n entinen korkea virkamies
Javier Solana, Virgin yhtiöiden omistaja Richard Branson sekä USA:n
keskuspankin entinen puheenjohtaja Paul Volcker.

Komissio vaatii huumepolitiikan muutosta rikosoikeudellisesta
lähestymistavasta kansanterveydelliseen lähestymistapaan.
Maailmanlaajuinen verkosto Avaaz, johon kuuluu yhdeksän miljoonaa
jäsentä, esittää vetoomuksensa komission suositusten tukemiseksi YK:n
pääsihteerille Ban Ki-moonille.

Komissio on tähän astisista huumepolitiikan muutosta vaativista
ryhmistä vaikutusvaltaisin. YK:ssa neuvonantajastatuksella toimivan
Transform -kansalaisjärjestön edustaja Danny Kushlick arvioi
viimeaikaisten tapahtumien kuten Meksikon huumekartellien väkivallan,
USA:n presidentin Barack Obaman ilmoituksen siitä, että on ”täysin
legitiimiä” arvioida huumesodan onnistumista sekä maailmanlaajuisen
talouskriisin antaneen sykäyksen huumepolitiikan täydelliselle
uudelleen arvioinnille.

Kushlick kuvaa tulevaa konferenssia hyvin merkittäväksi:

”Koolla on suuri joukko entisiä presidenttejä ja pääministereitä
vaatimassa dekriminalisointia sekä laillisen jakelun kokeilemista.
Tämä tulee olemaan käänteentekevä tilaisuus.”

Transformissa uskotaan paineen kieltolain lopettamiseksi nousseen jo
musertaviin mittoihin. Se lainaa Britannian asianajajaliiton
puheenjohtajan Nicholas Greenin kommenttia hänen tuotua esille
huumeisiin liittyvän rikollisuuden kustannuksien olevan Britanniassa
jo 13 miljardia puntaa vuodessa:

”Henkilökohtaisen käytön dekriminalisointi aiheuttaa myönteisiä
seurauksia: se vapauttaa valtavasti poliisiresursseja, vähentää
rikollisuutta ja parantaa kansanterveyttä”.

Mutta samalla kun politiikasta vetäytyneet poliitikot ovat vaatimassa
muutosta, ovat virassa toimivat vähemmän innokkaita kannattamassa
politiikan radikaalia muutosta. Vuonna 2002 Britannian sisäasioiden
komitea, johon kuului mm. nykyinen pääministeri David Cameron, vaati
huumepolitiikan tarkastelussaan hallitusta ”aloittamaan keskustelu”
huumeiden laillistamisen ja säätelyn mahdollisuudesta.

Vaatimuksista huolimatta ministeri toisensa jälkeen on jättänyt
suositukset noudattamatta.

Lähde: Moisés Naím: The Drug Trade: The Politicization of Criminals

and the Criminalization of Politicians. Working Paper Prepared for the

First Meeting of the Global Commission Geneva, 24-25 January 2011

http://www.globalcommissionondrugs.org/Arquivos/Global_Com_Moises_Naim.pdf

http://www.idpc.net/sites/default/files/library/Drug-trade-politicisation-of-criminals-and-criminalisation-of-politicians.pdf

 

Mikä on Global Commission on Drug Policies:

http://www.idpc.net/alerts/the-global-commisson-on-drug-policy

Global Commission on Drug Policies kotisivut:

http://www.globalcommissionondrugs.org/Default.aspx

Global Commission on Drug Policies taustaraportteja:

http://www.globalcommissionondrugs.org/Documents.aspx

Naím kertoo kirjastaan Illicit: How Smugglers, Traffickers, and

Copycats Are Hijacking the Global Economy, 2005

http://www.carnegiecouncil.org/resources/transcripts/5279.html

pdf:nä:

http://www.carnegiecouncil.org/resources/transcripts/5279.html/_res/id=sa_File1/ILLICIT.pdf

 

Moisés Naím (http://www.moisesnaim.com/) on vuonna 1952 syntynyt
kansainvälisen talouden tutkija ja johtokunnan jäsen Carnegie
Endowment for International Peace -järjestössä, Espanjan
laajalevikkisimmän lehden El Paísin ulkomaan uutisten päätoimittaja ja
kansainvälisesti tunnettu kolumnisti, jonka artikkeleita
kansainvälisestä taloudesta ja globalisaation vaikutuksista
julkaistaan yli 40:ssä sanomalehdessä usealla eri kielellä.
Aikaisemmin hän toimi mm. Foreign Policy -lehden johtajana, Venezuelan
kauppa- ja teollisuusministerinä, Venezuelan keskuspankin johtajana
sekä Maailman pankin johtajana.

 

---

Esipuhe: Enemmän kuin huumeet

Hashim Thaci on albanialaisen mafia-tyyppisen järjestön johtaja, mikä
salakuljettaa aseita, huumeita ja ihmiselimiä Itä-Euroopan halki. Hän
sattuu myös olemaan Kosovon pääministeri.

Marraskuussa 2008 William Klein, USA:n Kiovan lähetystön
talousasiantuntija, viestitti Washingtoniin, että Ukrainan rikkain
oligarkki Dmitry Firtash oli valtaamassa Ukrainan suurinta pankkia.
Viestissä diplomaatti kuvaili Firtashin laajoja yhteyksiä maan
huippupoliitikoihin ja -virkamiehiin. Sekä kuuluisaan venäläisen
rikollisjärjestön johtajaan Seymon Moglievichiin.

Toisessa Wikileaksin kautta paljastuneessa viestissä kerrotaan, kuinka
Nicaraguan presidentti Daniel Ortega rahoitti vaalikampanjansa
kansainvälisiltä huumerikollisilta saamallaan rahalla sekä Venezuelan
presidentin Hugo Chavezin lähettämillä matkalaukullisilla rahaa.

Presidentti Chavezilla tiedetään olevan rajoittamaton pääsy valtion
öljyrahoihin, joita hän käyttää liittolaistensa rahoittamiseen muissa
maissa. Yhdessä ilmi tulleessa tapauksessa vuodelta 2007 Buenos
Airesin lentokentän tulli löysi vahingossa 800 000 US$ matkalaukusta
Caracasista tulleessa lentokoneessa, jossa oli saapunut Argentiinan
presidentin Nestor Kirchnerin ja Chavezin virkamiehiä. Käteinen oli
menossa tukemaan Argentiinan presidentin rouvan vaalikampanjaa,
jollekin virkamiehelle lahjukseksi tai molempia. Erään USA:ssa käydyn
oikeudenkäynnin yhteydessä paljastui, että mm. Venezuelan kenraali
Henry Rangel Silva oli osallistunut tapauksen peittely-yritykseen.
Marraskuussa 2010 presidentti Chavez nimitti Silvan maan armeijan
johtoon.

Kaksi vuotta aiemmin USA oli virallisesti luokitellut Kenraali Silvan
”huumeparoniksi” syyttäen häntä ”huumeiden salakuljetuksen
materiaalisesta avustamisesta”. YK:n huumetoimiston UNODC:n mukaan
Venezuelan kautta kuljetetaan yli puolet Eurooppaan suuntautuvasta
kokaiinista – usein Afrikan kautta.

Afrikan maista on tullut tärkeä läpikulkureitti Andeilta ja joistakin
Aasian maista tuleville huumeille rikkaaseen ja huumeille persoon
Eurooppaan. Siksi väistämättä useat afrikkalaiset johtajat, heidän
perheensä, armeijoiden upseerit, poliitikot ja oikeuslaitoksen
edustajat ovat astuneet huumebisnekseen. Esimerkiksi Guinean
presidentin poika paljastui maan suurimmaksi huumepomoksi.
Etelä-Afrikassa maan poliisikomentaja Jackie Selebi tuomittiin vuonna
2010 viideksitoista vuodeksi vankilaan kun havaittiin hänen olevan
yhden maan rikollissyndikaatin johtaja.

Poliisiosastot, armeija, oikeuslaitokset ja tiedotusvälineet ovat yhä
useammin rikollisorganisaatioiden valtausyritysten kohteena.

Venezuelan armeija ei ole mitenkään poikkeus siinä, että jotkin sen
komentajista toimivat yhteistyössä huumeiden salakuljettajien kanssa.
Wikileaksin julkaisemien raporttien mukaan Burman sotilashallinnon
jäsenet rikastuttavat itseään huumerahalla. Joulukuussa 2010
InterPress Service raportoi, että ”Armeijan hallitseman Burman
ottaessa seuraavaa poliittista askelta tulevat juntan ja maan
pahamaineisten huumepomojen suhteet valokeilaan. Viime vuonna
kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen järjestetyissä ensimmäisissä
vaaleissa voittaneista kuusi oli tunnettuja huumeparoneja.”

Valtion ja rikollisjärjestöjen yhteen kietoutuminen on näkyvää myös
Afganistanissa, missä hallituksen huippuvirkamiehiä ja maakuntien
kuvernöörejä – myös Karzain omaa veljeä – syytetään toistuvasti
yhteistyöstä huumeiden salakuljettajien kanssa sekä myös näiden
organisaatioiden johtamisesta. Bulgarian parlamentin jäsen ja
vastavakoilun entinen johtaja Atanas Atanasov sanoi, että ”Muissa
maissa on mafia mutta Bulgariassa mafia omistaa maan”. Nämä eivät ole
irrallisia esimerkkejä. Näiden esimerkkien tarkoitus on kuvata sitä
laajempaa kehitystä Aasiasta Afrikkaan ja Euraasiasta Eurooppaan tai
Latinalaiseen Amerikkaan. Rikolliset ovat päässeet valtaan.

Espanjan lahjonnan ja järjestäytyneen rikollisuuden syyttäjä Jose
Grinda kertoi havainnollisen esimerkin tästä kansainvälisestä
kehityksestä asiantuntijoiden kokouksessa Madridissa 2010. Grinda
esitteli erilaisia tapoja, joilla Venäjän mafia toimii Espanjassa ja
kuinka hän tutkittuaan kymmenen vuotta järjestäytynyttä rikollisuutta
maassaan huomasi olevan välillä mahdotonta erottaa
rikollisorganisaatio sen maan hallinnosta, mistä tämä organisaatio oli
peräisin. Grindan mukaan Espanjaa uhkaa jatkuvasti ja vakavalla
tavalla rikollisjärjestöt, jotka ovat usein pelkkiä Venäjän,
Valkovenäjän, Tsetsenian ja Ukrainan hallitusten jatkeita, joita hän
kutsui ”mafiavaltioiksi”. Näissä maissa hallitukset ja
rikollisorganisaatiot toimivat yhdessä laillisten kaupallisten
yritysten kautta, joilla on läheiset yhteydet poliittisiin johtajiin
ja näiden perheisiin ja ystäväpiireihin.

Kokouksen jälkeen USA:n Espanjan suurlähettiläs lähetti viestin
syyttäjän analyysista todeten, että ”Grindan pääkohta oli se, että
Venäjän hallitus näyttää suojelevan tai käyttävän joitakin korkean
tason rikollisia… ja että tutkittuaan 10 – 12 vuotta
järjestäytynyttä rikollisuutta hän uskoo, että terroristien pyrkiessä
korvaamaan valtion ytimen järjestäytynyt rikollisuus pyrkii
mukautumaan valtion rakenteisiin. Hän totesi yhteenvedossaan, että
Venäjän hallituksen strategia on käyttää järjestäytyneitä
rikollisryhmiä sellaisiin tehtäviin, joita se ei itse hallituksena
pysty suorittamaan.”

Kaksi Grindan kertomaa esimerkkiä Venäjän hallituksen tavasta käyttää
rikollisjärjestöjä käsittelivät aseiden salakuljetusoperaatiota
Kurdeille Turkin horjuttamiseksi käyttäen Venäjän armeijan
tiedustelupalvelun määräysvallassa olevaa mafian jäsentä sekä
salaperäistä Arctic Sea laivan tapausta, jonka uskotaan olleen
lastattu täyteen hyvin kehittynyttä aseistusta ja joka ”kaapattiin”
merellä ja katosi useiksi päiviksi. Grinda vakuuttaa, että tämä oli
muutamien valtioiden tiedustelupalveluiden ja järjestäytyneen
rikollisjärjestön yhteinen operaatio.

Grindan analyysin keskeinen viesti on se, että ”mafiavaltioiksi”
kutsumissaan valtioissa rikollisten ja poliittisten johtajien välinen
kytkös on laaja, syvä ja pysyvä. Grindan mukaan ”ei voida erottaa
hallituksen ja järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa toisistaan”.

Hänen johtopäätöksensä on huolestuttavan samanlainen kuin Euroopan
neuvoston tekemä: ”Rikollisen luokan ja korkeimpien poliittisten ja
yhteiskunnallisten asemien haltijoiden yhteistoiminnasta kertovat
merkit ovat liian lukuisia ja liian vakavia ohitettaviksi”. Tämä
raportti käsitteli Kosovoa. Grinda kertoi kokemuksistaan Espanjassa.
Molemmat johtopäätökset sopivat täydellisesti – ja kiusallisesti –
liian moniin valtioihin viidellä mantereella.

Tästä viimeisestä havainnosta seuraa yksinkertainen ja tärkeä
johtopäätös: huumeiden salakuljetusta vastaan taistelemisessa ei ole
enää kyse huumeiden käytöstä. Kyse on hallituksista. Pääkohde tässä
taistelussa ei voi olla riippuvaisten huumeiden käytön lopettaminen.
Sen tulee olla rikollisten pysäyttäminen valtaamasta hallituksia
kautta maailman. Huumeiden käyttö on ongelma. Mutta se kalpenee
mafiavaltioiden lisääntymisen rinnalla.

Harhakuvitelmat ja totuus kansainvälisestä rikollisuudesta.

Selitin kirjassani ”Illicit” (Illicit: How Smugglers, Traffickers, and
Copycats Are Hijacking the Global Economy, 2005. ISBN 978-0385513920)
lukijoille kolmesta taustaoletuksesta, jotka ovat yhtä yleisiä kuin ne
ovat myös vääriä. Ensimmäinen on se, ettei kansainvälisessä
rikollisuudessa ole mitään uutta. Tämä oletus sisältää sen, että
laiton kauppa, salakuljetus, pimeät markkinat ja rikollisuus ovat osa
ihmiskunnan kokemusta ja siksi ”ei mitään uutta auringon alla”. Toinen
erheellinen oletus on se, että salakuljetus – huumeiden, aseiden,
ihmisten, ihmiselimien, pimeän rahan ja muun laittoman tavaran –
valtioiden rajojen yli on rikollista toimintaa, joka tulee
käsitteellistää sellaisenaan ja taistella sitä vastaan tavanomaisilla
rikosten ehkäisykeinoilla: lain täytäntöönpanolla, oikeuslaitoksella
ja sakko- tai vankeusrangaistuksilla. Kolmas väärä oletus on, että
aivan kuten rikollisuus yleensä, laiton kauppa on ”maanalainen” ilmiö,
johon kuuluu vain pieni poikkeavien joukko, joka hääräilee
yhteiskunnan marginaalissa.

Todellisuus on hyvin toisenlainen. Rikollisuudessa on paljon uutta –
eikä vähiten sen kyvyssä tarttua 1990-luvulla ja sen jälkeen
tapahtuneiden teknologian, talouden ja politiikan vallankumousten
aiheuttamiin uusiin tilaisuuksiin. Rikollisverkostot – varsinkin ne,
jotka jo toimivat useiden maiden alueilla – olivat 1990-luvun
viestinnän ja kuljetuksen innovaatioiden ”varhaisia omaksujia”. Ne
olivat myös Berliinin muurin kaatumisen jälkeisten talous- ja
poliittisten uudistusten avaamien uusien markkinoiden ”ensimmäisiä
pelureita”. Rikollisverkostot olivat – ja ovat yhä edelleen –
globalisaation, teknologian ja politiikan etulinjassa.

On tietenkin totta, että rikollisia, salakuljettajia ja pimeitä
markkinoita on aina ollut olemassa. Mutta koskaan aiemmin eivät
rikollisorganisaatiot ole kyenneet toimimaan globaalilla tasolla näin
helposti ja siksi ne ovat saavuttaneet toiminnassaan sellaisen
mittakaavan ja laajuuden, mikä kilpailee maailman suurimpien
monikansallisten yritysten kanssa. Ja jos suuret monikansalliset
yritykset ovat poliittisesti vahvoja niin miksi voidaan olettaa, että
suuret monikansalliset rikollisorganisaatiot eivät sijoittaisi
huomattavia osia suurista tuloistaan poliittisen vallan saamiseksi? He
aikovat tehdä niin ja tekevät myös paraikaa. Rikollisuus ja politiikka
kulkevat usein käsi kädessä. Mutta nyt näillä liittoumilla on valtavat
mahdollisuudet vaikuttaa talouteen, yhteiskuntaan, geopolitiikkaan,
kansainväliseen turvallisuuteen ja kansalliseen politiikkaan.
1900-luvun Italian mafia oli suuri ja voimakas ja sitten se laajensi
toimintaansa Yhdysvaltoihin. Mutta se ei koskaan saavuttanut sellaista
globaalia otetta, poliittista vaikutusvaltaa, taloudellista valtaa tai
kansainvälistä levinneisyyttä, mikä on nyt tunnusomaista joillekin
maailman isoimmille kansainvälisille rikollisorganisaatioille, joiden
tausta on Venäjällä, Kiinassa, Itä-Euroopassa tai Latinalaisessa
Amerikassa.

Yksi seuraus tästä rikollisorganisaatioiden uudesta mahdista on se,
että perinteiset työkalut niitä vastaan taisteltaessa eivät enää ole
päteviä. Kuten alussa esittämäni tapaukset tuovat esille, eivät näiden
rikolliskartellien johtajat ole enää pelkkiä rikollisia vaan myös
valtioiden päämiehiä, armeijoiden ylimpiä upseereita, poliitikkoja,
tiedustelupalveluiden johtajia tai maailman suurimpien ja parhaiten
varustettujen yritysten omistajia. Eli kuten espanjalainen syyttäjä
Grinda selitti, että hän ei taistele mafiaa vastaan, vaan pikemminkin
mafiavaltioita vastaan. Ja kuten hän huomautti, että terroristien
yrittäessä tuhota valtio, yrittävät rikollisorganisaatiot kaapata sen
ja käyttää sen resursseja ja instituutioita valtansa lujittamiseen ja
toimintansa levittämiseen kotimaassa ja ulkomailla. Tämä epäsuhta,
mikä tulee yksinäisen kansallisen syyttäjän yrittäessä taistella
rikollisorganisaatiota vastaan, joka ei ole vain ylikansallinen,
rikas, väkivaltainen ja armoton, vaan joka pystyy hyödyntämään
kansallisvaltion ja sen diplomaattien, tuomareiden, vakoilijoiden,
kenraalien, hallituksen ministereiden ja poliisipäälliköiden tukea, on
järkyttävä.

Yhteiskuntaa suojelee enää ylikuormitetut oikeuslaitokset, joiden
pitää turvautua vanhentuneeseen lainsäädäntöön, kömpelöihin
kansainvälisiin sopimuksiin ja hallitusten hitaasti liikkuvan ja
resursseiltaan rajallisen byrokratian luomiin rajoituksiin. Näillä on
vastassaan nopeasti reagoivat, hyvin motivoituneet organisaatiot,
joilla on rahaa palkata parhaat lainopilliset ja taloudelliset
lahjakkuudet, hankkia edistynein tekniikka ja värvätä
vaikutusvaltaisimmat liittolaiset hallituksen sisältä ja ulkopuolelta.

Toinen epäsymmetria tulee siitä tosiseikasta, että lain
täytäntöönpanovirastot ovat kansallisia, kun taas suuret ja
vaarallisimmat rikollisorganisaatiot toimivat useiden kansallisten
lainsäädäntöjen piirissä. Valtioiden hallinto on suunniteltu toimimaan
kansallisten rajojen sisällä kun taas salakuljetusorganisaatiot on
suunniteltu toimimaan niiden yli. Hallitusten virastoille kansalliset
rajat ovat pakkopaita kun taas rajat aiheuttavat salakuljettajien
olemassaolon, kasvun ja kukoistuksen. Ilman kansallisrajoja ei samalla
tuotteella (kokaiini tai työntekijän palkka) olisi erilaisia hintoja.
Nämä hintaerot luovat puolestaan ne suuret voittomahdollisuudet, joita
salakuljettajat hyödyntävät. Lisäksi rajat suojelevat rikollisia
toisen maan lakiviranomaisilta. Nämä epäsymmetriat ovat hyvin
ongelmallisia ja näiden ongelmien ratkaisemiseksi luodut välineet
(sopimukset, monikansalliset organisaatiot, hallitusten väliset
toimielimet, lain täytäntöönpanon yhteistyö jne) ovat hitaita ja
kömpelöitä. Ajatus siitä, että edistyminen kansainvälisiä
rikollisjärjestöjä vastaan taistelussa vaatii kansainvälisesti
suunniteltua toimintaa, on yleisesti hyväksytty. Mutta kuinka hallitus
voi koordinoida rikollisuuden vastaiset toimintansa toisen valtion
kanssa, jonka hallituksen johtajat ovat myös valtion sponsoroiman
mafian johtajia? Kuinka voidaan tehdä yhteistyötä toisen valtion
poliisivoimien kanssa, jota johtaa rikollispomo?

Vuonna 2006 152 valtion poliisipäälliköt kokoontuivat Brasiliassa
INTERPOL:in 75:een yleiskokoukseen. INTERPOL on monikansallinen
organisaatio, jonka tehtävä on ”taata ja tuottaa laajinta ja
kattavinta mahdollista keskinäistä apua kaikille
poliisiviranomaisille…” Avajaispuheessaan INTERPOL:in presidentti
kehotti kollegojaan ”kehittämään sellaisia järjestelmiä, jotka
varmistavat sen, että rajat ja niiden valvonta on varmoissa käsissä”.
Jalo päämäärä – paitsi että tässä tilaisuudessa sen esitti
rikollispomo. Puhuja oli Jackie Selebi, Etelä-Afrikan
poliisipäällikkö, joka istuu nyt 15 vuoden vankeustuomiota maansa
yhden rikollisjärjestön johtamisesta.

Tämän monimutkaisuuden päälle tulee vielä se tosiasia, että vastoin
toista yleistä oletusta monissa maissa rikolliset eivät enää elä ”maan
alla”, he eivät ole enää yhteiskunnan marginaalin jäseniä ja suurin
osa heistä ei enää ole erityisen poikkeavia. Tämän vastakohta on
useimmiten asioiden todellinen tila. Rikollisorganisaatioiden johtajat
ovat usein julkisesti hyvin tunnettuja ja sen sijaan, että he
eläisivät piilottelemalla tai ”maan alla”, esiintyvät he usein
sanomalehtien juorupalstoilla tai urheilutapahtumissa omistamiensa
suosittujen urheilujoukkueiden kanssa. He ovat maansa tunnetuimpia
hyväntekijöitä, joilla on myös valvonnassaan TV- ja radioasemia sekä
vaikutusvaltaisia sanomalehtiä. He kuuluvat maittensa poliittiseen,
sotilaalliseen, talous-, kulttuuri- ja tiedotuseliittiin. Heidän
”sotilaat”, jotka eivät kuulu eliittiin, ovat yhteiskunnan
keskivertojäseniä eivätkä välttämättä poikkeavia rikollisia. Ne
miljoonat, jotka ovat aktiivisesti mukana Kiinan
väärennösteollisuudessa, Afganistanin huumekaupassa, polttavat
marihuanaa säännöllisesti tai ne sadat tuhannet, jotka joka vuosi
palkkaavat rikollisia salakuljettamaan itsensä Eurooppaan tai
Yhdysvaltoihin tai Manhattanilla tai Milanossa asuva hyvin
toimeentuleva perhe, joka palkkaa ”laitonta työvoimaa” rikkomalla
tietoisesti lakia, eivät sovi mihinkään kriminologian
perusmääritelmään rikollisuudesta tai poikkeavuudesta. He eivät ole
poikkeavia vaan laajan yhteiskuntaryhmän keskivertojäseniä.

Ensimmäisessä osassa päädyin johtopäätökseen, että maailmanlaajuisen
huumekaupan tärkein uhka yhteiskunnalle ei ole huumeiden käyttäjien
terveys tai heidän käytöksensä seuraukset muille vaan vielä
pahaenteisemmät seuraukset, jotka aiheutuvat laajamittaisista
rikollisorganisaatioiden suorittamista hallitusten kaappauksista.
Siksi huumekaupan rajoittamisyritysten pääkohde ei voi olla ainoastaan
huumeiden tuotantoon ja kuluttamiseen puuttuminen. Huumepolitiikalla
tulee pyrkiä rajoittamaan mafiavaltioiden lisääntyminen ja
neutralisoimaan jo olemassaolevat. Tässä kappaleessa korostan sitä,
että nämä rikollisorganisaatiot ovat saavuttaneet ennen näkemätöntä
valtaa, että ne ovat syvälle juurtuneet omiin yhteiskuntiinsa ja niitä
vastaan taistelevat ovat hyvin epäedullisessa asemassa. Tämä on
epäsymmetrista sotaa, jossa rehelliset hallitukset ovat häviäjän
asemassa.

Mitä pitää tehdä?

Huumeiden vastaisen taistelun keinoluettelo tunnetaan yhtä hyvin kuin
tiedetään, kuinka vaikea se on muuttaa tehokkaaksi kansainväliseksi
toimintasuunnitelmaksi, joka tuottaisi pysyviä tuloksia. Useimmiten
käytetyt suositukset sisältävät kaikki tai muutaman seuraavista:

– Huumeiden käyttöä pitää käsitellä kansanterveysasiana eikä huumeiden
käyttäjien vastaisena ”sotana”.

– Enemmän resursseja ehkäisyyn ja vähemmän valvontaan ja
vangitsemiseen. Julkisia menoja poliisilta, oikeuslaitokselta ja
vankilalaitokselta klinikoihin, sairaaloihin ja koulutukseen.
”Haittojen vähentämisestä” ensisijainen toimintatapa.

– Yksilön huumeiden käyttöä säädeltävä ja dekriminalisoitava
valikoivasti samalla kun hyökätään niitä verkostoja vastaan, jotka
kuljettavat ja jakelevat suuria määriä kovia huumeita.

– Rikollisverkostojen rahoituskanavat, logistiikka ja rakenne
jäljitettävä ja tuhottava.

– Toiminta johtajia ja huumepomoja sekä toiminnan ”mahdollistavia
toimijoita” (lakimiehet, kirjanpitäjät, talousasiantuntijat,
logistiikka-, kauppa- ja tietotekniikka) vastaan.

– Hajallaan olevat ja huonosti yhteensovitetut kansalliset ja
kansainväliset huumeiden salakuljetuksen vastaiset ponnistelut
yhdistettävä.

– Tehokkaampia useiden maiden yhteisiä aloitteita on kehitettävä ja on
sijoitettava lisää monitahoisiin lähestymistapoihin, joilla pyritään
pääsemään tasoihin rikollisverkostojen kansainvälisen liikkuvuuden ja
operaatioiden laajuuden kanssa.

– Pitää luoda huumeiden vastaisten asiantuntijoiden, lakimiesten, lain
täytäntöönpanotoimistojen ja poliittisten johtajien ”globaaleja
verkostoja”.

Eri maissa on omaksuttu näitä toimenpiteitä eri määrin ja erilaisella
menestyksellä. Mutta huolimatta laajalti hyväksytystä retoriikasta,
joka tunnustaa sen, ettei globaalia ongelmaa voida poistaa
kansallisilla ratkaisuilla, suurin osa toiminnasta on edelleen
pääsääntöisesti kansallisesti suuntautunutta. Ja vaikka yhä enemmän
tunnustetaan se, että globaalit kansainväliset rikollisverkostot ovat
uhka demokratian toiminnalle, taloussektorille, teollisuudenalojen
toiminnalle, kansalaisten turvallisuudelle, ihmisoikeuksille tai ne
voivat vaarallisesti horjuttaa geopoliittista vakautta, on
poliisiosastojen ja muiden lainvalvontatoimistojen työ erillään
kansallisen turvallisuuden takaavien toimistojen työstä. Tarpeetonta
ehkä huomauttaa mutta monissa maissa jotkin edellä mainituista
suosituksista – varsinkin ne, joissa suositellaan kieltolain
hylkäämistä – ovat poliittisesti pannassa, vaikka samat poliittiset
johtajat voivat yksityisesti myöntää, että nykyinen lähestymistapa ei
toimi ja voi olla jopa haitallinen yhteiskunnalle.

Tämä ”epämiellyttävä totuus” lienee sen hitaan edistyksen ja
toistuvien epäonnistumisien ytimessä yrittäessämme saada
kansainvälisten rikollisorganisaatioiden kasvu yleisesti ja huumeiden
salakuljetus erikseen pysähtymään. Tämä edistys vaatii sitä, että
suuri yleisö kaikkialla tiedostaa hallitusten kriminalisoitumisen
aiheuttaman valtavan uhan. Mutta tälläisen tietoisuuden nostattaminen
voi olla vaikeaa, koska niin monet huumeiden käytön rajoittamista
tavoittelevan lähestymistavan näkökohdat ovat niinkin kiistanalaisia
kuin ne ovat nykyään. Monissa maissa pelkät ehdotukset kieltolain
kumoamisesta salakuljetuksen houkutuksen vähentämiseksi sekä
hallitusten rajallisten resurssien keskittämiseksi huumekaupan
haitallisimpien vaikutusten torjumiseksi aiheuttavat syytöksiä
pehmeydestä rikollisuuden edessä tai vielä pahempaa.

Ehkä se tapa, millä aikoinaan ristiriitainen ”epämiellyttävä totuus”
maailman lämpötilan noususta tuli hyväksytyksi ja nousi vakavan
keskustelun, julkisen politiikan ja jopa kansainvälisten sopimusten
aiheeksi, voisi osoittaa sen kehityskaaren, jota epämiellyttävä totuus
hallitusten lisääntyvästä kriminalisaatiosta voisi seurata.

Al Goren dokumentti ja kirja, kaksi hänen saamaansa Oscar-palkintoa
sekä Nobelin rauhan palkinto eivät olisi yksinään pystyneet luomaan
sitä poliittisen kannatuksen vyöryä, mikä johti hallitukset – ja
varsinkin USA:n hallituksen – tekemään toiminta-aloitteita sellaisessa
asiassa, mikä koettiin pitkään hyvin spekulatiivisena, ideologisesti
painottuneena ja tieteellisesti ristiriitaisena mahdollisuutena. Uusi
tieto ja kehittynyt tiede maailman lämpenemisestä ja sen
ilmastollisista vaikutuksista olivat ne korvaamattomat osatekijät,
jotka johtivat Al Goren näyttävään menestykseen saada kangistunut ja
suurelta osin välinpitämätön suuri yleisö toimintaan. Toisaalta tiede
yksinään tai asiantuntijoiden yksimielisyys olisivat olleet
riittämättömiä kansalaisten motivoimiseksi seuraamaan tätä asiaa tai
hallitusten motivoimiseksi toimintaan. Näitä samoja aineksia tarvitaan
niiden reaktioiden synnyttämiseksi, jotka johtavat tehokkaampiin
aloitteisiin hallitusten kriminalisoitumisen aiheuttamia uhkia
vastaan.

Rikollishallitusten leviämisen estämisen eikä pelkästään huumeiden
kulutuksen lopettamisen tulisi olla ponnistelujemme ensisijainen
kohde.

Vaarallisin puutos meidän yhteisessä ymmärryksessä on se, että
rikollisyritykset ovat nyt muodostuneet hallituksiksi ja että jotkin
hallitukset ovat vallanneet rikollisorganisaatioita mutta eivät niiden
hajottamiseksi vaan käyttääkseen niitä taloudellisten, poliittisten ja
sotilaallisten etujen saavuttamiseksi.

Rikollisista on tulossa poliitikkoja ja valtioiden virkamiehiä. Ja
hallitusten huippuvirkamiehillä ja poliittisilla johtajilla on
kaksoisrooli laajojen ja usein kansainvälisten rikollisyritysten
johtajina.

Lähde: ENCOD 15.2.2011, Amnestyn sivu

Helmikuun 17. päivänä vuonna 2009 Rifin alueen ihmisoikeusliiton puheenjohtaja Chakib El Khayari sai kolmen vuoden vankeustuomion ”Marokon valtion uhmaamisesta”.

Vuonna 2008 El Khayari aloitti menestyksekkään keskustelun kannabiksen laillistamisesta teollisiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin (http://www.encod.org/info/MOROCCO-OPENS-THE-DEBATE-ON.html).

Chakib El Khayari tunnetaan kansainvälisesti Amazigh kansan ja sen alueen läpi Eurooppaan pyrkivien afrikkalaisten siirtotyöläisten kulttuuristen oikeuksien puolustajana. Hänet tunnetaan myös tiedotusvälineille antamistaan lausunnoista, joissa hän ilmiantoi Marokon poliisin ja armeijan aktiivisen osallistumisen hasiksen laittomaan salakuljetukseen Eurooppaan.

(http://www.dailymotion.com/video/x6r44w_enquete-exclusive-nador-maroc-
le-de_news – mukana kuvamateriaalia aidosta salakuljetustilanteesta)

Chakib El Khayarin vankeustuomion kolmannen vuoden alkaessa Marokon virkamiesten painostamista pitää lisätä hänen vapauttamiseksi mahdollisimman pian.

Alla on kirjemalli, jonka voi lähettää Marokon kuninkaalle, lähetystöön tai EU:n parlamentin kansanedustajallesi. Tässä osoitteita:

Marokon suurlähetystö Suomessa

Ambassade du Maroc en Finlande
Unioninkatu 15, 4th floor
00130 Helsinki

Suomen edustaja EU parlamentin Maghreb-ryhmässä: sari.essayah@europarl.europa.eu

Kirjemalli:

His Majesty Mohamed VI, King of Morocco
Royal palace
Rabat, Morocco

(päivämäärä)

Your Majesty,
The sole purpose of this letter is to ask you to release Chakib
El-Khayari, a human rights activist, unjustly condemned and imprisoned
in Morocco since 2009.

Chakib El-Khayari, President of the Human Rights Association of the
Rif region and member of the Federal Council of the Global Conference
of the Amazigh (CMA), was arrested by the Moroccan police on 17
February 2009 in his house in Nador.

He has then been condemned by the court of Casablanca to a prison term
of 3 years and to a fine of 753930 DH (or 68000 €) for the following
motives :

- «offense of the institutions», due to his public statements on the
involvement of high ranking officials in the police, the army and the
government ;

As a Human Rights activist, Chakib El-Khayari has not done other than
his duty to draw the attention of all concerned parties on the serious
irregularities committed by the state services responsible for the
fight against corruption and illegal trafficking of hashish. In the
same time, he has not ceased to alert the public opinion on the degree
of serious poverty of the peasants in the Rif and plead courageously
in favour of the legalization of cannabis production in Morocco.

- «violation of the codes for exchange and deposit of funds in a
foreign bank without the authorisation of the Exchange Office».

In fact, Chakib El-Khayari is the owner of a bank account in Melilla,
Spain, on which he had deposited 225 euro at the time of his arrest,
proceeding from the compensation of an article he had written for the
Spanish newspaper «El-Pais».

Chakib El-Khayari was condemned by virtue of article 265 of the penal
code that foresees that «offense of the institutions is sanctioned
with a prison term of between one month and one year and a fine of 250
to 5.000 dirhams».

Supposing that Chakib El-Khayari is guilty, why is his punishment
superior to the highest possible foreseen by the law?

Nothing justifies the heavy sanction that has been applied to Chakib
El-Khayari. It is a manifest act of repression that is contrary to the
international instruments to protect Human Rights that were ratified
by Morocco and in particular, the international agreement on civil and
political rights between Morocco and the European Union.

We denounce firmly the detention of Chakib El-Khayari and urge his
inmediate and unconditional release.

We remain, Majesté, sincerely yours.

(nimi)

(maa)

Uskalla lopettaa huumesota

Lähde: The Nation 27.12.2010

http://www.thenation.com/issue/december-27-2010

 

The Nation on USA:n vanhin viikottain ilmestyvä aikakauslehti, joka

perustettiin jo vuonna 1865. Vuoden 2010 joulunumero on omistettu

huumesodan lopettamiselle: jo lehden kansi julistaa kaksimielisesti

D.A.R.E. to end the War on Drugs lainaten USA:n liittovaltion

kritisoitua nuorisolle suunnattua huumevalistus ohjelmaa D.A.R.E.

 

Neljäkymmentä vuotta sen jälkeen, kun presidentti Nixon julisti

huumesodan alkaneeksi, on tullut kipeällä tavalla selväksi, että

valtion lähestymistapa huumepolitiikan hoitamiseen on julma ja tuottaa

ei-aiottuja seurauksia. Tavoitteiden muuttaminen kohti järkevämpää

lähestymistapaa – tarjotaan huumeriippuvaisille hoitoa rankaisemisen

sijaan ja tunnustetaan joukkomittaisen pidättämisen olevan syvästi

epäoikeudenmukaista – tuntuu loputtomalta tehtävältä. Mutta tämän

numeron kirjoittajat tuovat esille sen, että meillä on olemassa jo

tarvitsemamme vastaukset ja resurssit. Nyt on tullut korkea aika

sanoa, että olemme saaneet tarpeeksemme.

 

 

Nuorison kannabiksen käyttö lisääntynyt – huumetsaari syyttää lääkekannabista

Lähde: Norml 14.12.2010

http://blog.norml.org/2010/12/14/drug-czar-blames-rising-teen-pot-use-
on-medical-cannabis-laws-rather-than-on-his-own-failed-policies/

 

Vuodesta 1975 on USA:ssa tiedusteltu nuorisolta huumeiden ja

päihteiden käyttöä. Ne vaihtelevat vuodesta toiseen ylös ja alas. Kun

suunta on alas julistaa USA:n huumetsaari liittovaltion

huumepolitiikan olevan oikeassa. Kun suunta on ylös, kuten viime

vuonna, osoittelevat huumesoturit muita syyllisiksi. Nyt Obaman

nimittämä huumetsaari ja Seattlen entinen poliisipäällikkö Kil

Kerlikowski syyttää lääkemarihuanaa nuorison kannabiksen käytön

lisääntymisestä.

 

Lääkekannabiksen laillistaminen alkoi jo neljätoista vuotta sitten.

Nyt huumetsaari väittää, että parin viime vuoden keskustelu olisi

vasta yllyttänyt nuoret käyttämään kannabista. Tulokset aikaisemmista

käytön tutkimuksista osoittavat myös, että kannabiksen käytön

lisääntyminen tai väheneminen tapahtuu samalla tavalla oli osavaltio

laillistanut lääkekannabiksen tai ei. Lääkekannabiksella ei ole mitään

vaikutusta kannabiksen käytön yleiseen tasoon.

 

Lisäksi monissa osavaltioissa kannabiksen käyttö on vuosien mittaan

dekriminalisoitu ja muutamissa näistä osavaltioista on USA:n

alhaisimmat käyttöluvut. Mutta huumetsaari ei tietenkään tee tästä

mitään johtopäätöksiä.

 

Jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan nuorten enemmistö on myös vastannut,

että kannabista saa hankittua melko tai hyvin helposti. Tämä kertoo

totuuden kieltolain onnistumisesta. Huumetsaari on tunnustanut sen,

että tupakan ja alkoholin laillisella ja valvotulla myynnillä on

niiden käyttö saatu laskemaan nuorten keskuudessa. Kannabiksesta

puhuttaessa nuo sanat eivät kuulu hänen valikoimaansa.

 

Huumetsaari sanoo myös lääkekannabiksen saaneen yleisössä aikaan

väärän käsityksen kannabiksen haitattomuudesta. Tutkimusten mukaan

kannabis on päihteenä sekä alkoholia että tupakkaa haitattomampaa ja

suuri yleisö on myös ymmärtänyt asian näin mielipidemittausten mukaan:

enää yksi viidestä eli 20% pitää kannabista alkoholia haitallisempana

ja yli 60% on sitä mieltä, että kannabiksen polttaminen on paljon

haitattomampaa kuin tupakan. Suuri yleisö on ymmärtänyt tosiasiat

mutta huumetsaari ei.

 

Kirjailija Upton Sinclair sanoi, että on vaikea saada henkilö

ymmärtämään jokin asia jos hänen palkkansa riippuu siitä, ettei hän

ymmärrä.

 

 

Washingtonin osavaltio laillistaa 2011?

Lähde: Change.org 7.12.2010

http://criminaljustice.change.org/blog/view/move_aside_california_
washington_could_legalize_marijuana_next_year

Sensible Washington:

http://sensiblewashington.org/blog/

 

Mielipidemittausten perusteella Washingtonin osavaltion asukkaiden

enemmistö eli 56% kannattaa kannabiksen laillistamista ja aktivistit

aikovatkin jo ensi vuonna saattaa asian kansanäänestykseen. Mutta nyt

poliitikot ovat ottamassa vetovastuun.

 

Osavaltion parlamentin demokraattien kansanedustaja Mary Lou Dickerson

aikoo tuoda lakialoitteen, jossa esitetään kannabiksen laillistamista,

valvontaa ja verotusta.

 

”Olemme tuhlanneet miljoonia dollareita sellaisten ihmisten

pidättämiseen ja vangitsemiseen, jotka eivät ole tehneet mitään muuta

kuin käyttäneet kannabista rentoutuakseen. Tämä on vahingoittanut

ihmisiä ja maksanut veronmaksajille valtavasti. Se aiheuttaa suuret

kustannukset yksittäisten ihmisten ja veronmaksajien maksettavaksi –

tällainen on väärin suunnattua politiikkaa, joka pitää

yksinkertaisesti muuttaa. Olen vakavissani tämän asian suhteen.”

 

Yksi lakimuutosta ajavista isoimmista ryhmistä on Sensible Washington,

jonka johdossa on kaksi lakimiestä ja pitkäaikaista

laillistamisaktivistia Douglas Hiatt ja Jeffrey Steinborn.

Kaliforniassa ja Coloradossa aktivistit tähtäävät vuoden 2012

vaaleihin, jolloin presidentinvaalien takia odotetaan nuorten

suurempaa äänestysaktiivisuutta kuin välivaaleissa. Hiatt ja Steinborn

pitävät kiinni siitä, että ensi vuonna on aika toimia jos

liittovaltion lainsäädäntö ei toimi ensin.

 

Heidän mielestään kokonaisuutta kansallisesti ja paikallisesti

ajatellen kieltolaki tulisi kumota Washingtonin osavaltiossa vuonna

2011.

 

”Kansalliset laillistamisjärjestöt tähtäävät muutokseen vuonna 2012.

Niiden resurssit voidaan käyttää tiukemmissa osavaltioissa jos

kannabis laillistetaan täällä jo 2011. Ja jos Washingtonin

osavaltiossa ei ole aloitetta käynnissä vuonna 2011, asia jää

paitsioon vuodeksi ellemme pidä sitä aktiivisesti esillä. Varhainen

voitto täällä olisi vahva esikuva vuoden 2012 vaaleihin muissa

osavaltioissa.”

 

Arizona 15. lääkekannabiksen hyväksynyt osavaltio

Lähde: Norml 13.11.2010, MPP 14.11.2010

http://blog.norml.org/2010/11/13/arizonas-prop-203-appears-headed-for-
victory-in-latest-counts/

http://blog.mpp.org/medical-marijuana/arizona-becomes-15th-medical-
marijuana-state/11142010/?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+
blogmpp+%28MPP+Blog%29

http://control.mpp.org/site/MessageViewer?em_id=52642.0&dlv_id=43002

 

Kalifornian lakialoite kannabiksen laillistamiseksi ja verottamiseksi

vei mediahuomion pois muilta kannabisaloitteilta samoissa vaaleissa.

Kun Arizonan äänet oli saatu laskettua, selvisi että lakialoite

lääkekannabiksen sallimiseksi meni läpi. Näin Arizonasta tuli 15.

osavaltio, missä kannabiksen lääkekäyttö on sallittua.

 

Arizona suojelee kannabisreseptin saaneita potilaita pidätyksiltä ja

luo kannabiksen jakeluverkoston. Potilaat eivät saa kasvattaa omaa

lääkettään jos he asuvat enintään 40 kilometrin etäisyydellä

lähimmästä jakelupisteestä. Potilas saa hankkia käyttöönsä noin 70

grammaa kannabista korkeintaan kahden viikon välein silloin kun hän

hankkii sen jakelupisteestä. Potilaat eivät saa myydä kannabista

jakelupisteeseen vaan niillä täytyy olla omat tarkasti vartioidut

kasvatustilat. Jakelupisteitä hyväksytään korkeintaan yksi kymmentä

apteekkia kohti mutta kuitenkin siten, että jokaisessa kunnassa olisi

vähintään yksi. Muiden osavaltioiden hyväksymät potilaskortit

tunnustetaan Arizonassa mutta niillä ei saa ostaa kannabista

osavaltion jakelupisteistä.

 

 

Kalifornian vaalitappion opetuksia

Lähde: New York Times 13.11.2010

http://www.nytimes.com/2010/11/14/us/14pot.html?_r=1

 

Mielipidemittauksen mukaan 46% kalifornialaisista kannattaa

kannabiksen laillistamista ja kannabiksen laillistamisaloite sai 46,5%

vaaleissa annetuista äänistä. Gallup-kyselyn mukaan jopa 58% läntisten

osavaltioiden asukkaista kannattaa laillistamista.

 

Välivaaleissa yksi oleellinen väestönosa kyllä-puolelle ei vaivautunut

tarpeeksi isolla joukolla vaaliuurnille: nuoret.

 

”Näyttää siltä, että se toivomamme noste oli ylioptimistinen”, sanoo

Drug Policy Alliancen toiminnanjohtaja Ethan Nadelman. Hänen mukaansa

pitkän aikavälin muutos oli laillistajien puolella samoin kuin

julkinen mielikuva kannabiksen käyttäjistä. Tällä hetkellä kannabis

liitetään lääkekannabiksen käyttäjiin, keskiluokkaisiin vanhempiin ja

sovinnaisiin nuoriin.

 

Mutta samalla kun Nadelmann arvioi vuoden 2012 presidentinvaalien

vetävän enemmän nuoria äänestäjiä, hän myös varoittaa suunnan

muutosten olevan mahdollisia.

 

”Ei pidä unohtaa yhtä asiaa: vuonna 1979 ihmiset luulivat kannabiksen

olevan laillistumassa,” kertoo Nadelmann osavaltioiden ja

liittovaltion pyrkimyksistä dekriminalisoida kannabis presidentti

Carterin kaudella.

 

”Ja tiedätkö, kuinka kävi? Se putosi. Kannatus katosi.”

 

Näissä vaaleissa kummankaan pääpuolueen näkyvät hahmot eivät

kannattaneet lakialoitetta eikä se menestynyt myöskään Los

Angelesissa, missä vain 47% äänesti kyllä, eikä latinoväestön

keskuudessa, joista varsinkin vanhempi sukupolvi vastusti sitä

joukolla kyselyjen perusteella.

 

Lakialoite epäonnistui myös monilla paikkakunnilla, joissa kasvatetaan

kannabista laillisesti – lääkekäyttö on ollut laillista jo vuodesta

1996 – minkä syyksi on epäilty sitä, että jotkin kasvattajista

vastustaa laillistamista, koska he pelkäävät sen laskevan hintatasoa

ja voittoja.

 

 

Kymmenen opetusta hävinneestä kannabislakialoitteesta

Lähde: Norml, MPP 8.11. ja 10.11.2010

http://blog.mpp.org/tax-and-regulate/poll-majority-of-californians-still-support-
legal-marijuana/11082010/?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+
blogmpp+%28MPP+Blog%29

http://blog.norml.org/2010/11/08/10-lessons-learned-from-marijuana-election-defeats/

http://blog.norml.org/2010/11/10/pot-taxes-are-coming-to-california/

Kartta USA:n kannabispolitiikan tilanteesta yrittää selventää

vuosikymmenien mittaan syntynyttä lainsäädännöllistä hajaannusta:

http://stash.norml.org/wp-content/uploads/Marijuana_States_2010-11.jpg

 

Kalifornian entistä kuvernööriä, kehonrakennuksen maailmanmestaria ja

näyttelijä Arnold Schwartzeneggeriä ei voi pitää kovin

kannabiskielteisenä, koska hän hyväksyi kannabiksen käytön

dekriminalisoivan lain juuri ennen äänestystä sen laillistamisesta ja

sen jälkeen vielä kertoi julkisesti TV keskustelussa, ettei kukaan

enää pidä pajauttamista kovin kummoisena juttuna.

 

Schwartzenegger sanoi haastattelussaan myös, että lakialoitteen

häviäminen vaaleissa tarkoittaa sen olleen huonosti laadittu. Tämä

arvio ei ollut ainoastaan Schwartzeneggerin vaan selvästi

kannabisliike rakoili äänestyksessä, koska tuoreen tutkimuksen mukaan

kannabiksen laillistamisen kannatus Kaliforniassa on yli kansallisen

keskiarvon ja jos kaikki laillistamisen kannattajat olisivat

äänestäneet kyseisen lakialoitteen puolesta, olisi se mennyt

kirkkaasti läpi.

 

Lakialoitteen häviöstä huolimatta joissakin kaupungeissa ja

maakunnissa aiotaan aloittaa lääkekannabiskaupan verottaminen. Koska

pimeät kannabismarkkinat ovat johtaneet sen suhteettoman korkeaan

hintatasoon ja voittomarginaaliin, vaikuttaa sen julkinen verotus

kuluttajan eli tässä tapauksessa potilaan kukkaroon.

 

Tästä kokemuksesta kannabiksen laillistajat ovat ottamassa oppia ja

julkaisivat kymmenen opetusta hävitystä laillistamiskampanjasta:

 

1. Aloitteen tulee selvästi puolustaa lääkekannabiksen käyttäjien

oikeuksia. Tulee tehdä täysin selväksi, ettei kannabiksen

laillistaminen vaikuta lääkekannabisluvan saaneiden asemaan.

 

2. 18 – 25 vuotiaat ovat suurin kannattajaryhmä ja lakialoite ei saa

rangaista heitä liikaa pelkästään rauhoittaaksemme vastustajia.

Lakialoitteessa on säädetty kannabiksen hankkiminen alaikäiselle

rangaistavaksi ankarammin kuin voimassa olevassa laissa alkoholin

hankkimisesta alaikäiselle. Tulevassa lakialoitteessa tulee tämä

rangaistus säätää siten, ettei synny mielikuvaa kannabiksesta

vahingollisempana kuin alkoholi. Kaliforniassa alkoholin ikäraja on 21

vuotta ja tätä nuoremmalle alkoholin ostamisesta voidaan langettaa

1000 $ sakko ja päivä yhdyskuntapalvelua.

 

3. Nykyiset laittomat kannabiksen kasvattajat tulee integroida

laillisiin markkinoihin. Nykyiset pienimuotoiset kannabiksen

viljelijät tulee saada mukaan

luomalla olosuhteet, joissa pienviljelijät eivät jäisi

”Citymarkettisoitumisen” eli kaupallistumisen jalkoihin kannabiksen

viljelyn tullessa lailliseksi. Myös monet kannabiksen käyttäjät ovat

olleet huolissaan tästä, ja monet kannabista käyttämättömät puolestaan

pelkäävät laillistamisen johtavan samanlaiseen tyrkyttävään

kaupallistumiseen kuin alkoholin kohdalla on käynyt.

 

4. Lakialoite ei voi voittaa ennen kuin ihmiset pelkäävät kieltolakia

enemmän kuin laillistamista. Ihmiset eivät pidä muutoksesta ja

nykyisen tilanteen kaikki epäkohdat tulee esittää selkeästi.

 

5. Kannabista ei pidä kuvata pahana asiana, joka vaatii valvontaa.

Kampanja toi hyvin esille mm. nykyiseen kieltolakiin sisältyvän

rodullisen vinoutuman mutta tulisi tuoda esille se, että rodusta

riippumatta kaikki kärsivät. Kieltolain pahuuden sijaan tulisi

korostaa kannabiksen käytön hyviä vaikutuksia tavalliselle aikuiselle

ihmiselle.

 

6. Pitää olla selvä sen asian suhteen, mitä laillistamisella voidaan

saavuttaa ja mitä ei. Lakialoitteen perusteluina käytettiin sillä

saatavia verotuloja sekä meksikolaisten huumekartellien tulopohjan

romahtamista. Molemmat tiedot tulivat tarkistamattomista lähteistä

kuten USA:n huumetsaarilta ja ne ammuttiin alas kampanjan aikana

saaden kampanjasta vastaavat näyttämään huijareilta. Kampanjassa pitää

keskittyä tarkkaan annetuihin lupauksiin ja selittää tarkkaan, miten

pienetkin laillistamisen hyödyt ovat enemmän kuin mitä nykyinen

tilanne meille tarjoaa.

 

7. Laillista ensin ja selvitä huumetestausasia myöhemmin.

Lakialoitteen huumetestausta käsittelevä osa antoi sen vastustajille

välineen saada yritysten omistajat, johtajat sekä vastuulliset

työntekijät aloitetta vastaan. Lakialoitteen tulee ottaa selvä kanta

siihen, että sillä lopetetaan kannabista käyttävien ja kasvattavien

ihmisten kriminalisointi. Kun kannabis on laillista, on sen

testaamisasia helpompi käsitellä siten, ettei siitä tule

epärealistisen tiukka.

 

8. Kannabista ei voi ”käsitellä kuten alkoholia” jos sitä ei voi

testata kuten alkoholia liikenteessä. Iskulause ”käsittele sitä kuin

alkoholia” herättää monia kielteisiä mielikuvia alkoholista kuten

rattijuopot. Siksi ”paukuissa ajavat kuskit” oli yksi vastustajien

tehokkaimpia argumentteja. Heidän testaamisekseen on luotettavia

tekniikoita ja nämä pitää kytkeä seuraavaan kampanjaan.

 

9. Kaupallistaminen tulee käsitellä yhdenmukaisella mainonnan

säätelyllä. Kalifornian lakialoitteessa jätettiin verotuksesta ja

markkinoinnista päättäminen paikallisen päätöksenteon piiriin. Tämä

oli seurausta USA:n liittovaltion lainsäädännöstä mutta sai valitsijat

epäröimään, koska monet eivät luota paikallisviranomaisiin näissä

asioissa. Siksi seuraavassa lakialoitteessa tulee lähteä

ensisijaisesti koko osavaltion kattavasta kehyksestä. On helpompaa

laillistaa kannabis ensiksi ja alkaa sitten käsitellä osavaltion

lainsäädännön ja liittovaltion lainsäädännön yhteensovittamista

oikeudessa.

 

10. Lääkekannabiksen hyväksyminen on saavuttanut huippunsa ja se on

väistämättä kytkeytynyt kannabiksen laillistamiseen. Samalla kun

kannabiksen laillistamisen suosio on kasvanut, lääkekannabiksen

laillistamisen suosio onkin hiipunut. Tämä voi olla seurausta siitä,

että esimerkiksi Etelä-Kaliforniassa lainsäätäjät ovat antaneet

lääkekannabispolitiikan kehittyä villisti mutta äänestäjät eivät ole

ymmärtäneet asian tätä puolta. Seuraavan lakialoitteen tulee pystyä

esittämään lääkekannabislakeihin sisältyvä lääkekannabiksen käyttäjien

toisen luokan kansalaisen asema, jonka täysimittainen laillistaminen

korjaa.

 

Kannabis vai marihuana?

 

USA:ssa kannabiksesta käytetään yleisesti marihuana- tai

marijuanatermiä mutta sen korvaaminen kansainvälisesti tunnetulla

kannabistermillä on myös noussut esille. Marihuana termi tuli

meksikolaisesta slangista ja sen alkuperäinen käyttö oli rasistista ja

sillä pyrittiin sekoittamaan asioita ja pelottamaan kunnon

kansalaisia. Mutta siitä on tullut yleisesti käytetty termi ja sen

korvaaminen kokonaan kannabistermillä saisi aikaan

salaliittoepäilyksiä tai syytöksiä omien juuriensa kieltämisestä.

 

Siksi seuraavan lakialoitteen tulee olla rehellinen ja avoin

asiastaan: The Marijuana legalization act of 2012.

 

AMA:n uusi kanta kannabiksen lääkekäyttöön

Lähde: Safe Access Now 10.11.2010

http://www.safeaccessnow.org/article.php?id=5838

AMA:n raportti – lyhyt versio, jossa ehdotetut muutokset:

http://www.ama-assn.org/ama1/pub/upload/mm/443/csaph-report3-i09.pdf

Report adopted by the AMA – pitkä versio:

http://AmericansForSafeAccess.org/downloads/AMA_Report.pdf

 

USA:n suurin ja vanhin lääkärijärjestö The American Medical

Association (AMA)  muutti vuosikymmeniä voimassa olleen kantansa

kannabiksen lääkekäytöstä. Marraskuussa pidetyssä kokouksessa AMA

hyväksyi raportin "Use of Cannabis for Medicinal Purposes", jossa

todetaan kannabiksen lääkinnälliset vaikutukset ja vaaditaan lisää

tutkimusta. Raportissa kehotetaan muuttamaan kannabiksen

huumeluokitusta siten, että sen tutkimus- ja kehitystyö olisi

mahdollista.

 

Tätä muutosta edelsi AMA:n lääketieteen opiskelijajärjestön päätös

vuonna 2008, jossa kannatettiin kannabiksen uudelleenluokittelua.

”Siitä on 72 vuotta, kun AMA virallisesti tunnusti marihuanalla olevan

sekä jo tunnettuja että uusia lupaavia lääketieteellisiä

käyttötarkoituksia,” sanoo opiskelijajärjestön edustaja Sunil

Aggarwal.

 

Vuonna 2008 USA:n toiseksi suurin lääkärijärjestö ja suurin

sisätautilääkäreiden järjestö American College of Physicians (ACP)

julkisti samansisältöisen päätöksen.

”Kaksi USA:n suurinta lääkärijärjestöä pitää lääkekannabista

terveydenhoitoasiana, johon tulee keskittyä. Molemmat järjestöt ovat

alleviivanneet tarpeen muuttaa potilaan asema politiikkaa

tärkeämmäksi”, sanoo ACP:n edustaja Caren Woodson.

 

Lääkekannabiksen kieltämisestä vuonna 1937:

 

Ainoa vuoden 1937 Marihuana Tax Act -lakia vastustava taho oli USA:n

lääkäriliitto, AMA, jonka edustaja William C. Woodward sai osakseen

ryöpyn vihamielisiä kysymyksiä ja vastaväitteitä hänen yrittäessään

kyseenalaistaa kongressin kuulemistilaisuudessa esitettyjä väitteitä

ja kauhukertomuksia.

 

Lain säätäminen ei ollut herättänyt julkisuutta ja sen seurauksiin

USA:n lääkäriliitto, AMA, heräsi liian myöhään. AMA vastusti

kannabiksen kieltämistä, koska se oli ainakin 28:ssa lääkkeessä

käytetty ainesosa vaikka uudet synteettiset tuotteet, esim aspiriini,

olivat syrjäyttäneet sen monia käyttötarkoituksia. Myös tieto siitä,

että marihuana on sama kuin kannabis, tuli heille yllätyksenä. Tohtori

William C. Woodward, joka oli AMA:n lainopillinen neuvonantaja,

vastusti lakialoitetta. Lakia valmistelevan komitean

kuulemistilaisuudessa hän esitti, että ”marihuanalla on selvästi

lääkinnällisiä mahdollisuuksia, joita ei tulisi estää kielteisellä

lainsäädännöllä. Lääketieteen harjoittajien ja apteekkareiden tulisi

saada kehittää tätä lääkettä parhaaksi katsomallaan tavalla.”

 

Kaksi kuukautta myöhemmin hän kirjoitti senaatin rahavaliokunnalle:

”Ei löydy minkäänlaisia todisteita sille, että tämän huumeen

lääkekäyttö aiheuttaisi kannabisriippuvuutta. Lääkeaineena sitä

käytetään lukemattomilla eri tavoilla, ja tämän lain selvä tarkoitus

ja vaikutus on asettaa niin paljon rajoituksia sen lääkekäytölle, että

se ehkäisee tällaisen käytön kokonaan. Koska kannabiksen lääkekäyttö

ei ole aiheuttanut eikä aiheuta riippuvuutta, tämän estäminen

lääkinnällisiin tarkoituksiin ei tuota mitään hyötyä. Kuinka paljon

tämän lääkkeen poistaminen tulee aiheuttamaan kärsimystä

kansalaisille, kun sen jatkotutkimus voisi tulevaisuudessa löytää

siitä vielä suurta hyötyä, on mahdotonta arvioida.”

 

AMA:n vastustuksesta huolimatta Marihuana Tax Act aiheutti kaikkien

kannabista sisältävien lääkkeiden poisvetämisen markkinoilta ja se

poistettiin USA:n lääkeluettelosta vuonna 1941, missä se oli ollut

melkein 100 vuotta. (Musto, David F. (1987) The American disease.

Origins of Narcotic Control. Expandend edition. ss. 222 – 228)

 

Willie Nelsonin TeaPot Party

Lähde: Celebstoner

http://www.celebstoner.com/201011285311/news/celebstoner-news/
willie-nelson-wants-national-pot-party.html

http://www.celebstoner.com/201011295337/news/celebstoner-news/
willie-nelson-mug-shot-a-arrest-report.html

Willie Nelsonin TeaPot Party facebooksivusto:

http://www.facebook.com/TeapotParty

 

Jo 50:ssä USA:n osavaltiossa on aloittanut toimintansa Willie Nelsonin

inspiroima TeaPot Party. Liike sai alkunsa siitä kun maailmankuulu

countrytähti ja kannabisaktivisti Nelson pidätettiin Teksasissa

marihuanan hallussapidosta 26.11. Pidätyksen jälkeen hän heitti

ajatuksen puolueesta, joka olisi hieman vasemmalle kallellaan.

”Verota, valvo ja laillista sekä lopeta rajasodat huumeiden takia.

Miksi huumekauppiaat saavat korjata voitot? Vapauttaminen säästäisi

tuhansien ihmisten hengen”, lausui hän ajatuksensa julkisuuteen, mistä

alkoi jo kansanliikkeeksi noussut TeaPot Party -liike. Mm. Tommy Chong

oli ensimmäisten liikkeeseen liittyneiden joukossa ja eri

osavaltioiden TeaPot Party facebookryhmiin on liittynyt lyhyessä

ajassa kymmeniätuhansia ihmisiä.